Dubrovnik, vanhakaupunki ja näköalapaikka

Kävimme Montenegron reissullamme myös päiväseltään Kroatian puolella Dubrvonikissa, joka on tunnettu kauniista vanhasta kaupungistaan. Huono puoli sinällään, sillä kyseisen kaupungin kohdalla pysähtyvät useimmat Välimeren risteilijät ja se takaa, että kaupunki on usein täyteenammuttu turisteja. Tälläkin kertaa turisteja oli paljon, eikä kaduilla juuri törmännyt muihin kuin vanhan kaupungin työntekijöihin ja toisiin turisteihin.

Mutta onhan se kaunis! Pääsimme ottamaan kuvia tien varressa olevalta näköalapaikalta ennen saapumista kaupunkiin ja merivesi on hämmästyttävän turkoosi. Vanhakaupunki on siis meren ääressä ja turkoosia merivettä pääsee ihastelemaan myös kaupungista käsin.

Kiertelimme hieman vanhan kaupungin kujia sekä isompia pääväyliä, mutta kuumuus ajoi meidät pian levähtämään ravintolaan. Tällä nimenomaisella kerralla lähdimme sisäänheittäjän mukaan, joka päivysti pääväylällä ja vei meidät kapeampia katuja pitkin ravintolaansa. Mutta ei tarvinnut yhtään pettyä, sillä ruoka oli todella hyvää, katsokaa nyt tuota pizzaa! Oli muuten ihan kuin Italiassa.

Rahaa ravintolan maksua varten olimme vaihtaneet heti tullessa vanhan kaupungin rahanvaihtopisteessä. Vaihdoimme juuri sen verran, että saimme syötyä ja ostettua liput näköalatasanteelle. Vesipullot sai täyttää ihan ilmaiseksi kaupungin lähteissä.

Ruokailun jälkeen lähdimme kipuamaan kohti näköalatasanteelle johtavan hissin ala-asemaa. Se on vanhan kaupungin ulkopuolella ja kiipeämistä oli jonkin verran, mutta helteessä se tuntui välillä tuskastuttavalle. Emme kuitenkaan joutuneet odottamaan köysihissiä kovin kauaa ja pääsimme ylös vilvoittavien tuulien ääreen.

Hissiasema oli hieman vanhan kaupungin yläpuolella.

Ylhäällä on muutamia vanhoja raunioita, mutta pääasiallinen syy nousta sinne on varmasti sieltä avautuvat näkymät (ja se ihana tuuli ehkä). Dubrovnik on todella kaunis ja Adrianmeren Kroatian puoleinen rannikko monille vielä tuntematon, ainakin kuin vertaa toisella puolella sijaitsevaan Italiaan. Kroatiaan voisi ehdottomasti tulla joskus pidemmäksikin aikaa!

 

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: