Auringon alla

Roadtrip 2015 -reittimme

Viime kesän Amerikan roadtripistä alkaa olla jo vuosi, eikä muistot ole yhtään haalistuneet vain päin vastoin, se on edelleen yksi parhaista reissuista ikinä. Mitä kaikkea matkan varrelle sitten osuikaan? Aika monta erilaista paikkaa, tässä niistä jokaisesta pienet maistiaiset!

Los Angeles, osa 1: Lennot Losiin, auto alle ja heti Sunset Bulevardin motellikirjautumisemme jälkeen lähimpään In-n-Outiin. Loistava alku lomalle, vaikkei kaikki sujunutkaan autonvuokrauksessa niin jouhevasti kuin olisi toivonut. Hengasimme muutaman päivän aikana mm. Silver Lakessa, Downtownissa ja Manhattan Beachilla ja kävimme tuttuun tapaan Mulhollan Drivella ja Griffith Obsevatorylla.

Amboy: Matkalla Vegasiin ainoa pysähdyspaikkamme oli Route 66 -kylä Amboy keskellä erämaata. Kuumuus iski vasten kasvoja ja aurinko tuntui kärventävältä, joten auton ilmastointiin piti paeta heti kymmenen minuutin päästä. Mutta hiekkaiset erämaamaisemat ovat joka kerta sykähdyttäviä!

Las Vegas: Saapuminen Vegasiin oli vieläkin rasittavampaa kuin edellisellä kerralla, mutta (edullinen) huone hulppeasti ylhäällä kattojen tasalla kompensoi aina hieman. Emme tulleet tälläkään kertaa pelamaan, vaan kauhistelemaan menoa, syömään Bellagion buffetissa ja tekemään muutaman ostoksen tutussa outlet mallissa. Ja ottamaan rennosti ennen aikaisia herätyksiä ja pidempiä ajopäiviä.

Hooverin pato: Matka Flagstaffiin kulki Hooverin padon ohi, jossa teimme lyhyen pysähdyksen. Upeat maisemat ja Antti löysi patorakennuksista kaikkia hienoja art deco -yksityiskohtia. Minä säikähdin kärventävää aurinkoa ja kävin padolla vain pikaisesti ja pakenin varjoihin.

Slide Rock State Park: Kuumaa päivää ei vilvoita mikään niin hyvin kuin pulahtaminen kylmään veteen sileän kallion muodostamassa vesiliukumäessä. Note to self: älä kaadu seuraavalla kerralla liukkaalla kalliolla!

Grand Canyon: Reissun ehkä upein kokemus. Lähdimme liikenteeseen jo kolmen jälkeen, jotta olimme perillä etukäteen valikoimassamme näköalapaikassa ennen auringonnousua. On hankala kuvailla sitä tunnetta, kun aurinko nousee vaaleanpunaisen usvan myötä ja paljastaa valtavan kanjonin pikku hiljaa. Ja se ääretön hiljaisuus, sillä onneksemme paikalla oli vain muutama muu.

grandcanyonIMG_2909

Page: Saapuminen Pageen oli sähläämistä paikallisen ajan kanssa ja turhautumista säkenöivään helteeseen. Meillä olisi ollut aikaa käydä Horseshoe Bendillä, mutta kuumuus ja väsymys lannistivat meidät ensin auton, sitten ravintolan ja lopulta motellihuoneen ilmastointiin. Seuraavana päivänä vierailimme upealla Antelope Canyonilla, ja vaikka kokemus oli hieman erilainen kuin olisi odottanut, niin silti se jää mieleen varmasti ikuisesti.

Monument Valley: Ajomatka Monument Valleyn läpi Arizonasta Utahin puolelle oli pelkkää huokailua. Kunpa aikaa olisi ollut enemmän! Utahia pitää mennä tutkimaan myös seuraavalla reissulla.

Cortez: Coloradon puolella oleva Cortez oli sattumanvaraisesti valittu yöpaikka, pelkästään sopivan sijaintinsa vuoksi. Saavuimme myöhään iltapäivällä ja suht väsyneinä, joten kaaduimme motellisänkyihin melkein suoraan, mutta seuraavana aamuna kiertelimme kylää vähän aikaa kävellen ja lopuksi pysähdyimme parissa paikkaa vielä lähtiessä. Ihanaa länkkäritunnelmaa, vintage-henkeä ja kauniita seinämaalauksia! Toisaalta myös autioituneita rakennuksia ja hiljainen kylä.

Albuquerque: Tulimme New Mexicon puolelle neljän osavaltion risteyskohdan kautta. Albuquerque oli valikoitunut reitin varrelle osittain suosikkisarjamme Breaking Badin myötä, joten teimme pienen kierroksen kuvauspaikkoihin. Samalla näimme kaupunkia kivasti. Söimme telkkarista tutussa paikassa yliopiston vieressä ja samalla huomasimme, kuinka kivan värikäs kaupunki Albuquerque on. Seuraavana aamuna vierailimme vielä vanhassa kaupungissa, ilman turistien tungosta. Yllätyin kaupungista, haluaisin sinne uudestaan!

Very Large Array: Scifi-tunnelmaa keskellä erämaata! Täällä korostui hyvin aavikkomaisemien kirkkaansininen taivas ja valkoiset kumpupilvet. Seuraava yö Truth or Consequences -nimisessä kylässä oli mieleenpainuva, eikä vähiten motellia vaivanneen ötökkäongelman takia.

El Paso: Reitin varrelle haluttiin myös pieni pala Texasia. El Paso oli aika ristiriitainen paikka. Toisaalta pidin kaupungin meksikolaisfiiliksistä, toisaalta muuri El Pason ja Juarezin välillä oli aivan jäätävä kokemus. Miten ihmiset voivat elää näin, vartioidulla muurilla eroteltuna? Auringonlasku näköalapaikalta oli kaunis ja erityisesti Juarezin puoli syttyi tuhansiin pieniin valoihin.

Tucson: Monet menevät Tucsoniin kaktusten takia ja niin mekin. Emme vierailleet varsinaisessa Saguaro National Parkissa, sillä sen liepeilläkin kasvoi varsin komeita yksilöitä ja se riitti meille. Itse kaupunki oli todella hiljainen, eikä ketään näkynyt missään, vaikka puitteet olivat viehättävät. Sitä vastoin meteliä oli yöllä, kun viereisessä motellissa riehuttiin siinä määrin, että poliisit tulivat paikalle. Seuraavana aamuna söimme aivan hulvattoman aamupalan.

