Jos muurahaiset rakentaisivat kerrostalon…

…se näyttäisi varmasti vähän samalta kuin Yick Fat Building. Kaikki tietävät ne kuvat Hongkongista, missä pilviä hipovat kerrostalot sijaitsevat vieri vieressä toisiinsa nähden ja koko homma näyttää abstraktilta taideteokselta. Me lähdimme viimeisenä loma-aamunamme, syötyämme ensin reissun kalleimman aterian eli aamupalan Oolaa Petitessä, katsomaan Hongkongin saaren reunamia. Kontrasti oli melkoinen. Hyppäsimme (lähes ilmaiseen) ratikkaan, sillä sen toisesta kerroksesta näkee kivasti maisemia. Tässä tapauksessa siis kaupungin vilinää, sillä emme matkustaneet sen kauemmaksi kuin Quarry Bayn alueelle.

DSC_3573 DSC_3581
DSC_3600 DSC_3617
auringonallaP1060307

Quarry Bay on kovin erinäköistä seutua kuin Centralin kiiltävät toimistorakennukset ja kullanväriset luksusmuotia myyvät liikkeet. Eikä kaduilla näy puku päällä kiiruhtavia liikemiehiä sen enempää kuin -naisiakaan. Muut turistitkin tuntuvat kaikonneen, paitsi sitten kun mennään varsinaisen Yick Fat Buildingin sisäpihalle, siellä meitä oli muutamakin porukka kuvaamassa kerrostalohelvettiä. Tai mistäs minä tiedän, millaista on asua kompleksissa, joka tuntuu ulottuvan joka puolelle, kohoavan ylös kohti taivasta ja sisältävän satoja ikkunoita.

DSC_3588
DSC_3584 auringonallaP1060305
DSC_3593

Olisi ollut todella mielenkiintoista päästä katsomaan rakennusta myös sisältä, mutta se olisi tuntunut tirkistelyltä, onhan kyse ihmisten kodeista. Sisäpihalla törmäsimme muutamaan asukkaaseen, ja ihan tavallisilta hongkongilaisilta he vaikuttivat. Eipähän ainakaan tule pulaa naapureista.

DSC_3606
DSC_3610 DSC_3601auringonallaIMG_0779DSC_3609DSC_3615

Vietnamin kolme hotellia: boutique, resort ja siirtomaa-ajan charmia

Hotellien buukkaaminen sesonkiaikaan saattaa olla hermoja raastavaa puuhaa, mitä se oli osittain nytkin, mutta onneksi olin ajoissa liikkeellä. Katselin hotelleja joululomalle jo kesällä ja tein varaukset elo-syyskuussa. Siihen aikaan oli vielä valinnanvaraa ja mielestäni sain kaiken kohtuullisella hinnalla. Ainakin kaikki majoituksemme olivat hintansa väärtejä, vaikka tietenkin hinnat olivat vuodenaikaan nähden korkeimmillaan.

Aloitimme Saigonin valloituksemme Ben Thanhin alueelta, sillä huomasin siellä olevan ihastuttavan, pienen boutique-hotellin nimeltä Ben Thanh Boutique Hotel (nimestä huolimatta taksikuskimme löysi hotellin muutaman karttavilkaisun jälkeen). Kaiken lisäksi huoneiden kuvia tutkittuani halusin ehdottomasi sviitin, joka oli toki kallein mahdollinen vaihtoehto, mutta tässä tapauksessa vain reilu 70 euroa per yö. Niin, hotelli ei tosiaan ollut mikään tasokas, vaan valitsin tämän lähinnä persoonallisen tyylin perusteella. Lisäksi sijainti oli lähellä kaikkea, mutta pienellä sivukadulla, paikalliselämän keskellä. Hotellin aamupala oli todella suppea, mutta jokainen sai valita yhden pienen annoksen listalta ja sen lisäksi tarjolla oli mm. hedelmiä. Banh mi ja sticky rice maistuivat kyllä.

DSC_3343 auringonallaPC280070auringonallaPC290113DSC_3340DSC_3274

Huone oli juuri sellainen kuin kuvissakin, ja olisin voinut asua siellä vaikka koko loman. Hotellin huoneiden koko ja varustus vaihteli merkittävästi, ja meidän huone oli luonnollisestikin sviittinä isoimmasta päästä, mutta siellä ei ollut parveketta, minkä tiesimme jo etukäteen. En sinällään kaivannut kaupunkihotelliin parveketta, mutta oli ihan hauska sattuma, että jouduimme kuitenkin nukkumaan ensimmäisen yön yläkerroksen tavallisessa, kuitenkin pienen kattoterassin omaavassa huoneessa. Jouduimme asumaan väliaikaisesti kahdessa huoneessa, kun saimme illalla kymmenen aikaan jumitettua kylppärin ovemme takalukkoon, eikä sitä saatu millään välineellä auki. Lukkoseppä järjestyi heti aamulle, mutta oli mukavampi nukkua yö vessallisessa huoneessa ja päästä pesemään hampaat. Eikö ole ihana huone? Rakastuin erityisesti noihin kaakeleihin ja puukoristeisiin.

Saigonin jälkeen siirryimme Phu Quocin saarelle viettämään uutta vuotta. Halusimme majoittua rannalla, mielellään mahdollisimman hyvätasoisessa, mutta ei kovin isossa resortissa. Toiveita vastaavan majoituksen löytäminen oli hieman haastavaa, sillä tietenkin korkeimman sesongin aikaan hinnat olivat sen mukaiset, eikä meidän budjetilla voinut katsella juuri kolmen tähden tasoa enempää. Lähes kaikki hotellit sijaitsivat nimensäkin mukaisesti pitkällä Long Beachilla ja lopulta me päädyimme Tropicana Resortiin, josta oli noin kahden kilometrin kävelymatka saaren ainoaan kaupunkiin Duong Dongiin.

auringonallaIMG_0777DSC_3441DSC_3440DSC_3449DSC_3450IMG_0778DSC_3446DSC_3453

Vaikka olin aluksi epävarma valintani suhteen, odotti meitä paikan päällä mukavan rauhallinen hotelli ja huone, jossa oli parhain mahdollinen merinäköala. Kyllä kelpasi katsella Phu Quocin auringonlaskuja parvekkeelta, palmun latvojen yläpuolelta. Lisäksi hotelli sijaitsi ihan rannassa ja Long Beach oli kyseisellä kohdalla pehmeähiekkainen ja siisti. Aamupala ei ollut mitenkään erityinen, mutta plussaa aina siitä, että voi syödä puolittain ulkona.

Viimeisenä Saigonin yönä paluumatkalla halusimme majoittua johonkin siirtomaa-ajan tyyliä henkivään hotelliin. Valitsin tarjouksien perusteella Majesticin, joka sijaitsee ihan jokirannassa, pääbulevardin päässä. Hotelli on luokitukseltaan viisi tähteä, mutta neljä olisi ehkä osuvampi kuvaamaan hotellin tasoa. Oma huoneemme oli halvinta hintaluokkaa kaupunkinäkymällä, joten osasimme odottaa jotain muuta kuin luksusta. Se, että huone oli vanha ja kulunut, ei haitannut meitä yhtään. Saimme juuri sitä mitä olimme lähteneet hakemaankin: vanhaa charmia huokuvan huoneen, kiiltävän hotelliaulan ja aamiaisen hotellin kattoterassilla jokinäkymää katsellen. Aamupalalla parasta olivat kahden viikon Aasia-aamupalojen jälkeen mantelicroissantit, joten harmi kyllä kevätrullia paistavan kokin tarjoilut jäivät kokeilematta.

DSC_3505
DSC_3498DSC_3500DSC_3507DSC_3509auringonallaP1050285DSC_3506

Kävimme myös auringonlaskun aikaan juomassa kuoharilasilliset samaisella kattoterassilla, vaikka paikka ei mikään kaupungin suosituin olekaan. Hintatasoltaan juomat olivat ihan eri luokkaa kuin Chill Skybarissa, eikä näkymää voinut verratakaan edelliseen. Siinä mielessä hinta-laatusuhde ei ollut mikään paras ja vastarannalla paistavat lukuisat Heineken-mainokset lähinnä huvittivat. Saimme juoda lasillisemme hiljaisuudessa, sillä paikalla oli vain muutama pariskunta meidän lisäksi. Myöhemmin huomasin, että Majesticilla on ilmeisesti toinenkin kattobaari, jossa maisema avautuu joen lisäksi myös kaupunkiin päin. Se jäi nyt kyllä testaamatta, koska saatoimme vahingossa mennä väärään paikkaan, hups! Pitää olla jatkossa vähän huolellisempi.

DSC_3516auringonallaP1040238auringonallaP1040240auringonallaIMG_0776auringonallaP1040246auringonallaP1040248

Viimeinen kuva on näkymä hotellihuoneen ikkunasta, ei paha! Tosin ikkuna oli pakko avata, että tätä maisemaa saattoi ihailla.

Drinkit Saigonin kattojen yllä

Saigonissa on lukuisia rooftop-baareja, mutta meillä oli aikaa vain yhteen, joten valitsimme pikaisen googlettelun jälkeen sen suosituimman: Chill Skybarin. Kätevästi paikka sijaitsi vielä lyhyen kävelymatkan päässä ensimmäiseltä hotelliltamme, joten asiaa ei tarvinnut sen enempää miettiä. Pukukoodia uhmaten puin päälleni kaupunkishortsit ja sandaalit, vaikka niillä ei periaatteessa päässyt sisään. Happy Hour -aikaan alkuillasta säännöt ovat kuitenkin löyhemmät, ja aikaisempien kokemusten (Bangkok, Singapore) mukaan turistit näyttävät pääsevän näihin paikkoihin lähes millaisessa vaatetuksessa tahansa, kunhan on asialliset kamppeet.

Halusimme mennä ihailemaan Saigonin maisemia jo valoisan aikaan, joten olimme ala-aulassa jo hieman ennen baarin aukeamista. Sitä ennen ehdimme istumaan hetken viereisessä puistossa. Leikimme, että on uusi vuosi, vaikka siihen olikin vielä pari päivää.

DSC_3409auringonallaPC290115

Ylhäälle päästyämme maisema avautui niin upeana, että kuten tavallista, aluksi ei voinut keskittyä muuhun kuin kuvien räpsimiseen. Bangkokissa ja Singaporessa olimme etukäteen tietoisia drinkkien kalleudesta, ja koska menimme kattobaareihin lähes ainoastaan maiseman vuoksi, nautimme vain yhdet drinkit valokuvaussession päätteeksi. Nyt tilanne oli toinen, sillä hetken kalkuloituamme huomasimme, että listan juomat maksoivat vain murto-osan siitä mitä olimme tottuneet, joten illan pituus ei jäisi ainakaan rahasta kiinni.

DSC_3411DSC_3415DSC_3413DSC_3420auringonallaPC290118DSC_3422

Meillä oli kuitenkin nälkä ja olimme jatkamassa auringonlaskun jälkeen Ben Thanhin ruokamarkkinoille, joten emme jääneet baariin koko illaksi. Kaiken kaikkiaan kokemus oli kuitenkin varsin positiivinen, sillä happy hour -hintojen lisäksi saimme ehkä ensimmäistä kertaa pöydän, minkä ääressä seisoskella. Istumapaikka olisi tietty ollut vielä iso plussa, silloin viihtyisin vähän pidempään, mutta kaikki matalammat pöydät olivat ravintolan sisäpuolella. Saigonia, kuten muitakin suurkaupunkeja, kannattaa kyllä aina käydä ihailemassa yläilmoista! Ja mikään ei ole niin hyvä ajankohta kuin hetki ennen auringonlaskua, kun ehtii nähdä koko kirjon pimeään saakka.

DSC_3434DSC_3433DSC_3431

Tajusin muuten juuri tätä kirjoittaessani, että käymme ihan aniharvoin baareissa. Edellinen yhdessä käymämme paikka taisi olla Haubentaucher Berliinissä ja sitä edellinen Lebua Bangkokissa. Käymme siis enemmän baarissa ulkomailla kuin Suomessa. Mutta eikö se ole pelkästään säästöä, jos baari-iltaan menee kahdelta hengeltä vain 12 e? Sillä saatiin kolme drinkkiä Saigonissa upeilla näköaloilla!

Miksi Vietnam on niin ihana?

