Äitiysloman ensimmäinen päivä, askel kohti uutta (reissu)elämää

Vaikka kesäloman jälkeen tuntuikin siltä, että marraskuun loppupuolelle on ikuisuus, tuli äitiysloman alku melkein yllättäen. Toki osasin odottaa sitä ja valmistautua siihen siivoamalla työpöytäni, laittamalla sähköpostiin hieman pidempiaikaisen out of officen ja hoitamalla viimeiset velvollisuuteni ennen lähes vuoden poissaoloa. Silti viimeisenä työpäivänä, puolikkaana sellaisena, tuntui omituiselta päästää kaikesta irti. Haahuilin kotona miettien minkä projektin aloittaisin, mutta lopulta menin päiväunille. Ehkä ihan hyvä päätös. Tosin heti ensimmäisenä äitiyslomapäivän aamuna hyppäsin Antin kyytiin ja olin jo ennen kahdeksaa roikkumassa lempikahvilani ovenkahvassa (jotenkin minulta huomaamatta kahvila oli muuttanut aukioloaikojaan), jotta voisin pari tuntia hengata läppärini kanssa jossain muualla kuin kotona yöpuvussa. Sitäkin tulee varmasti riittämään seuraavan vuoden aikana ihan tarpeeksi.

Olen jo tähän mennessä huomannut, että vanhemmuus, myös tuleva sellainen, tuo mukanaan ison kasan huolia ja murheita, joista suurin osa on (onneksi) ihan turhia. Joka tapauksessa on kiva välillä keskittyä joihinkin ensimmäisen maailman ongelmiin, kuten siihen millainen vauvan huoneen sisustuksesta pitäisi tulla tai minne voisimme lähteä ensimmäiselle matkalle lapsiperheenä. Ideoita meillä on kyllä tulvinut, mutta lopulta lähes kaikista vaihtoehdoista tuntuu löytyvän myös huonoja puolia. Lisäksi olemme matkoja suunnitellessa sortuneet toistamaan meille tyypillistä kaavaa, jossa paikkaa vaihdetaan joka yöksi. Ei liene mitenkään toimivin konsepti vauvan kanssa.

Jos meille siis tarjoutuu mahdollisuus lähteä reissuun, saatamme ehkä toteuttaa jonkun seuraavista haaveista. Ensimmäisenä ajatuksenamme oli automatkat, sillä jotenkin kaiken sen tavaran pakkaaminen yhteen helposti liikuteltavaan paikkaan ja vapaus aikatauluista tuntui houkuttelevalta. Autolla voisi vaikka vihdoinkin kiertää Andalusian lempipaikkani tai hypätä Oulu-Palma -koneeseen ja ottaa haltuun Mallorcan saari tai pelata varman päälle ja mennä niinkin kauaksi kuin automatkojen klassikkomaahan, Yhdysvaltoihin. Esimerkiksi Florida olisi varmasti sekä helppo että miellyttävä kohde vauvan kanssa. Toisaalta pitkien vapaiden ansiosta nyt olisi kerrankin mahdollista kiertää myös länsirannikon puolella. Tai jos emme jaksa lähteä ylipäätään lentokoneeseen istumaan, voisimme lähteä omalla autolla tekemään vihdoinkin sen Ruotsin pienen kierroksen. Tosin sekin suunnitelma ehti laajentua myös Tanskaan ja Saksaan.

auringonallaDSC_9680auringonallaDSC_0216auringonallaDSC_9550

Mikään näistä suunnitelmista ei taida olla ylitse muiden, sillä lennot Jenkkien länsirannikolle ovat (liian) pitkät, Floridassa taas on syksyllä hurrikaaniaika. Ruotsin ja lähimaiden matka tulisi yllättävän kalliiksi ja jos Andalusiaan menee, pitäisi siellä kiertää sen sata paikkaa koska kaikki ovat niin ihania. Mallorca olisi näistä vaihtoehdoista helpoin, mutta mitä sitten ajattelimme tehdä siellä, sitä en oikein tiedä, kun en ole koskaan siellä käynyt.

auringonallaP3080104auringonallaP3050005P3073140

Toisaalta haaveilen, että ensi syksynä karkaamme pimeän ajan kynnyksellä hetkeksi jonnekin kauas pois. Johonkin, missä illan aktiviteetit koostuvat hyvästä (katu)ruuasta ja auringonlaskun seuraamisesta. Että päivällä voi lepäillä uima-altaalla tai rannalla, tai vaikka vain ottaa päiväunia kivalla hotellilla. Miten minulla on sellainen fiilis, että tulen eniten tarvitsemaan juuri sitä? Thaimaa voisi olla potentiaalinen vaihtoehto. Isommissa turistikohteissa on myös tasokkaat sairaalat, jos vauvalle sattuisi jotain. Sitäkin pitää jatkossa osata ajatella. Mutta onko Thaimaassa liian kuuma?

makujakotoaP3190030auringonallaIMG_6434auringonallaP3240120auringonallaIMG_6323

Jos lämpöä haluaa, mutta myös kaupunkielämää, tulee mieleeni ensimmäisenä Hongkong. Voisimme saada samassa paketissa länsimaalaista helppoutta ja aasialaista eksotiikkaa, hyviä ruokapaikkoja ja halutessamme vaikka pienen pätkän rantalomaa. Meillä ei olisi mitään tarvetta kiertää nähtävyyksiä, joten voisimme keskittyä pelkkään lomailuun. Toisaalta Hongkongissa on paikoittain ruuhkaista ja hotellihuoneet ovat välillä todella pieniä, tai sitten kalliita. Eikä taksikyyti lentokentältä hotellille ole kovin turvallisen tuntuinen vaihtoehto, kun taas junassa kaiken tavaran raahaaminen saisi takuuvarmasti hien otsalle, kun yksi yhteinen matkalaukkukin on saanut sen aikaiseksi.

DSC_3609PC260002

Olisiko järkevää pysytellä Euroopassa? Ehkä viikon lomamatka Kreikassa? Osaisimmeko olla viikon paikoillaan jossakin rauhallisessa paikassa? En tiedä. Ehkä ensimmäinen ajatuksemme ”testimatkasta” Berliiniin on kuitenkin se kaikkein potentiaalisin vaihtoehto: lyhyet lennot, edullinen hintataso, tuttu ja mielenkiintoinen kaupunki, lapsiystävällinen ilmapiiri, hyvää ruokaa, mahdollisesti ihan hyvä sää… Onko Berliini ihan täydellinen paikka lapsiperheille?

auringonallaP6250084auringonallaP6260149auringonallaP6240020

Nyt saa kertoa vinkkejä! Minne sinä olet matkustanut pienten lasten/vauvojen kanssa? Kaikki tämä pohtiminen on tietenkin tässä vaiheessa turhaa, kun vauva ei ole vielä edes putkahtanut tähän maailmaan, mutta ainahan sitä saa haaveilla. Ja näin äitiysloman alussa siihen tuntuu olevan aikaakin.