Phoenix: Phoenixin kaupungista emme saaneet oikein mitään otetta, mutta sen sijaan pysähdyimme matkalla Scottsdalessa, joka oli selvästi hieman varakkaamman väen paikkakunta. Sähläsin motellissa oven kanssa ja käteni jäi sen väliin niin, että se oli hieman kipeä vielä kuukausia myöhemmin. Harmitti. Toinen telominen samalla matkalla.

auringonallaP7030358

Joshua Tree National Park: Joshua-puita vilisevä kansallispuisto oli listallani ehdottomasti ja ajoimme sen halki käyttäen joitakin tunteja alueella pysähtelyyn ja cholla-kaktusten ja kivimuodostelmien tutkimiseen. Pidempäänkin olisi viihtynyt, mutta nälkä yllätti eikä kyydissä ollut mitään ruokaa. Maisemat oli kyllä hienot!

Palm Springs: Palm Springsin tunnelma oli jotain ainutlaatuista. Kuuma aavikkotuuli, joka ulisi motellin nurkissa etenkin yöllä, vaaleanpunaisena hehkuva taivas, jykevät palmut ja kaupungin laitamilla vellova valkoinen hiekka.

Los Angeles, osa 2: Paluu Los Angelesiin, sopivasti 4th of Julyna. Aamupäivästä jätimme auton tuttuun päiväparkkiin ja lähdimme kävelemään Venicen kanaaleille. Paluumatkan kävelimme rantakatua. Taisimme jopa istua hetken rannalla. Palasimme rannalle illalla ja kävelimme Santa Monican laiturille. Sää ei ollut parhain ja pilvisyys hieman latisti tunnelmaa, mutta se oli hauska tapa päättää raodtrip.

Nälkä kasvaa ilmeisesti syödessä, sillä suunnitteilla on vielä ainakin muutama erilainen roadtrip Jenkeissä. Pääsemmeköhän jo vuoden päästä kesällä toteuttamaan seuraavaa? Siinä tavoitetta!

Istanbulin herkuttelut

Thaimaan lisäksi Istanbulin postaukset ovat jääneet puolitiehen, joten korjataan asiaa muutaman herkullisen kuvan verran. Osasin odottaa hyviä ruokia, mutta tämä oli se hetki, kun hurmaannuin baklavasta täysin. Ja kaikesta muusta. Voisin mennä Istanbuliin pelkästään syömään, vaikka toisaalta kaupunki itse on niin upea, että sitä on mahdoton vastustaa.

Hotellimme (Best Western President) tarjosi aamupalaa, joka sai hymyilemään joka aamu. Oli juustotiski ja lajitelma ihania tuoreita sämpylöitä ja muita leipiä. Tuoreita hedelmiä ja vihanneksia sekä oliiveja ja muita mezejä. Pieniin kippoihin laitettavia hilloja ja jälkiruuaksi halvaa. Lämpimiä ruokiakin toki löytyi, mutta en malttanut täyttää mahaani niillä. Hyvän aamupalan ei tarvitse olla kovinkaan monimutkainen, tuoreus maistuu aina! Eikä maisematkaan olleet hassummat.

Turkissa kun oltiin, oli kebab tietenkin listalla ja onhan se siellä ihan eri hyvää. Kokeilimme sekä tuttua iskenderiä että pätkittyä rullaversiota. Kebabin lisäksi listalla oli tietenkin mezet ja niitä syötiin sekä isomman aterian muodossa että pitkin matkaa. Söin ensimmäistä kertaa pyörtyneen imaamin, ja se oli tosi hyvää myös.

Viimeisenä iltana suuntasimme satamaan syömään perinteiset kalaleivät. Ruoka oli mitä yksinkertaisin, paistettu kalafile vehnäsämpylän välissä sipulin kera (annoksessa piti olla myös tomaattia, mutta en huomannut sitä), sitruunamehulla maustettuna. Olisin kaivannut leipäni väliin hieman jotain kastiketta, mutta satamakatukeittiöiden tunnelma oli kyllä kokemisen arvoinen. Nappasimme jälkiruuaksi pikarin sokeriliemessä lilluvia munkkeja, jotka olivat periaatteessa tosi hyviä, mutta lopulta ihan liian makeita.

Kiertelimme vielä aikamme kaupungilla ja huomasimme, että ehkä vielä yksi meze-lautanen puoliksi olisi paikallaan ja istahdimme rauhallisen poikkikadun ravintolan ulkopöytään. Helmikuussa tarkeni syödä ulkona, kunhan oli varustautunut toppatakilla ja paksulla kaulaliinalla. Parasta oli, että kaupunki oli siihen aikaan varmasti paljon rauhallisempi kuin turistisesonkina.

Puolittainen temppelikierros Bangkokissa

Kaikki jotka käyvät Bagkokissa pistäytyvät varmasti ainakin yhdellä temppelialueella, vaikka ne näyttävimmät ovat yleensä täynnä (muita) turisteja. Olen itse vieraillut kahdessa temppelissä aikaisemmilla reissuilla ja tällä kertaa oli tarkoitus nähdä nämä vanhat tutut uudelleen.

Harmillisesti kuitenkin ihana Wat Arun, auringonnousun temppeli oli sen verran restaurointitellinkien peitossa, että päätimme skipata sen. Sen sijaan yritimme näpsäistä Wat Arunista kuvan auringonlaskun aikaan iltavalaistuksessa, mutta sekään ei ihan onnistunut toivotulla tavalla. Otimme veneen ylöspäin jokea ja jäimme pois kyydistä suurin piirtein vastapäätä olevalla laiturille näpsimään kuvia, mutta jotenkin koko temppeli näytti olevan hirveän kaukana eikä reippaasti hytkyvä laituri ollut muutenkaan paras paikka kuvaamiseen. Wat Arun, näemme sitten seuraavalla kerralla!

Jos Wat Arun on kaunis, niin Wat Pho, eli makaavan buddhan temppeli on ehkä hyvällä tavalla huvittavin. Yhden temppelirakennuksen sisällä on valtavan suuri kultainen buddha, joka makoilee marmorilattialla. Eikä sitä buddhaa edes näe kerralla, vaan edessä on leveitä palkkeja, jotan patsasta pitää kurkistella niiden väliköistä: ensin pää, sitten keskivartaloa ja lopuksi lempparini eli varpaat. Tällä kertaa paikalla oli todella paljon porukkaa, joten käytännössä hihittelin mielessäni kuumankosteassa temppelissä, että on tämäkin. Mutta ainakin tulin hyvälle tuulelle, vaikka se lempikohtani eli varpaat olivatkin peitettynä jostain syystä.

Toki Wat Pho on muutakin kuin se yksi patsas, sillä rakennuksia on enemmän kuin yhdellä kertaa (kuumuudessa) jaksaa kiertää. Paikalle kannattaisi varmaan tulla juuri paikan avauduttua aamulla, ei parhaaseen turistiryhmäaikaan alkuiltapäivästä, mutta ihan joka paikkaan ei lomallakaan ehdi juuri aamusta tai auringonlaskun aikaan.

Kuvia Bangkokin Chinatownista

Thaimaan postaukset ovat vähän jääneet, sillä sanat ovat ehkä hieman hukassa, vaikka upeita muistoja (ja kuvia) löytyisi paljon. Liekö tämä sitten kiihkeää kesän odotusta, viimeisten työviikkojen (joita on kylläkin vielä turhan monta) loppurutistusta vai kokonaisen talon verran puhjennutta sisustusinnostusta, mutta ajatukset eivät liiku Thaimaassa enää oikein millään tasolla. Siksipä tässä postauksessa keskitytään niihin kuviin, joita Antti ahkerasti ikuisti.

Chinatownit ovat nähtävyyksiä, kaupungissa kuin kaupungissa. Niissä on aina kitsi fiilis, eniten porukkaa kaduilla ja poikkeuksetta hyvää ruokaa. Bangkokin Chinatowniin voi matkustaa ainakin veneellä tai metrolla ja paluukyytiä kannattaa alkaa miettimään ajoissa, ettei käy niin kuin meille: rannassa odotti vain pimeä laituri ja vanha mies, joka huitoi meidät muualle, vaikka veneen piti kulkea vielä tuohon aikaan. Onneksi tuktuk pelasti. Tosin kuski oli hotellimme nimen kuultuaan sitä mieltä, että ette te sinne Skybariin pääse noissa kamppeissa. Ei jaksettu selittää, että ei me sinne baariin olla menossa.

Kesälomasuunnitelmat

Kesä on jo melkein täällä ja lentoyhtiön sovellus näyttää, että lähtöön on enää alle 50 päivää. Kesälomasuunnitelmat olivat tänä vuonna enemmän häilyvät kuin koskaan, sillä matkan varrelle tuli vaikka mitä sellaista, että suunnitelmasta A siirryttiin B:hen, sieltä vielä C:hen ja lopulta sujuvasti ihan uuteen vaihtoehtoon D. Suurin syy oli tietenkin talokaupat ja sitten pihan laittaminen, eli toisin sanoen budjetti ja aika. Ne tyypilliset.

Mikä sitten oli suunnitelma A? No ette varmaan ylläty, jos sanon että road trip Jenkeissä. Tietty uusia maisemia oltaisiin taas koluttu, luoteisosa olisi kiinnostanut kovasti (myös Kanadan puoli), samoin Utah. Losissa olisi ollut pakko päästä viettämään muutama päivä. Laskeskelimme jo joulun aikaan, että tähän vaadittava rahasumma ja aika ei tule ehkä tänä kesänä onnistumaan. Vaihtoehtoisesti mietimme pelkkää Kaliforniaa, sillä aikaa ja rahaa menisi vähemmän. Lennot olivat kuitenkin yllättävän kalliita haluamaamme aikaan, joten nämä suunnitelmat jäivät.

Suunnitelma B suuntasi taas puolestaan itärannikolle, tukikohtanaan tietenkin ihana New York. Viime syksyn mini road tripistä innostuneena suunnittelimme reittiä, jossa myös piipahdettaisiin Kanadan puolella. Lennotkin olivat kohtuuhintaiset. Sitten vilkaisin majoituksia, ja jotenkin se budjetti taas levisi käsiin. Unohdettiin tämä vaihtoehto kokonaan, vaikka tähän olisi hyvin riittänyt kahden viikon loma.

C-vaihtoehto oli pysyä Euroopassa. Omana haaveenani on ollut jo pitään Portugali, ja olimme ajatelleet lentää sinne Berliinin pysähdyksen kautta, onhan se Euroopan parhaimpia kaupunkeja. Portugalissa tarkoituksena oli oleskella Lissabonissa ja sitten vuokrata auto, kiertää muutama rantakaupunki ja suunnata alas Algarveen. Paluumatkalla pysähtyisimme Amsterdamissa, sekin olisi uusi paikka meille. Tämän reissun sai rakennettua edullisista palasista, joten budjetti olisi venynyt tähän. Mutta sitten laskimme, että aikaa saisi menemään sen verran, että ehtiikö istuttamamme pensasaita kuolla sillä aikaa janoon? Entä omenapuut?

CIMG3003 2 CIMG3055 2 CIMG3063_2 OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli siis pakko keksiä vielä yksi vaihtoehto. Se oli lopulta aika helppo ja olemme siihen supertyytyväisiä. Aikaa menee alle viikko, lennot ja hotellit olivat varsin kohtuuhintaiset ja eläminen on halpaa. Ja vielä se, että muutaman vuoden tauon jälkeen päästään lempikaupunkiimme (yhteen niistä, toim huom). Tadaa, pelkkä Berliinihän se! En jaksa odottaa!

Enemmän irti New Yorkista

Instagram on siitä katala keksintö, että se ruokkii matkakuumetta ja sellaista mun-pitäisi-olla-jossain-muualla-kuin-täällä -oloa jatkuvalla syötöllä. Viime aikoina sitä on aiheuttanut kirsikankukat. Niin Japanissa, Tukholmassa kuin New Yorkissa. Haluan ihan ehdottomasti joskus matkustaa Japaniin kirsikankukkia ihailemaan, mutta kelpaisi minulle myös se New York. Lisäksi kun kesä vielä lähenee, tulevat kaikki kivat muistot mieleen ja ikävä kaupunkiin on melkoinen.

