Ruokamuistoja matkan varrelta

Todella tylsä otsikko, mutta en halunnut arvottaa eri herkkuruokia keskenään tyyliin 10 parasta tai mitään muuta. Sillä on todella hankala verrata toisiinsa täydellistä italialaista pizzaa, tuntikausia hautuneita bbq-ribsejä tai thaimaalaista paistettua riisiä. Ruoka on kaikilla matkoillamme tärkeässä roolissa ja syömme lähes poikkeuksetta ulkona, pieniä välipaloja tai take away -sushia lukuunottamatta. Pidämme katukeittiöistä, food truckeista ja edullisesta, rennosta ruuasta. Jaksamme todella harvoin lähteä hienompiin ravintoloihin ja usein ne ovat myös matkabudjettimme ulkopuolella.

Tässä postauksessa on tarkoituksena muistella ruokakokemuksia ympäri maailman, oli sitten kyseessä loistava ruoka tai upea tunnelma. Tai sitten jotain ihan muuta. Postaukseen ei tullut mukaan läheskään kaikkia mainitsemisen arvoisia ruokamuistoja, sillä minulla ei ole kovin paljoa Instagram-kuvia esim. italialaisesta ruuasta. Mikä sääli.

Ruokamatkailu2

Aamupalat: Aloitetaan aikajärjestyksessä. Ennen muinoin en välittänyt aamupaloista ollenkaan, mutta nykyisellään se on melkein päivän odotetuin hetki. Diner-aamupalat Jenkeissä, Berliinin aamupalatarjonta, vihreä tee -cronut Bangkokissa, rantamaisema Railaylla, kahvila-aamupala Budapestissa sateen ropistessa avonaisen ikkunan toisella puolella, turkkilainen aamupala auringon noustessa Istanbulin ylle.

Ruokamatkailu4

Hampurilaiset: Tietenkin. Hampurilaisten suosio katuruokana on selvästi nähtävissä monessa paikassa, ainakin länsimaissa. Ensimmäisenä mieleen tulee itseoikeutetusti Madison Square Parkin Shake Shack New Yorkissa, In-n-Outin Double double animal style (ja protein style, erityisesti syötynä LAXin kupeessa, koneiden laskeutuessa pään päältä), fiesta-burgeri kitsissä Frontier-ravintolassa Albuquerquessa, Brooklyn Flean satunnainen bbq brisket, Tommi’s Burger Jointin food truck Berliinissä Urban Spreessä, Mighty Quinnsin lihaisa burgeri dirty fritesillä East Villagessa.

Ruokamatkailu3

Road trip -ruuat: Nämä eivät ole useinkaan mitään kulinaarisia elämyksiä, vaan jäävät mieleen tunnelmansa takia: kehnot aamupalat motelleissa, Panda Expressin nuudelikulhot yhdellä täytteellä, Arby’sin smokehouse brisket, curly fries ja kastikevalikoima, Taco Bellit ja muut pikameksikolaiset, jääkahvit ostareilla pikaista viilennystä varten, nopeasti napatut donitsit kauniissa maisemassa syötyinä.

Ruokamatkailu5

Aasialaiset: Tähän olisi tietenkin pitänyt ottaa joku maaerittely, sillä missään muualla ei ole niin suurta määrää herkullista ruokaa kuin Aasiassa. Mutta tiivistetään (ja muistetaan, että esim. Intiasta ja Malesiasta ei ole yhtään Instagram-kuvaa): Singaporen hawker centerit ja paistetut dumplingit, Hongkongin lukuisat dim sum -paikat, indonesialaiset sate-vartaat, Bangkokin katukeittiöt kokonaisuudessaan (mainitaan kuitenkin yksinkertaisuudessaan yleensä aina toimiva paistettu riisi),  ruuat joista et tiedä yhtään mitä ne ovat.

Ruokamatkailu6

Juomaa: Annan juomille ihan liian vähän painoarvoa ja valitettavan usein tilaan ruuan kylkeen jotain tylsää ja tavallista. Asia erikseen on tilanteet, kun mennään tarkoituksella juomaan lasilliset, kuten aperitiiviksi proseccoa Italiassa, lasi valkoviiniä konferenssin jälkeen Antibesissä ja drinkit Bangkokissa rooftop baarissa. Indonesiassa suosikkeja olivat Chatimen jääteet, Istanbulissa paikallinen limonata ja Brooklynin Smorgasburgissa kauniin pinkki kaktuslimppari sekä överimakea thaimaalainen kulpatee.

