Gran Canyon oli niin upea kokemus, että se vaatii vähintään kaksi postausta. Ja enemmän kuvia kuin sanoja. On nimittäin mahdotonta kuvailla, miten uskomaton fiilis on katsoa kanjonin laidalla pehmeän vaaleanpunaiseen usvaan ja seurata, kuinka valtavien lohkareiden ääriviivat alkavat pikkuhiljaa muodostua auringon noustessa ja valaistessa äärettömän suurta tyhjää aukkoa. Kuvistakaan ei pysty aistimaan sitä pehmeää hiljaisuutta, joka kanjonilla vallitsee. Ihan kuin kyseessä olisi musta aukko, joka imee kaiken sisäänsä. Jäljelle jää vain tyyni rauhallisuus. En tiedä olenko koskaan kokenut mitään niin hienoa. Auringonnousu Grand Canyonilla saa onnen tunteen läikähtämään mielessäni varmasti loppuelämän.
Auringon alla 
Hienolta näyttää, kerrassaan vau! Voin kuvitella tunteen kun tuolla on…
Tää oli tosiaan ainutlaatuista, ihanat muistot! 🙂
Vau, mikä fiilis näissä kuvissa! Saavat kyllä muistamaan hyvin elävästi sen, kun oltiin itseki tuolla samassa tilanteessa, odottamassa auringonnousua. Se tunne, kun pimeästä ei-mistään alkaa pikkuhiljaa valon myötä pilkistää eri muotoja ja lopulta näkee sen valtavan kanjonin siinä vieressä on kyllä maaginen, eikä unohdu hevillä. En tiijä uskallanko palata tuonne enää toista kertaa, kun eka kerta oli niin mieleenpainuva. Ehkä sitten auringonlaskua kattelemaan?
Muistelinkin, että te olitte siellä kans aamusta 🙂 Me ei ehditty tuonne ihan pimeällä, kun aurinko nousi sitten yhtäkkiä todella nopeaa, mutta sumuista ja tietty vähän hämärää oli, että aluksi ei nähnyt todellakaan kanjonin reunoja tai keskustaa juuri ollenkaan. Kyllä, todellakin maagista 🙂 Ja ihan totta, että pitää harkita tarkkaan, uskaltaako kokemusta toistaa. Ehkä joku toinen vuodenaika voisi olla myös kokemus?
On kyllä ihan mieletön paikka tuon Grand Canyon, kyllä siellä rotkon reunalla tajuaa kuinka pieni ihminen on. Joskus kun pääsisi uudelleen. Upeita kuvia!
Kiitos Katja! Niinpä, harvoin sitä on tuntenut olonsa niin pieneksi kuin tuolla 🙂
Aivan huiketa kuvia!! 🙂 Tuonne(kin) on pakko jonain päivänä päästä..
Kyllä tää on niitä paikkoja, että kerran elämässä kannattaa nähdä 🙂 Onneksi siis lähdettiin tuonne päin ajelemaan uudelleenkin, kun ekalla reissulla ei Arizonan puolelle jaksettu!
Ai että, ei auringonnousukaan yhtään hullumalta näytä! Meille tarjottiin mahdollisuutta aamuhelikopterilentoon kanjonin yllä leiriyön päätteeksi. Yksi meidän ryhmästä tarttui siihen ja oli kuulemma ihan mieletön. Niin kirkas aamu oli alkamassa, että maisemat olivat varmasti huimat! Hintaa oli 200 dollaria, mutta en usko, että kaduttaa.
Vau, no on varmasti ollut mieletön kokemus sekin. Me nähtiin tuolla vain yksi helikopteri, oltiin niin aikaisin liikenteessä, että ensimmäinen lento saapui vasta kun me oltiin jo lähtökuopissa. Helikopterista saa varmasti ihan erilaisen näkemyksen kanjonista 🙂
Muistan tuon ihanan tunteen vuodelta 2009, jolloin viimeksi kävin tuolla. Olen varmaan jo kaikille sanonutkin, mutta meidän edessä kallioilla istuva pariskunta meni kihloihin tuona aamuna, kun mies kosaisi auringonnousun aikaan…aaaaw… :))) Ihania kuvia! Ja mää saatan olla tuolla pian taas 😉
Oi, ihana! Tää tarina taisi olla mulle kuitenkin uusi 🙂 Todella romanttinen paikka kosia, vetää ihan vertoja Antin Brooklyn Bridge -kosinnalle, vaikka se on tietenkin SE maailman paras paikka 😉 Voi vitsi, mäkin haluan tuonne uudelleen! Onnellinen sinä 🙂