Auringon alla

Road Trip päivä 1: New York, maailman paras kaupunki!

Hello, täällä ollaan, maailman navassa! Kesti uuvuttavat 25 tuntia päästä Itä-Suomesta merten toiselle puolelle Isoon Omenaan, mutta tälläkin kertaa se oli sen arvoista. Vaikka eilen hehkutin hyvää tuuria kaiken suhteen, sain myöhemmin stressata mm. kuulutuksesta Lontoon lennolla, jossa etsittiin lääkäriä hoitamaan lennolla sattunutta sairastapausta. Olin ihan varma, että nyt käännytään takaisin tai vähintäänkin laskeudutaan jonnekin ihan muualle kuin Lontooseen. Mutta pääsimme perille, Heathrow oli paljon kesympi kuin viimeksi ja lentomatka lähti sujumaan rennoissa merkeissä, vaikkakin myöhässä.

Lento myöhästyi hieman, sillä myös New Yorkin päässä jouduimme tekemään ylimääräisiä mutkia ja sitten vielä portti oli hajalla eikä koneesta päästy ihan heti liikkumaan mihinkään. Viimeksi passintarkastus osoittautui Miamissa melko hikeennyttäväksi tapahtumaksi, mutta tällä kertaa kaikki sujui ilman tenttausta tai mitään muutakaan häslinkiä. Laukut tulivat perille ja hyppäsimme Air Trainin kyytiin ja suuntasimme Jamaica Stationille.

Olimme jostain syystä unohtaneet katsoa kartalta missä kohti hotellimme sijaitsee ja meillä oli risaisen vuosikertakartan lisäksi vain aavistus siitä, missä se saattaisi olla. Hujautimme metrolla New Yorkin sydämeen, Times Squarelle ja kuinka ollakaan nousimme ylös juuri siltä kohden, mistä hotellimme valokyltti jo näkyi. Käytännössä kävelyä tuli puolen korttelin verran. Kävimme vielä hakemassa kaupasta pienet sushi-boksit iltapalaksi.

Olimme rättiväsyneitä pitkän matkustamisen jälkeen ja uskoimme nukkuvamme puolille päivin. Olisi kuitenkin pitänyt arvata, että minä herään aina seitsemän tienoilla, maassa kuin maassa ja missä aikavyöhykkeellä tahansa. Heräsimme siis aamulla jo ajoissa ja suuntasimme läheisimpään kahvilaan aamupalalle. Kahvilassa oli niin paljon ihmisiä, että piti luovuttaa ja jatkaa väljempien vesien etsimistä. Lyhyen kävelymatkan päässä tärppäsi ja saimme tyypillistä New York -aamupalaa: bageli tuorejuustolla, kahvia ja tuoremehua.

Koska reissumme aikataulu road tripin suhteen on kiireinen eikä ostoksille ole muuta aikaa New Yorkin lisäksi, suuntasimme heti ensimmäisenä päivänä kauppoihin (lisäksi niistä on helppo aloittaa, sillä yli 30 asteen kosteaa kuumuutta pääsee pakoon ilmastoituihin liikkeisiin). Kävimme pikaisesti Century21-aletavaratalossa ja teimme muutaman kivan löydön. Sieltä suuntasimme SoHoon, kuten muillakin reissuilla. Täällä on muuten taas alennusmyynnit, joten useissa kaupossa lähes kaikesta saa jotain alennusta. SoHon kaupoissa tuli tehtyä varsinaisia täsmäiskuja ja jopa kaikki tuliaiset hankittua. Lähdimme isojen kassikasojen kanssa metrolla takaisin hotellille.

Hiukan levättyämme lähdimme taas liikenteeseen, tällä kertaa suuntana Village. Ajoimme metrolla Washington Squarelle ja kävimme ihailemassa kesäistä meininkiä. Sen jälkeen kävelimme West Villagen ihanille kaduille ja ohitimme mm. Frendien talon. Sieltä suuntasimme East Villagen puolelle kiertelemään levykauppoja. Mies osti kasan levyjä, mutta ei onneksi ihan kaikkea mielenkiintoista, mitä kaupoista löytyi.

