Tai on niitä jaettuja parhaita syitä muitakin, mutta minulla oli päällimmäisenä mielessä ruoka, kuinkas muutenkaan. Katukeittiöt Bangkokissa ja hipahtavat rantaravintolat Railay Eastilla. Niissäpä me syötiinkin lähes koko loma. Ja syötiin muuten paljon!
Bangkokissa hotellimme (Lebua at State Tower) sattui olemaan kuhisevan kauppakadun varrella, joten tien molemmin puolin, kuten myös sen poikkikaduilla, oli tarjolla monenlaista katuruokaa. Söimme alueella kahdesti ja nappasimme kerran mukaan thaimaalaisia rapeita pikkulettuja (khanom buang). Kuolasimme lukuisia ruokia BTS-asemalle kävellessämme, mutta aikaa oli liian vähän ja muitakin alueita piti kokeilla.
Chintatown oli tietenkin ilmeinen valinta ja ainakin sunnuntai-iltana se oli täynnä katuruokailijoita. Meinasimme olla jo hieman epätoivoisia, sillä nälkä kurni mahassa ja kaikki pöydät olivat aina täynnä, ainakin meitä kiinnostavissa paikoissa. Lopulta löysimme sivukadulta yhden vapaan pöydän, saimme tilattua reilun annoksen tulikuumaa tom yum -keittoa (lemppariani!) sekä paistettua riisiä. Chili, kuuma keitto ja hikinen Bangkokin yö, huh! Mutta oli hyvää.
Seuraavana iltana kävimme Lebuan katolla drinkeillä, minkä jälkeen vaihdoimme hotellihuoneessa rennommat vaatteet ylle ja kurvasimme Victory Monumentille. Ruokapaikan löytyminen maanantaina oli aluksi hieman haastavaa, sillä käsittääkseni suurin osa katuruokakojuista on silloin kiinni, mutta saimme lopulta hyvää höyryävää keittoa sekä jälkiruuaksi crispy porkia. Taidettiin vielä ahtaa muutama vohvelikin BTS-asemalla. Victory Monument on muutenkin näkemisen arvoinen paikka, erityisesti illalla, sillä se on suuri bussikeskittymä ja sen myötä ihmisiä on liikkeellä liikenteen solmukohdassa sankoin joukoin.
Varsin autenttinen katuruokakokemus koettiin myös Ekkamain BTS-aseman liepeillä, kun pysähdyimme pitämään lounastaukoa ja miettimään päivän suunnitelmia. Ravintolaa pitävä nainen ei tietenkään puhunut sanaakaan englantia ja pöydän ohi kulki erittäin vilkasliikenteinen tie. Tilasimme hainanilaista kanaa riisillä, mikä on kaikessa mietoudessaan yleensä erittäin maukas annos, mutta tietenkin minun piti alkaa leikkimään chilillä. Lopulta nenäni alkoi vuotamaan holtittomasti ja yritin pyytää naiselta paperia. Hänen miehensä, mopotaksikuski, tuli paikalle tulkkaamaan, mutta paperia emme kuitenkaan saaneet, vaan tiskirätin. En nyt ihan siihen kehdannut niistää, joten kävelin takaisin BTS-asemalle räkä poskella.
Railayn kohdalla oli alusta asti selvää, ettemme söisi hotellillamme vaan suuntaisimme joka ilta itäisen rannan puolelle, joka ei ole uimakelpoinen ranta vaan mangroverämeikkö, mutta siellä ovat kaikki edulliset paikalliset pikkuravintolat. Tosin ensimmäisenä iltana olimme niin väsyneitä ja nälkäisiä, että menimme hotellin ravintolaan. Juu, oli kallista ja kovin maltillisesti maustettua.
Löysimme itäiseltä rannalta paikallisten suosiman ravintolan ja söimme siellä kahdesti. Lisäksi kadulla oli muutamia rentohenkisiä bambumajoja, joiden lattiat olivat korotettuja ja pöydät matalia ja tuoleina toimivat tyynyt, joten yhden herkullisen aterian söimme myös sellaisessa. Laskuveden valtaamaa matalikkoa katsellen. Ja pakko myöntää, että söimme pari kertaa lounaaksi oikeaa backpacker-kliseetä, nutellapannaria. Tosin myös tuoreella kookoksella ja hunajalla, sekä mangolla.
Ihaninta Thaimaassa on se, että joka nurkalla on tarjolla jotain hyvää. Ja aina edullisesti näin länkkärihintoihin tottuneelle! Eihän siellä enää niin halpaa ollut kuin seitsemän vuotta sitten, mutta asennoiduin siihen jo ennen reissua. Jotain kallistakin tuli nautittua. Lebuan baarissa ei nimittäin ole mitään köyhien juomia tarjolla, sillä yksi drinkki maksaa hyvinkin 15-20 euroa. Sen nyt saattoi arvatakin. Mutta se, että hotellin uima-altaalla pieni Singha maksaa yli 10 euroa, on aika törkeä hinta Thaimaassa!
Auringon alla 