Jotkut sanovat, että eivät pidä New Yorkista siksi, että kokemus jäi heillä jotenkin pinnalliseksi. Se on kyllä hyvin ymmärrettävää, sillä suuri kaupunki ja lukemattomat mahdollisuudet saattavat lannistaa ja lopulta päädytään päivittäiselle nähtävyyskierrokselle ja ollaan lopun uupuneita loman päätteeksi. Siksipä (ja ikävääni lievittämään) päätin tehdä postauksen, jossa on listattuna vaihtoehtoista tekemistä lomapäiville.

Köysirata Roosevelt Islandille

Haluatko kurkistella pilvenpiirtäjiä ihan oman kuplan sisältä, yläilmoissa kiikkuen? Roosevelt Island Tramway on siitäkin kiva, että se kuuluu metrokortin piiriin, tai sitten voi ostaa normaalin kertalipun. Halpaa hupia joka tapauksessa. Itse Roosevelt Islandilla kannattaa pyörähtää pienellä kävelylenkillä, sillä näkymät Manhattanille on hienot ja erityisesti kirsikankukkien aikaan rantakatu on upea. Ja saarella on todella rauhallista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Rooseveltisland2

Hidas aamu dinerissa

Matkusta pois Manhattanilta ja valitse joku tavallinen, jopa tylsähkön näköinen dineri. Syö perinteistä amerikkalaista aamupalaa pannukakkuineen ja seuraa paikallisten elämää. Arkiaamuisin ihmiset hakevat pelkän take away -kahvin tai syövät nopean muffinin tiskillä. Viikonloppuisin perheet ja ystäväporukat saapuvat hitaalle aamupalalle.

auringonallaP6264853 auringonallaP6264857 auringonallaP6264858

Graffitien bongailua Bushwickissa

New Yorkissa katutaide pääsee yllättämään usean nurkan takana, mutta jos haluaa nähdä pienellä alueella paljon graffiteja, kannattaa suunnata Bushwickin teollisuusalueelle. Samalla reissulla voi istahtaa lattarien suosimaan Maria Hernandez -puistoon seuraamaan tavallisten ihmisten elämää Manhattanin ulkopuolella. Tai syödä jossain hipsteriravintolassa.

auringonallaP6264900 auringonallaP6264924

Hampurilaiset pitkän kaavan mukaan

Hampurilaiset ovat sinällään pikaruokaa, mutta suosittelen varaamaan aikaa, jos haluaa mennä kesäiltana Madison Square Parkin alkuperäiseen Shake Shackiin. Ensin aikaa vietetään jonossa, joka kaartuu puistotien mukaisesti, sitten tilataan ja mennään odottamaan oman ruuan valmistumista (ja yritetään bongata vapaa pöytä), syödään yksinkertaisen herkulliset hampurilaiset ja lopuksi seurataan puiston vilinää. Jälkiruuaksi voi juoda vaikka viinilasillisen. Kaikki maistuu paremmalta ulkoilmassa ja tunnelmallinen iltavalaistus kruunaa kaiken.

auringonallaP6254553 auringonallaP6254561 auringonallaP6254570

Haahuilu satunnaisessa kaupunginosassa

Joskus voi olla ihan hyvä idea hypätä metroon ja jäädä pois satunnaisella asemalla. Nousta ylös ja ihmetellä millaiseen ympäristöön on päätynyt. New Yorkissa tunnelma ja vallitsevat kulttuuri voi vaihtua hyvinkin lyhyellä matkalla. Yleensä kiinnostavinta on mennä paikalliseen ruokakauppaan ja arvuutella, mikä kansallisuus on enemmistönä kyseisellä alueella.

auringonallaPC311968

Yksityskohtien bongailu

Kaupunki on suuri, mutta sen sisimmän tekevät pienet asiat: tv:stä tutut paloportaat rakennusten seinillä, höyryävät putket siellä täällä, metroasemien erilaiset laattakoristelut, kirkuvanpunaiset palopostit, tarrojen ja maalausten kerrostumat rakennusten seinillä…

auringonallaIMG_20140511_203741394

Levykauppakierros Villagessa

Jos satunnainen haahuilu ei kiinnosta, valitse päivälle teema (vaikka levykaupat) ja merkitse karttaan muutama kiintopiste. Villagen katuja on aina ilo tallailla, oltiin sitten idyllisessä Westissä tai kitsimmässä Eastissa. Jos mahdollista, istahda välillä seuraamaan ohi kulkevia ihmisiä ja koiria.

auringonallaP6244467 auringonallaP6254519

Kaupungista veden äärelle

New York ei ole pelkkää kaupunkia, ja jos sen haluaa kokea ihan käytännössä, kannattaa vierailla vaikkapa City Islandin kalastajakylämäisessä miljöössä tai ajaa metrolla Rockaway Beachille, yhdelle Long Islandin kapeista niemistä. Tunne on aika utopistinen, kun kolistellaan raiteilla keskellä matalikkoa ja toisella puolella vastassa ovat ränsistyneet asuntolaivat, vaaleahiekkainen ranta ja lukuisat vaaleat puutalot.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Pilvenpiirtäjien katveessa

Monet käyvät Manhattanin eteläosissa Financial Districillä ja Wall Streetillä, mutta pilvenpiirtäjien keskellä kannattaa bongailla myös pienempiä juttuja. Nappaa mukaan vaikka kahvi ja donitsi ja suuntaa etsimään sopivaa puistonpenkkiä. Tai kurki rakennusten väliin jääville pienille aukioille, niistä saattaa löytää vaikka taidetta. Joskus kaupungin vilinästä saattaa bongata vaikka minikokoisen, varjoisan puiston.

auringonallaP6244421 auringonallaPA200029 auringonallaDSC_1469

Lebua at State Tower, kattobaari ja hotelli

Kun nyt päästiin Thaimaan hotelleihin, niin kerrottakoon samalla myös Bangkokin kokemukset. Hotellivalinnassa oli kriteereinä sijainti sekä joen että mielellään BTS-aseman lähellä. Näin ollen Saphan Taksin taitaa olla ainoa vaihtoehto ja kyseisen aseman yhteydessä on myös jokiveneasema, joten se oli siinä mielessä oivallinen valinta. Bangkokissa kun liikkuminen pitää aina suunnitella hyvin etukäteen.

Hotelleista valitsimme Lebuan, lähinnä siksi että se oli kohtuullisen hintainen ja elokuvista tuttu. Halusimme myös käydä jossakin Bangkokin kattobaareista ja koska Lebualla on sellainen itsellään (vieläpä yksi tunnetuimmista), oli se laiskan lomailijan kannalta hyvä vaihtoehto. Tosin näin jälkikäteen ajatellen, kokemus Lebuasta ei ollut pelkästään positiivinen, enkä tiedä menisinkö sinne uudelleen. Myös baari on yhdellä kertaa nähty ja upeista maisemista huolimatta seuraavaksi menisin jonnekin muualle.

Lebua on hotellina vähän hassu, sillä se sijaitsee State Towerin yläkerroksissa. Hotellin aulaa on hankala löytää kadulta käsin ja mekin harhailimme aluksi yhteen puoliksi hylättyyn, kolkkoon ja hieman pahanhajuiseen halliin, josta kylläkin on kulku aulaan (ja myös sinne baariin). Hotellin palvelu on ihan hyvää, mutta kieltämättä mietimme sisäänkirjautumisen yhteydessä, että tässäkö tämä nyt on, ollaanko me edes oikeassa paikassa.

Huoneemme sijaitsi 21. kerroksessa ja meillä oli jokinäköala. Itse huone oli todella tilava ja henkilökunta avasi meille heti parvekkeen oven (ne on muuten lukittuina) ja pääsimme ihastelemaan näköalaa. Sinällään huone vastasi odotuksia ja mikä olikaan sen kivempaa, kuin väsyneenä katsella auringonlaskua, Bangkokin tuhansia valoja ja kiemurtelevaa Chaophraya-jokea omalta parvekkeelta käsin.

Hotellin muut tilat käsittivät pienehkön uima-allasalueen, kuntosalin ja muutamia ravintoloita, kaikki yläkerroksissa. Aamupalaa syötiin Cafe Mozussa ja valinnanvaraa oli kiitettävästi: eri maiden keittiöt kattoivat paikallisen ruuan lisäksi ainakin japanilaisen, intialaisen, kiinalaisen, libanonilaisen ja länsimaalaisen keittiön. Lisäksi aamupalalla oli tarjolla jos jonkinlaista herkkua vihreä tee -vadelmakronitseista ravintolan omiin kerrosjugurtteihin. Olisin voinut syödä täällä vielä muutaman aamupalan enemmänkin. Ja oli todella kiva, että aamupalalla oli mahdollisuus istuskella ulkona altaan ääressä.

Viimeisenä iltana, joka oli maanantai, koitti vihdoin aika vetää pikkuisen paremmat vaatteet päälle ja suunnata ensin hissillä alas, ja sitten viereisellä hissillä ylös katolle asti Skybariin. Alahissille muodostui kaikkina iltoina jono jo suht aikaisin, sillä Lebuan kattobaari on selvästi suosittu turistinähtävyys. Me menimme hissille jo hieman ennen baarin aukeamista ja pääsimme suoraan ylös. Ja suoraan ”väärään” baariin. Koska varsinainen Skybar ei ollut vielä auki, pääsimme odottelemaan pienelle kattoterassille, saimme eteemme pientä naposteltavaa sekä drinkkilistat.

Drinkkien hinnat olivat odotetusti pilvissä, mutta ei meillä ollut tarkoituksenakaan muuta kuin juoda yhdet. Olin hieman hämmentynyt siitä, että emme vielä tasan kello kuusi päässeet siihen baariin, johon olimme tulleet, joten kysyin tarjoilijalta voidaanko nyt siirtyä sinne. Ja toki voitiin. Ja siinä välissä Skybaariin oli ehtinyt livahtaa jo porukka jos toinenkin. Baari täyttyikin aika nopeasti.

Itse baari sinällään on kuitenkin vain pieni uloke ravintolan vieressä, eikä siellä ole muuta kuin väriä vaihtava baaritiski. Sen sijaan suuren kupolin edessä on tasanne, jossa on porukkaa vähintäänkin sen verran kuin baaritiskialueella. Ylhäällä on kova tuuli, joten helmoista ja omasta drinkistä sai todella pidellä kiinni, ettei menettänyt niiden hallintaa. Ei kovin rentouttava baarikokemus, vaikka onnekseni sain harvinaisen istumapaikan kupolin juurelta.

Mutta se maisema, sen takiahan sinne Skybariin tullaan! Ja kyllä auringonlasku näytti upealle niin korkealta katsottuna, ihan joen vierestä. Myös rakennuksen kupoli oli komea näky pimenevässä illassa. Ja mikä parasta, heti kun korkokengät alkoivat kiristämään varpaita, pystyi menemään hissimatkan päähän omaan huoneeseen ja vaihtamaan flipflopit jalkaan. Sopii minulle!

Railay, lähisaaret ja hotellimme

Thaimaan lomaa suunnitellessa oli selvää, että osa ajasta vietettäisiin Bangkokissa ja osa jossain rannalla. Rantapaikalle oli kriteereinä helppo kulkuyhteys Bangkokista, rento meininki ja karstivuorilla varustettu maisema. Viimeinen kohta rajasi ulos suurimman osan kohdevaihtoehdoista, joskin nopeat kulkuyhteydet Bangkokista eivät nekään ole välttämättä mikään helppo juttu. Siaminlahden puolelta kiinnosti Koh Chang, mutta pitkähkö bussimatka + laiva ei oikein houkuttanut näin lyhyellä lomalla. Eikä siellä tietääkseni ole niitä karstivuoriakaan. Rento ja mukava meininki varmasti kylläkin.