Mainokset

Pikaruokatarinoita Jenkeistä

Seuraa hieman vitsillä kirjoitettu postaus, sillä kuka hullu nyt omistaisi näin paljon palstatilaa pikaruualle. Mutta kun silmiini osui Hesarin juttu Taco Bellin rantautumisesta Suomeen ja siitä, mitä kaikkea täältä puuttuu vielä pikaruokakentältä, aloin pohtimaan näitä lähinnä Jenkeistä tuttuja ravintolaketjuja ylipäätään. Onko meillä mitään tarvetta niille?

Me syödään pikaruokaa useinkin, jos ollaan roadtripillä Jenkeissä. En siis voi sanoa, etteikö se maistuisi ollenkaan, ja lisäksi sen hinta-laatusuhde voi olla hyvinkin kohdillaan (halpaa kun on). Ja helppoa, sitä ennen kaikkea. En siltikään näe itseäni autoilemassa Taco Bellin luukulle marraskuisessa Oulussa (ei sillä, että olisin kuullut tänne kyseisen ketjun tulevankaan). Vaikkakin Taco Bellistä on ihan hyviä muistoja. Mutta nimenomaan matkamuistoja, joihin liittyy aina jotain muutakin.

Los Angeles, 2015

Olimme juuri laskeutuneet pitkän pitkien lentojen jälkeen ja saaneet vuora-auton noin tunnin jonottamisen ja lisämaksuista vääntämisen jälkeen, eikä edes kovin mieluista sellaista. Ajoimme Hollywoodin-motellillemme, joka oli nuhruinen, kuten hinnan perusteella odottaa saattoi. Hyppäsimme nälissämme takaisin autoon ja hurautimme In-N-Outiin ja söimme takuuhyvät double-doublet ulkona Los Angelesin lämpimässä ja pimenevässä illassa, samalla kun naapuripöydässä laulettiin pikkuvauvalle Eminemin biisejä.

Bakersfield, 2013

Roadtripin ensimmäisiä päiviä ja takana ajomatkat San Franciscosta San Luis Obispoon ja sieltä yöpymisen jälkeen Bakersfieldiin, jossa pysähdyimme lounaalle Taco Belliin. Hyppäsimme autosta ulos ja tunsimme sen ensimmäisen kerran: polttavan kuumuuden, joka ympäröi paljaat kintut hetkessä auton ilmastointikuplassa istuskelun jälkeen. Mittari näytti noin 40, mikä hirvitti, mutta myöhemmin huomasimme, että Vegasissa meitä odotti kymmenen astetta korkeampi lämpötila. Juoksimme sisälle ja tilasimme ruuan kanssa isot juomat, jotka saatoimme täyttää viilentävällä jääteellä vielä lähtiessä uudelleen.

City Island, 2015

New Yorkin -lomaankin voi yhdistää pienen roadtripin, ja ensimmäiseksi reitiksemme valitsimme Hudson-joen varren ja ihailimme ruskaisia maisemia. Seuraavana päivänä oli vuorossa Hamptons, joten majoituimme kaupungin ulkopuolella motellissa. Aamulla kiersimme Bronxiin kuuluvan City Islandin kautta, joka on taas aivan uniikki pala New Yorkia: kuin pieni kalastajakylä, jonka merkittävin elinkeino on keskittynyt satamaravintoloihin. Tuohon aikaan aamusta kaikki paikat olivat kiinni ja minun piti päästä vessaan, joten pistäydyimme Dunkin Donutsilla. Kroppa ei mitenkään kaivannut donitsia hiilaripitoisen motelliaamupalan jälkeen, mutta toisaalta huuruava noutokahvi kuuluu matkanteon tunnelmaan. Ja kyllä se donitsikin maistui merimaisemaa katsellessa.

Cortez, 2015

Heräsimme aamulla Pagessa Arizonassa ja meillä oli tiedossa kauan ennakkoon buukattu retki Antelope Canyoniin, juuri parhaimpiin aikoihin aamupäivästä. Navajo-intiaanien järjestämän retken jälkeen otimme suunnaksi Utahin puolen ja Monument Valleyn. Ajoimme upeissa maisemissa pysähdellen muutaman kerran, mutta harmiksemme emme voineet kierrellä alueella yhtään niin pitkään kuin olisimme halunneet, meidän piti nimittäin ehtiä vielä saman päivän aikana Coloradon puolelle. Saavuimme perille Corteziin juuri ennen auringonlaskua suorastaan nääntyneinä, sillä emme olleet syöneet aamupalan jälkeen oikeastaan mitään. Päivä oli ollut kuuma ja rankka, mutta täynnä maisemien ja luonnonihmeiden ilotulitusta. Onneksi vastassa oli Arby’s, jonka smokehouse brisket ja kiharat ranskalaiset eivät ole ehkä koskaan maistuneet niin hyviltä.

Marathon Key, 2017

Kävimme jo toista kertaa liian nopealla aikataululla Key Westissä. Parkkipaikkaongelmankin saimme kokea toistamiseen, eikä tuo ihana, vehreä tropiikkimainen pikkukaupunki päästänyt meitä helpolla muutenkaan. Onneksi ehdimme juuri ennen auringonlaskua Key Marathonilla sijainneeseen majapaikkaamme, joka oli Key Westistä katsottaen lähin, johon meidän budjetti antoi periksi. Auringonlasku Meksikonlahden puolella oli todella upea ja aamulla heräsin vuotta vanhempana ja onnellisena. Menimme läheiseen IHOPiin synttäriaamupalalle, mitä muutakaan 34-vuotias voisi toivoa kuin kunnon kasaa pannukakkuja?

Jos muurahaiset rakentaisivat kerrostalon…

…se näyttäisi varmasti vähän samalta kuin Yick Fat Building. Kaikki tietävät ne kuvat Hongkongista, missä pilviä hipovat kerrostalot sijaitsevat vieri vieressä toisiinsa nähden ja koko homma näyttää abstraktilta taideteokselta. Me lähdimme viimeisenä loma-aamunamme, syötyämme ensin reissun kalleimman aterian eli aamupalan Oolaa Petitessä, katsomaan Hongkongin saaren reunamia. Kontrasti oli melkoinen. Hyppäsimme (lähes ilmaiseen) ratikkaan, sillä sen toisesta kerroksesta näkee kivasti maisemia. Tässä tapauksessa siis kaupungin vilinää, sillä emme matkustaneet sen kauemmaksi kuin Quarry Bayn alueelle.

