Loma Thaimaassa, miten meni?

En ottanut konetta mukaan Thaimaan-lomallemme ja perinteiset matkapäiväkirjat jäivät kirjoittamatta. En tiedä kadunko vai en, mutta joka tapauksessa nyt on sitten pakko kirjoittaa yksi pidempi tilityspostaus. Kosta Thaimaa nyt on aina Thaimaa.

Edellisellä kerralla vuonna 2008 päätin, että Thaimaata on nyt ehkä nähty ihan riittämiin. Olin asunut siellä 4kk ja saanut tarpeekseni kuumuudesta, asioiden hankaluudesta ja riisistä. Nyt, kun astuimme koneesta ulos Suvarnabhumin kentällä, tuntui minusta kuitenkin siltä, että olisin tullut kotiin. Vastassa oli tuttu tuoksusekoitus: kosteus, jasminriisi ja lootus-hajuste.

Varsinaisia Aasia-kokemuksia saimme loman aikana useampiakin:

• Jääkaappikylmästä BTS-ilmajunasta laskeutuminen kuumalle ja hektiselle kadulle

• Taksikuski, joka ei puhu sanaakaan englantia ja joka kuljettaa sinua epämääräisesti hetken ja heittää sitten pihalle

• Tinkimistä tuktuk-kyydistä (ei tullut kauppoja)

• Teiden ylittämistä periaatteella ”ei tästä pääse muuten kuin henkensä uhalla”

• Laiturilta keikkuvaan veneeseen hyppääminen veteen molskahtamisen uhalla

• Jonottaminen metroon, etkä siltikään pääse kahteen seuraavaan

• Ruuhkametroon änkeäminen matkalaukun kanssa

• Sovittujen asioiden unohtaminen ja/tai väärinymmärtäminen

• Säätäminen niin kaupan kassalla kuin hotellin vastaanotossa

• Asiakkaan hyppyyttäminen tiskiltä toiselle

• Ärhäkkä vatsaflunssa

 

Kuulostiko ylläoleva lista negatiiviselta? Kaikenlainen säätäminen kuuluu yleensä jokaiseen Aasian-lomaan, joten sinällään mitään yllättävää ei kyllä tullut vastaan. Tosin sen loppuloman vatsaflunssan olisin voinut jättää kokematta 38-asteen helteessä, mutta onneksi pääsimme kuitenkin lähtemään kotiin. Onkohan koti tuntunut koskaan näin hienolle paikalle?

Bangkok oli tietenkin upea kuten aina. Monimuotoinen ja iso kaupunki, kaikkea ihmeteltävää riittää, vaikka siellä olisi käynyt jokusen kerran aikaisemminkin. Hotellimme Lebua at State Tower oli suorastaan mystinen: rakennuksen yläkerroksissa sijaitseva hyvätasoinen hotelli, jonka ala-aula oli valtavan lähes autioituneen (ja pahanhajuisen) hallin yhteydessä. Kyllä siinä piti pari kertaa miettiä, onko oikeassa paikassa. Sama outo fiilis jatkui osittain myös varsinaisissa huonekerroksissa, sillä niiden vieressä oli kymmeniä kerroksia korkea suuri kuilu, jonka pylvästasanteet olivat hämmästyttävän likaiset ja roskaiset. Itse huone oli suuri, näköala oli joelle ja aamupala hyvä.

Bangkokissa aika kului katuja tallaillessa ja muutamia perusnähtävyyksiä katsellessa. Wat Pho on ehkä huvittavin nähtävyys ikinä, joten halusin sinne tietty tälläkin reissulla. Wat Arun sitä vastoin jäi käymättä, koska olin niin pettynyt siihen, että se oli tällä hetkellä tellinkien peitossa, eikä sen kauneudesta olisi saanut todellista kuvaa. Katukeittiöt olivat tietenkin se ehdoton juttu ja syötiinkin aina joka välissä jotain, kun vaan yhtään oli nälkä (ja vaikkei ollutkaan). Viimeisenä iltana ihailtiin Bangkokia yläilmoista ja juotiin drinkit hotellimme kattobaarissa Siroccossa. Voi sitä tuulen määrää!

No entäs sitten Krabi? Sieltä lähdettiin hakemaan kauniita maisemia karstivuorineen ja vihertävine vesineen ja niitä kyllä saatiinkin aimoannos. Lisäksi auringonlaskut olivat ihan mielettömän upeita! Meillä oli käytännössä neljä päivää perillä (Railay) ja se oli kyllä määrältään ihan sopiva, yhtään enempääkään en olisi jaksanut. Tosin näistä päivistä viimeinen meni sängyn pohjalla täristessä. Onneksi oli sentään mukava jacuzzi-villa, jossa sairastaa.

Paluumatkalla meillä oli vielä yksi yö Bangkokissa, tällä kertaa Siamin alueella, joka on kaupungin modernia puolta, mutta yhtä lailla kiinnostavaa. Paitsi että ei kyllä kipeänä jaksanut hirveästi tehdä mitään, mitä nyt raahauduttiin hotellille ja syötiin Mäkkärissä, koska mikä tahansa muu ruoka nostatti palan kurkkuun. Ei ihan mennyt niin, kuin suunniteltiin. Sunnuntai olisi ollut myös mitä mainioin päivä ostoskeskusten kiertelyyn, sillä sitä paikallisetkin harrastavat. Ja ne ostarit on valtavia ja viimeisen päälle kiiltäviä!

Matkan loppuhuipennuksena oli ensimmäinen lento Finnairin uudella A350-koneella, joka sattui meille siis pelkästään paluulennolle. Ensivaikutelmat koneesta:

• Penkkijako 3-3-3 ei ole niin kiva kuin 2-4-2, paitsi jos olisit siinä vanhassa joutunut siihen neljän penkille, niin sitten tuo on parempi. Me saatiin lopulta kahdestaan yksi kolmen penkki, joten matkustusmukavuus nousi sen myötä.
• Kaikki käsimatkatavaraluukut eivät aukea. Lentoemot vain sanoivat, että ei aukea, pistäkää muualle. Kun joku jäi vähän hämmentyneenä miettimään tilannetta, osoitettiin jostain avoin luukku, että siellähän on ihan tyhjää. Niin, mutta kun ihmiset ei halua sirotella tavaroitaan minne tahansa eri paikkaan. Eikä se ole mahdollistakaan, jos takana on jo jono. Millä tahansa muun lentoyhtiön lennolla matkustamohenkilöstö olisi järjestellyt asiakkaiden tavarat paikoilleen.
• Tilaa on ehkä enemmän, ainakin kun käsinojat ovat kapeat. Ja ne saa kokonaan ylös, mikä on aina plussaa.
• Kerrankin se oma kosketusnäyttö toimi moitteettomasti, vaikka aluksi näyttikin siltä, että juuri meidän rivin näytöt eivät tule toimimaan ollenkaan.
• Kone oli hiljaisempi, joten elokuvien äänen kuuli ihan hyvin.
• Kone oli valoisa, sillä ikkunat olivat suuremmat ja valaistusta oli mietitty.
• Kone tuoksui raikkaalle, onhan se ihan uusi, paitsi että loppumatkasta tietty alkoi se vessojen hajumaailma tunkea läpi, siinä ei taida olla merkitystä onko uusi vai vanha kone.
• Vessojen vesihanan käyttö saattoi aiheuttaa hämmennystä joillekin asiakkaille. Heh.

Nyt on kyllä sellainen olo, että ei huvita edes miettiä uusia reissuja. Jos olis vähän aikaa ihan kotona. Mitä veikkaatte, kauanko tämä kestää? Ensi kuuhun? Siihen asti, kun tauti hellittää? Yhdet kunnon yöunet?