Kaikille blogiani viime kuukausina seuranneille ei varmasti tule yllätyksenä, kuinka Vietnam hurmasi minut heti ensimmäisellä reissulla. Olimme odottaneet Vietnamin vuoroa jo vuosia, mutta toisaalta emme tienneet maasta matkakohteena kovin paljoa. Toki joitakin yksittäisiä asioita tiesimme, mutta kuten kirjoitin ennen lähtöä, en tiennyt yhtään millaista lomailu uudessa maassa tulisi olemaan (näitä uusia maitahan tulee nykyään itselle tosi vähän, kun lähivuosina ollaan kierrelty vanhoissa tutuissa). Miksi sitten Vietnam osoittautui niin ihanaksi paikaksi?

helmikuuigtt4

Katukeittiöt. Tämän ei pitäisi yllättää, mutta vietnamilainen ruoka on todella hyvää! Se ei ollut automaattisesti tulista, vaan yleensä kaiken sai maustaa mieleisekseen. Lisäksi ruuan mukana tuli lähes ruokalajista riippumatta iso kasa yrttejä ja muuta pientä vihreää, mikä teki kokonaisuudesta ihanan raikkaan.

helmikuuigtt3

Kahvilat. Saigonissa on ihan pakollista käydä vilvoittelemassa viihtyisissä kahviloissa, joissa tarjoillaan sekä vietnamilaista kahvia että erikoiskahveja ja muita trendikkäitä juomia. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin kolunnut useammankin kahvilan, mutta nyt sain tyytyä vain neljään. Tosin ne olivat kaikki ihan superihania!

helmikuuigtt7

Siirtomaa-ajan arkkitehtuuri. Saigonissa on sitä samaa charmia kuin vaikkapa Havannassa: haalean pastellisia, rappioromanttisia siirtomaa-ajan rakennuksia, sekä näyttäviä bulevardeja. Kaupunki saa plussaa myös puistoista ja tietenkin palmuista!

helmikuuigtt5

Rauhalliset rannat. Palmuista päästäänkin rantoihin. Olimme itse Phu Quocin saarella korkeimman sesongin aikaan, ja silti rannoilla ei ollut mitään Thaimaasta tuttua ruuhkaa, ei edes Bai Saolla, Vietnamin kauneimmalla rannalla, jossa meitä odotti joukko aasialaisturisteja. Millaistahan alhaisemman sesongin aikaan on? Olen kuullut, että rannat olisivat puoliautioita monessa paikkaa, pitääköhän se enää paikkansa?

helmikuuigtt6

Edullinen hintataso. Vietnam vaikutti ainakin oman reissun perusteella hintatasoltaan varsin maltilliselta. Katukeittiöissä syöminen oli todella halpaa, kaupungin suosituimpiin kattobaareihin lukeutuvan Chill Skybarin drinkit yllättävän edullisia (happy hourin aikaan alkaen n. 4 euroa), taksimatka lentokentältä keskustaan 6 euroa ja saatiin varsin kivat majoituksetkin korkeimman sesongin aikaan 70-120 eurolla. Jos jano yllättää hotellihuoneessa, ei tarvitse laskeskella lähteekö käymään lähikaupassa vai nappaako vesipullon minibaarista.

helmikuuigtt1helmikuuigtt2

Omalaatuisuus. Vietnam on ehdottomasti Aasiaa isolla a:lla, mutta toisaalta sitä lisämaustaa omat erityispiirteensä: ruoka on hieman erimakuista kuin muualla, mopojen määrä on ääripään toisessa laidassa, kolonialistiset rakennukset värittävät katukuvaa ja kahvilakulttuuri yllättää. Vietnamissa on paljon perinteistä, mutta toisaalta uusien sukupolvien vaikutus näkyy vaikkapa Saigonissa 3A-katutaidealueena, toistaiseksi pienenenä, mutta kuka tietää, mihin kaupunki vielä tulevaisuudessa kehittyy.

helmikuuigtt9helmikuuigtt8

Mikä on sun lempijuttu Vietnamista? Tai jos et ole vielä käynyt, niin onko maa kuitenkin listallasi?

Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. IGTT hostit: Travellover ja Muru Mou.

Saigonin ihanimmat kahvilat

Saigonin lukuisat viihtyisät kahvilat ja kahvilakulttuuri ylipäätään ei tullut minulle yllätyksenä, sillä olin lukenut siirtomaa-ajan vaikutteista ja nähnyt kuvia suosituimmista kahviloista jo ennen koko Vietnamin-matkan varaamista. Se mikä minut yllätti, oli ehkä pikkuruiset katukahvilat, jotka käsittivät yksinkertaisimmillaan kahvikärryn, josta sai juomaa mukaansa, ilmeisesti sekä kuumana että kylmänä. Kylmä näytti silmämääräisesti olevan suuremmassa suosiossa, enkä ihmettele. Joskus kadulla oli muutamia matalia jakkaroita kärryn lisäksi ja tadaa, kahvila oli valmis!

auringonallaPC280057

Me emme kuitenkaan kokeilleet näitä tavallisen kansan kahviloita ollenkaan, vaan suuntasimme askeleemme vilvoittaviin sisätiloihin, sopivasti katuvilinän ja auringonpaisteen uuvuttamina. Osa kahviloista sijaitsi katutason yläpuolella ja kulku niihin kävi huomaamattoman porraskäytävän kautta. Onneksi olin merkinnyt suosikkikahviloitani kartalle, muuten olisimme kävelleet tietämättöminä niiden ohi. Yhteistä kaikille kahviloille oli siirtomaa-ajan rakennukset ja usein myös koristeelliset lattiat. Hintatasoltaan nämä kahvilat olivat varmasti paikallisille superkalliita, kun taas länkkärin näkökulmasta kerrankin pystyi tilaamaan erikoiskahveja ja mitä mieli teki laskematta mielessään tilin saldoa.

DSC_3292

Vietnamilainen kahvi oli hyvää ja hieman kahvilasta riippuen, sen tekotapaan saattoi vaikuttaa. Joskus kahvin sekaan oli laitettu överimakeaa kondensoitua maitoa, joskus maustamattoman kahvin mukana tuli pieni kannu siirappimaista sokerilientä. Kerran tilasin fizzy coffeen, jolloin kahvin seassa oli kuplavettä. Kaiken kaikkiaan keskityimme nyt kylmiin kahveihin. Tässä kaikki kahvilat, joissa kävimme!

auringonallaIMG_0735

The Workshop

Workshop oli ensimmäinen kahvilakokemuksemme. Olimme päässeet ensimmäisen päivän kävelyllämme Majestic-hotellin liepeille, kun muistin lähikorttelissa olevan kahvilan. Löysimme oikean rappukäytävän ja nousimme kolmanteen kerrokseen. Kahvilasta huomasi heti, että se oli paikallisten freelancereiden ja muiden toimistojen ulkopuolella työskentelevien suosiossa. Tilasimme kaksi erilaista kahvia ja toinen oli se aikaisemmin mainitsemani fizzy. Kahville olisi voinut valita erilaisia uuttamistapoja, mutta koska emme niiden päälle sen kummemmin ymmärtäneet, valitsimme vain umpimähkään jotain listalta. Jos asuisin Saigonissa, raahaisin kyllä itsekin työpisteeni Workshopiin!

DSC_3287
auringonallaPC280042 auringonallaPC280046
auringonallaPC280051 auringonallaPC280059

Loft Cafe

Loftiin emme törmänneet ihan sattumalta, vaan se oli valikoitui jo etukäteen toisen päivän taukopaikaksi. Myös Loftiin mentiin rappusten kautta, tosin tällä kertaa piti myös kiertää asuinrakennuksen sisäpihan puolelle. Onneksi kulku kahvilaan oli kuitenkin opastettu! Pieni viba meille kuitenkin sattui, sillä tietääkseni samoilla huudeilla on kaksi eri Loft-nimistä paikkaa, joista toinen on purku-uhan alla olevassa rakennuksessa. Koska tässä toisessa, mihin me menimme, oli kuvista tuttuja elementtejä, mietin josko se toinen kahvila on jo joutunut sulkemaan ovensa ja siirtymään uuteen lokaatioon. Oli miten oli, tämäkin oli varsin viihtyisä ja tilasimme tällä kertaa tiramisu- ja matcha-frappuccinot. Aasialaiseen tapaan omassa vihreässä matchassani oli jelly-palasia, mutta en antanut niiden häiritä.

auringonallaIMG_0734 auringonallaPC290098
auringonallaPC290102

L’Usine Le Loi

Ennen Phu Quocille siirtymistä kävimme aamukahville kehutussa L’Usinessa, jonka kahviloita Saigonissa on kaksi. Me valitsimme Le Loin, ja harmittelimme, että olimme syöneet juuri aamupalan, sillä ruokalista vaikutti lupaavalta. Tilasimme taas kerran jääkahvit, Antti maidolla (eli kondensoidulla maidolla) ja minä mustana, sekä smoothien. L’Usine Le Loin helmiä on seinämaalaus, jonka olisin ehdottomasti halunnut ostaa itselleni julisteena! Toivorikkaana kipaisimme kahvilan alakerrassa olevaan sisustus/lifestyle -kauppaan (jonka läpi kahvilan portaille kuljetaan), mutta vaikka löysimme sieltä vaikka mitä kivaa, jäi julistesaldo nollaksi. Kävimme vielä myöhemmin paluumatkalla ostamassa tuliaisiksi mm. kahvia ja suklaata. Ihana kauppa!

auringonallaPC300135
auringonallaPC300133 auringonallaimg_0736

La Rotonde

Paluumatkalla meillä oli vielä aikaa yhteen kahvilaan ja valitsimme kaikista vaihtoehdoista Majestic-hotellimme lähellä sijaitsevan Rotonden. Kahvila oli alkuillasta varsin hiljainen ja saimme olla siellä pääasiassa kahdestaan. Paikka oli kyllä sen verran ihana sekalaisine sisustuksineen, että ihmettelen kahvittelijoiden olematonta määrää. Tilasin paikan suositteleman kahvin ja jaoimme palan suklaakakkua. Kahvi oli juuri sitä, mitä olin vietnamilaiselta kahvilta odottanutkin, kerroksellista ulkonäköä myöten. Tähän oli hyvä lopettaa Vietnamin-loma!

auringonallaP1040230 auringonallaP1040236
auringonallaIMG_0737

Onko teillä kahvilasuosituksia Saigoniin? Tai vaikkapa Hanoihin? Veikkaan, että Vietnamissa tulee käytyä uudemmankin kerran, ja silloin tulen suuntaamaan kahville!

Bai Sao, Vietnamin kaunein ranta?

Mietimme Saigonin kanssa yhdistettävää rantakohdetta jokusen tovin, ja lopulta päädyimme Phu Quociin, sillä lukemamme mukaan siellä on Vietnamin kauneimmat rannat. Edullinen ja lyhyt lento Ho Chi Minhistä oli tietenkin myös plussaa, sillä muutaman päivän takia ei viitsisi matkustaa hitaasti ja vaivalloisesti, saati sitten kalliisti.

DSC_3454 DSC_3453

Suurin osa Phu Quocin hotelleista sijaitsee länsirannan Long Beachilla, joka osoittautui lopulta ihan kelpo rannaksi. Ainakin oman hotellimme kohdalla (Tropicana Resort, 2 km Duong Dongista) hiekka oli mukavan pehmeää ja rannassa pystyi uimaan hyvin. Lähempänä kaupunkia tilanne oli hieman erilainen ja rannan eteläisemmissä osissa emme ehtineet käydä ollenkaan. Mikään sykähdyttävän kaunis Long Beach ei ollut, paitsi auringonlaskun aikaan. Mutta kyllä siellä päivälläkin viihtyi, kun palmut kaartuivat rannan tuntumassa ja meininki oli rauhallisen leppoisaa.

DSC_3450 DSC_3457
DSC_3461 DSC_3458
DSC_3464

Bai Saon rannalle on saaren keskivaiheilta matkaa reilu 20 kilometriä, mutta koska kyseessä oli useiden lähteiden mukaan Vietnamin kaunein ranta, oli sinne tottakai päästävä. Rannalle vievä tie oli pieni soratie viimeiset kaksi kilometriä, joten yllätys oli melkoinen, kun perillä oli lukuisia turistibusseja parkissa.

En ollut osannut odottaa, että ranta olisi näin suosittu, vaikka olimmekin liikenteessä korkeimman sesongin aikaan, ja vieläpä uuden vuoden päivänä, joka oli sunnuntai. Aluksi väenpaljous kauhistutti, kun olin odottanut (vielä toistaiseksi) puoliautiota rantaa, jolla olisi vain yksi ravintola. Nyt rannassa näytti olevan fasiliteetteja isommallekin porukalle.

auringonallaP1010145
auringonallaP1010155 auringonallaP1010205

Lähdimme kulkemaan rannan pohjoispäähän, sillä siellä näytti väljemmälle. Löysimme onneksemme varjoisan paikan palmun alta ja löimme pyyhkeemme siihen. Kyseinen peliliike oli varsin onnistunut, sillä vain minuutteja myöhemmin muu porukka kävi kaihoisasti katsomassa lähes ainoita varjopaikkoja. Toki rannalla oli jonkin verran vuokrattavana tuoleja ja varjoja, eikä niiden hinnat mitään päätähuimaavia olleet. Me kuitenkin pidämme enemmän palmun alla istuskelusta.

Siinä me sitten viihdyimmekin koko ajan, välillä uiden tai kahlaten ja silkinpehmeässä, valkoista hohtavassa hiekassa tallustellen. Oma paikka kahden maalauksellisen palmun välissä oli kuin pieni pala paratiisia, eikä merelle katsellessa näkynyt juuri muita turisteja. Loppujen lopuksi rannan pohjoispäässä oli todella rauhallista ja osa busseilla tulleesta porukasta häipyi muutenkin puolen päivän aikoihin.

auringonallaP1010148 auringonallaP1010186
auringonallaP1010156

Kävin ostamassa hedelmäkojusta kookoksen ja myöhemmin haimme rantaravintolasta kevätrullia lounaaksi. Pysäytimme myös jäätelömopon tilataksemme jotain jäätelöä, mutta kyseinen herra taisi myydä kaikille pariskunnille yhden suklaa- ja yhden mansikkajäätelön, alkuperäisistä valinnoista riippumatta. Tosin suklaa muistutti suklaata vain kaukaisesti, saattoi se olla jotain muutakin.

auringonallaP1010167
auringonallaP1010198 auringonallaP1010177auringonallaP1010162

Olin varautunut rantapäivään tuttuun tapaan paksun kirjan kanssa, mutta tällä kertaa en saanut luettua sivuakaan. Olisi ollut tuhlausta tulla niin kauniiseen paikkaan ja keskittyä johonkin muuhun. Kun suurin osa aasialaisista turisteista oli ottanut selfiekeppinsä ja häippässyt, oli rannalla aistittavissa vielä hippimäisen rauhallista fiilistä.

auringonallaP1010216auringonallaP1010172 auringonallaP1010194

Olisin voinut mennä Bai Saolle vielä toistamiseen, mutta koska se oli niin kaukana ja taksimatka suht hintava, emmekä yrityksistä huolimatta saaneet vuokrattua skootteria, jäi vierailumme ainoaksi laatuaan.

auringonallaP1010166

Kannattiko lähteä joululomalla Aasiaan?

Loma on tältä erää ohi. Taas jotain, mitä on odotettu, on hujahtanut silmänräpäyksessä ohi. Rahaa meni, ja vähiä lomia meni. Oliko se sen arvoista?

DSC_3617

Yhteensä 10 lentoa (edit: siis niitähän tuli jokunen lisääkin, ja kotimatka kesti useamman vuorokauden). Sen verran meni, kun kävimme Phu Quocin saarella Vietnamissa ja tulimme takaisin. Kaikkihan lähti päälle 300 euron jouluaatto-loppiainen -lennoista Hongkongiin. Tarjous, jota ei voinut ohittaa. Varsinkaan, kun jouluaikana on helppo saada töistä lomaa ja räntäsade tai musta joulu ei kiehtonut pätkääkään.

hongkongDSC_3112

En edes jaksa laskea, kuinka monta tuntia olemme istuneet eri lentokoneissa. Eri lentokentillä vierailimme yhteensä järkyttävät 14 kertaa (+muutama lisää, sisältäen yöpymisiä kentän penkeillä). Sen siitä saa, kun ei malta pysyä paikallaan. Tai edes kahdessa paikkaa. Kirjauduimme yhteensä viiteen eri hotelliin ja ajoimme kuusi kertaa lentokentän ja hotellin välin taksilla ja neljä kertaa junalla. Kannoimme mukavien selkäreppujemme lisäksi yhtä raivostuttavan muotoista urheilukassia pitkin maita ja mantuja.

PC260002

Sanomattakin selvää, että keksisin pari helpompaakin tapaa viettää lomaa, mutta kaiken kaikkiaan reissu meni älyttömän hyvin. Jopa yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon, kuinka monesta erinäisestä palasesta se koostui. Kaikki hotellit olivat odotetun tasoisia ja olin käyttänyt aikaa siihen, että koko reissu päästiin vetämään niin, että emme joutuneet odottelemaan huoneiden valmistumista tai luovuttamaan niitä ennen lähtöä. Helpottaa kummasti.

auringonallaPC280061
DSC_3366

Kahteen viikkoon mahtui lukuisia ihania retkiä ja jokainen niistä oli kaiken sen vaivan arvoinen. Vaikka menomatkalla kirosin väsymystä, niin jo ensimmäinen päivä perillä Hongkongissa pyyhki kaiken väsymyksen pois. Lisäksi tällä reissulla ei kärsitty aikaerorasituksesta ollenkaan.

DSC_3416

Vietnam oli maana positiivinen kokemus. Ihmiset olivat kaikkialla todella ystävällisiä, eivätkä minkään tippirahan toivossa. Englantia puhuttiin välillä tosi huonosti, välillä ei ollenkaan. Katujen ylittäminen oli aluksi stressaavaa, mutta siihen tottui todella nopeasti. Sää oli mitä mainioin koko reissun ajan, eikä omaa lomaamme edeltävistä sateista ollut tietoakaan: yhtenäkään päivänä ei satanut pisaraakaan, ei missään kolmesta kohteestamme.

auringonallaP1010166 auringonallaP1010198

Hongkong oli tuttu edelliseltä reissulta, mutta suurkaupungille tyypilliseen tapaan sen kadut pääsivät jälleen yllättämään ja tarjoamaan uusia elämyksiä. Sinällään Honkkarissa ei tarvita muuta, kuin astua ulos hotellista.

En tiedä mikä olisi ollut parempi tapa aloittaa uusi vuosi, kuin reissun päällä. Kotiin on aina kiva palata, ja huomasin jälleen, ettei minusta olisi juuri kiertämään maailmaa pidemmän kaavan mukaan. Tulee ähky, eikä asiat jaksa kiinnostaa enää samalla tavalla. Seuraavaan reissuun on seitsemän viikkoa aikaa, ja välillä mietin, onko se liian vähän. Minun täytyy ehtiä makustelemaan näitä kokemuksia ennen uusiin ryntäämistä. Onneksi talven pimeinä iltoina lomamuistoille (ja postauksille) on tilaa enemmän kuin tarpeeksi.