DSC_3573 DSC_3581
DSC_3600 DSC_3617
auringonallaP1060307

Quarry Bay on kovin erinäköistä seutua kuin Centralin kiiltävät toimistorakennukset ja kullanväriset luksusmuotia myyvät liikkeet. Eikä kaduilla näy puku päällä kiiruhtavia liikemiehiä sen enempää kuin -naisiakaan. Muut turistitkin tuntuvat kaikonneen, paitsi sitten kun mennään varsinaisen Yick Fat Buildingin sisäpihalle, siellä meitä oli muutamakin porukka kuvaamassa kerrostalohelvettiä. Tai mistäs minä tiedän, millaista on asua kompleksissa, joka tuntuu ulottuvan joka puolelle, kohoavan ylös kohti taivasta ja sisältävän satoja ikkunoita.

DSC_3588
DSC_3584 auringonallaP1060305
DSC_3593

Olisi ollut todella mielenkiintoista päästä katsomaan rakennusta myös sisältä, mutta se olisi tuntunut tirkistelyltä, onhan kyse ihmisten kodeista. Sisäpihalla törmäsimme muutamaan asukkaaseen, ja ihan tavallisilta hongkongilaisilta he vaikuttivat. Eipähän ainakaan tule pulaa naapureista.

DSC_3606
DSC_3610 DSC_3601auringonallaIMG_0779DSC_3609DSC_3615

Saigonin ihanimmat kahvilat

Saigonin lukuisat viihtyisät kahvilat ja kahvilakulttuuri ylipäätään ei tullut minulle yllätyksenä, sillä olin lukenut siirtomaa-ajan vaikutteista ja nähnyt kuvia suosituimmista kahviloista jo ennen koko Vietnamin-matkan varaamista. Se mikä minut yllätti, oli ehkä pikkuruiset katukahvilat, jotka käsittivät yksinkertaisimmillaan kahvikärryn, josta sai juomaa mukaansa, ilmeisesti sekä kuumana että kylmänä. Kylmä näytti silmämääräisesti olevan suuremmassa suosiossa, enkä ihmettele. Joskus kadulla oli muutamia matalia jakkaroita kärryn lisäksi ja tadaa, kahvila oli valmis!

auringonallaPC280057

Me emme kuitenkaan kokeilleet näitä tavallisen kansan kahviloita ollenkaan, vaan suuntasimme askeleemme vilvoittaviin sisätiloihin, sopivasti katuvilinän ja auringonpaisteen uuvuttamina. Osa kahviloista sijaitsi katutason yläpuolella ja kulku niihin kävi huomaamattoman porraskäytävän kautta. Onneksi olin merkinnyt suosikkikahviloitani kartalle, muuten olisimme kävelleet tietämättöminä niiden ohi. Yhteistä kaikille kahviloille oli siirtomaa-ajan rakennukset ja usein myös koristeelliset lattiat. Hintatasoltaan nämä kahvilat olivat varmasti paikallisille superkalliita, kun taas länkkärin näkökulmasta kerrankin pystyi tilaamaan erikoiskahveja ja mitä mieli teki laskematta mielessään tilin saldoa.

DSC_3292

Vietnamilainen kahvi oli hyvää ja hieman kahvilasta riippuen, sen tekotapaan saattoi vaikuttaa. Joskus kahvin sekaan oli laitettu överimakeaa kondensoitua maitoa, joskus maustamattoman kahvin mukana tuli pieni kannu siirappimaista sokerilientä. Kerran tilasin fizzy coffeen, jolloin kahvin seassa oli kuplavettä. Kaiken kaikkiaan keskityimme nyt kylmiin kahveihin. Tässä kaikki kahvilat, joissa kävimme!

auringonallaIMG_0735

The Workshop

Workshop oli ensimmäinen kahvilakokemuksemme. Olimme päässeet ensimmäisen päivän kävelyllämme Majestic-hotellin liepeille, kun muistin lähikorttelissa olevan kahvilan. Löysimme oikean rappukäytävän ja nousimme kolmanteen kerrokseen. Kahvilasta huomasi heti, että se oli paikallisten freelancereiden ja muiden toimistojen ulkopuolella työskentelevien suosiossa. Tilasimme kaksi erilaista kahvia ja toinen oli se aikaisemmin mainitsemani fizzy. Kahville olisi voinut valita erilaisia uuttamistapoja, mutta koska emme niiden päälle sen kummemmin ymmärtäneet, valitsimme vain umpimähkään jotain listalta. Jos asuisin Saigonissa, raahaisin kyllä itsekin työpisteeni Workshopiin!

DSC_3287
auringonallaPC280042 auringonallaPC280046
auringonallaPC280051 auringonallaPC280059

Loft Cafe

Loftiin emme törmänneet ihan sattumalta, vaan se oli valikoitui jo etukäteen toisen päivän taukopaikaksi. Myös Loftiin mentiin rappusten kautta, tosin tällä kertaa piti myös kiertää asuinrakennuksen sisäpihan puolelle. Onneksi kulku kahvilaan oli kuitenkin opastettu! Pieni viba meille kuitenkin sattui, sillä tietääkseni samoilla huudeilla on kaksi eri Loft-nimistä paikkaa, joista toinen on purku-uhan alla olevassa rakennuksessa. Koska tässä toisessa, mihin me menimme, oli kuvista tuttuja elementtejä, mietin josko se toinen kahvila on jo joutunut sulkemaan ovensa ja siirtymään uuteen lokaatioon. Oli miten oli, tämäkin oli varsin viihtyisä ja tilasimme tällä kertaa tiramisu- ja matcha-frappuccinot. Aasialaiseen tapaan omassa vihreässä matchassani oli jelly-palasia, mutta en antanut niiden häiritä.

auringonallaIMG_0734 auringonallaPC290098
auringonallaPC290102

L’Usine Le Loi

Ennen Phu Quocille siirtymistä kävimme aamukahville kehutussa L’Usinessa, jonka kahviloita Saigonissa on kaksi. Me valitsimme Le Loin, ja harmittelimme, että olimme syöneet juuri aamupalan, sillä ruokalista vaikutti lupaavalta. Tilasimme taas kerran jääkahvit, Antti maidolla (eli kondensoidulla maidolla) ja minä mustana, sekä smoothien. L’Usine Le Loin helmiä on seinämaalaus, jonka olisin ehdottomasti halunnut ostaa itselleni julisteena! Toivorikkaana kipaisimme kahvilan alakerrassa olevaan sisustus/lifestyle -kauppaan (jonka läpi kahvilan portaille kuljetaan), mutta vaikka löysimme sieltä vaikka mitä kivaa, jäi julistesaldo nollaksi. Kävimme vielä myöhemmin paluumatkalla ostamassa tuliaisiksi mm. kahvia ja suklaata. Ihana kauppa!

auringonallaPC300135
auringonallaPC300133 auringonallaimg_0736

La Rotonde

Paluumatkalla meillä oli vielä aikaa yhteen kahvilaan ja valitsimme kaikista vaihtoehdoista Majestic-hotellimme lähellä sijaitsevan Rotonden. Kahvila oli alkuillasta varsin hiljainen ja saimme olla siellä pääasiassa kahdestaan. Paikka oli kyllä sen verran ihana sekalaisine sisustuksineen, että ihmettelen kahvittelijoiden olematonta määrää. Tilasin paikan suositteleman kahvin ja jaoimme palan suklaakakkua. Kahvi oli juuri sitä, mitä olin vietnamilaiselta kahvilta odottanutkin, kerroksellista ulkonäköä myöten. Tähän oli hyvä lopettaa Vietnamin-loma!

auringonallaP1040230 auringonallaP1040236
auringonallaIMG_0737

Onko teillä kahvilasuosituksia Saigoniin? Tai vaikkapa Hanoihin? Veikkaan, että Vietnamissa tulee käytyä uudemmankin kerran, ja silloin tulen suuntaamaan kahville!

Kannattiko lähteä joululomalla Aasiaan?

Loma on tältä erää ohi. Taas jotain, mitä on odotettu, on hujahtanut silmänräpäyksessä ohi. Rahaa meni, ja vähiä lomia meni. Oliko se sen arvoista?

DSC_3617

Yhteensä 10 lentoa (edit: siis niitähän tuli jokunen lisääkin, ja kotimatka kesti useamman vuorokauden). Sen verran meni, kun kävimme Phu Quocin saarella Vietnamissa ja tulimme takaisin. Kaikkihan lähti päälle 300 euron jouluaatto-loppiainen -lennoista Hongkongiin. Tarjous, jota ei voinut ohittaa. Varsinkaan, kun jouluaikana on helppo saada töistä lomaa ja räntäsade tai musta joulu ei kiehtonut pätkääkään.

hongkongDSC_3112

En edes jaksa laskea, kuinka monta tuntia olemme istuneet eri lentokoneissa. Eri lentokentillä vierailimme yhteensä järkyttävät 14 kertaa (+muutama lisää, sisältäen yöpymisiä kentän penkeillä). Sen siitä saa, kun ei malta pysyä paikallaan. Tai edes kahdessa paikkaa. Kirjauduimme yhteensä viiteen eri hotelliin ja ajoimme kuusi kertaa lentokentän ja hotellin välin taksilla ja neljä kertaa junalla. Kannoimme mukavien selkäreppujemme lisäksi yhtä raivostuttavan muotoista urheilukassia pitkin maita ja mantuja.

PC260002

Sanomattakin selvää, että keksisin pari helpompaakin tapaa viettää lomaa, mutta kaiken kaikkiaan reissu meni älyttömän hyvin. Jopa yllättävän hyvin, kun ottaa huomioon, kuinka monesta erinäisestä palasesta se koostui. Kaikki hotellit olivat odotetun tasoisia ja olin käyttänyt aikaa siihen, että koko reissu päästiin vetämään niin, että emme joutuneet odottelemaan huoneiden valmistumista tai luovuttamaan niitä ennen lähtöä. Helpottaa kummasti.

auringonallaPC280061
DSC_3366

Kahteen viikkoon mahtui lukuisia ihania retkiä ja jokainen niistä oli kaiken sen vaivan arvoinen. Vaikka menomatkalla kirosin väsymystä, niin jo ensimmäinen päivä perillä Hongkongissa pyyhki kaiken väsymyksen pois. Lisäksi tällä reissulla ei kärsitty aikaerorasituksesta ollenkaan.

DSC_3416

Vietnam oli maana positiivinen kokemus. Ihmiset olivat kaikkialla todella ystävällisiä, eivätkä minkään tippirahan toivossa. Englantia puhuttiin välillä tosi huonosti, välillä ei ollenkaan. Katujen ylittäminen oli aluksi stressaavaa, mutta siihen tottui todella nopeasti. Sää oli mitä mainioin koko reissun ajan, eikä omaa lomaamme edeltävistä sateista ollut tietoakaan: yhtenäkään päivänä ei satanut pisaraakaan, ei missään kolmesta kohteestamme.

auringonallaP1010166 auringonallaP1010198

Hongkong oli tuttu edelliseltä reissulta, mutta suurkaupungille tyypilliseen tapaan sen kadut pääsivät jälleen yllättämään ja tarjoamaan uusia elämyksiä. Sinällään Honkkarissa ei tarvita muuta, kuin astua ulos hotellista.

En tiedä mikä olisi ollut parempi tapa aloittaa uusi vuosi, kuin reissun päällä. Kotiin on aina kiva palata, ja huomasin jälleen, ettei minusta olisi juuri kiertämään maailmaa pidemmän kaavan mukaan. Tulee ähky, eikä asiat jaksa kiinnostaa enää samalla tavalla. Seuraavaan reissuun on seitsemän viikkoa aikaa, ja välillä mietin, onko se liian vähän. Minun täytyy ehtiä makustelemaan näitä kokemuksia ennen uusiin ryntäämistä. Onneksi talven pimeinä iltoina lomamuistoille (ja postauksille) on tilaa enemmän kuin tarpeeksi.

DSC_3487 DSC_3455

Istanbulin lumikaaos osui meihin varsin ikävästi, sillä paluumme viivästyi useammalla päivällä. Tähän asti meillä on ollut lentojen suhteen aina hyvä tuuri, joten on ehkä väistämätöntä, että joskus tapahtuu jotain tällaista. Menikö koko loma pilalle? No ei, joskus vielä jaksamme nauraa koko kaaokselle ja sille, että emme ole koskaan aikaisemmin olleet niin kädettömiä lähitulevaisuuden suhteen. Onneksi ei ollut kyse mistään isommasta katastrofista. Otamme tämänkin kokemuksena.

DSC_3461

Turkish Airlines, kun jokin menee pieleen…

…niin se todellakin menee pieleen. Tämän luonnehdinnan kuulimme lauantaina aamupäivästä Antalyan kentällä mieheltä, jolla oli reilusti kokemusta turkkilaisesta lentoyhtiöstä. Palvelu on varsin hyvää niin pitkään, kun ei ole mitään ongelmia. Sitten kun niitä tulee, menee kaikki surkeasti.

