Vietnamilaisen ruuan ikävä

Vuosi sitten pääsimme joululomalla maistamaan ensimmäistä kertaa autenttista vietnamilaista ruokaa. Olemme molemmat aasialaisten ruokien ystäviä, ja Vietnam pomppasi heti suosikiksi myös paikallisen ruokakulttuurin saralla. Yleensä ruoka oli todella maukasta, mutta ei mitenkään hirveän tulista (ilman lisukechilejä). Se oli lähes poikkeuksetta raikasta, kiitos lukuisten tuoreiden yrttien, joita ruuan kanssa tarjoiltiin. Vietnamilaiset nimet eivät sanoneet meille juuriJatka lukemista ”Vietnamilaisen ruuan ikävä”

Ruokavinkkejä Amsterdamiin

Minulta tiedusteltiin Rooman-postauksessa mainittujen ravintoloiden nimiä, mutta harmikseni en monestikaan Italian kaltaisessa maassa osaa laittaa niitä mieleeni: kaikki kuulostavat yhtä runollisilta ja houkuttelevilta, ja toisaalta niin monesta satunnaisesta paikasta saa hyvää ruokaa, että emme ole itse suunnitelleet ruokailujamme kovin paljoa etukäteen. Toisin oli esimerkiksi Amsterdamissa, jossa kyllä googlettelimme paikkoja etukäteen, luimme joitakin arvosteluja ja suuntasimmeJatka lukemista ”Ruokavinkkejä Amsterdamiin”

Vietnamin ruokaparatiisi

Aasialainen ruoka on lähes poikkeuksetta todella hyvää, ja katukeittiöt ovat niitä parhaita paikkoja kokea paikallista ruokakulttuuria. Vietnam on herkuttelijalle oikea ruokakeidas, sillä syömistä on tarjolla lähes joka nurkalla ja hinnat ovat edulliset. En (muka) tiennyt ennen reissuamme vietnamilaisesta ruuasta juuri mitään, vaikka kyllähän pho-keitot, tuoreet ja paistetut kevätrullat, bao-leivät ja banh mi -patongit tuttuja olivatkin.Jatka lukemista ”Vietnamin ruokaparatiisi”

New Yorkin ruokapäiväkirjat

Yksi kaupunkilomailun ehdottomia valtteja on laaja ruokatarjonta. Ei sillä, etteikö pienemmissä paikoissa voisi olla saatavilla erittäin hyvää ruokaa, mutta suurkaupungeissa mahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Ja siitä kannattaa ottaa kaikki irti. Aamupala Meidän Long Island Cityn majoitukseen kuului New Yorkin yleisen käytännön vastaisesti aamupala, joten meillä oli neljänä ensimmäisenä aamuna niin donitsia kuin bagelia ja vaihtuviaJatka lukemista ”New Yorkin ruokapäiväkirjat”

Ruokamuistoja matkan varrelta

Todella tylsä otsikko, mutta en halunnut arvottaa eri herkkuruokia keskenään tyyliin 10 parasta tai mitään muuta. Sillä on todella hankala verrata toisiinsa täydellistä italialaista pizzaa, tuntikausia hautuneita bbq-ribsejä tai thaimaalaista paistettua riisiä. Ruoka on kaikilla matkoillamme tärkeässä roolissa ja syömme lähes poikkeuksetta ulkona, pieniä välipaloja tai take away -sushia lukuunottamatta. Pidämme katukeittiöistä, food truckeista jaJatka lukemista ”Ruokamuistoja matkan varrelta”

Lisää Berliinin ruokajuttuja

Ei ne herkuttelut pelkkiin aamupaloihin jääneet, sen varmasti arvasittekin. Berliinin ruokatarjonta on kaiken kaikkiaan ilahduttava, ja usein varsin edullinen. Toki suosituimmissa paikoissa hinnat lähentelevät Suomen vastaavia, mutta poikkeuksiakin löytyy: lounaaksi syöty Mustafan kasviskebab vaati vähintään puolen tunnin jonottamisen, mutta maksoi alle kolme euroa. Berliinissä asuu paljon sekä turkkilaista että vietnamilaista alkuperää olevia ihmisiä, joten berliiniläinenJatka lukemista ”Lisää Berliinin ruokajuttuja”

3 x 5 vinkkiä Ouluun, ja muutama bonus!

Heinäkuun IG Travel Thursdayssa on teemana kotimaa, ja koska harrastan kotimaan matkailua edelleen hävettävän vähän (käytännössä vain työmatkoja ja mökkilomia), ajattelin valita postauksen aiheeksi kotikaupunkini Oulun. Olen asunut Oulussa nyt 14 vuotta ja täytyy sanoa, että kaupunki on muuttunut siinä ajassa melkoisesti. Erityisesti muutamat viimeiset vuodet ovat olleet esimerkiksi kahvila- ja ravintolakulttuurin kannalta erittäin hyviäJatka lukemista ”3 x 5 vinkkiä Ouluun, ja muutama bonus!”

Berliinin ihanat aamupalat

Julkaisen tällä kertaa ruokablogin puolella olleen postauksen samanlaisena täälläkin, sillä kyllähän kaikkia kuitenkin kiinnostaa Berliinin aamupalat? Syytä ainakin olisi, sillä aamut ovat astetta parempia kaupungissa, jossa on lukuisia hyviä aamupalavaihtoehtoja. Olisimme halunneet testata useammankin, mutta aika ei tietenkään riittänyt mihinkään, sillä emme kuitenkaan alkaneet syömään kahta aamupalaa per päivä. Sekin olisi kyllä ollut ihan hyväJatka lukemista ”Berliinin ihanat aamupalat”

Istanbulin herkuttelut

Thaimaan lisäksi Istanbulin postaukset ovat jääneet puolitiehen, joten korjataan asiaa muutaman herkullisen kuvan verran. Osasin odottaa hyviä ruokia, mutta tämä oli se hetki, kun hurmaannuin baklavasta täysin. Ja kaikesta muusta. Voisin mennä Istanbuliin pelkästään syömään, vaikka toisaalta kaupunki itse on niin upea, että sitä on mahdoton vastustaa. Hotellimme (Best Western President) tarjosi aamupalaa, joka saiJatka lukemista ”Istanbulin herkuttelut”

Ruoka, paras syy matkustaa Thaimaahan

Tai on niitä jaettuja parhaita syitä muitakin, mutta minulla oli päällimmäisenä mielessä ruoka, kuinkas muutenkaan. Katukeittiöt Bangkokissa ja hipahtavat rantaravintolat Railay Eastilla. Niissäpä me syötiinkin lähes koko loma. Ja syötiin muuten paljon! Bangkokissa hotellimme (Lebua at State Tower) sattui olemaan kuhisevan kauppakadun varrella, joten tien molemmin puolin, kuten myös sen poikkikaduilla, oli tarjolla monenlaista katuruokaa.Jatka lukemista ”Ruoka, paras syy matkustaa Thaimaahan”