Tässä vaiheessa kello näyttikin jo sen verran, että lähdimme suuntaamaan Madison Square Parkiin, jossa sijaitsee lempihampurilaisketjumme Shake Shackin alkuperäinen ulkoilmaravintola. Pienen jonotuksen (ja jonotuskaljan) jälkeen saimme eteemme Shack burgerit ja juustoranskalaiset ja pääsimme fiilistelemään parin vuoden takaista reissuamme. Joimme vielä jälkiruuaksi viinit ja sen jälkeen silmät aloivat luppasemaan siihen tahtiin, että oli paras hypätä vielä kerran metroon ja ajaa hotellille.

Huomenna suunnitelmissa on mm. Spanish Harlem, Cetral Park ja Brooklyn Bridge.

Automatkan huipennus: Key West

Ajelullamme Florida Keys -saarilla oli päämäärä, nimittäin Yhdysvaltojen eteläisin piste, Key Westin kaupunki. Oletimme kaupungin olevan hyvin pieni ja käveltävissä päästä päähän muutamassa minuutissa. Olimme väärässä. Mutta pienen ja sympaattisen oloinen paikka on, vaikka pääkadun Duval Streetin ”väärästä” päästä siirtyminen toiseen päähän kestääkin odotettua kauemmin.

Heti kaupunkialueelle saavuttuamme huokaisimme pienesti ihastuksesta: talot olivat puisia, niissä oli edessä kuistit kiikkutuoleineen ja nimesimme ne Lucky Luke -taloiksi. Värit olivat vaaleita ja pastellisia, pihat vihreitä ja puut vanhoja. Olisimme halunneet tehdä kävelyretken keskustan lisäksi myös niissä maisemissa, mutta valitettavasti meillä ei ollut aikaa siihen.

Ihastuksen jälkeen tuli kuitenkin melkeimpä vihastus: auto pitäisi saada jonnekin parkkiin, mutta keskustassa on jokainen kadunvarsi täynnä – tai sitten pysäköinti on juuri siinä kohti kielletty. Keskustassa on useitakin yksityisiä pysäköintialueita, mutta ne ovat kaikki tylysti täynnä (ja voin vain kuvitella kuinka kalliita). Alkaa vaikuttamaan siltä, että saamme ihailla Key Westiä lähinnä auton ikkunasta käsin. Lisäksi navigaattori huutaa meitä jatkuvasti tekemään u-käännösen, sillä kaikessa pikkukatujen vilinässä ja parkkipaikan etsimisessä olemme unohtaneet sammuttaa sen.

Lopulta, piiitkän etsinnän jälkeen, meillä käy tuuri ja vapaa kadunvarsipaikka löytyy läheltä pääkatua. Taistelu ei kuitenkaan ole ohi, sillä uusi hieno parkkimittari ei suostu yhteistyöhön, ei rahan eikä luottokortin kanssa. Mittarin teksti, coming soon, on hieman hämmennystä aiheuttava. Turhaudumme ja lähdemme lampsimaan kohti pääkatua, kunnes huomaamme vanhanaikaisen parkkimittarin, sellaisen kuin Aku Ankoissa!

Syydämme siihen kaikki kolikkomme, joita on kertynyt ainakin puoli kiloa. Sitten vaan lappu ulos! Mutta miksi tässä ei ole mitään nappuloita? Miksi Aku Ankka aina hakkaa sitä mittaria raivoissaan? Oho, nämä onkin autokohtaisia mittareita… Olemme siis hyvää hyvyyttämme lisänneet jonkun parkkiaikaa, joka oli päässyt tippumaan nollaan. Hienoa, päivän hyvä työ sentään tehty!

Sitten päätämme olla välittämättä koko parkkimaksusta, sillä muuten koko päivä menee pilalle. Maksakoot sakot vaikka tonnin, nyt ollaan lomalla (oikeasti meitä hirvitti ne sakot ja varsinkin se, miten hankalaa niiden maksaminen käytännössä olisi). Lähdimme kävelemään Duval Streetin kulmalta rantaan päin, sillä halusimme nähdä eteläisimmän pisteen.