Meidän lento Hongkongista Istanbulin kautta Helsinkiin lähti perjantaina ennen puolta yötä. Olimme odottaneet pitkää lentoa kauhulla, mutta kun huomasimme lentoaikaa olevan enää yhden tunnin verran, hihkuimme selvinneemme pahimmasta. Siitä ei mennytkään kuin muutama minuutti, kun kone yhtäkkiä kaarsi vahvasti vasemmalle. Lentoaika lyheni 20 minuuttiin ja kone alkoi selvästi laskeutumaan. Mitään kuulutuksia asiasta ei tullut.

Koska tykkäämme kytätä lentokarttoja, huomasimme kurssin muutoksen kohti Syyrian rajaa välittömästi. Nykäisin ensimmäistä ohi menevää stuerttia hihasta ja kysyin että mihin ihmeeseen ollaan menossa. Syyrian rajalle, tosiaan, koska Istanbulissa on huono sää. Viiden minuutin päästä paikka vaihtui toiseksi rajalla sijaitsevaksi paikaksi, kunnes taas viiden minuutin päästä huomasimme menevämme kohti Antalyaa, onneksi. Olimme ehtineet laskeutua jo kolmeen kilometriin.

Laskeuduimme Antalyaan, edelleen epätietoisina siitä, mitä oli tapahtunut. Osa porukasta luuli meidän laskeutuneen Istanbuliin, sillä englanninkielisiä kuulutuksia ei juurikaan harrastettu. Lopulta odotimme Antalyan sotilaskentän puolella bussikuljetuksia noin tunnin, joskin itse kuljetus kesti myös vähintään puolisen tuntia.

Mutta itse kaaos alkoi vasta kentällä. Meitä ei oltu infottu koneessa mitenkään, mutta myöskään kentällä ei ollut kertakaikkiaan yhtään virkailijaa, jolta kysyä asiaa. Jokainen lentokentän työntekijä sanoi, ettei heillä ole mitään tietoa asiasta. Yritimme kerätä tietoa ja kuunnella huhupuheita, ja lopulta huomasimme, että kentällä alkoi olla useampikin Aasiasta tullut koneellinen, kentän varsinaisten matkustajien lisäksi.

Sitten joku tuli ja sanoi, että portille 213, mikä tarkoitti käytännössä maasta poistumista. Osa koneen matkustajista tarvitsi tässä vaiheessa pikaviisumin, joka olisi pitänyt maksaa käteisellä, mutta jos oikein muistan, niin ei euroilla tai liiroilla. Onneksi suomalaisena saimme kävellä suoraan passintarkastukseen.

Sen jälkeen alkoi epätoivoinen laukkujen metsästys, joka kesti kuusi tuntia. Lopulta laukku putkahti esiin, ja koska olin käynyt valmiiksi tappelemassa meille hotellivoucherin, pääsimme etsimään omaa bussiamme. Tapahtuma muistutti käytännössä markkinoita, joilla kaikki huusivat sen minkä ehtivät. Jotenkin Antti onnistui kuitenkin löytämään oman bussimme, ja saimme sullottua itsemme kymmeniä kapsäkkejä kantavien senioreiden kanssa samaan bussiin kohti Rixos Downtownia.

turkishairlines2

Hotellin huoneidenjako oli täysin oma episodinsa, mutta lopulta saimme omamme ja pääsimme syömään lounasta. Jos moni asia menikin pieleen, niin hotellimme oli varsin kiva ja sen aamiais-, lounas- ja illallisbuffetit saivat tämän turkkiruokafanin hyvälle tuulelle. Kun hotellista löytyi vielä kiva kuntosali, olimme hetken täysin tyytyväisiä olotilaamme, huolimatta siitä, että töihin olisi pitänyt palata maanantaina, eikä se näyttänyt enää kovin todennäköiseltä.

Sunnuntaina alkuiltapäivästä olimme juuri aikeissa lähteä merenrantaan lenkkeilemään, kun päätimme käväistä sittenkin pikaisesti lounasbuffassa, vaikka valtava aamupala painoi edelleen mahassa. Siellä saimme ihan yhtäkkiä kuulla (olimme hetkeä aikaisemmin käyneet tiedustelemassa lentojen tilannetta), sillä välin kun minä olin hakemassa meille jälkiruuaksi baklavaa, että kyyti kentälle lähtee puolen tunnin päästä. Seurasi pienoinen joukkopaniikki, kun kaikki ryntäsivät hisseille ja pakkaamaan laukkujaan.

Antalyan kenttä oli taas oma lukunsa. Kukaan ei oikein tiennyt mitään, jonot seisoivat ja kukaan ei edes tiennyt, missä jonossa pitäisi seisoa. Osa porukasta hikeentyi todella, ja joku heitti Turkish Airlinesin virkailijaa vesipullolla, sain itsekin siitä osani. Seisoimme Antin kanssa eri jonoissa ja soittelimme puhelimella tilannetta tämän tästä. Koska Antti pääsi lähtöselvitysjonossa ennemmin tiskille kuin minä lipunmyynnissä, otin huiman spurtin läpi kentän, tiputtaen matkalla osan papereistani, mutta saimme kuin saimmekin taivuteltua lähtöselvitysvirkailijan buukkaamaan meidät Istanbuliin. Erävoitto!

turkishairlines3

Olisimmepa tienneet, että pahin oli vasta edessä. Istanbulissa odotimme toki laukkuja kaaoksessa (kuvasin huvittavia snäppejä, kun ihmiset ryntäsivät hihnojen yli salin toiselta reunalta toiselle), mutta sen jälkeen alkoi varsinainen piina, kun jonotimme yöllä neljä tuntia lipunmyyntitiskille. Kello kolme aamuyöllä oli vihdoin meidän vuoromme, vain kuullaksemme, että seuraavat vapaat paikat Helsinkiin olisi torstaina. Halusimme vaihtaa liput johonkin muuhun vaihtoehtoon ja kokeilimme ensimmäiseksi Tukholmaa, bingo!

Lennon arvioitu lähtöaika oli sunnuntaina iltapäivällä, mutta lähtöselvitykseen piti mennä heti, näin ohjeistettiin. Sen sijaan, että olisimme saaneet lentoyhtiön järjestämän majoituksen tai edes vesipullon ja jotain pientä syötävää, olimmekin koko seuraavan päivän epätietoisina lentomme kohtalosta. Yritimme nukkua lentokentän penkeillä ja kävimme vahtaamassa lentotietoja vähän väliä. Mikään netti ei tietenkään toiminut, paitsi ihan hetkittäin. Sen verran, että päästiin ilmoittamaan töihin, ettei kannata odottaa meitä vielä tiistainakaan.

