Muutama pienempi paikka Jenkki-reissuilta

Oli ihan pakko tehdä vielä toinen lista, ihan vaikka 4th of Julyn kunniaksi. Olenkin päässyt viettämään kyseistä juhlaa jopa kolme kertaa Jenkkeihin ja kaikista on kivoja muistoja, vaikkakin vuoden 2001 Iowa on jo niin kaukainen asia, että pää lyö välillä ihan tyhjää. Joka tapauksessa ajattelin koota vielä katsauksen niistä pienemmistä ja/tai tuntemattomammista paikoista, joihin ehkä kannattaa pysähtyä, jos osuvat reitin varrelle.

auringonallaDSC_9675 Amboy, Kalifornia. Route 66 varrella sijaitsevan mitättömän pienen kyläpahasen tunnelma on lähes pysähtynyt. Ainakin siihen asti, kunnes paikalle kurvaa pitkä letka moottoripyöriä.

auringonallaDSC_9959Hooverin pato, Nevada/Arizona. Coloradojoen valtava pato on ehdottomasti lyhyen pysähdyksen arvoinen, jo maisemansa vuoksi.

auringonallaDSC_0216 Page, Arizona. Kummallinen pikkukaupunki, jossa ei ole juuri mitään, mutta sen liepeillä ovat niin Antelope Canyon ja Horseshoe Bend kuin Lake Powellin ja Coloradojoen karut maisemat.

auringonallaDSC_0498Cortez, Colorado. Pieni, melkein kuolleen oloinen kylä. Äkkiseltään ei juuri mitään nähtävää, mutta sitten alkaa bongaamaan hauskoja vintage-kylttejä ja intiaaniaiheisia maalauksia.

auringonallaDSC_0024Slide Rock State Park, Arizona. Miltä tuntuisi laskea mäkeä kylmässä luonnon muovaamassa liukumäessä helteisenä kesäpäivänä, punaisten kallioiden ympäröimänä? Älä kuitenkaan liukastu kivillä kuten minä.

auringonallaDSC_0638 Very Large Array, New Mexico. Hetki tieteiselokuvien kulisseissa, ympärillä kirkkaan sininen taivas ja loputon ruohoerämaa.

auringonallaDSC_0716El Paso, Texas. El Paso ei tietenkään ole kovin tuntematon, mutta ehkä kukaan ei matkusta sinne varta vasten. Muuri Meksikon ja Usan välillä hämmentää, illalla kannattaa nousta näköalakukkulalle katsomaan auringonlaskua ja tuhansien valojen syttymistä Juarezin puolella.

Saguaro Saguaro, Arizona. Miten valtavia kaktukset voivatkaan olla? Välttämättä ei tarvitse mennä edes kansallispuiston puolelle, komeita yksilöitä on myös ulkopuolella.

OLYMPUS DIGITAL CAMERASan Luis Obispo, Kalifornia. Yhdistä edullinen majoitus ja sympaattinen pikkukaupunki.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAAliso Beach, Kalifornia. Laguna Beachilla sijaitseva ranta on kaunis, ja muutenkin rantakaupunkien läpi ajaminen ruuhkista huolimatta viihtyisää.

DSC_2949Cape May, New Jersey. Kauniita vanhoja huviloita ja valtava, pehmeähiekkainen biitsi. Kesällä varmaan täynnä porukkaa, syksyllä lähes autio.

auringonallaPA211460Poughkeepsie, New York. Hudsonjoen varrella sijaitseva pikkukaupunki ei ole mitenkään erityinen ainakaan nopealla vilkaisulla, mutta kävelysilta joen yli on maisemiltaan hieno, etenkin ruska-aikaan!

auringonallaP3060027Naples, Florida. Yksi Floridan tuntemattomista helmistä. Näin täällä ensimmäistä kertaa ikinä vapaudessa uivan delfiinin!

Joskohan tässä nyt olisi tarpeeksi Amerikkaa vähäksi aikaa. Ensi viikolla ollaan sitä paitsi jo lomalla ja Amsterdamissa!

Suosikkikohteeni Amerikassa (matkakuumetta ilmassa!)

Olen välillä ihan pakahtua onnesta, kun mietin mitä kaikkia ihania muistoja olemme saaneet matkustamisen myötä. Kun katselen lomakuvia, muistan aina elävästi sen fiiliksen paikan päältä ja joskus on ihan käsittämätöntä ajatella, että olemme niin etuoikeutettuja, että voimme matkustaa vapaasti minne tahansa. Oman budjettimme ja aikaresurssien puitteissa tietenkin.

Aloin pohtimaan kaikkia niitä paikkoja, joihin haluaisin ehdottomasti matkustaa uudelleen, tai jotka ovat jääneet mieleen erityisesti. Niitä oli niin monta, että päätin sittenkin koota tähän suosikkikohteeni vain yhdestä maasta. Amerikka, mitä kaikkea siellä onkaan tarjolla. Ja sanottakoon, että emme ole nähneet varmasti vielä puoliakaan, eikä käytyjä osavaltioitakaan ole kuin toista kymmentä. Reissuhaaveita on useita, ja odotamme vain oikeaa hetkeä, että pääsemme niitä toteuttamaan.

Listaus ei ole missään järjestyksessä, ennemminkin olen ensin ajatellut länsirannikon puolta, sitten Floridaa ja lopuksi vielä itäpuolta.

grandcanyonIMG_2921

Grand Canyon. Vaikka nämä eivät olekaan missään järjestyksessä, niin kyllä Grand Canyonin ilmestyminen auringonnousun aikaan nenän eteen niin valtavana, kaikki äänet imevänä aukkona on ollut yksi hienoimmista kokemuksista ikinä. Oli todellinen onnenpotku, että emme jääneet Flagstaffiin motellille nukkumaan hyviä yöunia vaan heräsimme jo kolmen aikoihin ja ajoimme sysipimeässä yössä kanjonille. Olimme perillä juuri auringonnousun aikaan eikä paikalla ollut kuin pari ihmistä lisäksemme, sillä emme menneet muutenkaan minnekään päänäköalapaikalle. Vaaleanpunainen usva ja ääretön hiljaisuus paljastivat valtavan kanjonin pala palalta!

P7026372

Death Valley. Pidän jostain syystä aavikoista ja erämaasta, ne ovat jotenkin todella romanttisia paikkoja. Death Valley ei ole mikään valtava nähtävyys, mutta jotenkin se reilun 50 lämpötila yhdistettynä niin karuun maisemaan oli jotain todella turruttavaa, muistan sen aina! Jos olet Vegasissa, niin kannattaa ehdottomasti tehdä pieni autoretki Death Valleyn suuntaan.

antelopecanyonDSC_0354

Antelope Canyon. Kaikki varmaan tietävätkin, että kanjoniin tehdään vain opastettuja retkiä ja se tarkoittaa sitä, että vaikka kuvissa näyttää toisin, niin ruuhkaahan siellä tulee. Silti kanjoni oranssin eri sävyisine seinämineen oli jotain, millaista en ollut koskaan aikaisemmin nähnyt. Olisi huippua päästä kävelemään kanjonissa omassa rauhassa, mutta harmi kyllä se ei taida olla mahdollista. Ajankohdaksi kannattaa valita peak time, koska silloin auringonvalo on kanjonissa parhaimmillaan.

monumentvalleyDSC_0425

Monument Valley. Ajoimme Monument Valleyn läpi ihan liian kiireellä, ja lisäksi Utahilla olisi varmasti paljon hienoja maisemia ihan lähietäisyydellä. Seuraavalla kerralla haluan majoittua Monument Valleyssa näköalapaikalla olevassa hotellissa ja nähdä auringonlaskun!