Tien päässä olimme hiukan hämillämme: ei kai sen pisteen kuulu mikään olematon olla ja siinähän on kuvien mukaan joku häkkyräkin. Hetken karttaa tutkittuamme huomasimme, että olimme juuri päinvastaisella puolella kaupunkia. Noh, eikun turistimeren sekaan kävelemään Duval Streetille, minkä olimme muutenkin ajatelleet kävellä päästä päähän, muutaman korttelin matkan. Aurinko paistoi ihanasti ja kaupungissa oli ihana lomafiilis!

Muutaman korttelin matka osoittautui myöhemmin muutamaksi kilometriksi, mikä on ruuhkaisella kadulla pitkä matka. Pääsimme kuitenkin Southernmost Pointille ja yllätyimme, että siihen ruman häkkyrän luokse oli oikeasti kuvausjono! Jokainen turisti halusi ottaa kuvan itsestään ja raidallisesta mötikästä. Me emme jaksaneet jonottaa, joten kävimme ottamassa kuvat väärältä puolelta, poseerausten kera kuitenkin!

Lähdimme kävelemään takaisin Duval Streetille aikomuksena mennä myöhäiselle lounaalle. Valitsimme lopulta paikaksi erään meksikolaisen ravintolan (Old Town Mexican Cafe), jolla oli kivan oloinen terassi. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Key Westin kaduilla kävelle kukkoja ja kanoja, kuten myös ravintoloiden terasseilla ja tarjoilijat ajavat niitä takaa.) Tilasimme kalatacoja, pulled pork hampurilaisen ja tietenkin key lime pien. Ravintola tarjosi alkunaposteluksi kasan herkullisia nachoja ja salsaa. Voi että oli hyvää!

Ruokailun jälkeen huomasimme kellon olevan jo sen verran, että olisimme takaisin Miamissa vasta myöhään illalla. Lähdimme siis kotimatkalle ja olimme kaiken kaikkiaan todella tyytyväisiä päiväretkeemme, jonka aikana olimme nähneet Keysit ja kirsikkana kakun päällä Key Westin. Tunnelma on omalaatuinen ja täysin erilainen kuin Miamissa (tai muualla päin Yhdysvaltoja). Tällä retkellä käsitimme taas kerran, kuinka iso ja monimuotoinen maa Yhdysvallat on. Sinne voisi tehdä vaikka kuinka monta matkaa.

Idyllinen Trastevere, se toinen puoli jokea

Ulkona sataa epätoivoisen tasaisesti ja sain siitä niskaani oman osani, kun kävin juuri koiran kanssa aamulenkillä. Koira veti koko ajan kotiinpäin ja ihmetteli miksi me oikein kidutimme itseämme sateessa, joka oli ihan liian märkää. Nyt se kuitenkin haluaisi ulos takapihalle, kun luulee, ettei siellä sada ollenkaan, koska ei ole päässyt sinne koskaan sateella…

Mikä onkaan sopivampi hetki muistella taas aurinkoista ja ah niin lämmintä Roomaa. Olenko joskus valittanut, että siellä oli liian kuuma? En kai? Hetkellinen mielihäiriö, minähän pidän kuumasta. Ainakin tähän koleaan sateeseen verrattuna.

Mutta sinne Roomaan, jota halkoo hieman ällöttävän näköinen Tiber-joki (Tevere). Menimme käymään toisella puolella jokea vasta viimeisenä päivänä, sillä minulle ei ollut aivan selvää, mitä Trasteveressa varsinaisesti oli. Tästä lähtökohdasta lähdimme ensin bussilla Terminin asemalta ja ajoimme Argentia-aukiolle, jossa vaihdoimme ratikkaan. Ratikka ajaa melko pian joen yli ja silloin ollaankin jo Trasteveressa.

Halusimme kuitenkin tehdä taas pienen kierroksen paikallisten arkielämään, joten emme jääneet pois kyydistä Trasteveren keskustan kohdilla vaan jatkoimme matkaa aivan päätepysäkille saakka. Pikkuhiljaa kauniit vanhat rakennukset muuttuivat vähemmän kauniiksi, mutta juuri sellaisiksi samanlaisiksi, mitä ne ovat Välimeren kaupunkien lähiöissä. Ohitimme myös mm. markkinapaikan.

Paluumatkalla pysähdyimme Trasteveren sydämessä, missä isot puut varjostavat mukavasti päätietä ja siltä kääntyvää katua, joka myötäilee Tiber-jokea. Tässä vaiheessa näimme myös joen veden, joka oli melko alhaalla ja pinnalla kellui jos jonkinmoista roskaa. Joen varteen ihan lähelle vesirajaa oli pystyetty ravintoloita, mutta en tiedä kuka niissä pystyy syömään ainakaan valoisan aikaan, jos sellainen törkyjoki menee ohitse.

Kun jokivartta kävelee muutamien kortteleiden verran, tulee sillalle, jota pitkin pääsee kävellen takaisin Rooman keskustan puolelle. Kävelimme takaisin Argentina-aukiolle ja sullouduimme bussiin, joka vei takaisin kotinurkille Terminin asemalle. Tosin en tiedä, oliko se yhtään viileämpä vaihtoehto kuin tallata auringon paahteessa.

Illalla minulle tuli olo, että emme olleet nähneet Trasteveressa sitä, mitä varten sinne kannattaa mennä (paitsi kivasti paikalliselämää). Lähdimme siis illalla vielä uudelleen kyseiseen paikkaan ja jättäydyimme pois ratikan kyydistä jo ensimmäisellä Trasteveren pysäkillä. Siitä suuntasimme matkamme kortteleiden välistä kohti Piazza Santa Mariaa. Emmekä olleet ainoita, sillä moni muukin turisti suunnisti samoille seuduille.

Vähän matkaa käveltyämme Trasteveren kauneus aukesi meille lopullisesti, kun laskeva aurinko värjäsi vanhojen kivitalojen seinät kauniin kullanvärisiksi ja pittoreskit kukin koristellut parvekkeet roikkuivat kadulle tuoden lisäväriä maisemaan. Ostimme piazzalta jäätelöt ja nautimme ne muiden mukana aukion suihkulähteellä. Myöhemmin kiertelimme vielä lähikortteleita ja näimme paljon kivoja pieniä kauppoja ja kauniita kujia. Trastevere on ehdottomasti yksi Rooman kauneimmista alueista ja käymisen arvoinen paikka!

Liikkuminen Berliinissä

Berliinin julkinen liikenne on kattavaa ja joka paikkaan pääsi metrolla tai s-bahnilla. Tai no teimmehän yhden ratikkakierroksen idän puolella, mutta periaatteessa meidän ei olisi tarvinnut edes mennä sinne. Kunhan vain halusimme.

Hotelimme edustalta lähti sekä metro että useampi s-bahn eli paikallisjuna, joilla usein suuntasimme Alexanderplatzille. Siellä pääsimme vaihtamaan linjaa tai kulkuneuvoa hyvin helposti ja koko kaupunki oli hyvin katettu julkisen liikenteen verkostolla. Ensi silmäyksellä Berliinin julkisen liikenteen kartta näyttääkin hämähäkille, mutta yhteistyössä kaupungin kartan kanssa liikkuminen on helppoa.

Julkisen liikenteen (BVG) päivälippu maksaa 6,30e ja sen voi ostaa esim. kioskeista. Kioskista ostettaessa lippu pitää muistaa leimata! Tarkastuksia on ja meidänkin kohdalle osui yksi, ja juuri sillä kerralla, kun ostimme lipun kioskista ja juuri ja juuri ehdimme leimaamaan sen metron laiturilla ennen juuri saapuvaan metroon hyppäämistä. Lippuja myydään myös metroasemien automaateissa, joskaan niihin ei käy luottokortit/suomalaiset debit-kortit.

Tegelin lentokenttä on sulkemassa oviaan uuden Brandenburgin kentän valmistuttua ensi vuonna (ja hyvä niin), mutta kerrottakoon kuitenkin, että Tegelin lentokentältä lähtee TXL-linjan bussi jatkuvalla syötöllä kohti Alexanderplatzia, joka on sen päätepysäkki. Nimestään huolimatta bussilinja on kaupungin julkiseen liikenteeseen kuuluvaa ja siihen käy siis BVG:n lippu tai normaali kertalippu, jonka voi ostaa ainakin Alexandeplatzin päässä myös linja-autosta. Tegelin kentällä on lipunmyyntipisteen lisäksi automaatti ja ainakin ruuhka-aikaan vielä erillinen lipun myyjä bussin lähtöpaikalla.

Jos haluat liikkua hieman vapaammin, niin pyörän selässä et ole ainoana liikenteessä. Pyörien vuokrauksesta minulla ei ole kuitenkaan tietoa, sillä emme edes harkinneet pyöräilyä, kun ilma oli niin viileä ja sateinen. Näimme kuitenkin useita turistien kaupunkikierrosryhmiä, jotka liikkuivat pyöräillen. Myös paikalliset harrastivat paljon pyöräilyä.

Montenegron tunnelmallisin baari, Casper

Maailmalla tulee vastaan vaikka minkälaista baaria ja vaikka olisikin sellainen nukkumatti kuin minä, niin tunnelman vuoksi joskus täytyy uhrata yöunia baareilulle. Tunnelmallisin baari tähän mennessä on löytynyt Montenegrosta, Budvan vanhasta kaupungista.

Baarin nimi on Casper ja elokuinen tunnelma oli sekä lämmin että rento. Ulkoilmabaarissa istuttiin sohvilla ja tuoleilla isojen puiden katveessa. Puihin oli kiinnitetty pienten valojen lisäksi hauskoja kylttejä tyyliin ”varokaa kissaa”. Kävimme kyseisessä baarissa viikon loman aikana kolmesti, mikä on ehdoton ennätys!

Baarissa esiintyi vierailevia dj:tä ja olipa ainakin viime vuonna joukossa joku suomalainenkin. Tavallisina iltoina musiikki oli pehmeää ja sopi loistavasti tummaan Välimeren yöhön, joka ei viilene ennen aamua.

Empire State Building Vs. Top of the Rock

Suurkaupunkeja on hienoa päästä katselemaan yläilmoista, sillä kaupungin koon ymmärtää vasta nähtyään silmänkantamattomiin ulottuvat katot tai valomeren. Meillä on tapana harrastaa näitä korkeita rakennuksia mahdollisuuksien mukaan ja lempikaupungissamme New Yorkissa olen käynyt sekä kahdesti Empire State Buildingissa että kerran Rockefeller Centerin näköalatasanteella eli Top of the Rockissa.

Kumpaanko sitten kannattaa mennä? Minulla on sekä hyvä että huonompi kokemus Empirestä, mutta vain hyviä kokemuksia Rockefelleristä. Tosin pitäisi ehkä kunnollisen vertailun vuoksi tehdä toinenkin visiitti jälkimmäiseen, jotta näkemykset olisivat reiluja. Mutta näillä mennään!

Ensimmäinen vierailuni Empireen: kesäkuinen ilta, lyhyet jonot, hienot valomerimaisemat. Miellyttävää ja kaunista. Ja vuosi oli 2001.

Toinen vierailu: Jonottamista, jonottamista ja vielä jonottamista lukemattomissa eri tiloissa, alkaen ulkoa ja päätyen vihdoin ja viimein hisseille. Näkymät edelleen hienot, ei siinä mitään. Mutta jalat kipeät kuin mitkä paikoillaan seisomisesta ja kesken kaiken yllättänyt hirvittävä nälkä.

Toisella kerralla ei siis mennyt ihan edellisen kerran mukaan. Kyseessä oli syyskuu 2011 ja riensimme Empireen aamupäivästä heti, kun pilviverho hieman hellitti. Ilmeisesti huonohkojen säiden takia kyseiseen nähtävyyteen oli kertynyt painetta, sillä jono oli kertynyt hetkessä ulko-ovelta korttelin toiselle sivulle. Mutta ei se mitään, jono näytti liikkuvan välillä eteenpäin ja vaikka nopeiden lippujen kauppaajat markkinoivat jonotuksen kestävän kaksi tuntia, ei se millään tuntunut todelliselta.

Pääsimmekin pian sisälle ja kiemurtelemaan jonossa ensimmäiseen saliin. Sen jälkeen oli muistaakseni turvatarkastus ja oletin lopun olevan pelkkää nousua ylöspäin (minulla ei ollut kovin tarkkoja mielikuvia 10 vuoden takaisesta visiitistä). Mutta ehei, siinä vaiheessa, puolen tunnin jonottamisen jälkeen olimme vasta alkupisteessä.

Jonotettava paikka vaihtui seuraavaan, mutta onneksi välillä on myös vessoja. Tässä vaiheessa olin vielä toiveikas. Sitten iski nälkä. Miten pitkään täällä vielä menee?

Jonotuksessa meni tosiaan yhteensä kaksi tuntia. Sen jälkeen pääsimme ihailemaan klassisia pilvenpiirtäjämaisemia, enkä voisi väittää, että se olisi ollut pettymys. Päinvastoin! Mutta se jonottaminen laittaa harkitsemaan, tuleeko Empiressä käytyä enää koskaan. Jalkaterät olivat jonottamisen takia niin kipeät ja turvonneet, että se vaikutti koko loppulomaan!

Viime talvena kokeilimme Top of the Rockia. Aluksi petyimme kyllä siihenkin, sillä yritimme illalla sisään, mutta kaikki liput olivat jo myytyjä. Ostimme sitten liput seuraavalle päivälle, uuden vuoden aattoillalle.

Liput myydään tietylle kellonajalle, joten sisään pääsee sen mukaan, mitä lipussa lukee. Jonottaminen lyhenee sen myötä huomattavasti. Vaikka uuden vuoden aikaan varmasti kaikki kellonajat olivat loppuunmyytyjä, ei jonottamisemme kestänyt kaikkineen varmasti kuin korkeintaan 10 minuuttia. Sitten hissiin ja ylös! Luksusta!

Näkymät Top of the Rockista ovat myös hienot. Tosin talvella jääkylmä viima ajoi meidät pian takaisin sisätiloihin. Hyvää Rockefellerissä oli myös se, ettei siellä ollut samanlaista ihmismuuria näkymien edessä kuin Empiressä on aika ajoin. Pääsimme myös alaspäin lyhyehköllä jonottamisella.

Kävimme edellisellä reissulla syömässä lounasta Empiren korttelissa olevassa Chipotlessa. Katselimme kauhuissamme, kun jono kiemurteli ikkunan toisella puolella pakkassäässä. Raukat, tietäisivät vain, kuinka pitkään tuo jonottaminen vielä kestää! Olimme tyytyväisiä omaan valintaamme.

Empire State Buildingin huonoja puolia on jonottamisen lisäksi sen kalleus. Eikä ainakaan kannata mennä siihen halpaan, että ottaisi lisämaksusta mahdollisuuden käydä vieläkin korkeammalla, sillä kyseinen tila on sisätila ja ikkunat ovat melko likaiset. En näe sillä mitään lisäarvoa. Hyvää Empiressä on sen sijainti, josta näkee Manhattanin eteläkärjen upeasti.

Top of the Rock on edullisempi ja sen jonotussysteemi on ehdottomasti parempi. Näkymät ovat hienot ja menisin itse seuraavalla kerralla Empiren sijaan sinne. Nähtäväksi kuitenkin jää, käydäänkö tällä kertaa missään korkealla (tai ainakaan Nykissä)…

Pargan hotellimme: Maris

Pargan lomalle lähdettiin hemmottelumielessä ja vaikka hotellin tasolla ei ole itselleni yleensä niin suurta väliä, oli kieltämättä houkuttelevaa tarttua neljän tähden vaihtoehtoon. Varsinkin, kun hintaan oli lykätty merkittävä alennuslappu.

Hotellivalinta tapahtui siis hinnan ja laadun mukaan, sillä meillä oli tietty budjetti ja valitsin siitä kategoriasta parhaimmalta vaikuttavan hotellin. Sijainti ei siis ollut olennaista tällä kertaa (yleensä se on tärkeintä). Olen silti tyytyväinen majoituksemme sijaintiin, en vain kiinnittänyt siihen varatessa kovin paljoa huomiota.

Jatka lukemista ”Pargan hotellimme: Maris”

Parga: loppusanat

Dramaattisuuden puolelle lipsahtava otsikko, mutta halusin kirjoittaa vielä yhden postauksen Pargasta (sen jälkeen alkaakin lähtölaskenta road tripiin, nimittäin kolmen viikon päästä ollaan jo heitetty työsähköposteihin out of officet ja huidellaan lempikaupungissa Nykissä!).

Kaikista aikaisemmista Parga-hehkutuksistani voikin jo päätellä, että ihastuin paikkaan kovasti. Lomamme oli hieno ja siitä ei pääse mihinkään. On tietenkin aina myös tuurista (tai hyvin valitusta ajankohdasta) kiinni, millaiseksi loma eri ihmisillä samassa paikassa muodostuu. Meillä kävi tuuri: toukokuussa oli rauhallista ja turistimassat puuttuivat Pargan pikkukaupungin kaduilta. Sää oli kuitenkin mitä loistavin, eikä Paxoksen reissun puolipilvisiä päiviä ollut sitä yhtä enempää.

Jos jotain negatiivista pitää keksiä, niin ainoana mieleen tulee ajottainen kova merenkäynti, jolloin Valtoksen rannan aallot eivät houkutelleet uimaan. Aallokko johtui Saharasta päin tulevasta tuulesta, joka toi mukanaa myös hiekkaa. Paikalliset kertoivatkin meille, että seuraavaksi tulee kuumuus ja kova aallokko. Se piti paikkansa, mutta onneksi aallokko tyyntyi päivässä tai kahdessa.

Toinen asia on käärmeet. En ole nähnyt eläissäni Suomessa kuin yhden käärmeen ja sekin oli joku lyhyen narun näköinen pikkukärmes. Pargassa näin yhteensä kolme käärmettä. Kaksi ensimmäistä, pienet narunpätkät nämäkin, eivät niinkään säikäyttäneet, sillä kävelimme itse kukkuloilla kivikkojen vieressä. Mutta se kolmas, iso ja paksu, joka sihahti ohitseni viimeisellä kävelyreissulla hotellilta lentokenttäbussin lähtöpaikalle, järkytti nopeudellaan ja koollaan. Käärmeitä on varmas jokaisessa maassa, jokaisessa paikassa, mutta minä en ole itse nähnyt niitä muualla.

Mutta kaiken kaikkiaan Parga ja loma vastasivat odotuksia tai jopa ylittivät ne: huikaisevat maisemat, Antipaxos ja Paxos, herkullinen ruoka, Albanian päiväreissu, patikkaretki Anthousaan ja hauskat pikkukauppaostokset. Pargan matka oli ehkä parhaiten sijoittamani 390e!

Ps. Olin ihan unohtaa perinteisen hotelliesittelyni! Sellainen on tietenkin vielä tulossa.

Toisenlainen Albania kuin viimeksi

Olen käynyt Albaniassa kahdesti, molemmilla kerroilla vaivaisen päiväreissun. En siis ole nähnyt Albaniasta kuin kaksi pientä kulmaa, joskin ne olivat maantieteellisesti – ja tunnelmallisesti – kaukana toisistaan. Hyvä niin, tulipahan taas huomattua, että ei kannata tehdä yleistyksiä koko maasta pelkästään yhden tai kahden paikan perusteella. Toki silläkin on merkitystä, että näiden pikkureissjen välissä oli kolmisen vuotta.

Ensimmäisen päiväreissuni tein Montenegrosta käsin, joten Albania tuli bussin kyydissä tutuksi pohjoisimmasta osastaan. Vierailimme silloin noin sadan tuhannen asukkaan Shkoderissa sekä vuoristokylässä, jonka nimeä en juuri nyt muista. Olennaista päiväreissussa oli myös bussimatkan aikana vilahtavat maisemat: bunkkerit keskellä peltoa, vanhat Mersun rämät ja kapeat, huonokuntoiset sillat. Pohjoisessa huomasi maan köyhyyden, vaikkei mitään varsinaista kurjuutta omien silmiemme eteen sattunutkaan.

