Montenegron pääkaupunki Podgorica on pienehkö kaupunki rannikolta mantereelle päin. Sen asukasluku on vain reilut 136 000 itse kaupungin osalta, joten pääkaupunkifiilistä siellä ei juuri tule. Podgoricassa ei ole mitään erityistä nähtävää, joten siellä ei myöskään törmää kovin suuriin turistimassoihin.
Budvasta lähtee bussi suoraan Podgoricaan. Bussimatka kestää muistaakseni parisen tuntia, vaikkei matka ole kovin pitkä. Bussi ajaa lähes koko matkan vuoristossa, joten eteneminen on hitaampaa. Omalla reissullamme bussi pysähtyi ihan yhtäkkiä keskelle ei-mitään ja kaikki hyppäsivät ulos bussista. Mekin sitten hieman hämillämme siirryimme ulos ja jäimme odottamaan jotain epämääräistä. Kyseisellä kohdalla oli kaunis pieni hautausmaa, josta menin ottamaan kuvaa, kun yhtäkkiä aloimmekin taas jatkaa matkaa. Bussi kulki jonkin matkaa kunnes pysähtyi jälleen. Yksi matkustajista oli jäänyt kyydistä!
Kun saavuimme Podgorican bussiasemalle, emme yhtään tienneet mihin suuntaan lähteä. Missään päin ei näyttänyt keskustalle! Vieressä oli juna-asema, joten lähdimme siihen suuntaan. Emme tulleet sielläkään yhtään sen viisaammiksi, joten lähdimme melko umpimähkään kävelemään yhteen suuntaan.
Pian vastaan tuli uudehko ostoskeskus, jossa kävimme ostamassa kylmää juomista ja pientä syömistä. Sisällä oli hyvin aavemainen fiilis, sillä kolmikerroksisen ostoskeskuksen alimmainen kerros oli ainoa, jossa oli kauppoja, muut olivat vielä tyhjillään. Sama ilmiö toistui myöhemmin eräässä keskustan pienemmässä ostoskeskuksessa: kuljimme tyhjien lasikuutioiden, tulevien putiikkikauppojen välissä, eikä koko paikassa tullut vastaan ketään! Kellarikerroksessa oli kahvila, jossa yksi ainoa ihminen katsoi telkkaria (siellä ei ollut edes henkilökuntaa). Se oli paikan vartija! Tunnelma oli todella epätodellinen, suorastaan kauhuleffamainen!
Lähdimme ostoskeskukselta väärään suuntaan (osittain siksi, että mies halusi välttämättä kuvata paikallista asutusaluetta) ja päädyimme tarpomaan hirveässä helteessä pitkiä suoria katuja ja keskelle ränsistyneitä harmaita betonikerrostaloja. Kuumuus oli käydä vähän liialliseksi, mutta onneksi löysimme myöhemmin puiston, jossa vähän istahtaa. Puistokin oli ihan tyhjä, eikä asutusalueillakaan näkynyt ristinsielua. Koko paikka alkoi tuntua aavekaupungilta (vähän niin kuin Suomi talvella…).
- Tämä Varvari oli kirjoitettuna joka puolelle Montenegrossa ja myöhemmin selvisi, että se liittyi jalkapalloon.
Puistosta paikansimme keskustan todennäköisen sijainnin ja lähdimme kulkemaan kyseiseen suuntaan päin. Keskustassa oli jonkin verran kauppoja ja erityisen miellyttävää siellä oli ihanan varjoisa bulevardi, jonka varrella oli kivoja kahvila-ravintoloita. Vanhojen puiden katveessa olisi voinut istuskella vaikka koko päivän, mutta päätimme lähteä takaisin Budvaan jo iltapäivästä, kun matkan kestoa ei voinut ennustaa varmaksi.
Auringon alla 