Joulukuinen Florida sai minut ajattelemaan

Melkein kaksi kokonaista viikkoa Floridassa joulukuussa, sisältäen sen verran joulupyhiä, ettei kotona tarvitse alkaa hössöttämään enää paluun jälkeen. Uhmaikäinen lapsi viimeistä kertaa infanttina sylissä matkustaen yli 10 tunnin lennon. Kaksi Suomen talveen, arkeen ja flunssaputkeen väsynyttä vanhempaa, joille marraskuun loputon pimeys on alkanut olla vuosi vuodelta vaikeampaa.

Loman alkupuoli helli meitä kaikin puolin: lentokone oli täynnä muita pieniä lapsia ja matka meni oikein mukavasti, vaikka unet jäivät melko vähäisiksi ja lento oli loputtoman pitkä. Nukuimme ensimmäisen yön lentokentän läheisessä motellissa ja parin tunnin lepäämisen jälkeen istuimme aamiaishuoneessa katsellen tuttuun tapaan paikallisuutisia ja paistellen vohveleita. Ajoimme Airbnb-asunnollemme Hollywoodiin ja pienen jännitysmomentin (autoa parkkeeratessa joku mies käveli autollemme ja aukaisi yhtäkkiä lapsen puoleisen oven, poistuen sitten mitään sanomatta takaisin erään talon pihaan) jälkeen pääsimme purkamaan tavarat ja käymään jääkaapintäydennysreissun Publixilla. Emme jaksaneet tehdä oikein mitään, joten ajoimme Aventura Mallille ja löysimme iloksemme suuren kattoterassin, jossa lapsi pääsi juoksentelemaan ja leikkimään.

Ensimmäisenä Hollywood-aamuna heräsimme toki jo luonnottoman aikaisin, mutta sen myötä ehdimme läheiselle rannalle jo auringonnousun aikaan. 21 asteen lämpö ennen kello seitsemää oli niin yllättävää pitkän tauon jälkeen, että pukeuduimme ihan liian lämpimästi. Vaaleanpunainen taivaanranta ja uneliaan rauhallinen ranta on ihan voittamaton yhdistelmä, mutta kun siihen lisätään vielä lempeä sää, olen ihan myyty. Voiko elämä olla tällaista? Lomalla ainakin voi.

Vietimme Miamin seudulla ennätyksellisen pitkän ajan: kuusi yötä, eli melkein viikon. Vietimme ranta(aamu)päivän Miami Beachilla, kiertelimme kolmessa vuodessa jonkin verran muuttunutta Wynwoodia ja ihailimme Ocean Driven valaistusta ilta-aikaan. Hollywoodissa kävimme viikonlopun farmers marketissa syömässä supermureaa Wholly Cow BBQ briskettiä, leikimme tuulisella ja aallokkoisella rannalla ja nautimme läheisestä Young Circlen ArtsParkista, jossa oli kiva leikkipuisto ja aina maanantaisin ruokatori.

Lähes viikon kestäneen lomailun jälkeen jouduimme haikein mielin pakkaamaan laukkumme ja hyvästelemään Hollywoodin pastellinvärisen kotimme. Lähdimme ajamaan etelään, ja heti aluksi pysähdyimme Moonlight-elokuvasta tuttuun Jimmy’s Eastside Dineriin, jossa oli tunnelman lisäksi myös hyvä diner-aamupala.

Ajoimme Miamin alueelta pois pilvisessä säässä, mutta odottavin mielin, sillä määränpäänä oli Key West, jonka oli tällä reissulla määrä olla ihan täydellinen. Edellisillä kerroilla itse kaupunki oli toki ollut mitä ihanin, mutta pientä harmia olivat kuitenkin aiheuttaneet 1) kiire (meno-paluumatka kestää autolla noin 8 tuntia, joten itse kaupungille jää päiväretkellä melko vähän aikaa) 2) autolla ajaminen kapeilla teillä etsien vähintään tunnin ajan parkkipaikkaa, jolloin kohta 1 korostuu entisestään. Lisäksi edellisellä kerralla maaliskuussa sää oli ollut vähän harmaa ja epävakaa, vaikka perille päästyämme aurinko paistoikin melkein koko ajan.