Jatka lukemista ”Toisenlainen Albania kuin viimeksi”

Ostoksilla Pargan pikkukaupoissa

Parga oli ennakkotietojen mukaan melko huono paikka tehdä ostoksia. Tai ei ainakaan hyvä. Siksi lähdin reissuun sillä mielellä, että nyt ei sitten shoppailla. Toisin kuitenkin kävi, sillä kuljimme Pargan pikkukatuja päivittäin ja niiden varsilla olevat pikkukaupat myivät toisinaan oikein mielenkiintoisia juttuja. Täytyi kuitenkin olla tarkkana, sillä Thomas Cookin lennolla matkalaukku saa painaa vain 15kg (tai yhteensä 20kg matkalaukku ja käsimatkatavara) ja minulle oli jo tullessa ainakin 13kg…

Osa ostoksista jäi siis kauppoihin ja erityisesti harmittelen etten ostanut oliivipuusta valmistettua tarjoilualustaa/leikkuulautaa, jollaisen siskoni hankki. Se tuntui painavalle (täyttä puuta kun oli) ja luulin laukkuni painavan jo armottomasti. No ei se kuitenkaan painanut, sillä se oli mystisesti laihtunut reissussa. Enemmänkin kuin muutaman roskiin menneen pikkuputelin verran.

Ostin kyllä eräänlaisen tarjoilualustan, oliivipuusta tehdyn tietenkin. Myyjä sanoi sen olevan keittokauhan alusta, minun mielestä siihen oli kätevä kasata sushia. Myyjä oli hieman yllättynyt visiostani ja selitti homman vielä uudelleen, joten en kiusannut häntä enää sushi-horinoillani.

Seuraava pakko saada -ostos oli pieni keltainen nahkalaukku. Varsinkin, kun hintaa nahkalaukuilla oli vain 30e, mikä on mielestäni melko harvinaista ainakaan sen tason nahasta. Ensin huokailin turkoosin yksilön perään, sitten oranssin ja lopulta päädyin keltaiseen. Mikä tahansa paitsi musta, sanoi kauppias. Suomalaiset ostaa aina vain mustaa. Kauppias tiesi yhden sanan suomeksi: musta.

Laukku oli pakko saada siksikin, että olin niin turhautunut, kun tajusin unohtaneeni ihanan intia-laukkuni olemassaolon. Tajusin sen siitä, että sisko perhana oli muistanut ottaa omansa reissuun mukaan (kyllä, meillä on samanlaiset laukut, tosin eriväriset, kun ei löytynyt kahta samanväristä). Laukku olisi sopinut täydellisesti Välimeren maisemiin ja sen sijaan minulla oli mukana musta nahkahirvitys niitteineen.

Kolmas superlöytö oli ihana pieni kauppa, jossa myytiin paljon erilaisia saippuoita, voiteita ja kuorinta-aineita. Kaikki söpöissä pakkauksissa ja erityisesti ostamani lime-karpalo -kuorintavoide minisankossa oli niin vastustamattoman tuoksuinen, että olisin voinut raahata kotiin useammankin. Oliiviöljysaippuat on tietenkin ihan pakollisia Kreikan tuomisia. Liikkeen omistajan koira oli muuten ihan supersöpö, sillä se ei saanut astua jalallaan kauppaan, joten se istui avonaisen oven edessä ja tuijotti kaihoisasti kaupan sisään:

Näiden ostosten lisäksi kotiin pitää aina raaha vähintäänkin oliiviöljyä, jotain hilloa (tällä kertaa kirsikkaa) ja jotain suklaata tms. Innostuimme myös ostamaan viinilehtikääryleitä tölkissä, kun emme olleet varmoja saako niitä Suomessa kaupasta (saa).

Juuri, kun olimme päättäneet, että nyt pitää säästää loput käteiset ruokailuihin loppuloman ajaksi, tuli vastaan kaksi niin mehukkaan väristä käsikorua, että ei kai tällaiseen tilaisuuteen voi olla tarttumatta. Hintaa oli ehkä 3e/kpl, joten eipä jouduttu edes pihistelemään niiden takia. Seuraavalla kerralla, kun kävelimme kyseisen liikkeen ohi, huomasimme samaa sarjaa olevat korvakorut, ja taas oli pakko mennä kassan kautta!

Todettakoon vielä, että laukkujen lisäksi tarjolla olisi ollut kivoja kenkiä. Jos en olisi viimeksi viime kesänä hankkinut uudet Ipanema-sandaalit (tiedän että ne kestää vuosikausia), olisin hyödyntänyt tilaisuutta Pargassa. Moni muukin kiva juttu jäi kauppaan odottamaan seuraavaa reissua!