Julkaisen tällä kertaa ruokablogin puolella olleen postauksen samanlaisena täälläkin, sillä kyllähän kaikkia kuitenkin kiinnostaa Berliinin aamupalat? Syytä ainakin olisi, sillä aamut ovat astetta parempia kaupungissa, jossa on lukuisia hyviä aamupalavaihtoehtoja. Olisimme halunneet testata useammankin, mutta aika ei tietenkään riittänyt mihinkään, sillä emme kuitenkaan alkaneet syömään kahta aamupalaa per päivä. Sekin olisi kyllä ollut ihan hyvä vaihtoehto. Onneksi Euroopan lempikaupunkiin tulee matkustettua taas uudelleenkin, joten keräilen listaa seuraavaksi kokeiltavista paikoista. Vinkkejä saa heittää kommenttiboksiin!
Silo Coffee
Friedrichshainissa Boxhagener Platzin vieressä sijaitseva Silo Coffee oli ensimmäinen aamupalakohteemme ja käytännössä kävelimme sinne lähes suoraan Helsingin koneesta, koska saavuimme perille aamusta. Tilasimme nimikkoleivän The Silon sekä uunipannarin suolaisilla täytteillä. Leipä, jossa oli pohjimmaisena kreuzbergiläistä rapeaksi paahdettua leipää ja päällä kaksi uppomunaa, pekonia, avokadoa, manchegoa, ituja ja sitruunaista yrttikastiketta, hurmasi minut täysin ja päätin, että tänne tullaan uudelleen. Ja niin tehtiin. Tosin toisella kerralla tilasin makean pannarin ricottajuustolla ja marjoilla. Olisin voinut syödä paikan aamupalalistan läpi kokonaan!
Cafe Anna Blume
Yksi odotetuimmista aamupaloista oli Prenzlauer Bergin Anna Blume, joka on sekä kahvila että kukkakauppa. Saavuimme paikalle arkiaamuna kymmenen jälkeen ja saimme viimeisen vapaan pöydän viihtyisältä terassilta. Tilasimme paikan aamupalaspecialin kahdelle ja saimme eteemme kolmikerroksisen vadin täynnä erilaisia herkkuja. Ehkä kaunein aamupala ikinä! Paikan aamiaislautaset kuulostivat myös houkuttelevilta, ja special oli siis koottu kaikkia niitä yhdistellen.
An einem Sonntag im August
Tätä paikkaa etsimme jo edellisellä kerralla neljä vuotta sitten, mutta koska se sijaitsee ihan Kastanienalleen alkupäässä (myöskin Prenzlauer Bergissä) ja sen terassi on viherkasvien peitossa, missasimme sen täysin. Nyt tiesin kuitenkin paikan paremmin ja menimme sinne sekä miljöön että edullisen aamupalan houkuttelemina (buffa 6,90e viikonloppuna, + juomat). Sisätilat olikin mitä ihastuttavimmat ja kadun puolella oleva terassi viihtyisä kasveineen ja puutarhakeinuineen. Itse aamupala oli aika tavallinen, mutta ihan hyvä hintaansa nähden. Tarjolla oli mm. munakokkelia, tomaatti-mozzarellasalaattia, salaatteja, marinoituja kasviksia, leikkeileitä ja juustoja sekä sämpylöitä.
Morning Glory
Kastanienallee on yksi Berliinin lempikaduistamme, eikä ole ihme, että söimme siellä aamupalaa kahdesti. Toiseksi paikaksi valikoitui Morning Glory, sillä emme löytäneet edellisen reissumme Rosalynia enää. Valikoimme tällä kertaa sekä suolaisen että makean pikkuaamupalapaketin ja jaoimme ne keskenämme. Suolaiseksi otimme tomaatti-mozzarellatoastin ja makeaan kuului kroisantti. Kahden hengen aamupalat kahveineen kustansi kymmenisen euroa, joten tämä oli edullisimpia aamupalojamme.
Leipomokahvilat
Berliinissä on leipomokahviloita lähes joka korttelissa ja viimeisenä aamuna matkalla lentokentälle pysähdyimme ohimennen yhdessä. Tilaamani camembert-sämpylä sisälsi reilusti juustoa ja vähän turhan reilusti majoneesia, huh! Pelkkä juusto olisi riittänyt. Muutoin sämpylä oli hyvä. Tämä aamupala oli jopa alle kymmenen euroa kahdelta, joten saatiin taas ilahtua Berliinin hintatasosta.
Olin valkannut etukäteen Friedricshainista Aunt Bennyn, mutta emme ehtineet sinne sitten lopulta. Onko kukaan käynyt siellä? Näytti ainakin kivalle, kun kävelimme kerran siitä ohi. Se on ainakin listalla seuraavalle kerralle! Mutta nyt niitä muita vinkkejä kans, kiitos!
Oi sitä onnen päivää, jos joskus matkustan Berliiniin ja katson täältä aamupalavihjeet.
Hotelliyöpymisiinkö ei kuulu aamupala?
Te söitte maittavia aamiaisia, mutta niin minäkin. Kolmena aamuna juhannuksen aikaan söin aamiaista Radissonissa Oulussa. Tietenkin vaihtaisin miljöön Berliiniin.
Voin kyllä suositella Berliiniä, sinne on vieläpä edullista matkustaa ja paikallinen hintataso on varsin maltillinen. Monessa muussa paikassa ei oltaisi näin hulppeita aamupaloja varmasti syötykään. Siksi tykkään Berliinistä! Ja Radissonin aamupala on varmasti tosi hyvä, pitäisi itsekin käydä se testaamassa 🙂
Mä haluun Berliinissä viettää aina yhden päivän pelkkiä aamupaloja syöden 😀
Kantsii tsekkaa Beakers: http://www.yelp.com/biz/beakers-berlin ja A.Horn: http://www.yelp.com/biz/a-horn-berlin joskus 🙂
Ollaan haaveiltu Berliinin muuttamisesta muutamaksi kuukaudeksi, silloin ehtis perehtymään aamupaloihin paaaaaljon paremmin.
Siis Berliiniin muuttaminen olis ihan unelma! Aina mietitään sitä leikillään, kun ollaan siellä 🙂 Ja aamupalojen takia vois muuttaa, niin ehtis kokeilla muutaman enemmän 😉 Beakers oli mulla listalla, mut ei ehditty sinne(kään), tuo A.Horn on uusi tuttavuus, pitääpä tsekata, kiitos vinkeistä!
Ja ah, nyt kun menin sitten katsomaan niin kylläpä tuli nälkä! Näyttää niin ihanalle! Pitäiskö tehdä vielä yksi miniloma syksyllä…