Päivä 15: Perinteinen 4th of July

Palm Springsin yö osoittautui melko mielenkiintoiseksi. Ei sillä, että poliisiautot olisivat vierailleet, tai kukaan olisi riidellyt, ei ollut ihan tolkuttoman kuuma (kiitos ilmastoinnin, jota tohti pitää välillä päälläkin), eikä kämpässämme ainakaan jahdattu ötököitä. Mutta aavikon yö, aavikkotuulen vinkuessa nurkissa, oli aluksi niin hassua, että sitä jäi kuuntelemaan. Sitten, kun luovutti ja laittoi korvatulpat korviin, pystyi hieman keskittymään jo nukkumiseenkin. Hurjan kova ja kuuma tuuli oli aika kokemus myös illalla auringonlaskun aikaan, kun kävimme räpsimässä muutaman kuvan motellin edustalta.

PalmSprings1

Lauantaiaamu eli 4th of July aloitettiin vastapäisen Carl’s Jr -ketjun aamupalalla. Tämä olikin eka tämän tyylilajin aamupala tällä reissulla (yleensä näitä jaksaa keskimäärin yhden), joten söimme yllättävän hyvällä ruokahalulla kananmuna+pekoni+juusto skonssimme. Ja sitten olimme valmiita Losia varten.

Venice1

4th of Julyn viettäminen Los Angelesissa on meille jo melkein perinne, kun ollaan täällä tähän aikaan sentäs jo toista kertaa (minä olen viettänyt itsenäisyyspäivää kerran myös Iowassa). Siksipä halusimme noudattaa perinteitä(mme) ja suunnata heti aamusta Veniceen. Jätimme auton samaan parkkiin kuin aikaisemminkin, maksoimme päivämaksun (joka oli edelleen sama 20 dollaria) ja lähdimme kävelemään Venicen kanaalialueelle, mikä taasen oli meille ihan uusi juttu. Sieltä kiepsahdimme tutulle rantakadulle ja seurasimme hetken niin koripalloilijoita, lihaksenpullistelijoita kuin skeittareitakin. Puhumattakaan kaikesta muusta, mitä vilkkaalla kadulla tulee vastaan.

Venice3 Venice2IMG_0451

Pienen kävelyretkemme jälkeen istahdimme rannalle seuraamaan aaltojen syöksymistä rannalle ja hengenpelastajan ajoittain epätoivoisia yrityksiä saada ihmiset pysymään rannalla tietyllä alueella (tai poissa tietyiltä vaarallisilta alueilta). Lähtiessä söimme taas kerran perinteitä noudattaen pizzaslicet, joskin olimme unohtaneet, että giant pizza slice, päinvastoin kuin jenkkiannokset yleensä, on paljon pienempi kuin mitä nimi antaa olettaa, joten se on niitä harvoja annoksia täällä, jota ei kannattaisi jakaa toisen kanssa. Tai sitten voi käydä hakemassa vielä uuden, niin kuin me.

Illalla lähdimme liikenteeseen hieman epävarmoina siitä, mitä kannattaisi pukea päälle. Losissa kun on yllättävän viileää ja varsinkin, jos tulee juuri aavikon kuumuudesta. Ajattelin, että tämä on kuitenkin Kalifornia, joten puin päälleni mekon ja otin autoon mukaan lämpimän hupparin. Kävimme ensin syömässä T.G.I. Friday’silla (jonka ribsit olivat edelleen tosi hyviä, mutta annos muuten ehkä sekin vähän huonontanut tasoaan?) ja kun tulimme ulos ravintolasta, tajusin virheeni: kylmä puri jalkoihin kuin Suomen kesä, eikä illasta tulisi mitään tällä vaatetuksella.

Onneksi vieressä oli isohko ruokakauppa, joten kipaisin sinne ostamaan paksut legginssit ja sain näin jalkani suojattua pahimmalta merituulelta. Sitä en kyllä ymmärrä, miten nää amerikkalaiset kestää tätä viileyttä ja hilluu shortseissa ja t-paidoissa vielä myöhäänkin illasta? Ehkä ilmastointi totuttaa?

SantaMonica1

Jätimme automme maksamaamme päiväparkkiin, joka oli valittu myös hyvän sijaintinsa takia: Venicen vieressä ja vain 3km kävelymatkan päässä Santa Monican laiturista. Kävelimme perinteisesti rantakatua pitkin laiturille, missä kiersimme sekä huvipuistoalueen, että kävimme tällä kertaa myös ihan laiturin päässä katsomassa kalastajia. Ilotulitus oli tältä kerralta peruttu ja ympärisltä kuului lasten pettyneitä huokailuja. Onneksi raketteja ammutaan ympäri kaupunkia, vaikka toisaalta pilvinen sää ei kovin edesauttanut niiden näkyvyyttä. Kävelimme viileän matkan takaisin autolle ja ajoimme vanhaan tuttuun Culver Cityn Paradise Inn -motelliimme, joka on vaihtanut värisävyä sitten viime kerran. Mutta muuten tuntui siltä, kuin olisi kotiin mennyt. Respan täti kyseli, että olihan meillä Nissan. Ei, Dodge tällä kertaa.

IMG_0453

2 vastausta artikkeliin “Päivä 15: Perinteinen 4th of July

  1. Huh, kuulostaapa kivalta päivältä! Mulla on jääny vielä hamppariravintoloiden aamiaiset kokeilematta, mutta kyllähän sekin pitää joskus kokea. 🙂

    Uskomatonta että siellä on illalla kylmä!

    1. Kovin suuri kulinaristinen elämys ne eri ketjupaikkojen aamiaiset ei ole, mutta isäntäperheeni harrasti niitä aina reissun päällä silloin Iowa-kesänäni. Silti yksi riittää, huolimatta nostalgiasta 😀

      Los Angeles on kyllä uskomattoman viileä siihen nähden, että vuorten toisella puolella on oikea pätsi. Mutta siis ihana, että saa välillä hengittää raitista ilmaa 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: