Grand Canyon oli yksi reissumme päänähtävyyksistä ja koko reitti suunniteltiin sen ympärille. Yövyimme ensin Las Vegasissa, josta ajoimme seuraavan päivän aikana Hooverin padon kautta Flagstaffiin, jossa kävimme rautatieasemalla sijaitsevassa turisti-infossa ostamassa Grand Canyonin puistomaksun jo ennakkoon, sillä ounastelimme, ettei kello viiden aikaan aamuyöllä ole portinpielen lipunmyynnit juurikaan auki. Lippu ostettiin automaatista ja myöhemmin puistoon saapuessaJatka lukemista ”Grand Canyon, South Rim”
Avainsana-arkisto:Grand Canyon
Aamun ensimmäiset (Grand Canyon)
Gran Canyon oli niin upea kokemus, että se vaatii vähintään kaksi postausta. Ja enemmän kuvia kuin sanoja. On nimittäin mahdotonta kuvailla, miten uskomaton fiilis on katsoa kanjonin laidalla pehmeän vaaleanpunaiseen usvaan ja seurata, kuinka valtavien lohkareiden ääriviivat alkavat pikkuhiljaa muodostua auringon noustessa ja valaistessa äärettömän suurta tyhjää aukkoa. Kuvistakaan ei pysty aistimaan sitä pehmeää hiljaisuutta,Jatka lukemista ”Aamun ensimmäiset (Grand Canyon)”
Päivä 7: Yksi reissun kohokohdista!
Grand Canyon jäi meillä näkemättä edellisellä reissullamme, sillä aikaa olisi ollut yhden päivän verran edestakaiseen matkaan Vegasista, ja vaikka olen kuullut eräiden sellaiseenkin urakkaan ryhtyneen, niin meidän mielestä se olisi ollut vähän turhan raskas päivä ja liian nopea visiitti. Silti kanjoni jäi kytemään mieleemme ja se olikin ehdoton kiintopiste tämänkertaiselle reissulle. Lähdimme liikkeelle varhain. JaJatka lukemista ”Päivä 7: Yksi reissun kohokohdista!”