Kaiken maailman rannoilla (terapiaa marraskuuhun)

Pingviinimatkalaiset ihastuttivat marraskuisen kurjaa keskiviikkoaamuani postauksella heidän suosikkirannoistaan Thaimaassa. Ah, millaista terapiaa on katsella aurinkoisia palmurantoja! Olin itsekin pyöritellyt mielessäni vastaavanlaista postausta, joten tämän innoittamana päätin tarttua toimeen. Tässä siis rantoja, jotka ovat tuoneet valoa talven keskelle kuluneiden vuosien varrella (biitsit ovat aikajärjestyksessä).

makujakotoaporto-de-galinhas-139

Brasilia, Porto de Galinhas, 2007. Brasilia oli kolmas kaukomatkakohteeni ja vaikka rannat olivat hieman erilaisia Thaimaan ja Meksikon turkoosin värisiin kaunokaisiin, oli ainakin näissä brasilialaisissa rannoissa omat hyvät puolensa: väljää, aurinkotuoleja vain siellä täällä, rantabaari jonka muovituolit uivat rantavedessä ja grillattua juustoa myyvät kärryt.

makujakotoatien-beach-024

Thaimaa, Koh Larn, 2008. Asuessani Pattayalla olin harmistunut paikallisten rantojen kehnosta kunnosta, enkä uskaltanut juuri varpaitani enempää niissä uittaa. Viikonloppuisin pääsin kuitenkin pakenemaan pieneen paratiisiini, läheiselle Koh Larnin saarelle, jossa vaikeimmat mopotaksimatkan päässä odotti ranta, joka oli usein lähes tyhjä, melkein kuin omani.

makujakotoakoh-samet-097

Thaimaa, Koh Samet, 2008. Samalla reissulla pääsin viettämään minilomaa siskojeni kanssa Koh Sametille. Hiekka oli puuterimaisen valkoista ja perunajauhon pehmeää. Meidän lisäksi paikalla ei ollut juuri muita länkkäreitä. Kuulemani mukaan tilanne on nykyään ihan eri.

makujakotoagoa2009-400

img_1517makujakotoaimg_1651

Intia, Goa, 2009. Intian kohdalla yksi kuva ei riitä, niitä olisi pitänyt olla enemmänkin kuin kolme. Rannat itsessään eivät olleet paratiisimaisia, mutta pienimuotoinen intialainen häslinki, suloiset kulkukoirat, rannalla tallustelevat lehmät yhdistettynä upeisiin auringonlaskuihin tekevät Intian rannoista elämyksen, joka täytyy kokea edes joskus.

makujakotoacimg0812

Kuuba, Playa Pesquero, 2011. Kuuba on ihan mieletön maa ja sen kaupungit ovat itsessään jo ehdottomasti käymisen arvoinen juttu, mutta ei siellä pääse pettymään rantalomallakaan. Omalla reissullamme kierrettiin maata pohjoisesta etelään, ja välillä pysähdyttiin muutamaksi päiväksi rannalle, joka oli sekä huikean kaunis että mukavan rauhallinen.

makujakotoapc251153

USA, Miami Beach, 2012. Kuva on jotenkin hassun värinen, mutta Miamin tunnetuin ranta jäi mieleen värikkäinen ja ikonisten hengenpelastajakoppien lisäksi myös todella miellyttävästä säästä. Ainakin jouluaattona oli täydellisen aurinkoista, mutta ei kuumaa. Hiihtolomalla pääsemmekin ohimennen tsekkaamaan useammankin floridalaisen biitsin, jes!

makujakotoadsc_3579

Indonesia, Bali, 2014. Balilla olimme niin onnellisia, että sitä ei olisi voinut muuttaa mikään, olimmehan juuri menneet naimisiin. Häämatka oli kaikkea mitä toivoa voi, ja tämä kyseinen kuva satunnaisen ohikulkijan ottamana on yksi lempikuvistani. Olimme matkalla läheiselle näköalapaikalle, jossa aallot tyrskysivät juuri sillä voimalla, kuin ne Balilla usein tekevät.