DSC_3487 DSC_3455

Istanbulin lumikaaos osui meihin varsin ikävästi, sillä paluumme viivästyi useammalla päivällä. Tähän asti meillä on ollut lentojen suhteen aina hyvä tuuri, joten on ehkä väistämätöntä, että joskus tapahtuu jotain tällaista. Menikö koko loma pilalle? No ei, joskus vielä jaksamme nauraa koko kaaokselle ja sille, että emme ole koskaan aikaisemmin olleet niin kädettömiä lähitulevaisuuden suhteen. Onneksi ei ollut kyse mistään isommasta katastrofista. Otamme tämänkin kokemuksena.

DSC_3461

Turkish Airlines, kun jokin menee pieleen…

…niin se todellakin menee pieleen. Tämän luonnehdinnan kuulimme lauantaina aamupäivästä Antalyan kentällä mieheltä, jolla oli reilusti kokemusta turkkilaisesta lentoyhtiöstä. Palvelu on varsin hyvää niin pitkään, kun ei ole mitään ongelmia. Sitten kun niitä tulee, menee kaikki surkeasti.

Meidän lento Hongkongista Istanbulin kautta Helsinkiin lähti perjantaina ennen puolta yötä. Olimme odottaneet pitkää lentoa kauhulla, mutta kun huomasimme lentoaikaa olevan enää yhden tunnin verran, hihkuimme selvinneemme pahimmasta. Siitä ei mennytkään kuin muutama minuutti, kun kone yhtäkkiä kaarsi vahvasti vasemmalle. Lentoaika lyheni 20 minuuttiin ja kone alkoi selvästi laskeutumaan. Mitään kuulutuksia asiasta ei tullut.

Koska tykkäämme kytätä lentokarttoja, huomasimme kurssin muutoksen kohti Syyrian rajaa välittömästi. Nykäisin ensimmäistä ohi menevää stuerttia hihasta ja kysyin että mihin ihmeeseen ollaan menossa. Syyrian rajalle, tosiaan, koska Istanbulissa on huono sää. Viiden minuutin päästä paikka vaihtui toiseksi rajalla sijaitsevaksi paikaksi, kunnes taas viiden minuutin päästä huomasimme menevämme kohti Antalyaa, onneksi. Olimme ehtineet laskeutua jo kolmeen kilometriin.

Laskeuduimme Antalyaan, edelleen epätietoisina siitä, mitä oli tapahtunut. Osa porukasta luuli meidän laskeutuneen Istanbuliin, sillä englanninkielisiä kuulutuksia ei juurikaan harrastettu. Lopulta odotimme Antalyan sotilaskentän puolella bussikuljetuksia noin tunnin, joskin itse kuljetus kesti myös vähintään puolisen tuntia.

Mutta itse kaaos alkoi vasta kentällä. Meitä ei oltu infottu koneessa mitenkään, mutta myöskään kentällä ei ollut kertakaikkiaan yhtään virkailijaa, jolta kysyä asiaa. Jokainen lentokentän työntekijä sanoi, ettei heillä ole mitään tietoa asiasta. Yritimme kerätä tietoa ja kuunnella huhupuheita, ja lopulta huomasimme, että kentällä alkoi olla useampikin Aasiasta tullut koneellinen, kentän varsinaisten matkustajien lisäksi.

Sitten joku tuli ja sanoi, että portille 213, mikä tarkoitti käytännössä maasta poistumista. Osa koneen matkustajista tarvitsi tässä vaiheessa pikaviisumin, joka olisi pitänyt maksaa käteisellä, mutta jos oikein muistan, niin ei euroilla tai liiroilla. Onneksi suomalaisena saimme kävellä suoraan passintarkastukseen.

Sen jälkeen alkoi epätoivoinen laukkujen metsästys, joka kesti kuusi tuntia. Lopulta laukku putkahti esiin, ja koska olin käynyt valmiiksi tappelemassa meille hotellivoucherin, pääsimme etsimään omaa bussiamme. Tapahtuma muistutti käytännössä markkinoita, joilla kaikki huusivat sen minkä ehtivät. Jotenkin Antti onnistui kuitenkin löytämään oman bussimme, ja saimme sullottua itsemme kymmeniä kapsäkkejä kantavien senioreiden kanssa samaan bussiin kohti Rixos Downtownia.

turkishairlines2

Hotellin huoneidenjako oli täysin oma episodinsa, mutta lopulta saimme omamme ja pääsimme syömään lounasta. Jos moni asia menikin pieleen, niin hotellimme oli varsin kiva ja sen aamiais-, lounas- ja illallisbuffetit saivat tämän turkkiruokafanin hyvälle tuulelle. Kun hotellista löytyi vielä kiva kuntosali, olimme hetken täysin tyytyväisiä olotilaamme, huolimatta siitä, että töihin olisi pitänyt palata maanantaina, eikä se näyttänyt enää kovin todennäköiseltä.

Sunnuntaina alkuiltapäivästä olimme juuri aikeissa lähteä merenrantaan lenkkeilemään, kun päätimme käväistä sittenkin pikaisesti lounasbuffassa, vaikka valtava aamupala painoi edelleen mahassa. Siellä saimme ihan yhtäkkiä kuulla (olimme hetkeä aikaisemmin käyneet tiedustelemassa lentojen tilannetta), sillä välin kun minä olin hakemassa meille jälkiruuaksi baklavaa, että kyyti kentälle lähtee puolen tunnin päästä. Seurasi pienoinen joukkopaniikki, kun kaikki ryntäsivät hisseille ja pakkaamaan laukkujaan.

Antalyan kenttä oli taas oma lukunsa. Kukaan ei oikein tiennyt mitään, jonot seisoivat ja kukaan ei edes tiennyt, missä jonossa pitäisi seisoa. Osa porukasta hikeentyi todella, ja joku heitti Turkish Airlinesin virkailijaa vesipullolla, sain itsekin siitä osani. Seisoimme Antin kanssa eri jonoissa ja soittelimme puhelimella tilannetta tämän tästä. Koska Antti pääsi lähtöselvitysjonossa ennemmin tiskille kuin minä lipunmyynnissä, otin huiman spurtin läpi kentän, tiputtaen matkalla osan papereistani, mutta saimme kuin saimmekin taivuteltua lähtöselvitysvirkailijan buukkaamaan meidät Istanbuliin. Erävoitto!

turkishairlines3

Olisimmepa tienneet, että pahin oli vasta edessä. Istanbulissa odotimme toki laukkuja kaaoksessa (kuvasin huvittavia snäppejä, kun ihmiset ryntäsivät hihnojen yli salin toiselta reunalta toiselle), mutta sen jälkeen alkoi varsinainen piina, kun jonotimme yöllä neljä tuntia lipunmyyntitiskille. Kello kolme aamuyöllä oli vihdoin meidän vuoromme, vain kuullaksemme, että seuraavat vapaat paikat Helsinkiin olisi torstaina. Halusimme vaihtaa liput johonkin muuhun vaihtoehtoon ja kokeilimme ensimmäiseksi Tukholmaa, bingo!

Lennon arvioitu lähtöaika oli sunnuntaina iltapäivällä, mutta lähtöselvitykseen piti mennä heti, näin ohjeistettiin. Sen sijaan, että olisimme saaneet lentoyhtiön järjestämän majoituksen tai edes vesipullon ja jotain pientä syötävää, olimmekin koko seuraavan päivän epätietoisina lentomme kohtalosta. Yritimme nukkua lentokentän penkeillä ja kävimme vahtaamassa lentotietoja vähän väliä. Mikään netti ei tietenkään toiminut, paitsi ihan hetkittäin. Sen verran, että päästiin ilmoittamaan töihin, ettei kannata odottaa meitä vielä tiistainakaan.

Odotimme lentoa seuraavaan yöhön asti, kunnes se peruttiin kokonaan. Siinä vaiheessa itku ei ollut lähellä, sillä saman tiedon olisi voinut antaa meille jo 12 tuntia aikaisemmin. Emme edes saaneet tietää peruutuksen syytä, sillä sää se ei ollut ainakaan, se oli kirkas ja lumisateesta ei ollut tietoakaan alkuillan jälkeen.

Meitä ohjeistettiin menemään Turkis Airlinesin transfer deskille, missä me saimme niinkin hienon jutun kuin kopion passistamme ja koneeseennousukortista. Kysyimme mitä ihmettä me sillä teemme, mutta emme saaneet mitään vastausta. Seuraavaksi menimme passintarkastuksesta läpi, skippasimme kokonaan laukun odottamisen ja olimme niin ovelia, että pujahdimme jo suljetun lipunmyyntijonon hihnan ali virkailijan huomaamatta, joten vältimme päälipunmyynnin kilometrin pituisen jonon. Jos jonotusaika edellisenä yönä oli ollut 4 tuntia, niin nyt jono oli tuplasti pidempi.

Jonottaessa lipunmyyntiin varasimme tutun hotellin netistä ja saatuamme uudet liput Helsinkiin seuraavalle aamulle, otimme taksin ja pääsimme hotellille keskellä yötä. Aamulla herätys oli aikaisin, mutta oli aika luksusta päästä suihkuun ja nukkumaan edes muutamaksi tunniksi. Aamulla huomasimme lennon myöhästyneen tunnilla, joten ehdimme juuri ja juuri käymään hotellin aamupalalla.

turkishairlines

Olimme vielä lentokentälläkin todella skeptisiä lennon suhteen, mutta pientä toivoa toi se, että Helsingin lento sai alkuperäisen lähtöajan tienoilla porttinumeron. Ensimmäistä kertaa kolmeen päivään tiesi edes minne mennä. Jossain vaiheessa portin edustaa alettiin auraamaan, joten otimme senkin hyvänä merkkinä. Koneen saapuminen oli jo puoli voittoa, vaikka eräs italialainen pikatuttavuutemme oli edelleen epäilevä, olivathan he itse istuneet jo Rooman koneessa, kun lento oli edellisenä päivänä peruuntunut. Mutta niin vaan pääsi Helsingin lento lähtemään, toki joitakin tunteja myöhässä, mutta kuitenkin. Saavuimme Helsinkiin lähes 3 vuorokautta alkuperäistä aikataulua myöhemmin.

Turkish Airlinesin toiminta ei ansaitse meiltä kiitosta mistään muusta kuin Antalyan hotellista: ruoka oli hyvää ja hotellihenkilökunta ystävällistä. Periaatteessa olisin ihan mieluusti viettänyt siellä muutaman yön. Kaikki muu menikin sitten pieleen, ja kaikkein eniten tiedottaminen: sitä ei yksinkertaisesti ollut. Ei lentokoneessa, ei kentillä, ei henkilökohtaisesti eikä edes nettisivuilla mitään järkevää. Luin myöhemmin, että Facebookin kautta oli saanut jotain tietoa. Harmi, että lentokenttien maksullisia (saati ilmaisia) nettiyhteyksiä oli todella hankala saada toimimaan.

Ymmärrän, että tuollaista kaaosta ei voi hallita kukaan, mutta olisi ollut kaikille osapuolille helpompaa, jos matkustajat olisivat saaneet edes jotain ohjeita. Lisäksi joka ikisen peruuntuneen lennon buukkaaminen uudelleen hirvittävän jonotushärdellin kanssa oli jotain, mitä ei meinannut uskoa todeksi. Saavuimme Helsinkiin lähes 70 tuntia myöhässä, ja saimme vain ensimmäisen yön hotellissa tarjoiluineen. Sanomattakin selvää, että kotiin päästyämme olimme niin väsyneitä, ettei meitä ehkä enää ikinä kiinnosta matkustaa Turkish Airlinesilla, aiemmista hyvistä kokemuksista huolimatta.

Reissuvuosi 2016: vanhoja lemppareita ja yksi uusi maa

Instagram Travel Thursdayssa on teemana vuoden 2016 reissut, joten täältä pesee! Kovin montaa uutta maata ei tullut, sillä kävimme muun muassa vanhoissa lempparipaikoissa, tai muuten tutuissa maissa. Tosin loppuvuodesta tilanne korjaantui yhden uuden valloituksen myötä.

Istanbul, Turkki

Vuoden reissut aloitettiin työmatkalla Istanbuliin, joka oli ollut haaveenani jo pitkään. Olin varma, että rakastuisin kaupunkiin, ja niin myös kävi. Sen lisäksi, että Istanbul on samaan aikaan sekä värikäs että haalistunut, sopivasti rappioromantiikkaa ja idän mystiikkaa tarjoava paikka, on turkkilainen ruoka todella hyvää.

igtt2

Bangkok ja Railay, Thaimaa

Pääsiäislomalla vein Antin ensivisiitille Thaimaahan. Maahan, jossa itse olin 8 vuotta sitten jopa asustellut muutaman kuukauden, ja jossa en ollut sen jälkeen käynyt (enkä juuri kaivannutkaan). Bangkokissa söimme ihanaa katukeittiöruokaa, kävimme Wat Phossa ja ajoimme niin ilmajunalla kuin jokiveneillä. Auringonlaskua katselimme hotellimme Lebuan kattobaarista käsin. Railaylle mentiin upeiden auringonlaskujen ja karstivuorimaisemien vuoksi, ja niitä myös saatiin. Loppumatkaa hankaloitti kampylobakteeri, joka jatkui omalta osaltani pitkällä sairaslomalla ja keuhkoputkentulehduksella.

igtt3

Berliini, Saksa

Vanha lempparimme! Viiden päivän kaupunkiloma oli ainoa, mitä kesällä teimme, sillä säästelimme sekä rahaa että lomaa talvelle. Ja jos haluaa kitsastella, mutta viettää kivan loman, niin Berliini jos mikä on siihen oikea paikka. Söimme herkullisia aamupaloja, kiertelimme kirppareita, juhlimme juhannusta allasbileissä ja kävelimme kilometrikaupalla Berliinin persoonallisia katuja.

igtt5

New York, Yhdysvallat

Toinen lempparimme, ja en edes muista monesko matka tämä oli. Täälläkin keskityttiin tunnelmallisiin aamupaloihin ja muihin herkkuihin, käytiin vihdoinkin Staten Island Ferrylla, ihailtiin auringonlaskua tutulta Roosevelt Islandilta ja käveltiin niin High Linea kuin Brooklynin siltaa, unohtamatta Central Parkia. Bonuksena vietimme kumpikin omat päivät tahoillamme, eikä omani sujunut ihan täydellisesti. Teimme tänäkin vuonna mini roadtripin, ja hurautimme Philadelphiaan, sekä Cape Mayn kautta Atlantic Cityyn.

igtt6

Hongkong, Ho Chi Minh ja Phu Quoc

Tällä hetkellä olemme joululomalla, jonka aloitimme vuoden 2016 puolella ja ehdimme vielä juuri ja juuri käymään yhden uuden maan, Vietnamin. Hongkongissa vietimme joulua, Phu Quocilla uutta vuotta. Saigon tai Ho Chi Minh hurmasi meidät, tämä reissu ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi.

igtt1

Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. IGTT hostit: Travellover ja Muru Mou.

Phu Quoc ja mitä odotan vuodelta 2017?

Vuosi vaihtui varsin leppoisissa merkeissä Phu Quocin saarella, jonne saavuimme aattoa edeltävänä päivänä, sopivasti juuri auringonlaskun aikaan. Varaamani huone osoittautui näkymiltään mitä upeimmaksi, sillä rantahotellin viidennestä kerroksesta näkyy sopivasti palmujen latvojen yli merelle. Aamupalaa syötiin ulkoilmassa ja uuden vuoden aatto meni rauhallisella Long Beachilla makoillessa, kaiken Saigonin ja Hongkongin häslingin jälkeen. Emme juhlistaneet iltaa sen kummemmin, paitsi juomalla äklömakean lähikaupasta ostetun siiderimäisen juoman ja laskemalla gekkoja parvekkeen katosta. Puolen yön aikaan kävimme rannalla, jossa poltettiin palmunlehdistä kasattuja suuria kokkoja rakettien ampumisen sijaan.

phuquoc2

Koska täällä vietnamilaisella lomasaarella ei ole kovin paljoa tekemistä (ok, tekemistä olisi, mutta tänne on tultu lepäilemään koko vuoden edestä), on joutenolon myötä mahdollista pohtia mennyttä vuotta ja laatia itselleen tavoitteita tulevaisuuden varalle. Kuulostaa kyllä vähän rasittavalle. Ehkä ennemminkin voisi miettiä toiveita ensi vuodelle?

Kirjoitin vuosi sitten itselleni listan tämän vuoden tavoitteista. Niitä oli ainakin kymmenen, mutta tässä vaiheessa en enää muista, missä varsinainen lista on tai mitä se sisälsi. Yhden kohdan muistan kyllä! Siinä taisi lukea, että kartoita millainen olisi unelmien talo, mitä sellainen maksaisi ja missä sellaisia sijaitsee. Suureksi yllätyksekseni, vain alle kaksi kuukautta tavoitteen laatimisesta, en pelkästään tiennyt mitä haluan vaan olin jopa kyseisen mökin omistaja, toinen niistä.

phuquoc3

Ja toki tavoitteena oli tehdä paljon muistorikkaita reissuja. Ja niitä on ollut enemmän kuin osasin alkuvuodesta odottaa! Pieni kertaaminen lienee paikallaan, mutta juuri nyt elän pää täynnä Vietnamia.

Mitä sitten ensi vuonna? En oikein tiedä. Ainakin aion pohtia uraani, mitä haluaisin tehdä seuraavaksi tai mitä minun kannattaisi opiskella. Olen ollut neljä vuotta samassa työpaikassa ja ensi vuosi on viides. Edelliset opinnot sain pakettiin vuosi sitten. Nyt jos koskaan pitäisi miettiä, mitä haluan tehdä isona. Onneksi minulla on vuosi aikaa.

phuquoc1

Ja matkoja on toki luvassa, joskaan en vielä tiedä, mitkä niistä pääsevät ihan oikeasti toteutukseen. Se on ainakin varmaa, että hiihtolomalla suunnataan Floridaan ja pyöritään autolla osittain tutuissa maisemissa viikon ajan. Huhtikuussa olen mahdollisesti lähdössä työmatkalle minulle uuteen paikkaan. Kesälomalle haaveilemme Santorinista ja syyslomalle vihdoin ja viimein Tokiosta. Mutta kaikki riippuu siitä, minne parhaimmat tarjoukset meitä vievät. Sillä krhm, se unelmien talo tarvitsisi muun muassa ilmalämöpumpun. Ja puutarhan.

Hyvää uutta vuotta 2017!! Mistä te haaveilette?