Tällä kertaa stressikohdat 1-2 oli minimoitu: varasimme kaksi yötä vanhassa keskustassa sijaitsevasta perinteisestä majatalosta (Chelsea House), jossa oli myös lisämaksullinen parkkipaikka. Näin voisimme jättää auton parkkiin ja liikkua kävellen, ja aikaa olisi yksi kokonainen päivä aamusta iltaan ja vielä vähän päälle. Itse hotelli oli valittu lukuisista vaihtoehdoista myös sillä perusteella, että siinä oli kaunis puutarha ja allasalue.

Matka Key Westiin oli pilvinen, ja lopuksi niin harmaa, ettei edes turkoosi meri päässyt esille siltoja ajaessa. Pieni pysähdys kaupungin laidalla antoi pientä esimakua tulevasta säästä, sillä tuuli oli lähes myrskyisä ja ensimmäiset pisarat matkalla maahan. Varsinainen shokki koettiin kuitenkin ajaessa navigaattorin ohjeistamaan paikkaan, sillä hotellin tilalla näytti olevan rakennustyömaa, jonne oli luonnollisestikin pääsy kielletty. Ajoimme läheiseen kahden auton mentävään pihaan, jossa yllättäen oli Chelsea Hotel -kyltti. Lähdin selvittelemään asiaa raksalle, mutta löysin vain suljetun respan ja meksikolaisia rakennustyöntekijöitä, jotka eivät osanneet englantia eivätkä olleet kiinnostuneet kuulemaan minun espanjantaitojani. Paikalle kiikutettiin kuitenkin englantia puhuva mies, joka sanoi kyseisen paikan olevan Chelsea-hotelli, mutta että sen toinen osa sijaitsee tien toisella puolella, eli juuri siellä, missä automme oli parkissa.

Lähdin siis kiertelemään pientä puurakennusta tien toisella puolella, mutta missään ei ollut vastaanottoa tai yhtään ketään elävää olentoa. Tässä vaiheessa oli pakko etsiä varauspaperit esille ja soittaa niissä olevaan numeroon, jossa vastasi Lighthouse Court Inn:n respa. Selitin asiani ja sain ohjeet tulla puolen kilometrin päässä sijaitsevalle Lighthouse-hotellille, josta sitten lopulta saimme avaimet ja maksoimme parkin kahdelle yölle. Ajoimme takaisin alkuperäiseen paikkaan ja tällä kertaa meitä oli vastassa hotellin työntekijä, joka vei meidät huoneelle ja esitteli sen huolella. Itse huone oli ihana, vasta remontoitu ja samalla hotellin vanhoja rakenteita oli kaivettu esiin ja jätetty näkyville. Vauvasänky oli sijoitettu kylppäriin, joka oli niin iso, että sinne mahtui lisäksi kaksi isoa matkalaukkua, eikä tehnyt edes tiukkaa avata ne ja käydä suihkussa. Aamupalakin meille muutamille oli tarjolla pienellä uima-altaalla, jota ei oltu ihan lähipäivinä siivottu, mutta jossa ei sään takia olisi voinut edes kuvitella uivansa. Alkuharmituksen jälkeen otimme rattaat ja lähdimme kävelemään Duval Streetille, eikä sää ollut pientä koleutta lukuunottamatta yhtään hassumpi.

Seuraavana aamuna lähdimme etsimään lapselle leikkipuistoa, sillä edellisen päivän monen tunnin autossa istuminen oli tehnyt tehtävänsä. Ensimmäinen ja lähin vaihtoehto osoittautui melko surkeaksi, sillä paikalla oli vain rähjäiset keinut. Seuraava oli keskustan laidalla, ja se olikin melkoinen hitti, vaikka käsitti vain yhden liukumäkiä sisältävän kiipeilytelineen (ja yhden kanan). Harmi, että yön aikana oli satanut, ja koko homma oli ihan märkä. Se ei tietenkään estänyt innostunutta taaperoa leikkimästä sydämensä kyllyydestä, ja koska lämmintä oli kuitenkin parisenkymmentä, päätimme antaa hänen kastella vaatteensa. Sinällään sillä ei ollut edes merkitystä, sillä pian alkoi satamaan sen verran kovasti, että olimme kaikki ihan märkiä päästessämme takaisin majapaikalle. Vaatteiden kuivuminen kesti lopulta monta päivää. Loppuaika ei sujunut juurikaan sen paremmin, mutta jossakin vaiheessa sateeseen tuli sellainen aukko, että ehdimme hieman kävellä ulkona, ”jahdata” kukkoja ja syödä tutussa Old Town Mexican Cafessa, jossa on ihan superhyvä key lime pie.

Key Westin kaksi yötä eivät tulleet mitenkään halvaksi, joten vaikka kaikkialla muuallakin oli tuohon aikaan yhtä huono sää, jäi asia hieman kaivelemaan. Mieli kuitenkin piristyi, kun lähtö läheni ja nappasimme majatalomme ihanalla terassilla kuvia, joista harmitus ei näy edes lähietäisyydeltä. Mietin jopa autossa istuessani, että pitäisikö Key Westille antaa joskus vielä neljäs mahdollisuus, onhan se kuitenkin niin idyllinen paikka enkä vielä tälläkään reissulla ehtinyt etsiä sitä täydellisen ihanaa katua, joita kaupunki on varmasti täynnä. Ja lisäksi olisin halunnut syödä kalatacoja ulkona palmujen katveessa. Ensi kerralla sitten, jos sellainen tulee.

Kolmas kohteemme oli Naples, josta olimme varanneet Airbnb-asunnon kaupungin laitamilta, melkein kuin maaseudulta. Kolmen yön kotimme oli ihanan tilava, sänky valtava ja kaikkea ympäröi trooppinen puutarha. Naapureina meillä oli kolme kalifornialaista eläkeläistä sekä asunnon omistajat, joita emme varsinaisesti nähneet kertaakaan.

Ehdimme ensimmäisenä iltana katsomaan auringonlaskua Lowdermilk Beachille ja saimme heti muistutuksen siitä, miksi Naples on niin ihana: pehmeä, valkea puuterihiekka, kaunis auringonlasku ja kaksi delfiiniä! Päätimme, että tulemme samalle rannalle seuraavana päivänä ja niin teimmekin. Ehdimme viettää puolipilvistä rantapäivää parisen tuntia ennen kuin pieni sade yllätti. Illalla menimme Naples Pierille ja näimme jo kolmatta kertaa delfiinejä vuorokauden sisällä, sekä tietenkin kalastavia pelikaaneja, jotka ovat aina yhtä hauskoja seurattavia. Kun tähän lisätään 5th Avenuen jouluvalaistus, joka on varmasti yksi kauneimmista koskaan, alkoi lomafiilis olla taas korkealla.

Seuraavan päivän sää oli kuitenkin yhtä surkea esitys kuin aiemmin Key Westissä, sillä koko seudulle oli luvassa lähes tauotonta sadetta. Paino sanalla lähes, sillä siihen tuli parin tunnin aukko, jota pääsimme hyödyntämään ja ajoimme Sanibelin saarelle keräämään simpukoita. Ja voi, miten hienoja löysimmekään! Tai ok, paikalla oli ammattimaisempia simpukoiden kerääjiä, jotka lahjoittivat lapsellemme erittäin kauniin yksilön. Pohdimme loman aikana paljonkin amerikkalaisten ja suomalaisten eroja esimerkiksi toisten huomioimisessa, ja tämä pieni ele ilahdutti kyllä suunnattomasti sekä äitiä että tytärtä.

Naplesin (liian) lyhyen osuuden jälkeen jouduimme jälleen pakkaamaan laukkumme ja ajoimme Evergladesin läpi Miamiin. Pysähdyimme matkalla kerran ja onnistuimme heti bongaamaan pari isoa alligaattoria. Kiitos varmaan sateiden!

Miamissa pistäydyimme syömässä kantapaikastamme poiketen El Mago de las Fritasissa ja siitä tuli uusi suosikkimme. Kyllä jokaisen Miamin-loman pitää yksi frita sisältää! Poikkesimme myös usean vuoden tauon jälkeen Little Havanassa ja todistimme lähiseudulla myös pankkiryöstöä, tai oikeastaan sen jälkeistä aikaa, kun poliisit saapuivat sankoin joukoin paikalle ja vartijat osoittelivat mihin suuntaan ryöstäjä oli paennut. Ihan kuin elokuvassa, mutta sitähän Amerikka monesti on.

Viimeinen yö Miamissa vietettiin astetta hulppeammin Kimpton Epic -hotellissa, jonka allasalueelta on upeat näkymät downtowniin. Oma huoneemme sijaitsi 26. kerroksessa, joten sieltä oli vieläkin paremmat näkymät jossain mielessä, tai ainakin siellä kelpasi istuskella viinilasin kanssa ihaillen kaupungin valoja. Vaikka olikin viimeinen loma-aamu ja rytmi kääntynyt itsellänikin enemmän iltapainotteiseksi, päätin herätä aikaisin ja mennä katsomaan auringonnousua altaalle. Aurinko nousikin oikein kauniisti, mutta olin seitsemän aikaan jo hieman myöhässä ja valo oli ehtinyt valtaamaan maiseman. Lähdin pian heittämään pienen lenkin lähipuistoon ja hakemaan samalla meille aamupalaa. Ihan kelvollinen tapa viettää jouluaaton aamua!

Aamupäivästä aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta ja menimme vielä polskimaan lämmitettyyn altaaseen (muutoin tuohon aikaan oli vielä hieman viileää). Suunnittelimme käyvämme vielä Key Biscaynella ennen lentokentän suunnalle siirtymistä, mutta koska emme olleet osanneet odottaa valet-parkin nipistävän meiltä melkein kokonaista tuntia, päätimmekin mennä vielä kerran South Beachille leikkimään Lummus Parkiin. Perille päästyämme muistimme taas, että on jouluaatto, sillä autoa ei meinannut saada yhtään mihinkään parkkiin. Lopulta onnistuimme ja vietimme vielä yhden aurinkoisen tunnin ennen paluulentoa. Jäipähän ainakin valoisa olo päälle!

Mitäpä sitten ajattelin lentokoneessa? Ainakin sitä, että olen käynyt Floridassa kolmesti ja joka ikinen kerta on jäänyt harmittamaan, että aikaa oli niin vähän. Ja myös sitä, että tuossa ympäristössä jopa minäkin osaan ottaa rennosti, vaikka se on ollut muuten välillä hankalaa. Voin paljon paremmin valoisassa ja aurinkoisessa, sopivan kosteassa säässä. 12 päivää Floridassa on jo varsin hyvä lääke keskitalvella, mutta missä vaiheessa sen vaikutus lakkaa? Entä miltä tuntuisi viettää vaikka kokonainen kuukausi Miamin seudulla asuen? Talvesta nyt puhumattakaan. Ylipäätään muistin taas, että vuosiloma on paljon arvokkaampaa talvella kuin kesällä. Miksi se sitten painottuu aina kesään? Talvella 2016-17 teimme tästä poikkeuksen ja voin heti paremmin. Pitäisiköhän ensi vuonna kokeilla samaa?

Palataanpa siihen aikaiseen aamuun Hollywood Beachilla. Siihen missä oli rauhallinen ranta, vaaleanpunainen auringonnousu ja yli 20 astetta lämmintä aamutuimaan. Olen kokenut samanlaisen hetken aiemminkin, sekin oli Floridassa, mutta Daytona Beachilla. Stressaan välillä siitä, etten oikein tiedä mistä haaveilen tai mitä tavoittelen. Toiset unelmoivat maailmanympärimatkasta, maratonjuoksusta tai vaikka omasta yrityksestä. Minä olen halunnut nähdä maailmaa, mutta tällä hetkellä eniten ei kiinnosta kaikki vaan muutama valikoitu maa, jossa en ole vielä käynyt. Sitäkin enemmän minua on kiinnostanut jo jonkin aikaa lyhyen pätkän asuminen ulkomailla. Ei siis työskentely tai opiskelu ulkomailla, niitä olen jo kokeillut molempia, mutta esimerkiksi yhdistetty loma+etätyö. Tai miksi ei vaikka hoitovapaa.

Kävimme viime keväänä haistelemassa tuulia Málagassa, joka on vanha kotikaupunkini vaihto-opiskelun myötä. Kyllä siellä talvehtisi, olemme haaveilleet siitä jo kyseisestä reissusta lähtien. Ongelma vain on se, että Floridan sää ihastuttaa enemmän: talven 20-27 on juuri passeli meille! Ja unelmani, tajusin sen rannalla, on nimenomaan kävellä juuri sellaisissa olosuhteissa aamulenkkiä. Asua rannan tuntumassa ja haistella meri-ilmaa parvekkeelta. Temmeltää lapsen kanssa hiekassa ja meressä, vaikka tähän mennessä olemme käyneet Antin kanssa rannalla melkein vain kääntymässä. Lapsi on selvä kesäihminen, vaikka onkin syntynyt keskelle pimeintä talvea. Hän oli ihan elementissään Floridassa, ja niin olimme mekin.