P6295657

Kalifornian rantatie. Aloitimme ensimmäisen roadtripimme San Franciscosta ja ajoimme kuuluisaa Kalifornian rantatietä aina San Luis Obispoon (viehättävä pikkukaupunki) saakka. En koskaan unohda sitä tunnetta, kun ensimmäinen suuri seikkailu on edessä, tie mutkittelee korkealla kalliolla ja alhaalla näkyy syvän sinisenä kimaltava meri.

auringonallaDSC_9644

Los Angeles. Vaikka kaupungissa on huonojakin puolia, niin silti se on yksi lemppareistani. Erityisen kaunis Losi on auringon laskiessa, oli näköalapaikkana sitten Griffith Observatory tai Mulholland Drive. Kaupungin lukuisat korkeat palmut teiden varsilla tuovat ihan omanlaisensa fiiliksen, ja lukuisilla eri rannoilla on lomatunnelmaa kerrakseen.

auringonallaDSC_0834

Palm Springs ja Joshua Tree National Park. Nämä sijaitsevat niin lähekkäin, että niputin siksi yhteen. Joshua Treen kansallispuisto ei ole mikään valtava, mutta jotain kiehtovaa siinäkin on kaikessa karuudessaan. Palm Springsiä emme ehtineet edes hirveästi näkemään, mutta jotenkin se aavikolla puhaltava tuuli ja vaalea hiekka siellä täällä loivat jopa melko aavemaisen tunnelman, ainakin yöllä.

auringonallaDSC_0540

Albuquerque. New Mexicon pieni pääkaupunki on must-kohde ainakin kaikille Breaking Bad -faneille. Ja kaupunki on muutenkin jotenkin sympaattinen. Vanha kaupunki on perinteistä punertavaa pyöreäreunaista rakennustyyliä, yliopiston lähettyvillä löytyy taas katutaidetta ja edullisia ravintoloita. Ja tietenkin kaupungissa on lukuisia tv-sarjan kuvauspaikkoja.

auringonallaP3060059

Everglades. Mikään ei ole niin jännittävää kuin alligaattorijahti. Ja jahdilla tarkoitan sitä, että niitä yrittää omatoimisesti bongailla ajamalla autolla eri jorpakoiden äärelle ja kurkottaa päänsä hipihiljaa tien laidalta, jotta näkisi edes vilauksen alligaattorin hännästä. Hui, kuinka pelkäsinkään tuota ajatusta etukäteen, edes autosta nousemista sellaisella alueella, mutta sitten alkumatkasta nähdyt kolme alligaattorin poikasta sulattivat minut täysin. Onneksi niiden mama ei näyttäytynyt, vaikka myöhemmin bongasimme kyllä isojakin yksilöitä, ja joskus jopa todella läheltä!

P3073166

Key West ja Florida Keys. Jenkkien eteläisimmän kaupungin tunnelma on ihastuttavan trooppinen ja talot kauniita kuin satukirjassa. Miinusta tulee tietenkin ruuhkista ja parkkipaikkojen vähyydestä, mutta ehkä seuraavalla kerralla yrittäisin venyttää budjettiin yöpymisen Key Westissä. Ajomatka Florida Keysien läpi on hieno kokemus, vaikka välillä saaret ovat todella pusikkoisia eikä turkoosista merimaisemasta ole tietoakaan. Onneksi matkan varrelle osuu loputon määrä siltoja.

auringonallaPA221529

Fire Island. New Yorkin -lomaan yhdistetty mini roadtrip on aina hyvä idea. Ja ajomatkalla Hamptoneiden suuntaan kannattaa pysähtyä Fire Islandilla, joka on todella kapea ja karu saari upeine rantoineen ja majakkoineen. Tykkäsin myös Montaukin tunnelmasta, kuten koko Long Islandista (en tietenkään siitä pusikkoisesta motarista). Syksyllä alueella on supersöpöjä kurpitsapeltoja ja muuten todella hiljaista ja rauhallista.

auringonallaPA211380

New York. Enhän voisi jättää tällaiselta listalta pois New Yorkia. Kaupunkia, joka yhtä aikaa ärsyttää ja ihastuttaa, mutta enimmäkseen saa turistin tuntemaan olonsa elokuvamaiseksi. Kaikki paikat ovat tuttuja entuudestaan, vaikka niissä ei olisi koskaan itse vieraillut. Silti jokaisen nurkan takaa voi löytää jotain yllättävää.

No, mites on, mitkä on teidän suosikkikohteita? Itseä kiinnostaisi kovasti ainakin maan luoteisosa, ja todennäköisesti suuntaamme sinne sitten seuraavaksi. Tästä listauksesta jäi kyllä puuttumaan vaikka mitä kivoja, pienempiä ja/tai tuntemattomampia paikkoja. Ehkä niille pitäisi tehdä ihan oma listansa.

