Vietnamin ruokaparatiisi

Aasialainen ruoka on lähes poikkeuksetta todella hyvää, ja katukeittiöt ovat niitä parhaita paikkoja kokea paikallista ruokakulttuuria. Vietnam on herkuttelijalle oikea ruokakeidas, sillä syömistä on tarjolla lähes joka nurkalla ja hinnat ovat edulliset. En (muka) tiennyt ennen reissuamme vietnamilaisesta ruuasta juuri mitään, vaikka kyllähän pho-keitot, tuoreet ja paistetut kevätrullat, bao-leivät ja banh mi -patongit tuttuja olivatkin. Ja näitä kaikkia tuli tietenkin kokeiltua autenttisina versioina, mutta onneksi kokeilulistalle pääsi paljon muutakin.

Ruokien nimien opettelu oli äkkiseltään sen verran haastavaa, että ne eivät välttämättä jääneet mieleen. Mutta se jäi, että makumaailma oli tietenkin aasialainen, mutta omalla tavallaan erilainen. Ruoka oli ihanan raikasta ja lähes aina sen mukana tuli iso lautasellinen kaikkea pientä vihreää (yrttejä ym.) tai salaatinlehtiä, joiden avulla ruoka syötiin.

auringonallaPC280061 auringonallaPC280064

Suurin ruokailotulitus koettiin odotetusti Saigonissa, jossa vietimme kaksi kokonaista päivää. Kun istuimme ensimmäiseen katukeittiöön, saimme yllättäen listat käteemme, vain kuullaksemme, ettei niistä ruuista ole oikein mitään tarjolla. Koska yhteistä kieltä ei juuri ollut, oli helpoin kysyä banh mi:n perään, kun näin tiskillä kasan rapeita patonkeja. Ja banh mit saimme, vieläpä todella hyvät sellaiset! Olisin voinut syödä banh mita vaikka joka päivä, mutta lopulta söimme näiden lisäksi vain muutamat patongit hotellimme aamupalalla.

makujakotoaIMG_0733

Seuraavaksi meidän oli tarkoitus kokeilla jotain listaamiani ruokalajeja, mutta koska harhailimme kaduilla satunnaisesti ja menimme lopulta istumaan todella nälkäisinä ensimmäiseen sopivan näköiseen paikkaan, saimme eteemme sitä ruokaa, mitä tarjolla oli. En ollut koskaan kuullutkaan mi quangista, mutta kovin simppelin näköinen nuudeliruoka onnistui olemaan mielettömän hyvää. Meille ei oikein selvinnyt, miten rapsakkaa leipää olisi pitänyt syödä, joten napsimme sitä aina sopivassa välissä. Mikäli näin oikein, niin paikalliset murustelivat sitä suoraan annokseensa. Annoksen mukana tuli valtava keko yrttejä.

DSC_3438
makujakotoaIMG_2657 makujakotoaP1040261

Kaikista helpointa Saigonissa on painella Ben Thanhin ruokatorille, joka on ehkä tunnetuin ydinkeskustassa oleva ruokamarkkina. Paikka on katettu ja sieltä löytyvät vessat, sekä jopa wifi. Tulee mieleen Singaporen hawker centerit. Meidän mielestä suurin plussa oli se, että paikassa myytiin lähes mitä tahansa mieleen tulevaa ruokaa ja kumpikin saattoi hakea vuorotellen jonkun jaettavan annoksen.

makujakotoaPC290123 makujakotoaPC290119
makujakotoaP1040258 makujakotoaP1040268

Koska olimme liikenteessä iltapimeällä, eivät kuvat ole kovin kummoisia, mutta maistoimme ainakin vietnamilaisia pannukakkuja ja täytettyä, rapeaa lettua, tuoreita kevätrullia, hiiligrillillä paistettuja vartaita ja bao-leipää friteeratulla tofulla. Juomaksi ostettu limetti-shake oli niin hyvä, että sitä kannatti odottaa väentungoksessa hetki jos toinenkin.

Lentokentän kotimaanterminaalin ruokatarjonta yllätti myös iloisesti, ja söimme lounasta pho-keiton ja toistaiseksi nimettömäksi jääneen nuudeliannoksen merkeissä, joista erityisesti jälkimmäinen jäi mieleen.

makujakotoaPC300136

Kaikista parhaimmat uppopaistetut kevätrullat söimme Bai Saon rannalla Phu Quocissa. Toki kauniilla maisemalla ja ylipäätään rantapikinikin tunnelmalla oli varmasti osansa asiassa. Samalla saarella söimme myös todella hyvää bbq-possua.

auringonallaP1010194
auringonallaP1010162 makujakotoaP1010226

Makeita jälkiruokia ei tällä reissulla tullut juuri nautittua, mutta juomia siitäkin edestä. Vietnam on kuuluisa kahveistaan ja Saigonin kahvilat nähtävyys jo sinänsä. Saigonin kaduilla myytiin pieniä, munkkien näköisiä nöttösiä, joita mekin ostimme pari kappaletta. En tiedä olivatko ne varsinaisesti makeita vai suolaisia, mutta ainakin kirkkaan värisissä  versiossa oli narskuva sokerikuori. Toisaalta sisällä oli jotain kananmunan keltuaisen tapaista. Seesaminsiemenillä päällystetyt pallerot olivat parempia, mutta aika laimeita esityksiä nämä molemmat olivat, reissun ainoita ruokapettymyksiä!

makujakotoaPC290077 makujakotoaPC290079

Saigonissa tuli todistettua sama juttu kuin muuallakin Aasiassa: kannattaa suosia katukeittiöitä, kansankuppiloita ja ruokatoreja. Kerran istahdimme väsähtäneenä lounaalle kapean, paikallista elämää pursuavan kotikatumme varrella olevan ravintolan kovasti katukeittiön matalia tuoleja muistuttaville puujakkaroille. Tilasimme kylmät soodat ja paistettua riisiä. Annos oli sinällään kaunis, mutta makua siinä ei ollut yhtään siinä määrin kuin muissa syömissämme ruuissa. Onneksi Vietnamissa hintataso on varsin kohtuullinen paikasta riippumatta, joten emme kuitenkaan maksaneet itseämme kipeäksi ihan ok -lounaasta.

makujakotoaPC290111

Vietnamilainen ruoka nousi kyllä yhdeksi ehdottomaksi lemppariksi aasialaisissa ruuissa, ja jopa ohi ikisuosikkini Thaimaan!

2 vastausta artikkeliin “Vietnamin ruokaparatiisi

  1. Oi, tulipas nälkä näitä kuvia katsellessa! 🙂 Vietnam on meillä ollut suunnitelmissa pitkään. Ehkä sitten ensi talvena saisimme oikeasti aikaiseksi lähteä. Niin moni on maata kehunut.

    1. Kiitos kommentista, akoominen! Meilläkin Vietnam pysyi aika pitkään sellaisena vaihtoehtona, että se kiinnosti tosi paljon, mutta emme ikinä saaneet aikaiseksi lähteä, tai aina tuli joku muu. Edellisen kerran Vietnam oli varsin potentiaalinen vaihtoehto, kun olimme Hongkongissa 2015. Mutta päädyimme sitten Filippiineille, kun sinne sai hieman edullisemmat lennot. Nyt meillä ei ollut oikein muuta mahdollisuutta kuin viimein mennä sinne Vietnamiin, kun kerta Hongkongista piti taas jonnekin päin lähteä 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: