Road tripin ainoa rantakohde oli Los Angeles ja muuten koko matka vietettiin sisämaassa. Losissakin pääasiassa olivat muut paikat, mutta (erityisesti) epäonnistuneen Malibun reissun jälkeen halusimme kokeilla toista suuntaa ja ajoimme Manhattan Beachille. Valitsimme kyseisen rannan kahdesta syystä: ensinnäkin olimme ajaneet edellisellä reissulla San Diegosta Losiin rantatietä pitkin ja eri pikkukaupunkien ihastuttavan rento lomafiilis pääsi tarttumaan jo pelkästään autossa istumalla. Toisekseen Manhattan Beachia suositteli meille eräs paikallinen, joka istui lentokoneessa Antin vieressä menomatkalla.
Aikaisemmista parkkiongelmistamme poiketen saimme auton edulliseen kadunvarsiparkkiin ihan Manhattan Beachin Pierin lähettyville, joten luonnollisestikin kurvasimme heti ensimmäiseksi suloiselle laiturille, jonka kaiteet olivat ihanat mintunvihreät. Katselimme laiturilta valtavan rannan lukuisia surffareita ja joimme auringossa paistatellen kylmää jääteetä.
Meillä oli parkkiaikaa melkein kaksi tuntia, mutta laiturin lisäksi emme ehtineet muuta kuin istukselemaan hetken aikaa rantahietikolla merituulta haistelemassa. Sää oli ihanan lämmin ja aurinkoinen, vaikka tuuli on usein rannikolla viileä. Autolle kävellessä ihastelimme vielä rannan läheisyydessä olevia katuja, joiden varsilla oli sekä värikästä surffifiilistä että viihtyisiä ravintoloita ja pikkuliikkeitä. Juuri sitä, mitä odotimmekin!
Ah, miten ihanaa rantatunnelmaa! Ihan täydellisen näköistä. Ja varmasti riitti tuo yks rantakohde, kun luvassa oli niin mahtavia muita kohteita! 🙂
Kyllä tuon reissun hyviä puolia oli just se, että oli monenlaisia kohteita luvassa 🙂 Rantaakin riitti se yks! Tai no kaksi itse asiassa, kun 4th of July oltiin Venicessä ja Santa Monicassa 🙂
Minäkin vietin pari tuntia ko. rannalla ja uin myös siellä. Paikallinen tuttavamme selitti meille, että laiturissa olevat laatat ovat kuuluisien pelaajien muistomerkkejä. Manhattinin rannalla pelataan rantalentopalloturnauksia.
http://www.rantapallo.fi/tatjaana/2012/10/10/manhattan-beach-la/
Kiitos linkistä, pitääpä käydä fiilistelemässä rantakuvia ja -muistoja 🙂 Oliko silloin aallokkoista, kun kävit uimassa? Minä pelkään sen verran vettä, että uimiseen pitäisi olla sekä todella lämmin vesi että ihan tyyntä 🙂