Heräsimme Tucsonin motellissamme mielenkiintoisissa merkeissä, sillä yöllä olimme todistaneet hiljaa huoneestamme käsin niin parisuhdekriisiä kuin poliisiauton vierailua, joka värjäsi pikkuisen koppimme seinät sinipunaisiksi. Melkoista meininkiä, ihan kuin telkkarissa. Ja tv:stä tuttu tunnelma säilyi, kun lähdimme aamupalalle Pappy’s Dineriin, joka ei ole ihan klassinen diner sisustukseltaan, mutta on ilmeisesti paikka, josta joko tykätään tai ei.
Torstaiaamuna paikalla oli yllättävän paljon ruokailijoita, tosin suurin osa oli vanhoja mummoja ja pappoja. Paikalla vietettiin mm. erään mummon 94-vuotissynttäreitä! Loput ruokailijoista (suurin osa isompia perheitä jne) oli kuin suoraan tosi tv -sarjoista, joita kuvataan maalla. Tunnelmaa vahvisti vielä tarjoilija, joka hauskasti mutta napakasti ohjeisti meitä tilauksemme kanssa: ei, te ette halua kahta pannukakkua, vaan yhden, uskokaa nyt vaan (heitto viereiseen pöytään, että tää meinaa tilata kahden pannarin annoksen, mihin saimme harmaahiuksiselta papparaiselta päänpyörittelyjä). Huevos Rancheros, hei onks meillä papuja vai ei?
Koko ravintola selvästi odotti jotain, ja vihdoin meillekin selvisi, että mitä. Saimme ensimmäisenä juomamme ja olin kulauttanut appelsiinimehua suuhuni, kun Antin pannari tuotiin. Purskahdin nauruun, kun näin perhepizzakokoisen pannarin lätkäistävän armaan aviomieheni eteen. Myös koko ravintola repesi nauruun, sillä minä purskautin nauraessani mehut pöydälle! Paras aamupalatunnelma ikinä!
Aamupalasta selvittyämme (suht kunnialla sen kokoon nähden, eli vain 2/3 pannarista jäi syömättä) halusimme nähdä kaktuksia, joten ajoimme Saguaron kansallispuiston suuntaan. Kaktuksia on varsin lukuisasti nähtävillä jo ennen puistoakin, joten emme varsinaisesti menneet sinne sisälle.
Sen sijaan suuntasimme iltapäiväksi Scottsdaleen, jossa kävimme nopeasti ostoksilla, minkä jälkeen ajoimme Phoenixin ruuhkassa motellillemme. Phoenix itsessään oli yllättävän losangelesmainen: korkeita palmuja, kauniita auringonlaskuja, pitkiä suoria teitä ja niitä tympeitä ruuhkia. Phoenixista puuttuu tietenkin meri ja muutenkin se on sijainniltaan ihan älyttömän kuuma, huh! Illalla emme jaksaneet tehdä juuri mitään muuta, kuin käydä syömässä. Meidän oli tarkoitus ajaa näköalapaikalle katsomaan auringonlaskua, mutta tie oli suljettu klo 19. Sen sijaan ajoimme downtownin läpi ja ihastelimme laskevan auringon valoja pilvenpiirtäjien lasiseinustoissa.
Aamu ei alkanut tänään ihan parhaimmissa merkeissä, sillä vaikka en ole koskaan ollut mitenkään tapaturma-altis, sain tällä kertaa murjottua käteni jo ennen aamupalaa. Olin nimittäin hieman huolestunut aamupalan riittävyydestä Days Innin isossa motellissamme, joten kiirehdin sinne jo ennen Anttia. Lähdin ovesta ja unohdin, että kyseiset ovet ovat sitä mallia, joka kiskaisee painavan oven kiinni välittömästi jousen avulla. Jotenkin kummallisesti toinen käteni oli vielä sisällä, kun ovi läimähti kiinni, ja epäonnekseni käsi oli juuri lukkorautojen kohdalla. Ihme kyllä, selvisin pelkällä pintaruhjeella (taas kerran), eikä reuna edes viiltänyt käteen haavaa, vaikka nahkaa kuorikin. Käsi on kyllä kipeä, mutta ei murtunut tai mitään sellaista. Kaikkea sitä sattuukin!
Tänään olemme ajaneet Phoenixista Palm Springsiin, joka on aivan ihastuttava miljööltään (tummat vuoret, korkeita palmuja, vaaleaa hiekkaa), mutta myöskin todella kuuma. Mutta on silti harmi, että olemme täällä(kin) vain yhden yön, sillä jatkamme huomenna jo aamusta matkaa Los Angelesiin.
Matkalla tänne ajoimme Joshua Tree National Parkin kautta ja se oli yksi niitä paikkoja, joka oli listallamme heti suunnitteluvaiheessa, mutta emme sitten lopulta edes katsoneet paikasta muita tietoja kuin paikan osoitteen. Saavuimme eteläiseltä portilta ja lähdimme ajamaan puiston läpi puistomaksun yhteydessä saadun kartan kera. Jotenkin olimme ajatelleet, että puistossa on ”vain” joshuapuita, joten ihanaksi yllätykseksemme isohko alue tarjosi toinen toistaan hienompia aavikko- ja vuoristonäkymiä kasveineen. Ihastuin erityisesti niihin pörröisiin kaktuksiin, joita puiston keskiosassa on oikein puutarhaksi asti! Kaiken kaikkiaan pidimme puistosta paljon ja siellä olisi voinut viettää enemmänkin kuin muutaman tunnin. Suosittelen!
Auringon alla 
Eikä mikä aamiaiskokemus, ja vau mikä pannari! 😀 Mahtavaa, että saitte tuommoisen mieleenpainuvan kokemuksen ja että ravintolan muu porukka naureskeli teidän kanssa (ei varmana teille :D). Ihan huippu!
Ja Joshua Tree on munki listalla, sinne pitää joskus päästä. Vitsi teillä on ollu ihan huikea reitti!!!
Joo, oli ehkä paras aamiainen ikinä, vaikka ruoka oli ihan tavallista 😀 Tosin toi pannari oli kyllä ihan omasta taikinasta tehty, että pisteet siitä! Jos vaan olisivat paistaneet yhden ison sijasta moniksi pieniksi, niin olis ollut varmasti ihan huippu! Mutta kyllähän naurettiin, ja kyllä minäkin olisin nauranut meille 😀 Joshua Tree ehdottomasti listalle!