Montenegron tunnelmallisin baari, Casper

Maailmalla tulee vastaan vaikka minkälaista baaria ja vaikka olisikin sellainen nukkumatti kuin minä, niin tunnelman vuoksi joskus täytyy uhrata yöunia baareilulle. Tunnelmallisin baari tähän mennessä on löytynyt Montenegrosta, Budvan vanhasta kaupungista. Baarin nimi on Casper ja elokuinen tunnelma oli sekä lämmin että rento. Ulkoilmabaarissa istuttiin sohvilla ja tuoleilla isojen puiden katveessa. Puihin oli kiinnitetty pienten valojen lisäksiJatka lukemista ”Montenegron tunnelmallisin baari, Casper”

Budva, Montenegro

Olen kirjoitellut Montenegron matkamme eri reissukohteista, mutta itse Budva, jossa majoittauduimme, on jäänyt kokonaan käsittelemättä. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että paikasta ei ole yhtään(!) kuvaa! Ainakaan sellaista, jota kannattaisi julkaista. En ymmärrä miten voi olla mahdollista, että kaikki kuvat jäivät ottamatta, mutta näin pääsi käymään. Ainoa järkevä selitys on se, että aluksi kuvia ei viitsinytJatka lukemista ”Budva, Montenegro”

Villa Dubrava

Montenegron hotellimme Budvan kaupungissa oli nimeltään Villa Dubrava. Hotelli sijaitsi varsinaisen keskustan ja vanhankaupungin yläpuolella paikallisasutuksen ja edullisten ravintoloiden keskellä. Sieltä oli ehkä noin 2km kävelymatka keskustaan ja rannalle, ja se olikin sitten lähes täyttä rinnettä! Mutta takakaupunki oli melko rauhallinen paikka yöpyä, jos ohikulkevan liikenteen meteli ei häirinnyt (allekirjoittanutta harvemmin häiritsee yöllä yhtään mikään).

Barissa baarissa

Parin vuoden takaisella viikon reissullamme Montenegroon olimme siis vierailleet jo keskiaikaisessa Kotorissa, maan pääkaupungissa Podgoricassa, Kroatian puolella Dubrovnikissa sekä Albaniassa. Viimeinen retkikohteemme oli paikallinen pikkukaupunki Bar. Kuten muihinkin paikkoihin Monetegrossa, sinnekin pääsi helposti ja edullisesti bussilla. Emme tienneet Barista kovin paljoa mitään ennen reissuamme ja periaatteessa lähdimmekin vain melko umpimähkään katsomaan paikallista menoa ilman turisteja, vaikka paikka sijaitseekin rannikolla. YllätykseksemmeJatka lukemista ”Barissa baarissa”

Pieni pala Albaniaa

Kävimme Montenegron reissullamme myös päiväretkellä Albaniassa. Olimme ensin ajatelleet vuokrata auton ja tehdä omatoimiretken Albanian puolelle, mutta sitten totesimme liikenteen, teiden ja rajamuodollisuuksien olevan liian kova yhdistelmä näin lyhyelle visiitille. Paikallisbussilla matkaan olisi mennyt liika aikaa, joten ehdottomasti helpoin ja tehokkain tapa oli ottaa matkanjärjestäjän valmis retki. Pääsimme vielä istumaan pikkubussin etupenkille, joten näimme kokoJatka lukemista ”Pieni pala Albaniaa”

Montenegron pääkaupunki Podgorica

Montenegron pääkaupunki Podgorica on pienehkö kaupunki rannikolta mantereelle päin. Sen asukasluku on vain reilut 136 000 itse kaupungin osalta, joten pääkaupunkifiilistä siellä ei juuri tule. Podgoricassa ei ole mitään erityistä nähtävää, joten siellä ei myöskään törmää kovin suuriin turistimassoihin. Budvasta lähtee bussi suoraan Podgoricaan. Bussimatka kestää muistaakseni parisen tuntia, vaikkei matka ole kovin pitkä. BussiJatka lukemista ”Montenegron pääkaupunki Podgorica”

Dubrovnik, vanhakaupunki ja näköalapaikka

Kävimme Montenegron reissullamme myös päiväseltään Kroatian puolella Dubrvonikissa, joka on tunnettu kauniista vanhasta kaupungistaan. Huono puoli sinällään, sillä kyseisen kaupungin kohdalla pysähtyvät useimmat Välimeren risteilijät ja se takaa, että kaupunki on usein täyteenammuttu turisteja. Tälläkin kertaa turisteja oli paljon, eikä kaduilla juuri törmännyt muihin kuin vanhan kaupungin työntekijöihin ja toisiin turisteihin. Mutta onhan se kaunis!Jatka lukemista ”Dubrovnik, vanhakaupunki ja näköalapaikka”

Montenegron kaunokainen, Kotor

Olimme muutama vuosi sitten elokuussa Montenegrossa. Oma majoituspaikkamme oli Budva, josta reissasimme eri puolille maata ja kävimme myös Albaniassa ja Kroatiassa. Ja kaikki yhdessä viikossa, joten kiirettä piti! Yksi vierailukohteistamme oli läheinen Kotor, jonka vanhakaupunki on Unescon maailmanperintökohde. Lisäksi Kotorissa on todella kaunis Kotorin lahden ympäristö. Budvasta pääsee Kotoriin helposti bussilla. Matka ei kestä kovinJatka lukemista ”Montenegron kaunokainen, Kotor”