Andamaanienmeren puoli oli siis ainoa vaihtoehtomme maisemien suhteen ja lisäksi Phuketiin ja Krabiin on lukuisia lentoja päivässä, eikä matkat lentokentältä hotelleille ole pitkiä. Koska Krabi on tunnettu postikorttimaisista maisemistaan, valitsimme sen. Oli kuitenkin sanomattakin selvää, ettemme majoittuisi Ao Nangiin, jonka monet mieltävät nimenomaan Krabiksi, vaikka Krabi on nimenomaan maakunta. Sen sijaan, vertailtuamme eri vaihtoehtoja Ao Nangin ulkopuolella, valitsimme paikaksi Railayn niemen, vaikka sinne pitääkin mennä veneellä ja sitä myötä lentokentältä kulkeminen hieman monimutkastui. Aikaa kuljetukseen ei onneksi mennyt kaikkineen tuntia enempää.

auringonallaIMG_6301 auringonallaIMG_6292

Railay ei tietenkään ollut mikään täydellinen vaihtoehto, sen tiesimme jo mennessämme. Paikka on kyllä kaunis, eli juuri sitä mitä etsimmekin, mutta kuten tällaiset paikat yleensä, myös Railay vetää puoleensa muitakin turisteja. Suurin osa näistä on ns. päiväturisteja, jotka tulevat kauniiden maisemien ja hyvän rannan perässä pitkähäntäveneen kyydissä aamupäivästä ja lähtevät iltapäivästä. Rannalla voi siis tulla ruuhkaa varsinkin sesonkiaikana. Meidän aikaan oli kylläkin suht rauhallista, tosin kävimme päärannalla vain yhtenä aamupäivänä.

Railay Beach, pääranta, ei ole mikään suuren suuri, mutta kaunis se on. Ja veikkaan, että auringonlaskut ovat Thaimaan kauneimpia! Ja samalla hieman yllätyksellisiä, sillä taivas saattaa näyttää tasaisen harmaalle ihan viime hetkille saakka, kunnes yhtäkkiä se värjäytyykin vaaleanpunaisen eri sävyihin. Samaan aikaan rannalla on laskuvesi ja tunnelma ylipäätään melko raukea. Ehdottomasti lempihetkiäni!

auringonallaIMG_6323 auringonallaIMG_6268

Railay on pieni ja se käsittää muutaman rannan (länsipuolen päärannan, itäpuolen mangroverämeikkörannan, Phra Nang Cave Beachin ja kalliokiipeilijöiden Tonsain) sekä niiden väliin jäävän vehreän ja kallioisen alueen. Ruokapaikkoja löytyy laidasta laitaan ja erityisesti kannattaa syödä itärannan edullisemmissa paikoissa. Alueella ei ole maisemien lisäksi kovinkaan paljon nähtävää, mutta Phra Nang Cave Beachilla, joka on joskus valittu Thaimaan kauneimmaksi rannaksi, sijaitsee Prinsessan luola, joka on jonkinlainen pyhiinvaelluskohde – ja tietenkin turistinähtävyys. Luolassa on prinsessapatsaan lisäksi valtavat läjät falloksia sekä muita ihmisten tuomia lahjoja. Itse kävelymatka rannalle on myös hauska, sillä sen varrella on hienoja kalliomuodostelmia.

Meillä oli Railaylla käytännössä kolme päivää (neljännen päivän vietimme sängynpohjalla maatessa sairaana), joista yhtenä lähdimme katselemaan lähisaaria päiväretken muodossa. Retken pääkohteena oli Koh Hong, joka on kuvankaunis valkeahiekkainen ja turkoosivetinen saari. Sitä ennen pysähdyimme parilla muulla pikkusaarella sekä teimme kierroksen eräällä laguunilla. Retken aikana on mahdollisuus snorklata, mutta koska saarten edustalla ei ole kovin merkittäviä riuttoja, ei vedenalainen maailma ole niin kiehtova kuin jossain muualla. Kalojen sijasta seurasinkin aasialaisturisteja, jotka istuivat rantavedessä kelluntaliivit päällä ja snorkkeli päässä.

auringonallaIMG_6420 auringonallaIMG_6424 auringonallaP3250242 auringonallaIMG_6434 auringonallaIMG_6426

Majoituksen valinta oli jossain määrin hankalaa, sillä Railayn vaihtoehdot ovat usein joko liian askeettisia tai liian kalliita luksuspaikkoja. Onneksi siltä väliltäkin löytyy jotain ja aina voi valita hieman paremman huonetyypin. Me päädyttiin lopulta Railay Village Resortiin ja omaan villaan, jossa oli pieni jacuzzi sisätiloissa. Ensin ihmettelin miksi jacuzzi ei ole ulkona, mutta pian kyllä ymmärsin, että itikat, apinat ja vehreän ympäristön tuottamat roskat eivät ehkä kruunaisi kokemusta. Apinoita saattoi tosiaan hyppiä jopa oman majan katolla, mikä saattoi joskus säikäyttää ihan kunnolla kovan yhtäkkisen metelin takia.

auringonallaP3220092 auringonallaP3240120 auringonallaP3240127 auringonallaP3240126

Hotellialue itsessään oli vehreä ja täynnä kukkia, uima-allas oli laguunimainen ja aamupalaa syötiin rantaravintolassa upeissa maisemissa. Hotellissa ei ollut tungosta ja tunnelma oli hyvin rauhallinen. Meidän villaan kipsuteltiin kivipolkua pitkin pienen lammikon halki ja itse villa oli tilava ja kivasti puulla sisustettu. Juuri tätä halusimmekin. Hotellin vastaanoton palvelu ei ollut mitään parasta, netti ei toiminut kovinkaan kiitettävästi ja aamupala ei ollut samaa tasoa kuin Bangkokin hotellissamme, mutta voisin majoittua sinne uudestaankin.

auringonallaP3240149 auringonallaP3240158 makujakotoaP3230096

Kannattiko valita Railay? Näin muutaman päivän ajalle se oli ihan hyvä valinta, sillä saimme levätä ja lukea kirjoja välillä veteen pulahtaen, nauttia kauniista maisemista ja auringonlaskuista sekä söimme hyvin joka ilta. Lisäksi kolmessa päivässä ehti hyvin näkemään myös lähisaariakin. Viikko Railaylla olisi ihan liian pitkä aika, mutta pari päivää oli ihan jees.

Ruoka, paras syy matkustaa Thaimaahan

Tai on niitä jaettuja parhaita syitä muitakin, mutta minulla oli päällimmäisenä mielessä ruoka, kuinkas muutenkaan. Katukeittiöt Bangkokissa ja hipahtavat rantaravintolat Railay Eastilla. Niissäpä me syötiinkin lähes koko loma. Ja syötiin muuten paljon!

Bangkokissa hotellimme (Lebua at State Tower) sattui olemaan kuhisevan kauppakadun varrella, joten tien molemmin puolin, kuten myös sen poikkikaduilla, oli tarjolla monenlaista katuruokaa. Söimme alueella kahdesti ja nappasimme kerran mukaan thaimaalaisia rapeita pikkulettuja (khanom buang). Kuolasimme lukuisia ruokia BTS-asemalle kävellessämme, mutta aikaa oli liian vähän ja muitakin alueita piti kokeilla.

Chintatown oli tietenkin ilmeinen valinta ja ainakin sunnuntai-iltana se oli täynnä katuruokailijoita. Meinasimme olla jo hieman epätoivoisia, sillä nälkä kurni mahassa ja kaikki pöydät olivat aina täynnä, ainakin meitä kiinnostavissa paikoissa. Lopulta löysimme sivukadulta yhden vapaan pöydän, saimme tilattua reilun annoksen tulikuumaa tom yum -keittoa (lemppariani!) sekä paistettua riisiä. Chili, kuuma keitto ja hikinen Bangkokin yö, huh! Mutta oli hyvää.

Seuraavana iltana kävimme Lebuan katolla drinkeillä, minkä jälkeen vaihdoimme hotellihuoneessa rennommat vaatteet ylle ja kurvasimme Victory Monumentille. Ruokapaikan löytyminen maanantaina oli aluksi hieman haastavaa, sillä käsittääkseni suurin osa katuruokakojuista on silloin kiinni, mutta saimme lopulta hyvää höyryävää keittoa sekä jälkiruuaksi crispy porkia. Taidettiin vielä ahtaa muutama vohvelikin BTS-asemalla. Victory Monument on muutenkin näkemisen arvoinen paikka, erityisesti illalla, sillä se on suuri bussikeskittymä ja sen myötä ihmisiä on liikkeellä liikenteen solmukohdassa sankoin joukoin.

Varsin autenttinen katuruokakokemus koettiin myös Ekkamain BTS-aseman liepeillä, kun pysähdyimme pitämään lounastaukoa ja miettimään päivän suunnitelmia. Ravintolaa pitävä nainen ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia ja pöydän ohi kulki erittäin vilkasliikenteinen tie. Tilasimme hainanilaista kanaa riisillä, mikä on kaikessa mietoudessaan yleensä erittäin maukas annos, mutta tietenkin minun piti alkaa leikkimään chilillä. Lopulta nenäni alkoi vuotamaan holtittomasti ja yritin pyytää naiselta paperia. Hänen miehensä, mopotaksikuski, tuli paikalle tulkkaamaan, mutta paperia emme kuitenkaan saaneet, vaan tiskirätin. En nyt ihan siihen kehdannut niistää, joten kävelin takaisin BTS-asemalle räkä poskella.

Railayn kohdalla oli alusta asti selvää, ettemme söisi hotellillamme vaan suuntaisimme joka ilta itäisen rannan puolelle, joka ei ole uimakelpoinen ranta vaan mangroverämeikkö, mutta siellä ovat kaikki edulliset paikalliset pikkuravintolat. Tosin ensimmäisenä iltana olimme niin väsyneitä ja nälkäisiä, että menimme hotellin ravintolaan. Juu, oli kallista ja kovin maltillisesti maustettua.

Löysimme itäiseltä rannalta paikallisten suosiman ravintolan ja söimme siellä kahdesti. Lisäksi kadulla oli muutamia rentohenkisiä bambumajoja, joiden lattiat olivat korotettuja ja pöydät matalia ja tuoleina toimivat tyynyt, joten yhden herkullisen aterian söimme myös sellaisessa. Laskuveden valtaamaa matalikkoa katsellen. Ja pakko myöntää, että söimme pari kertaa lounaaksi oikeaa backpacker-kliseetä, nutellapannaria. Tosin myös tuoreella kookoksella ja hunajalla, sekä mangolla.

Ihaninta Thaimaassa on se, että joka nurkalla on tarjolla jotain hyvää. Ja aina edullisesti näin länkkärihintoihin tottuneelle! Eihän siellä enää niin halpaa ollut kuin seitsemän vuotta sitten, mutta asennoiduin siihen jo ennen reissua. Jotain kallistakin tuli nautittua. Lebuan baarissa ei nimittäin ole mitään köyhien juomia tarjolla, sillä yksi drinkki maksaa hyvinkin 15-20 euroa. Sen nyt saattoi arvatakin. Mutta se, että hotellin uima-altaalla pieni Singha maksaa yli 10 euroa, on aika törkeä hinta Thaimaassa!

Loma Thaimaassa, miten meni?

En ottanut konetta mukaan Thaimaan-lomallemme ja perinteiset matkapäiväkirjat jäivät kirjoittamatta. En tiedä kadunko vai en, mutta joka tapauksessa nyt on sitten pakko kirjoittaa yksi pidempi tilityspostaus. Kosta Thaimaa nyt on aina Thaimaa.

Edellisellä kerralla vuonna 2008 päätin, että Thaimaata on nyt ehkä nähty ihan riittämiin. Olin asunut siellä 4kk ja saanut tarpeekseni kuumuudesta, asioiden hankaluudesta ja riisistä. Nyt, kun astuimme koneesta ulos Suvarnabhumin kentällä, tuntui minusta kuitenkin siltä, että olisin tullut kotiin. Vastassa oli tuttu tuoksusekoitus: kosteus, jasminriisi ja lootus-hajuste.

Varsinaisia Aasia-kokemuksia saimme loman aikana useampiakin:

Jääkaappikylmästä BTS-ilmajunasta laskeutuminen kuumalle ja hektiselle kadulle

Taksikuski, joka ei puhu sanaakaan englantia ja joka kuljettaa sinua epämääräisesti hetken ja heittää sitten pihalle

Tinkimistä tuktuk-kyydistä (ei tullut kauppoja)

Teiden ylittämistä periaatteella ”ei tästä pääse muuten kuin henkensä uhalla”

Laiturilta keikkuvaan veneeseen hyppääminen veteen molskahtamisen uhalla

Jonottaminen metroon, etkä siltikään pääse kahteen seuraavaan

Ruuhkametroon änkeäminen matkalaukun kanssa

Sovittujen asioiden unohtaminen ja/tai väärinymmärtäminen

Säätäminen niin kaupan kassalla kuin hotellin vastaanotossa

Asiakkaan hyppyyttäminen tiskiltä toiselle

Ärhäkkä vatsaflunssa

Kuulostiko ylläoleva lista negatiiviselta? Kaikenlainen säätäminen kuuluu yleensä jokaiseen Aasian-lomaan, joten sinällään mitään yllättävää ei kyllä tullut vastaan. Tosin sen loppuloman vatsaflunssan olisin voinut jättää kokematta 38-asteen helteessä, mutta onneksi pääsimme kuitenkin lähtemään kotiin. Onkohan koti tuntunut koskaan näin hienolle paikalle?

Bangkok oli tietenkin upea kuten aina. Monimuotoinen ja iso kaupunki, kaikkea ihmeteltävää riittää, vaikka siellä olisi käynyt jokusen kerran aikaisemminkin. Hotellimme Lebua at State Tower oli suorastaan mystinen: rakennuksen yläkerroksissa sijaitseva hyvätasoinen hotelli, jonka ala-aula oli valtavan lähes autioituneen (ja pahanhajuisen) hallin yhteydessä. Kyllä siinä piti pari kertaa miettiä, onko oikeassa paikassa. Sama outo fiilis jatkui osittain myös varsinaisissa huonekerroksissa, sillä niiden vieressä oli kymmeniä kerroksia korkea suuri kuilu, jonka pylvästasanteet olivat hämmästyttävän likaiset ja roskaiset. Itse huone oli suuri, näköala oli joelle ja aamupala hyvä.

Bangkokissa aika kului katuja tallaillessa ja muutamia perusnähtävyyksiä katsellessa. Wat Pho on ehkä huvittavin nähtävyys ikinä, joten halusin sinne tietty tälläkin reissulla. Wat Arun sitä vastoin jäi käymättä, koska olin niin pettynyt siihen, että se oli tällä hetkellä tellinkien peitossa, eikä sen kauneudesta olisi saanut todellista kuvaa. Katukeittiöt olivat tietenkin se ehdoton juttu ja syötiinkin aina joka välissä jotain, kun vaan yhtään oli nälkä (ja vaikkei ollutkaan). Viimeisenä iltana ihailtiin Bangkokia yläilmoista ja juotiin drinkit hotellimme kattobaarissa Siroccossa. Voi sitä tuulen määrää!

No entäs sitten Krabi? Sieltä lähdettiin hakemaan kauniita maisemia karstivuorineen ja vihertävine vesineen ja niitä kyllä saatiinkin aimoannos. Lisäksi auringonlaskut olivat ihan mielettömän upeita! Meillä oli käytännössä neljä päivää perillä (Railay) ja se oli kyllä määrältään ihan sopiva, yhtään enempääkään en olisi jaksanut. Tosin näistä päivistä viimeinen meni sängyn pohjalla täristessä. Onneksi oli sentään mukava jacuzzi-villa, jossa sairastaa.

Paluumatkalla meillä oli vielä yksi yö Bangkokissa, tällä kertaa Siamin alueella, joka on kaupungin modernia puolta, mutta yhtä lailla kiinnostavaa. Paitsi että ei kyllä kipeänä jaksanut hirveästi tehdä mitään, mitä nyt raahauduttiin hotellille ja syötiin Mäkkärissä, koska mikä tahansa muu ruoka nostatti palan kurkkuun. Ei ihan mennyt niin, kuin suunniteltiin. Sunnuntai olisi ollut myös mitä mainioin päivä ostoskeskusten kiertelyyn, sillä sitä paikallisetkin harrastavat. Ja ne ostarit on valtavia ja viimeisen päälle kiiltäviä!

Matkan loppuhuipennuksena oli ensimmäinen lento Finnairin uudella A350-koneella, joka sattui meille siis pelkästään paluulennolle. Ensivaikutelmat koneesta:

Penkkijako 3-3-3 ei ole niin kiva kuin 2-4-2, paitsi jos olisit siinä vanhassa joutunut siihen neljän penkille, niin sitten tuo on parempi. Me saatiin lopulta kahdestaan yksi kolmen penkki, joten matkustusmukavuus nousi sen myötä.
Kaikki käsimatkatavaraluukut eivät aukea. Lentoemot vain sanoivat, että ei aukea, pistäkää muualle. Kun joku jäi vähän hämmentyneenä miettimään tilannetta, osoitettiin jostain avoin luukku, että siellähän on ihan tyhjää. Niin, mutta kun ihmiset ei halua sirotella tavaroitaan minne tahansa eri paikkaan. Eikä se ole mahdollistakaan, jos takana on jo jono. Millä tahansa muun lentoyhtiön lennolla matkustamohenkilöstö olisi järjestellyt asiakkaiden tavarat paikoilleen.
Tilaa on ehkä enemmän, ainakin kun käsinojat ovat kapeat. Ja ne saa kokonaan ylös, mikä on aina plussaa.
Kerrankin se oma kosketusnäyttö toimi moitteettomasti, vaikka aluksi näyttikin siltä, että juuri meidän rivin näytöt eivät tule toimimaan ollenkaan.
Kone oli hiljaisempi, joten elokuvien äänen kuuli ihan hyvin.
Kone oli valoisa, sillä ikkunat olivat suuremmat ja valaistusta oli mietitty.
Kone tuoksui raikkaalle, onhan se ihan uusi, paitsi että loppumatkasta tietty alkoi se vessojen hajumaailma tunkea läpi, siinä ei taida olla merkitystä onko uusi vai vanha kone.
Vessojen vesihanan käyttö saattoi aiheuttaa hämmennystä joillekin asiakkaille. Heh.

Nyt on kyllä sellainen olo, että ei huvita edes miettiä uusia reissuja. Jos olis vähän aikaa ihan kotona. Mitä veikkaatte, kauanko tämä kestää? Ensi kuuhun? Siihen asti, kun tauti hellittää? Yhdet kunnon yöunet?