Tähtiä, tähtiä ja näköalapaikkoja

Viime syksynä road trip -jutut jäi harmillisesti hieman kesken valokuvien katoamisen takia. Koska tilanne epäuskoisesti korjaantui toukokuussa, voidaan aiheesta jatkaa vielä ainakin parin postauksen verran. Tällä kertaa on luvassa pientä nähtävyyskierrosta eli Walk of Fame ja Griffith Observatory, josta on hienot näkymät sekä kaupunkiin että Hollywood-kyltille.

Olimme Losin nähtävyyspäivänä liikkeellä jo suhteellisen aikaisin. Ajoimme hauskasta vaaleanpunaisesta Hollywoodin motellistamme jonkin matkaa Walk of Famen läheisyyteen ja saimme automme kadunvarteen parkkiin. Kurvasimme tähtikadulle jota kuinkin Chinese Theatren kohdalta ja saimme kokea pienen pettymyksen: teatteri oli julkisivuremontissa ja sen edessä oli rumia ja korkeita työmaa-aitoja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kävelimme läheiselle ostarille ja huomasimme sieltä olevan näkymät Hollywood-kyltille, vaikka tietenkin kyltti näkyi kaukaisuudessa todella pienenä. Mutta jee kuitenkin! Sen jälkeen aloimme tutkailemaan tarkemmin tähtiä, joita kadulla oli molemmin puolin tietä. Tähtien bongailu oli hauskaa ja melko koukuttavaa. Siitäkin huolimatta, että Walk of Fame on paljon rähjäisempi ja tavallisempi kuin odottaisi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Seuraavana oli vuorossa Griffith Observatory, jonka pihalta pystyi ennakkotietojemme mukaan kuvaamaan ja ihailemaan maisemia Hollywoodin kukkuloilta käsin. Eikä me tietenkään oltu ainoita, jotka olivat aamupäivästä jo liikkeellä. Saimme kuitenkin auton parkkiin ja pääsimme ottamaan valokuvamme. Sää oli hieman pilvinen, joten näkymät eivät olleet kaikkein parhaimmat sillä hetkellä, mutta huikean hienot toki. Seuraavalla kerralla menemme tänne illalla. Tällä kertaa ihailimme iltamaisemia Mulholland Drivelta, missä on toki myös upeat näkymät ja melko taianomainen tunnelma.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Viime kesänä: 4th of July Santa Monicassa

Viime kesänä tähän aikaan olimme ensimmäistä kokonaista päivää Los Angelesissa. Majoituimme Paradise Inn -motelliin Culver Cityssä, lähellä Santa Monicaa ja vietimme sekä päivän että illan rannalla. Päivällä löhöilimme Venice Beachilla ja kävelimme iltapäivän kuumuudessa kuuluisaa Boardwalkia ja söimme juustoa valuvat pizzaslaissit ruohikolla palmun alla istuen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illalla suuntasimme automme samaan parkkiin kuin päivälläkin (olimmehan maksaneet koko päivästä) ja kävelimme taas rantaa kohti. Kadun varrella olevilla pihoilla oli jo sytytetty grillit ja hodareita ja hampurilaisia valmisteltiin pihajuhlia varten. Mieleeni tuli vuosien takainen vaihtokesäni Iowassa, vaikka ei kylläkään niistä grillailuista. Isäntäperheessämme 4th of July ei näkynyt millään erityisellä tavalla, sitä ei juhlittu muuten kuin käymällä illalla kylän (Buffalo Center) ilotulitusta katsomassa. Mutta sekin on jäänyt mieleen: kuuma ja pimeä kesäyö, raketit maissi- ja papupeltojen yllä.

Kävelimme tällä kertaa rantakatua Santa Monican laiturin suuntaan. Tunnelma oli pehmeän hämärä ja huvipuistolaitteiden valot loistivat värikkäinä horisontissa. Ihmisiä istuskeli rannalla, osa temppuili renkaissa ja muissa telineissä ja osa vain käveli rantakatua pitkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laiturilla oli ihana vanhan ajan tivolitunnelma. Hattaraa, popcornia, karuselli ja vanha puulaituri jalkojen alla. Kiertelimme laiturilla aikamme ja jäimme katsomaan ilotulitusta, joka oli kylläkin kauempana Venicessä eikä ollut mitenkään erityinen laiturilta katsottuna, mutta tunnelma muutoi oli ainutlaatuinen. Lähdimme kävelemään takaisin autolle päin vielä rakettien paukkuessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Road tripin kohokohdat

Tasan vuosi sitten elettiin jännittäviä hetkiä, kun juhannus lähestyi kesäkuun edetessä ja se tiesi yhden unelmiemme matkan, länsirannikon road tripin alkamista. Nyt kun juhannus lähenee taas, on fiilis hieman haikea: olisipa vielä viime kesä, tai pikemminkin olisipa jo ensi kesä, kun silloin meillän on ainakin teoriassa mahdollista lentää taas Atlantin toiselle puolelle, vuokrata auto ja kierrellä mitä mahtavimmissa paikoissa, yöpyä motelleissa ja syödä maailman parhaimpia hampurilaisia. Ynnä muuta.

Tässä vielä viime kesän reissumme kohokohtia aikajärjestyksessä. Ja myönnän, reissulla ei ollut muuta kuin kohokohtia ja nautimme ihan joka minuutista. Se oli täydellinen matka!

  1. Muutama päivä New Yorkissa ennen länsirannikolle lentämistä oli loistoidea. Rahaa meni ihan tasan yhtä paljon (lennot oli muutaman satasen halvemmat pysähdyksellä, mutta maksoimme erotuksen hotelliöinä), mutta pidämme kesäisestä kaupungista kaikkein eniten (touko-syyskuu lienee parhainta aikaa meille). Ehdittiin tehdä vaikka mitä: ihailla graffiteja Bushwickissa, syödä maailman tunnelmallisimmalla grillillä Madison Square Parkissa ja kävellä vehreässä Central Parkissa.ShakeShack
  2. San Francisco, auto alla ja mieletön vapaus! Ajelimme Bay Areaa ympäri, kävimme Treasure Islandilla, Twin Peaks Hillillä ja tietenkin kaupungin keskustassa kiipeämässä mäkisiä katuja.sfo8
  3. Kalifornian rantatie oli huikeine maisemineen ehdoton Kalifornia-kokemus!OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  4. Menimme San Luis Obispoon Santa Barbaraa edullisemman majoituksen perässä. Pikkukaupunki osoittautui yllättävän viehättäväksi lomafiiliksineen, vaikka keskusta ei ole merenrannalla. Ja muita turisteja ei hirveästi näkynyt tuohon aikaan, joten se fiilis tuli jostain muusta.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  5. Ajomatka Las Vegasiin, välillä kumpuilevaa, kuivahkoa maalaismaisemaa, välillä tasankoa ja sitten kiemuraista vuoristotietä. Lempiväriäni okraa joka puolella. Solar farmeja ja täysin autiota tietä. Ja sitten autiomaa, joka jotenkin kummasti viehättää minua.OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  6. Las Vegas, olihan se tietenkin kokemus! Ja yllättävää kyllä, haluan sinne uudelleen. Golden Nuggettimme oli kitsi kuten pitääkin, Stripillä ajettiin autolla ja käveltiin illalla, casinoista kävimme Bellagiolla pelaamassa muutaman hedelmäpelin ja aamupalaa syötiin mm. IHOPilla.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAIHOP
  7. Death Valley, mielettömiä luonnonmaisemia, mielettömän kuumaa! Auton mittarissa komeili jopa yli 50 celsius-asteen lukemat ja ilma todellakin väreili.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  8. Galico Ghost Town, hylätty kaivoskylä, joka oli kunnostettu turisteja varten entisajan loistoonsa. Hauska pikku pysähdys matkalla Las Vegasista Los Angelesiin.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  9. Los Angelesista olimme kuulleet etukäteen sekä kehuja että haukkuja, mutta me ihastuttiin kaupungin tunnelmaan. 4th of July Santa Monican laiturilla, huikeita näkymiä Hollywoodin kukkuloilla ja ilta-ajelu Mulholland Drivella ja tietenkin paljon kruisailua Sunset Boulevardilla.OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA
  10. Päiväreissu Anaheimin kautta San Diegoon ja paluu pienten rantakaupunkien läpi South Coast Highwayta pitkin. Pysähdys Laguna Beachin tienoilla Aliso Beachilla ja hienot rantamaisemat!OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

New York, mahdollisuuksien kaupunki

Ei sitä turhaan sanota, että New Yorkissa kaikki on mahdollista. Unelmat käyvät toteen ja niin edelleen. Ja pienemmätkin asiat kuin suuret unelmat.

