Kaikki jotka käyvät Bagkokissa pistäytyvät varmasti ainakin yhdellä temppelialueella, vaikka ne näyttävimmät ovat yleensä täynnä (muita) turisteja. Olen itse vieraillut kahdessa temppelissä aikaisemmilla reissuilla ja tällä kertaa oli tarkoitus nähdä nämä vanhat tutut uudelleen.
Harmillisesti kuitenkin ihana Wat Arun, auringonnousun temppeli oli sen verran restaurointitellinkien peitossa, että päätimme skipata sen. Sen sijaan yritimme näpsäistä Wat Arunista kuvan auringonlaskun aikaan iltavalaistuksessa, mutta sekään ei ihan onnistunut toivotulla tavalla. Otimme veneen ylöspäin jokea ja jäimme pois kyydistä suurin piirtein vastapäätä olevalla laiturille näpsimään kuvia, mutta jotenkin koko temppeli näytti olevan hirveän kaukana eikä reippaasti hytkyvä laituri ollut muutenkaan paras paikka kuvaamiseen. Wat Arun, näemme sitten seuraavalla kerralla!
Jos Wat Arun on kaunis, niin Wat Pho, eli makaavan buddhan temppeli on ehkä hyvällä tavalla huvittavin. Yhden temppelirakennuksen sisällä on valtavan suuri kultainen buddha, joka makoilee marmorilattialla. Eikä sitä buddhaa edes näe kerralla, vaan edessä on leveitä palkkeja, jotan patsasta pitää kurkistella niiden väliköistä: ensin pää, sitten keskivartaloa ja lopuksi lempparini eli varpaat. Tällä kertaa paikalla oli todella paljon porukkaa, joten käytännössä hihittelin mielessäni kuumankosteassa temppelissä, että on tämäkin. Mutta ainakin tulin hyvälle tuulelle, vaikka se lempikohtani eli varpaat olivatkin peitettynä jostain syystä.
Toki Wat Pho on muutakin kuin se yksi patsas, sillä rakennuksia on enemmän kuin yhdellä kertaa (kuumuudessa) jaksaa kiertää. Paikalle kannattaisi varmaan tulla juuri paikan avauduttua aamulla, ei parhaaseen turistiryhmäaikaan alkuiltapäivästä, mutta ihan joka paikkaan ei lomallakaan ehdi juuri aamusta tai auringonlaskun aikaan.
Auringon alla 