Reissuvuosi 2016: vanhoja lemppareita ja yksi uusi maa

Instagram Travel Thursdayssa on teemana vuoden 2016 reissut, joten täältä pesee! Kovin montaa uutta maata ei tullut, sillä kävimme muun muassa vanhoissa lempparipaikoissa, tai muuten tutuissa maissa. Tosin loppuvuodesta tilanne korjaantui yhden uuden valloituksen myötä. Istanbul, Turkki Vuoden reissut aloitettiin työmatkalla Istanbuliin, joka oli ollut haaveenani jo pitkään. Olin varma, että rakastuisin kaupunkiin, ja niinJatka lukemista ”Reissuvuosi 2016: vanhoja lemppareita ja yksi uusi maa”

Kolme nähtävyyttä Istanbulin minilomalle

Helmikuisella Istanbulin työmatkalla ei ollut samalla tavalla aikaa kuin lomalla, joten töiden jälkeisen vapaa-ajan voisi niputtaa melkeinpä minilomaksi. Rakastuin Istanbuliin heti ensinäkemältä ja kaupungin nähtävyydet olivat ehdottomasti must see -listalla, vaikka yleensä nähtävyyksien kiertely ei ole se ykkösjuttu. Itämainen mystiikka ja esteettisyys iskee minuun aina, joten nämä kolme paikkaa muodostivat nähtävyyskierroksen: Sininen moskeija oli nähtävyyslistallaniJatka lukemista ”Kolme nähtävyyttä Istanbulin minilomalle”

Istanbulin herkuttelut

Thaimaan lisäksi Istanbulin postaukset ovat jääneet puolitiehen, joten korjataan asiaa muutaman herkullisen kuvan verran. Osasin odottaa hyviä ruokia, mutta tämä oli se hetki, kun hurmaannuin baklavasta täysin. Ja kaikesta muusta. Voisin mennä Istanbuliin pelkästään syömään, vaikka toisaalta kaupunki itse on niin upea, että sitä on mahdoton vastustaa. Hotellimme (Best Western President) tarjosi aamupalaa, joka saiJatka lukemista ”Istanbulin herkuttelut”

Balat, Istanbulin värikkäimpiä kaupunginosia

Maanantaina sähköpostiini tupsahti uutiskirje, jossa oli maailman värikkäimpiä kaupunginosia. Istanbulin Balat oli yksi niistä. Me ehdimme pistäytymään Balatissa eräänä aikaisena aamuna ja vaikka nopea kävelykierroksemme ei kattanut koko aluetta, ehdimme kuitenkin ymmärtämään paikan viehätyksen. Tosin joku hieman vilkkaampi ajankohta olisi varmasti luonut erilaisen fiiliksen, nyt mäkiset kadut olivat lähes tyhjiä ja koko alue vaikutti olevanJatka lukemista ”Balat, Istanbulin värikkäimpiä kaupunginosia”

Ensimmäiset fiilistelyt Istanbulista

Olen haaveillut Istanbulista jo vuosikausia. Siihen nähden, miten lähellä se sijaitsee ja miten edullisia lentoja sinne on, on uskomatonta, että menin käymään siellä vasta nyt. Onnekseni minulle tarjoutui mahdollisuus lähteä Istanbuliin viiden päivän työmatkalle, joten samalla ehdin vilkaista kaupunkia siinä mittakaavassa, että vakuutuin siitä täysin. Tänne on palattava joskus omalla lomalla! Mikä sitten viehätti? Matka eiJatka lukemista ”Ensimmäiset fiilistelyt Istanbulista”