Odotimme lentoa seuraavaan yöhön asti, kunnes se peruttiin kokonaan. Siinä vaiheessa itku ei ollut lähellä, sillä saman tiedon olisi voinut antaa meille jo 12 tuntia aikaisemmin. Emme edes saaneet tietää peruutuksen syytä, sillä sää se ei ollut ainakaan, se oli kirkas ja lumisateesta ei ollut tietoakaan alkuillan jälkeen.

Meitä ohjeistettiin menemään Turkis Airlinesin transfer deskille, missä me saimme niinkin hienon jutun kuin kopion passistamme ja koneeseennousukortista. Kysyimme mitä ihmettä me sillä teemme, mutta emme saaneet mitään vastausta. Seuraavaksi menimme passintarkastuksesta läpi, skippasimme kokonaan laukun odottamisen ja olimme niin ovelia, että pujahdimme jo suljetun lipunmyyntijonon hihnan ali virkailijan huomaamatta, joten vältimme päälipunmyynnin kilometrin pituisen jonon. Jos jonotusaika edellisenä yönä oli ollut 4 tuntia, niin nyt jono oli tuplasti pidempi.

Jonottaessa lipunmyyntiin varasimme tutun hotellin netistä ja saatuamme uudet liput Helsinkiin seuraavalle aamulle, otimme taksin ja pääsimme hotellille keskellä yötä. Aamulla herätys oli aikaisin, mutta oli aika luksusta päästä suihkuun ja nukkumaan edes muutamaksi tunniksi. Aamulla huomasimme lennon myöhästyneen tunnilla, joten ehdimme juuri ja juuri käymään hotellin aamupalalla.

turkishairlines

Olimme vielä lentokentälläkin todella skeptisiä lennon suhteen, mutta pientä toivoa toi se, että Helsingin lento sai alkuperäisen lähtöajan tienoilla porttinumeron. Ensimmäistä kertaa kolmeen päivään tiesi edes minne mennä. Jossain vaiheessa portin edustaa alettiin auraamaan, joten otimme senkin hyvänä merkkinä. Koneen saapuminen oli jo puoli voittoa, vaikka eräs italialainen pikatuttavuutemme oli edelleen epäilevä, olivathan he itse istuneet jo Rooman koneessa, kun lento oli edellisenä päivänä peruuntunut. Mutta niin vaan pääsi Helsingin lento lähtemään, toki joitakin tunteja myöhässä, mutta kuitenkin. Saavuimme Helsinkiin lähes 3 vuorokautta alkuperäistä aikataulua myöhemmin.

Turkish Airlinesin toiminta ei ansaitse meiltä kiitosta mistään muusta kuin Antalyan hotellista: ruoka oli hyvää ja hotellihenkilökunta ystävällistä. Periaatteessa olisin ihan mieluusti viettänyt siellä muutaman yön. Kaikki muu menikin sitten pieleen, ja kaikkein eniten tiedottaminen: sitä ei yksinkertaisesti ollut. Ei lentokoneessa, ei kentillä, ei henkilökohtaisesti eikä edes nettisivuilla mitään järkevää. Luin myöhemmin, että Facebookin kautta oli saanut jotain tietoa. Harmi, että lentokenttien maksullisia (saati ilmaisia) nettiyhteyksiä oli todella hankala saada toimimaan.

Ymmärrän, että tuollaista kaaosta ei voi hallita kukaan, mutta olisi ollut kaikille osapuolille helpompaa, jos matkustajat olisivat saaneet edes jotain ohjeita. Lisäksi joka ikisen peruuntuneen lennon buukkaaminen uudelleen hirvittävän jonotushärdellin kanssa oli jotain, mitä ei meinannut uskoa todeksi. Saavuimme Helsinkiin lähes 70 tuntia myöhässä, ja saimme vain ensimmäisen yön hotellissa tarjoiluineen. Sanomattakin selvää, että kotiin päästyämme olimme niin väsyneitä, ettei meitä ehkä enää ikinä kiinnosta matkustaa Turkish Airlinesilla, aiemmista hyvistä kokemuksista huolimatta.

New Jerseyn rantakaupungit: suloinen Cape May ja paheellinen Atlantic City

New Yorkin -reissuun yhdistetty mini roadtrip jatkui Philadelphiasta Pennsylvanian puolelta New Jerseyn rannikolle. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Cape May, joka osoittautui  puoliuinuvaksi pikkukaupungiksi, joka on varmasti aivan erilainen kesän sesonkiaikana. Ja korea kuin karamelli! Oli suorastaan hassu fiilis kävellä värikkäiden viktoriaanisten talojen reunustamia katuja, sillä mieleen tuli ensimmäisenä Disneyland ja vanhat sarjakuvat. Suurin osa huviloista näytti toimivan majataloina, joskin suurin osa niistä taisi olla lokakuussa sulkenut jo ovensa. Kaupungissa oli osittain samanlainen tunnelma kuin vuosi takaperin samaan aikaan Hamptoneissa, jotenkin unenomaisen rauhallinen ja pysähtynyt.

DSC_2953 DSC_2954
DSC_2955 DSC_2956
DSC_2939 DSC_2949

Cape Mayn keskustassa on pieni, sympaattinen kävelykatu, joka oli tuohon aikaan koristeltu Halloweenia silmällä pitäen. Meidän lisäksi kaduilla käyskenteli vain muutama muu turisti, paikalliset olivat paenneet kovaa tuulta sisätiloihin. Joimme lämmittävät kahvimukilliset ainoassa kahvilassa, joka sillä haavaa oli auki, ja päätimme lähteä käymään vielä majakalla. Olimme jättäneet auton parkkiin rantakadulle ja samalla kävimme myös ihailemassa leveää ja pitkää hienohiekkaista biitsiä, joskin tuuli ajoi meidät pikaisesti takaisin autolle. Meri näytti syksyisen synkälle, mutta veikkaan että Cape May on kesällä upea rantakohde. Ja käsittääkseni se on lähinnä paikallisten turistien suosiossa.

DSC_2943 DSC_2945
DSC_2948 DSC_2940
DSC_2929 DSC_2931
DSC_2960 DSC_2969

Matka jatkui kohti yöpymispaikkaamme kasinokaupunki Atlantic Cityä. Olin nähnyt mielessäni syysaurinkoisen boardwalkin, jonka varrella voisi paistatella päivää, syödä hodareita ja pehmisjäätelöitä strösseleillä ja mitä kaikkea nyt perinteiseen rantakarnevaalitunnelmaan liittyy (funnel cake eli tippaleipä, selvisi minulle myöhemmin). Mutta ei. Säiden jumalat olivat päättäneet toisin, joten kun saavuimme kapealla kannaksella sijaitsevaan Atlantic Cityyn, oli sää niin sateinen ja harmaa, ettei juuri nähnyt eteensä.

Ajoimme suoraan Caesars kasinohotellimme Colosseum-pysäköintihalliin ja kirjauduimme sisään. Jos Las Vegasin ja Atlantic Cityn hotellit ovatkin mauttoman övereitä, niin se hyvä puoli niissä on, että jotain tekemistä löytyy aina sisätiloistakin, olipa sitten alhainen sesonki tai ei. Me suuntasimme syömään gelatoa hotellin italialaiseen kahvilaan, jonka minimiannos riitti täyttämään useamman päivän jäätelökiintiön. Sen jälkeen kiersimme nopeasti kasinon ja totesimme ulkona olevan suorastaan koiranilma. Sitä uhmaten kipaisimme kuitenkin vastapäiselle outlet-ostarille viettämään tehokkaat 45 minuuttia. Kierroksen jälkeen meitä vaivasi pikkunälkä ja ensimmäinen vastaan tullut paikka oli pieni pizzeria, jonka mainos 2 slicea+juoma 5 dollaria tai vastaavaa herätti oitis mielenkiintomme. Ja huh, millaiset jättipalat saimmekaan eteemme! Sen jälkeen ei tarvinnutkaan enää muuta kuin mennä aikaisin nukkumaan.

DSC_2971 DSC_2974
DSC_2981 DSC_2975

Seuraavana aamuna heräsimme epätietoisina säästä, sillä huoneemme ikkuna antoi hotellin aulaan eikä tilannetta voinut tsekata muutenkaan kovin helposti menemättä ulos hotellista. Matkalla aamupalalle huomasimme kuitenkin yhdestä aukkokohdasta, että ulkona on mitä kaunein auringonnousu ja kirkas sää. Söimme hintaansa nähden melko kehnon aamupalan ja kiirehdimme boardwalkille. Tämä oli just sitä, mitä lähdettiin hakemaan! Harmi kyllä meillä ei ollut enää kovin paljon aikaa, joten kävimme vain nopeasti kävelemässä sekä vilkaisemassa lapun luukulleen pistänyttä Trump Taj Mahalia (kiinni oli). Katselin haikein mielin rantakadun kiinni olevia pikkuravintoloita ja -kahviloita, vaikka tuskin se funnel cake överitäytteillä mikään tajuntaa räjäyttävä makuelämys olisi ollut. Mutta se fiilis! Se jäi nyt kokematta, sillä auto piti palauttaa ja lähteä paahtamaan takaisin kohti Nykiä.

DSC_2992 DSC_2984
DSC_2986 DSC_2985
DSC_2997DSC_3002DSC_3001

Kaiken kaikkiaan Atlantic City oli kovin samanlainen kuin Las Vegas, paitsi tietenkin paljon pienempi. Se ei nyt sinällään ollut mitenkään yllättävää, ja epähuomiossa puhuin kaupungista lähes poikkeuksetta Vegasina. Myös majoituksen hinta myötäili Vegasin linjaa, sillä rahoilleen sai hyvin vastinetta. Mutta kyllä Atlantic Citylla on aika merkittävä plussa keskellä autiomaata sijaitsevaan Vegasiin nähden ja se on tuo upea biitsi!

Auringonlaskun aikaan Roosevelt Islandilla

Olen aikaisemminkin kertonut Roosevelt Islandin olevan yksi lempipaikoistani New Yorkissa. Syitä on vähintäänkin kaksi: vähemmän turisteja, mutta kaunis skyline-näkymä Manhattanille. Ja jos pitää keksiä kaksi lisää, niin täältä tulee: lähes ilmainen tramway ja keväiset kirsikankukat. Näin syksyllä lisäsäväyksen tuo tietenkin ruskan värit.

Saarelle pääsee metrolla, mutta sinne kannattaa ehdottomasti matkustaa tramwaylla, joka kuuluu metrolipun piiriin, eli esimerkiksi viikon unlimited-kortin ostaneille hupi on sinällään ilmaista. Rata kulkee vatsaa kutkuttavan ylhäällä ja sen lisäksi, että sieltä on upeat näkymät Manhattanin viivasuorille avenuille, pääsee samalla ihailemaan myös kaunista Queensboro Bridgeä ja alhaalla lipuvaa East Riveriä. Ei koreanpaikankammoisille!

DSC_2650 DSC_2654
DSC_2660

Perillä Roosevelt Islandilla kannattaa kulkea sillan valtavien jalkojen alta ja suunnata kävelykatua pitkin kohti eteläkärkeä. Rantakatu on käymisen arvoinen jo itsessään, mutta saaren päässä odottaa myös pieni puisto, jossa sijaitsee vanhan hylätyn sairaalan rauniot. Ihan puiston kärkeen emme päässeet, sillä alue oli lokakuussa osittain suljettu.

DSC_2662
DSC_2664 DSC_2665DSC_2671DSC_2678

Saarelle kannattaa saapua hieman ennen auringonlaskua ja jäädä seuraamaan illan pimenemistä rantakadun penkillä istuen. Aika kaunista, vai mitä?

DSC_2703 DSC_2694
DSC_2704 DSC_2709

Puijon tornin upeat Suomi-maisemat!

Kävimme viikonloppuna synnyinkaupungissani Kuopiossa, jossa olen myös asunut ensimmäiset elinvuoteni, ennen naapurikuntaan Siilinjärvelle muuttoa. Vanhempani ovat nyttemmin muuttaneet takaisin Kuopioon, joten pääsen välillä vierailemaan tuossa kauniissa kaupungissa. Tällä kertaa Kuopio antoi kyllä ehdottomasti parastaan, kun kävimme syömässä Puijon tornissa. Edellisestä visiitistä olikin yli 25 vuotta aikaa, huh!

puijo1puijo5

Vierailumme ajankohta ei olisi voinut olla enää täydellisempi, sillä maisema oli kuin tomusokerilla kuorrutettu ja aurinko laski hurmaavan vaaleanpunaisena kauas horisontiin. Ruoka oli todella hyvää ja valitsin ajankohtaan sopivasti Suomi-menun, joka sisälsi kotimaista kirjolohta mi-cuit kuusenkerkkämajoneesilla, hirven fileetä savuperunapyreellä ja kinuskipannacottaa musteherukanlehtisorbetilla. Ai että!

puijo2puijo3

Kännykkäkuvat eivät tee oikeutta upeille maisemille, joita pääsee ruokailun ohessa ihailemaan 360 asteen verran, sillä torni pyörii hiljalleen ympäri. Olimme vähän väliä nenä kiinni ikkunassa, sillä auringonlasku oli harvinaisen upea. Kun laskeuduimme pimeän tultua alas tornista, oli tunnelma lumisine puineen kuin suoraan Lapista. Ihan täydellinen viikonloppu! Hyvää itsenäisyyspäivää ja paljon onnea 99-vuotiaalle upealle Suomelle!

puijo7puijo4

New Yorkin ruokapäiväkirjat

Yksi kaupunkilomailun ehdottomia valtteja on laaja ruokatarjonta. Ei sillä, etteikö pienemmissä paikoissa voisi olla saatavilla erittäin hyvää ruokaa, mutta suurkaupungeissa mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti.

Aamupala

Meidän Long Island Cityn majoitukseen kuului New Yorkin yleisen käytännön vastaisesti aamupala, joten meillä oli neljänä ensimmäisenä aamuna niin donitsia kuin bagelia ja vaihtuvia lämpimiä ruokia tarjolla. Ne kelpaavat kyllä ensihätään, mutta kiintiö tulee täyteen muutamassa päivässä. Onneksi halutessaan voi myös kipaista kaupungille aamupalalle, vaikka tällaista piilopihiä ihmistä saattaa salaa harmittaakin ”ilmaisen” aamupalan hyödyntämättä jättäminen.

fiveleaves

Söimme Nykissä kaksi hyvää aamupalaa. Ensimmäinen niistä oli lyhyehkön metromatkan päässä Greenpointissa, Williamsburgin kyljessä oleva Five Leaves, jonka ovia nyhdimme jo viittä vaille ennen aukeamista. Muutaman korttelikierroksen jälkeen me ja kourallinen paikallisia pääsimme sisään. Muiden hakiessa lähinnä kahvia ja nopeaa syötävää tiskiltä, syvennyimme me houkuttelevaan ruokalistaan. Tilasimme avokadotoastit ja munakasleivän, ja harmituksen määrä oli suuri, kun mahaa ei tällä kertaa riittänyt paikan kehutuille pannareille, eikä muille isommille annoksille. Paikka oli joka tapauksessa tunnelmallinen, mutta pienehkö, joten varsinkin viikonloppuisin kannattanee olla ajoissa.

jackswifefreda

Toiseksi aamupalapaikaksi valikoitui myöskin kehuja saanut Jack’s Wife Freda, joka sijaitsee West Villagessa. Koska kyseessä oli lauantai, menimme tännekin pian aukeamisajan jälkeen ja hyvä niin, sillä paikka täyttyi tasaiseen tahtiin. Tilasimme perinteisiä aamupalaklassikoita ravintolan omalla twistillä: Madame Freda ankka-prosciuttolla, Eggs Benny punajuuri-hollandaisella ja Orange Blossom Pancakes kreikkalaisella jugurtilla ja appelsiinimarmeladilla. Ihastuin omaan juomaani (minttu-lemonade) jo alkumetreillä ja pidin myös tämän paikan tunnelmasta.

twohandscafe

Kävin eräänä aamuna kurkkaamassa myös Two Hands Cafen Little Italyn tienoilla, mutta koska olin jo yhden aamupalan syönyt, en jaksanut tilata muuta kuin smoothien. Lista näytti kuitenkin kivalta ja syön täällä varmasti joskus myöhemmin.

Lounas

Reissun odotetuin lounas oli vegaanipikaruokala by CHLOE.ssa, sillä olin kuolannut paikan ruokia jo etukäteen muiden blogeissa ja Instassa. Olisin voinut tilata listalta lähes kaiken, mutta päädyin sitten quinoa-taco -salaattiin ja jääteehen, vaikka oikeasti minun piti sanoa kassalla että lemonade. Salaatti oli todella maukas ja siinä oli mm. vegaanista chorizoa. Menen ehdottomasti ensi kerralla uudestaan!

bychloechelseamarket

Yhtenä päivänä haimme pientä lounasta Chelsea Marketista. Olimme menossa kävelylle High Linelle, joten Chelsean ruokatorin kohdalta oli hyvä aloittaa. Nappasimme puoliksi Num Pangin kana-sandwichin, joka oli siis banh mi -tyyppinen, ihanan korianterinen ja rapeakuorinen patonki. Juomaksi valitsimme inkiväärisen lemonaden, mikä passasi ruokaan erinomaisesti. Oli niin hyvä lounas, että jos emme olisi syöneet sitä ulkona High Linella, olisimme varmasti ostaneet vielä toisenkin.

smorgasburg

Viikonloppuisin lounasta kannattaa ehdottomasti syödä Smorgasburgissa, joka järjestettiin vielä lokakuun puolella Prospect Parkissa. Viime vuonna tapahtuma oli siirretty jo tässä vaiheessa sisätiloihin Industry Cityyn. Innostuimme syömään yhteensä kolme annosta: green chile friesit (Zia Green Chile Co.), C Baon possuleivän ja Bigg Mozzin mozzarellatikut. Siinä oli kyllä lounasta kerrakseen, mutta ulkonahan ruoka tunnetusti maistuu erinomaisesti!

Iltaruoka

Illallinen olisi ihan liian hieno sana meidän kohdalla, sillä syömme aniharvoin varsinaisissa ravintoloissa. Tälläkin reissulla mentiin todella rennolla meiningillä.

shakeshack

Shake Shack on tietenkin listallamme aina, siitä ei pääse mihinkään. Ja ehdottomasti paras paikka kyseisille burgereille on Madison Square Parkissa, sillä hetkellä kun ilta alkaa pimenemään ja ihanat valot syttyvät. Lokakuussa meinasi kyllä olla hieman vilu, vaikka toppatakki päällä istuskeltiinkin. Ei siis puhettakaan jälkiruokaviineistä tällä kertaa.

Lihanhimossa kannattaa suunnata vaikkapa Mighty Quinsille (ei kuvia, sillä siellä on aina liian pimeää), tai Mable’s Smokehouseen Williamsburgiin. Saimme tarjottaminen täydeltä southern foodia tilaamalla yhden liha-annoksen puoliksi, sillä mukana tuli useampikin lisuke.

ottostacosmables

Otto’s Tacos toi pientä helpotusta jatkuvasti vaivaavaan Kalifornia-kuumeeseen, ja otimmekin jaettavaksi yhteensä viisi tacoa, yhden kaikkia lajeja. Suosikiksi nousi tällä kertaa katkarapu. Paikka sopisi hyvin myös lounaspaikaksi, sillä tacot tilataan yksittäin ja pienempikin määrä riittäisi. Tilasimme myös nachoja, mutta ne jäivät sitten lopulta uupumaan, emmekä jaksaneet lähteä ostamaan niitä enää erikseen.

Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. IGTT jatkui vuonna 2016 uusien hostien kera: TravelloverRimma+Laura ja Muru Mou.