Kuten tiedätte, reissasimme viime kesänä yhden unelmamatkoistamme, länsirannikon road tripin. Matka meni loistavasti, mitään vastoinkäymisiä ei ollut. Kuin vasta kotona.

Otin reissun aikana paljon valokuvia. Sadat ei riitä, puhutaan jo enemmästä. Kuvat siirrettiin läppärille jo reissussa, kotona myös pöytäkoneelle. Lisäksi ne oli muistikorteilla.

Emme siis huolestuneet, kun MacBookini ilmoitti syksyllä edessä olevasta viasta, jonka myötä muisti pitää vaihtaa ja koko koneen sisältö tietenkin häviää samalla. Varmuuskopioimme kaiken, mikä ei ollut jo varmuuskopioitu.

Paitsi että meille sattui epähuomiossa virhe. Yksi muistikortti olikin hävöksissä, siinä oli yli tuhat kuvaa ja kokonainen viikko road tripistämme: Las Vegas, Death Valley, Los Angeles, San Diego, Laguna Beach… Eikä näitä kuvia ollut myöskään siirretty pöytäkoneelle.

Huomasimme virheemme liian myöhään. Kuvat hävisivät, olo oli melko epäuskoinen ja lopulta itkin silmät päästäni kadonneiden kuvien perään. Kuviahan ne vain on, mutta jotkut niistä oli hyvinkin tärkeitä.

Palataan siihen ihmeeseen tässä kohtaa. Istuimme metrossa matkalla Rockaway Beachilta takaisin hotellille Long Island Cityyn. Päivä oli ollut aurinkoinen ja mukava ja pitkällä metromatkalla meinasi vaipua uneen. Päätin alkaa järjestelemään pientä matkakukkaroani pysyäkseni hereillä.

Huomasin, että kukkarossa on pienen pieni sivutasku, sinnehän voisi laittaa euron kolikot pois häiritsemästä! Aukaisin taskun ja yritin pujottaa sinne kolikoita, mutta jokin hankasi vastaan. Lievästi ärtyneenä kokeilin taskua, ja mitä siellä olikaan, muistikortti!

Molemmilla kävi heti mielessä, että onko tämä nyt se kadonnut kortti. Ja kyllä, lopputulos on muun muassa tässä:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kortilta löytyi myös se tärkein kuva: yksi ainoa otos, ei uudelleenrajausta, ei mitään käsittelyä. Kihlajaiskuvamme:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IGTravelThursday / Suosikkikohteet TOP10

Minulta kysyttiin muutama viikko takaperin postausta suosikkikohteistani. Hämmästyksekseni en ole tainnut koskaan tehdä sellaista, vaikka toki kaikista listalle pääsevistä kohteista onkin ollut esittelyä täällä blogissa. Toisaalta kohteiden vertaaminen toisiinsa tai järjestykseen laittaminen on ihan mahdotonta, enkä otsikon vastaisesti aio niin tehdä. Tämä on top10-lista, jonka järjestys on vaihteleva! Erityisesti kärkisijoja on vaikea määritellä. Lisäksi olen matkustanut kymmenissä ihanissa kohteissa, joihin kaikkiin voisin matkustaa uudelleen milloin tahansa. Toki kokemukset matkakohteista on myös persoonakysymys: joillekin lasi on aina puoliksi tyhjä ja toisille puoliksi täynnä! (Tästäkin aiheesta voisi jatkaa postauksen verran, mutta mennään nyt siihen itse asiaan eli niihin mielenkiintoisiin/ihaniin/sykähdyttäviin/kauniisiin/rappioromanttisiin paikkoihin maailmalla):

ny2

1. New York. Yksi lempikaupungeistani, tärkeä sellainen. Tärkein? Ainakin matkojen lukumäärän perusteella. Monipuolinen, ei koskaan nähty. Minulle New York ei meinaa Manhattania, vaan melko laajaa aluetta. Siitä siis tulee se monipuolisuus. Suosittelen!

 

sd7

2. Santo Domingo. Dominikaanisen tasavallan pääkaupunki. Rähjäinen ja värikäs. Meluisa ja elävä. Rappioromanttinen? Kyllä! Tähän samaan vedän koko muunkin Dom Repin: ihanat pehmeän vaaleat hiekkarannat, turkoosi meri, banaanipuut, rähjäiset maatalot, dominoa pelaavat vanhukset, kulkukoirat, friteerattu kana ja tostones, rommi…

kuuba1

3. Kuuba. Ertyisesti Havanna ja Santiago de Cuba. Ja maaseutu. Kaikki ylläoleva pätee ihan samalla tavalla näihinkin. Tosin Havanna on selvästi siistitty ja kunnostettu keskustasta, jotta turistit viihtyisivät paremmin. Santiago on paikallisempi, kuumempi ja eläväisempi. Ja silti Havanna on lempikaupunkejani Santiagon ohella, sillä maailmassa on vain yksi ja ainoa Havanna.

rt1

4. USA Road Trip. Fuskaan vähän ja vedän yhdelle sijalle kokonaisen rannikon! Automatka länsirannikolla on yksi parhaista matkoistani ikinä. Road tripillä tunnelma tulee kokonaisuudesta, ei yksittäisistä paikoista! Vuokra-auto on kotisi ja motellit makuuhuoneitasi. Pelkkä aavikolla ajaminen tuntikausia on mielenkiintoista. Los Angelesiin on pakko päästä uudelleen!

IMG_20130517_202444

5. Parga. Kreikkaa parhaimmillaan. Kaunis, jylhä, kodikas. Toiset haaveilee jatkuvasti Kreikan saaristosta, minun mielestä mantereelle sijoittuva Parga on idyllisempi kuin moni muu paikka. Toukokuussa rauhallista, muista ajoista en tiedä mitään. Hedelmätarhoja, postikorttimaisia näkymiä kukkulalta, raikasta kreikkalaista ruokaa, pikkukylämeininkiä.

IMG_0014

6. Berliini. Euroopan lempikaupunkini, Nykin miniversio. Rosoinen, monipuolinen, edullinen. Tuntuu, kuin olisi kotona. Voisin mennä Berliiniin pelkästään syömään ja kaikkein mieluiten söisin Prenzlauer Bergissä. Vaikkapa Kastanienalleen meininkiä seuraten.

IMG_20130520_133149

7. Intia. Tosin kokemusta minulla on vain rikkaimmasta ja pienimmästä osalvaltiosta (Goa). Totuus muualla voisi olla hieman erilainen ja vastenmielisempi. Mutta löytyy sitä meininkiä ja intensiivisyyttä Goan alueeltakin, suosituimmat turistirannat poislukien. Intia valloittaa kaikki aistit!

8. Taormina. Sisilia, Italia. Italia on mieletön maa. Ensimmäinen reissuni oli äkkilähtö Sisiliaan, enkä ole koskaan saanut rahoilleni niin paljon vastinetta kuin siellä, Taorminassa, jossa yövyimme merinäköalallisessa hotellissa korkealla rinteessä. Koko kaupunki on ylhäällä rinteessä ja keskusta on sanalla sanoen kaunis. Lumihuippuinen Etna kruunaa hyvällä tuurilla näkymät.

IMG_0031

9. Andalucia. Espanja, opiskelupaikkani. Enpä tiennyt mennessäni, että Andalucia on täynnä vaikka mitä aarteita. Sevilla, Cádiz, Córdoba, Granada, Ronda… Eikä kotikaupunkini Málaga ole yhtään hassumpi sekään. Cádiz on yksi lempikaupungeistani, sen tunnelma on yhtä aikaa hienostunut, mystinen ja rento.

IMG_0022

10. Brasilia. Tai Brasilian kilometrien mittaiset hiljaiset rannat. Totaalista rentoutumista. Pieni kylä, jossa kaikki tuntee kaikki ja vain päätie on asfaltoitu.

IGTravelThursday on Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown SatuKaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

IGTravelThursday / Laguna Beach, Orange County

Kesäisellä road tripillä tehtiin pieni autoreissu myös Los Angelesin tukikohdasta käsin. Tai totta puhuttuna kahden tukikohdan vaihdoksen välissä, sillä autoilun hyvä puoli on se, että tavarat kulkevat näppärästi ja ilman ylimääräistä vaivaa mukana missä tahansa kellonaikoihin katsomatta. Auton tuoma vapaus, se oli reissun ehdottomia hyviä puolia!

Niinpä siis pakkasimme auton Culver Cityn Paradise Innissa aamulla ja hurautimme ensiksi Anaheimiin ja siitä suoraan San Diegoon. Paluumatkan teimme Pacific Coast Highwayta pitkin, läpi pienien ja idyllisten rantakaupunkien. Aamun pieni pilvisyys muuttui heti kauniiksi auringonpaisteeksi ja Orange County eli O.C. väläytti meille telkkarista tuttua kalifornialaista maisemaa.

Laguna Beachin kohdalla aloimme kurkkimaan sopivaa tienhaaraa rannan tuntumaan, sillä ei kai sellaisissa maisemissa voi ajaa ilman, että käy upottamassa varpaansa pehmeään hiekkaan ja tuntee pehmeän merituulen kasvoilla?

IMG_0137 Lue loppuun

Nykin majoitukset: Carter ja Corona Hotel

Road trip alkoi neljän yön Nykin osuudella, jonka jälkeen lensimme San Franciscoon, missä vasta otimme auton allemme. Säästimme tällä pysähdyksellä muutaman satasen lentolipuissa per henki, mutta maksoimme saman verran Nykin majoituksista. Plus miinus nolla, mutta tietenkin kannattava sellainen, jos tykkää kesäisestä suurkaupungista.

Olemme aikaisemmin majoittuneet Chinatownissa ja Brooklynissä (ja minä Madison Square Gardenia vastapäätä suositussa Pennsylvaniassa, jonne ainakin aikaisemmin pääsi usein edullisesti) ja nyt olimme taas ihan avoimia majoituspaikan sijainnille: hinta oli jälleen kerran merkittävä tekijä. Huomasimme kuitenkin, että kesäkuussa hotelleista löytyi ihan hyviä hintoja jopa Times Squarelta, joten päädyimme olemaan kolme yötä niin keskellä kaikkea kuin olla ja voi. Viimeisen yön vietimme Queensissä, sillä lentomme lähti aikaisin aamulla ja sieltä metromatka oli selvästi lyhyempi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lue loppuun

Matkailutilinpäätös 2013

Näin vuoden vaihtuessa katsotaan perinteisesti sekä eteen- että taaksepäin eikä tässä blogissa tehdä tänä vuonna poikkeusta. Tekee ihan hyvää miettiä mitä kaikkea onkaan tehnyt ja kokenut, sillä usein ainakin itseltäni pääsee unohtumaan miten paljon ihania asioita elämääni kuuluu ja on kuulunut. Ei tarvitse olla kuin kuukausi pari kotona, niin olo on sellainen, että mä en oo käyny piiitkään aikaan missään.

Vuosi alkoi näin matkabloggarin näkökulmasta erinomaisesti: reissun päällä. Viime joulun aurinkoinen Floridan reissu vaihtui vuoden vaihteessa New Yorkiin, jossa olimme ensimmäistä kertaa talviaikaan. Brooklynin kaduilla puhalsi viiltävän kylmä tuuli, kun nousimme ylös metrosta ja kiikutimme laukkujamme parkslopelaiseen vanhaan teollisuusrakennukseen tehtyyn hotelliimme. Talvi ei todellakaan ole mielestäni ihmisen parasta aikaa eikä se sitä ollut lempikaupungissammekaan. Silti reissusta jäi paljon mukavia muistoja, kuten vuoden vaihtuminen Prospect Parkissa, aamupalat lähidinerissa ja synkän talvinen Central Park.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lue loppuun