filippiinitimg_1745

Filippiinit, Boracay, 2015. Kolme päivää rannalla tuli kevään kiireiden keskellä todella tarpeeseen, ja Boracaylla jos missä rannat suorastaan hivelevät silmää. Kävimme aikamme kuluksi kolmella eri rannalla, etsien varjopaikkaa palmun alta ja lukieksemme kirjoja. Välillä toki riitti vain se, että tuijotteli merta. Ja joi tuoreesta mangosta tehdyn smoothien.

auringonalladsc_2380

Thaimaa, Railay, 2016. Viime keväänä valitsimme Bangkokin lisäksi muutaman päivän rentotumisen rannalla, ja koska Krabin maakunta on tunnettu upeista maisemistaan, valitsimme Railayn, sillä alue on pienehkö ja maisema on läsnä koko ajan. Söimme aamupalaa rantahietikon kupeessa, tuijotellen vihreänturkoosia merta ja karstivuoria. Parempaa aamupalamaisemaa ei löydy! Illalla ihmiset kokoontuivat rannalle katsomaan mielettömiä auringonlaskuja.

auringonallap3250271

Thaimaa, Koh Hong, 2016. Niistä maisemista puheenollen, jos mietit missä postikortteja kuvataan, niin todennäköisesti Koh Hongilla. Huonona puolena se, ettet ole yksin. Hyvänä se, että ranta on aika lailla täydellinen.

Opiskeluaikaan (ja vähän sen jälkeenkin) olin usein marraskuussa jossakin lämpimässä. Tein opintojen ohella töitä ympäri vuoden ja käytännössä minulla oli vain tämä kahden viikon loma marras-joulukuun vaihteessa. Ei yhtään huonompi aika lähteä reissuun! Myöhemmin ja varsinkin nykyisessä työssäni loma-ajat ovat olleet usein sellaiset, että marraskuussa on saanut viettää laatuaikaa Suomen kaamoksen kanssa. Onneksi joululoma odottaa kuukauden päässä!

Mainokset

Mitä kaipaan maailmalta?

Näin matkamessujen aikaan kaikki maailman kohteet ovat kartalla ja kaikkien mielessä, mutta vaikka ei olisi päässyt edes messuilemaan, on minun tunnustettava, että olen viime aikoina haikaillut maailmalle entistä enemmän. Ja erityisesti olen haikaillut niitä matkoja, jotka on jo tehty.

Aamupalakeskustelumme alkoi tänään veriappelsiinimehusta, jonka olin puristanut omin kätösin, ja se päättyi Santo Domingoon, jossa join elämäni parasta appelsiinimehua. Siitä olikin sitten enää lyhyt matka Kuuba-aiheiseen keskusteluun. Eilen söimme intialaista ruokaa, jolloin minä pohdin ääneen (niin kuin joka kerta), että Intiassa olen syönyt maailman parhaat kasvisruuat.

Mitä kaikkea kaipaankaan maailmalta? Kokosin tähän muutamia yksittäisiä juttuja paikoista, joissa olen käynyt enemmän tai vähemmän kauan aikaa sitten. Jätin myös tarkoituksella pois roadtripit, New Yorkit, Aasian metropolit ja Euroopan lempikaupungit. Sen sijaan selasin kuva-albumeita jopa niinkin kauas taaksepäin kuin kymmenen vuotta sitten.

Intia hemmottelee kaikkia aisteja, ihan oikeasti!

IMG_1517 IMG_1625_2
Goa2009 337 Goa2009 267
Goa2009 289 IMG_1592_2
Goa2009 395

Kuuban tunnelmaa ei voita mikään. Pakko päästä joskus uudelleen. Mieluummin ennemmin kuin myöhemmin. Havannan lisäksi Santiago on upea kaupunki!

CIMG0895_2
CIMG0674 CIMG0633_2
CIMG0534_2 CIMG0670
CIMG0898 CIMG0900
CIMG0904

Italiassa ei jää ainakaan nälkäiseksi ja halvallakin syö hyvin. Kaduille levittäytyvät ravintolat ovat mitä tunnelmallisimpia.

CIMG3125_2
CIMG1302 CIMG3192_2
CIMG1136 CIMG3194
CIMG3292 CIMG3374_2 2

Andaluciassa asuessa totuin siihen, että appelsiinipuita on kaikkialla: aukioilla, katujen varsilla, satunnaisesti talojen takaa pilkistämässä…

sevilla 150 granada 017
sevilla 147

Santo Domingon värikästä katukuvaa tulee ikävä aina, kun näitä kuvia katsoo. Katukuvaajan karibialainen paratiisi!

P1270922
P1250699 P1250700
P1270910 P1271049

Thaimaan katukeittiöt ovat jääneet mieleeni kaikkein vahvimpina kaikista kokeilemistani Aasian katukeittiöistä. Ehkä syy on siinä, että siellä asuessani söin pääsääntöisesti vain niissä. Kuvia en silti ottanut yhtään(!), mutta näköjään välillä tuli syötyä myös astetta ”hienommissa” paikoissa. Tom yumia jos mitä kaipaan!

tom yam 001

IGTravelThursday / Suosikkikohteet TOP10

Minulta kysyttiin muutama viikko takaperin postausta suosikkikohteistani. Hämmästyksekseni en ole tainnut koskaan tehdä sellaista, vaikka toki kaikista listalle pääsevistä kohteista onkin ollut esittelyä täällä blogissa. Toisaalta kohteiden vertaaminen toisiinsa tai järjestykseen laittaminen on ihan mahdotonta, enkä otsikon vastaisesti aio niin tehdä. Tämä on top10-lista, jonka järjestys on vaihteleva! Erityisesti kärkisijoja on vaikea määritellä. Lisäksi olen matkustanut kymmenissä ihanissa kohteissa, joihin kaikkiin voisin matkustaa uudelleen milloin tahansa. Toki kokemukset matkakohteista on myös persoonakysymys: joillekin lasi on aina puoliksi tyhjä ja toisille puoliksi täynnä! (Tästäkin aiheesta voisi jatkaa postauksen verran, mutta mennään nyt siihen itse asiaan eli niihin mielenkiintoisiin/ihaniin/sykähdyttäviin/kauniisiin/rappioromanttisiin paikkoihin maailmalla):

ny2

1. New York. Yksi lempikaupungeistani, tärkeä sellainen. Tärkein? Ainakin matkojen lukumäärän perusteella. Monipuolinen, ei koskaan nähty. Minulle New York ei meinaa Manhattania, vaan melko laajaa aluetta. Siitä siis tulee se monipuolisuus. Suosittelen!

 

sd7

2. Santo Domingo. Dominikaanisen tasavallan pääkaupunki. Rähjäinen ja värikäs. Meluisa ja elävä. Rappioromanttinen? Kyllä! Tähän samaan vedän koko muunkin Dom Repin: ihanat pehmeän vaaleat hiekkarannat, turkoosi meri, banaanipuut, rähjäiset maatalot, dominoa pelaavat vanhukset, kulkukoirat, friteerattu kana ja tostones, rommi…

kuuba1

3. Kuuba. Ertyisesti Havanna ja Santiago de Cuba. Ja maaseutu. Kaikki ylläoleva pätee ihan samalla tavalla näihinkin. Tosin Havanna on selvästi siistitty ja kunnostettu keskustasta, jotta turistit viihtyisivät paremmin. Santiago on paikallisempi, kuumempi ja eläväisempi. Ja silti Havanna on lempikaupunkejani Santiagon ohella, sillä maailmassa on vain yksi ja ainoa Havanna.

rt1

4. USA Road Trip. Fuskaan vähän ja vedän yhdelle sijalle kokonaisen rannikon! Automatka länsirannikolla on yksi parhaista matkoistani ikinä. Road tripillä tunnelma tulee kokonaisuudesta, ei yksittäisistä paikoista! Vuokra-auto on kotisi ja motellit makuuhuoneitasi. Pelkkä aavikolla ajaminen tuntikausia on mielenkiintoista. Los Angelesiin on pakko päästä uudelleen!

IMG_20130517_202444

5. Parga. Kreikkaa parhaimmillaan. Kaunis, jylhä, kodikas. Toiset haaveilee jatkuvasti Kreikan saaristosta, minun mielestä mantereelle sijoittuva Parga on idyllisempi kuin moni muu paikka. Toukokuussa rauhallista, muista ajoista en tiedä mitään. Hedelmätarhoja, postikorttimaisia näkymiä kukkulalta, raikasta kreikkalaista ruokaa, pikkukylämeininkiä.

IMG_0014

6. Berliini. Euroopan lempikaupunkini, Nykin miniversio. Rosoinen, monipuolinen, edullinen. Tuntuu, kuin olisi kotona. Voisin mennä Berliiniin pelkästään syömään ja kaikkein mieluiten söisin Prenzlauer Bergissä. Vaikkapa Kastanienalleen meininkiä seuraten.

IMG_20130520_133149

7. Intia. Tosin kokemusta minulla on vain rikkaimmasta ja pienimmästä osalvaltiosta (Goa). Totuus muualla voisi olla hieman erilainen ja vastenmielisempi. Mutta löytyy sitä meininkiä ja intensiivisyyttä Goan alueeltakin, suosituimmat turistirannat poislukien. Intia valloittaa kaikki aistit!

8. Taormina. Sisilia, Italia. Italia on mieletön maa. Ensimmäinen reissuni oli äkkilähtö Sisiliaan, enkä ole koskaan saanut rahoilleni niin paljon vastinetta kuin siellä, Taorminassa, jossa yövyimme merinäköalallisessa hotellissa korkealla rinteessä. Koko kaupunki on ylhäällä rinteessä ja keskusta on sanalla sanoen kaunis. Lumihuippuinen Etna kruunaa hyvällä tuurilla näkymät.

IMG_0031

9. Andalucia. Espanja, opiskelupaikkani. Enpä tiennyt mennessäni, että Andalucia on täynnä vaikka mitä aarteita. Sevilla, Cádiz, Córdoba, Granada, Ronda… Eikä kotikaupunkini Málaga ole yhtään hassumpi sekään. Cádiz on yksi lempikaupungeistani, sen tunnelma on yhtä aikaa hienostunut, mystinen ja rento.

IMG_0022

10. Brasilia. Tai Brasilian kilometrien mittaiset hiljaiset rannat. Totaalista rentoutumista. Pieni kylä, jossa kaikki tuntee kaikki ja vain päätie on asfaltoitu.

IGTravelThursday on Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown SatuKaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

Legendaarinen Habana Libre -hotelli

Hotellin valinta on yksi suurimmista matkaa varattaessa tehtävistä päätöksistä. Itse olen sitä mieltä, että koska en ole vielä kertaakaan matkustanut minnekään viettääkseni aikaa hotellissa, ei hotellivalinnan onnistumisella ole ollut niin suurta merkitystä. Tärkeintä on hotellin sijainti, toiseksi tärkeintä se, että yöllä saa nukuttua (meteli ei häiritse minua, mutta esimerkiksi homehtuneet petivaatteet kylläkin…). Tai toisin päin.

Yleensä tekemäni hotellivalinnat ovat kuitenkin osoittautuneet hyviksi (vai onko se vain asenteesta kiinni?). Ajattelin kertoilla näistä hyvistä hotelleista yksi kerrallaan ja tasapainon vuoksi voin kertoa myös niistä epäonnistuneista valinnoista (joita ei juuri ole).

CIMG0423 2

Ensimmäisenä saa kunnian olla Habana Libre (entinen Tryp Habana Libre), joka nimensä mukaisesti sijaitsee Havannassa, Kuubassa. Hotelli on kaupungin tasokkaimpia ja sillä on pitkät perinteet. Hotelli aloitti Hiltonina 50-luvun lopussa, mutta vallankumouksen jälkeen nimi muuttui Habana Libreksi. Fidel Castro piti hotellin sviitissä numero 2324 päämajaansa kolmen kuukauden ajan.

Lue loppuun

Kuuban maaseudulla

Ette arvaa kuinka mielissäni toisaalta olen, kun joudun (saan) julkaista uudelleen näitä Kuuba-aiheisia juttuja. Muistuu taas mieleen, kuinka hieno reissu se kaiken kaikkiaan oli ja kuinka kävisin kyseisessä maassa enemmän kuin mielelläni uudestaan. Tosin samalla myös tiedän, etten ole sinne päin suuntaamassa lähitulevaisuudessa ja ettei maa ole enää sama, mikäli vierailen siellä joskus uudelleen.

Kuuban reissumme ei ollut varsinaisesti mikään kiertomatka, mutta loppujen lopuksi pääsimme kivasti näkemään maan eri kolkkia ihan päästä päähän, vain keskivaihe jäi näkemättä.

CIMG0483 CIMG0455_2 CIMG0461 2 CIMG0440_2 CIMG0438 2

Majoittauduimme Havannassa ja Guardalavacassa, joista käsin pääsi käymään myös lähialueilla, kuten Santiago de Cubassa. Bussilla matkustamisen hyviä puolia on se, että samalla näkee ympäristöä. Kuubassa ei kuitenkaan ole juuri julkista liikennettä, tai kaikki liikenne on periaatteessa julkista, mutta ehkä turistille vähän hankalasti tavoitettavissa.

CIMG0502 CIMG0499 CIMG0501

Kuuba on kovin pitkulainen maa ja Havanna sijoittuu siinä kaikkein pohjoisimmaksi ja melkein läntisimpään Kuubaan. Kävimme Havannasta länteen päin Pinar del Ríon alueella. Guardalavaca on taas etelämmässä ja melkein itäisessä päässä Kuubaa. Itäisin paikka on Santiago de Cuba, jossa pääsimme myös vierailemaan yhden yön verran.

CIMG0506_2 CIMG0698 CIMG0525 2 CIMG0526_2 CIMG0527 2 CIMG0530_2

Kuvat ovat Pinar del Ríon alueelta ja niissä näkyy mm. sikari-tuotantoa maaseudulla ja Leovigildo Gonzalezin valtava maalaus Mural de la Prehistoria.

Playa Costa Verde

Koska olen kirjoittanut jo jutun all inclusive -hotellista, en kirjoita tähän enää kaikkea toisintona. Paljastettakoon, että kyseessä oli Kuuban Guardalavacan Playa Costa Verde niminen hotelli.

Koska kyseessä on all inclusive -hotelli, joka sijaitsee sellaisessa paikassa, jossa ympäristössä ei ole muuta kuin muutama muu hotelli, kertoo tuo juttu ruokailuista melko kattavasti oleellisen. Kuubassa ei tosiaan ole samalla tavalla asutusta ja pikkukyliä hotellien ympärillä, niin kuin vaikka Aasiassa on tottunut näkemään. Hotellit ovat isoja resortteja (Kuuban armeijan omistamia), joilla on omat rannat ja palvelut. Tosin muitakin mahdollisuuksia voi olla, varsinkin tulevaisuudessa, mutta ainakin ne on paljon hankalammin (ja kalliimmin?) saavutettavissa.

Hotellin alue on resortiksi viihtyisä ja rauhallinen, vaikka hotellissa asuu paljon porukkaa. Huoneet sijaitsevat pikkutaloissa, joissa jokaisessa oli muistaakseni noin kahdeksan tilavaa huonetta leveine sänkyineen. Talot muodostavat oman pihapiirin ja esimerkiksi meidän sisäpihalla oli ihana jacuzzi.

Lue loppuun

Rakastuimme myös Santiago de Cubaan

Kuubaan matkustaessa kaikki varmasti suuntaavat Havannaan. Mutta jos mahdollista, kannattaa myös käydä maan toisessa päässä, Santiagossa, joka on Kuuban toiseksi suurin kaupunki.

Havannaan verrattuna kaupunki on mustempi (afrokuubalaisten asuttama), kuumempi ja jossain mielessä elämänmakuisempi. Ei ole kovin tavatonta, että parturi on raahannut tuolinsa ulos kadulle auringonpaisteeseen ja hiustenleikkaus suoritetaan siellä. Noin niinku esimerkiksi.

CIMG0835_2 CIMG0805_2 CIMG0813_2 CIMG0815_2 CIMG0843 CIMG0851_2

Santiagossa on huomattavasti vähemmän turisteja kuin Havannan vanhan kaupungin kunnostetuilla osuuksilla ja katukuvassa näkyykin edelleen paljon paikallisia.

Satuimme itse vierailemaan kaupungissa samaan aikaan, kun keskustan kaduilla ja plazoilla järjestettiin erilaisia musiikkitapahtumia. Tunnelma oli satumainen musiikin ja tanssin sävyttäessä pimeää ja kuumaa Kuuban yötä. Keskustan ulkopuolella, lähellä hotelliamme, oli myös meneillään katujuhlat, mutta niiden pääteemana oli ruoka. Vartaissa pyöri kokonaisia possuja ja rommia oli saatavilla useammastakin kojusta.

CIMG0865_2 CIMG0866 CIMG0869 CIMG0875_2

Santiagon keskustassa oli paljon kauniita kujia ja rakennuksia.

CIMG0898 CIMG0900 CIMG0904 CIMG0906 CIMG0908 CIMG0857 CIMG0863 CIMG0915

Mikä on munataksi? Havannan hulvattomin kyyti!

Eilen kirjoittelin Havannan komeista taksikyydeistä, mutta kyllä kaupungissa voi liikkua vähän vähemmänkin pröystäilevällä tyylillä: munataksilla!

Taksien virallinen nimi on coco taxi, mutta koska työkaverini kutsui niitä ennen matkaani munatakseiksi, niin en ole päässyt siitä ilmauksesta eroon. Ja kyllä ne enemmän munille näyttävät kuin kookoksille!

CIMG0369_2 CIMG0372_2 Lue loppuun

Maailman siistein taksikyyti

Havannassa ja Kuubassa ylipäätään taksilla ajaminen on kokemus. Useimmat autoista ovat nimittäin museokamaa ja aivan sairaan siistin näköisiä! Sen lisäksi, että käytät kyseisiä autoja takseina, voit myös vuokrata auton kuskeineen esimerkiksi tunniksi, mikä maksaa muutaman kymmenen euroa.

Nappasimme oman automme maineikkaan hotelli Nacionalin pihasta. Olimme kytänneet tiettyä nättiä avoautoa (Ford 1957, mies tietää kertoa), jonka kuljettaja oli kipaissut jonnekin asioilleen. Jäimme auton viereen odottamaan, sillä tiesimme kilpailun hienoimmista autoista olevan välillä kovaa. Saimmekin seuraksemme muita turisteja, jotka piirittivät kyseistä autoa myös. Koska meillä oli tiukka aikataulu, aioimme taistella autosta vaikka sitten kyynärpäätaktiikalla.

CIMG0612_2

Kuskin käveltyä kohti autoaan hyökkäsin espanjankielentaitoisena heti kyselemään auton varaustilannetta (tosin kuubalaiset osaa kyllä hyvin enkkuakin, mutta halusin erottua joukosta). Saimme auton varattua myöhäiseksi iltapäiväksi ja sovimme treffit hotellimme eteen.

Kuskimme oli varsin mukava mies, joka näytti stetsoneineen ennemminkin teksasilaiselta kuin kuubalaiselta. Olisimme saaneet valita reitin ihan vapaasti, mutta pyysimme kuljettajaa ajamaan ”tyypillisen” reitin.

CIMG0616_2

Suuntasimme ensin uuden kaupungin puolelle (hotellimme sijaitsi siellä), sitten ajoimme Malecónia pitkin vanhaan kaupunkiin, missä kiertelimme vielä loppuajan ja jäimme kyydistä viettämään iltaa vanhan kaupungin sykkeessä.

CIMG0638_2 CIMG0650_2

 

Toinen taksiajelu vanhalla autolla oli Santiagossa, missä kulkupelinä oli Chevy 1956, ei hullumpi sekään!

CIMG0875_2