Ruokamatkailu1

Jälkiruoka: Ah, ihanat jälkiruuat! Helmikuussa ihastuin Istanbulissa baklavaan, Budapestissä taistelimme viimeisestä kermaleivoksesta (tosin vadelmasorbettikin oli varsin hyvä), Brysselissä tilasin hempeän pinkin jäätelöannoksen, Madridissa supermakean markenkileivoksen sunnuntai-illan ratoksi, Las Vegasissa vedimme jälkiruokaöverit Bellagion buffetissa, Filippiinien parasta tarjontaa oli mangojutut (kuvassa pehmis).

Instagram Travel Thursday on aina joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietettävä blogitempaus, johon kuka tahansa voi osallistua. Tempauksen tarkoituksena on vahvistaa Instagramia matkainspiraation ja -tiedon levittämiskanavana, ja tuoda esille Instagramin matkailueksperttejä. IGTT jatkui vuonna 2016 uusien hostien kera: TravelloverRimma+Laura ja Muru Mou.

16 vastausta artikkeliin “Ruokamuistoja matkan varrelta

    1. Kiitos Terhi! Maisemalla ja tunnelmalla on kyllä paljon merkitystä, sillä esim tuo Railayn aamupala ei ollut tuoreita hedelmiä lukuunottamatta mitenkään erityisen hyvä, mutta maisena oli yksi parhaista!

  1. Ihania ja värikkäitä aamiaiskuvia! Toki kaikki muukin näyttää näin kaikkiruokaisen herkuttelijan silmiin hyvältä, mutta etenkin matkoilla aamiaiset on mulle SE juttu 🙂 Tai no missä vain oikeastaan, syön viikonloppuisin mielelläni kaksi aamiaista aina tilanteen tullen 😀

    1. Kiitos! Kyllä aamupalojen pisteet on noussu munkin mielessä, varsinkin siis matkoilla. Ja viikonloppuisin, totta sekin! Ja kunnon aamupalalla pärjää pitkään, tosin jos olisi paljon herkullisia lounasruokia tarjolla, niin silloin harmittaa ettei jaksa mitään 😀

    1. Niinpä, kiireetön aamupala on juuri niitä juttuja, jotka tekee lomasta loman 🙂 Arkena kun on ihan turha haaveilla mistään sellaisesta.

  2. Mmm, tuli ihan nälkä kun näitä kuvia katselin! 😀 Hyvä ruoka on kyllä matkailuharrastuksen ehdottomia kohokohtia ja oon kyllä samoilla linjoilla muiden kanssa – erityisesti hitaat ja runsaat aamupalat on parasta!

    1. Niin on! Jos maan ruokakulttuuri ei vaikuta kovin houkuttelevalle, ei kyseiseen maahan ole niin kiinnostunut matkustamaan kuin muihin. Ellei siellä ole sitten jotain muuta ainutlaatuista. Mutta ruoka tekee jo paljon 🙂

  3. Aivan ihania ruokakuvia! Sen lisäksi, että ruoat näkyvät, ne melkein maistuvat ja tuoksuvatkin kuviasi katsoessa. Ilmaston lisäksi ruoka on kyllä yksi suurimmista tekijöistä, joka vetää Aasiaan aina uudelleen. Siellä olen kyllä kohdannut elämäni epämääräisimmätkin ateriat, ne, joiden jälkeen on ollut pakko etsiä lisää ruokaa muualta. 🙂

  4. Oooh, purilaisia tahtoo tämä tyttö nyt ja heti! Ja sen jälkeen tulisia nuudelikeittoja suoraan Aasian kuuman auringon alla. Ai että. 🙂

  5. Hampurilaiskuvia, nam nam! Koto-Suomessa en niistä pahemmin välitä mutta USA- lomilla ne ovat ehdoton must, samoin pannukakkuaamupalat. Ja niitä on nyt runsas viikko tullut sitten syötyä :), huomenna paluu Suomeen terveellisen puuroaamupalan ääreen.

    1. Jenkeissä on kyllä parhaimmat burgerit, ja yleensä hyvistä raaka-aineista tehdyt. Suomessa on usein vähän eri tilanne… Voi, toivottavasti teillä on ollut ihana reissu! tervetuloa takaisin puuron ääreen 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: