Breaking Badin Albuquerque

Ennen viime kesän reissua meillä ei ollut juuri mitään mielikuvia New Mexicosta tai sen pääkaupungista Albuquerquesta. Paitsi Breaking Bad. Ja kun oikein muisteltiin, niin tietty oltiin nähty joku Man v. Food -jaksokin. Joka tapauksessa odotimme Albuquerquen osuutta innoissamme ja emme ainakaan pettyneet, sillä kaupunki oli mukava ja persoonallinen. Mutta siitä lisää seuraavassa postauksessa, sillä tämä on pyhitetty yhdelle parhaimmista tv-sarjoista eli Breaking Badille!

Koska meillä ei ollut mitään ennakkotietoa kaupungista ja lisäksi olimme niin laiskoja, että teimme suurimman osan googlettelusta vasta paikan päällä motellilla, olimme ohjelmoineet navigaattoriin muutamia Breaking Badista tuttuja paikkoja. Näin päästiin ajelemaan kaupungilla erinäisten kiintopisteiden varassa ja samalla näimme tyypillisiä albuquerquelaisia kaupunginosia.

Ennen kuin edes saavuimme kaupunkiin, pysähdyimme yhdessä sarjasta tutussa paikassa, nimittäin neljän osavaltion risteyskohdassa (Four Corners Monumentilla). Kyseessä oli yllättävän suosittu nähtävyys ja lopulta viralliseen risteyskohtaan piti jonottaa, sillä tietenkin jokainen halusi kuvauttaa itsensä, lapsensa ja anoppinsa eri osavaltioissa kuin itse.

auringonallaDSC_0521auringonallaDSC_0525
auringonallaDSC_0529auringonallaDSC_0528
auringonallaIMG_3175auringonallaDSC_0522

Albuquerquessa kävimme ensin autopesulalla, jonka liepeillä törmäsimme mieheen, joka oli myös omatoimisella Breaking Bad -kierroksella. Naureskelimme hieman, että on tämäkin touhua, vaikka autopesula oli ihan hauska rakennus muutenkin. Toinen paikka oli sarjassa välillä vilahtava mäyräkoirakyltillä varustettu snagari, jossa kävimme vielä illan päätteeksi pyörähtämässä.

auringonallaDSC_0533auringonallaDSC_0565

Todellinen nähtävyys oli kuitenkin seuraavana päivänä matkan varrelle sattunut Twisters eli Los Pollos Hermanos, joka selvästi kerää enemmänkin Breaking Bad -turisteja. Pikaruokalan seinälle on jätetty yksi Los Pollos Hermanos -maalaus ja sarjan kuvauksista kertovat myös erilaiset julisteet. Sarjan fanit voivat myös jättää puumerkkinsä tiskillä sijaitsevaan vieraskirjaan.

auringonallaDSC_0602auringonallaDSC_0605
auringonallaIMG_3239

Kaiken kaikkiaan Breaking Bad näkyi Albuquerquessa selvänä ylpeyden aiheena. Monet turistikaupat myivät aiheeseen liittyviä t-paitoja, niin Heisenbergin kuin Saulin naamoilla varustettuina ja lisäksi kadulta saattoi bongata ikonisia Heisenberg-piirroksia. Sarjan kuvaaminen Albuquerquessa on ollut kaupungille varmasti melkein yhtä iso lottovoitto kuin itse kaupunki Breaking Badille.

auringonallaIMG_3203

Mainokset

4 thoughts on “Breaking Badin Albuquerque

  1. Hahaa, olipa hauska nähdä noita tuttuja sarjan maisemia. Mä tutustuin Breaking Badiin vasta äskettäin ja jäin koukkuun niin, että kaikki jaksot tuli katsottua läpi parissa kuukaudessa 😀

    • Heh, no ei meilläkään niissä kovin kauaa mennyt 😀 Jotenkin tosi hyvin rakennettu sarja. Ja oli kyllä hassua käydä noilla kuvauspaikoilla, varsinkin siellä Los Pollos Hermanos -paikassa 🙂

  2. Vitsit, jos ja KUN vielä joskus lähden Jenkkeihin road tripille niin ehdottomasti on päästävä tuonne etelään! New Mexico, Texas, Lousiana… Kyllä kiitos! 🙂

    • Voin kyllä suositella, me ainakin tykättiin se (vähä) mitä nähtiin New Mexico ja Texasia. Muuallekin tietty haluisin! Voi, kun voisi käydä vaikka kaikissa osavaltioissa 😀

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s