Ette arvaa kuinka mielissäni toisaalta olen, kun joudun (saan) julkaista uudelleen näitä Kuuba-aiheisia juttuja. Muistuu taas mieleen, kuinka hieno reissu se kaiken kaikkiaan oli ja kuinka kävisin kyseisessä maassa enemmän kuin mielelläni uudestaan. Tosin samalla myös tiedän, etten ole sinne päin suuntaamassa lähitulevaisuudessa ja ettei maa ole enää sama, mikäli vierailen siellä joskus uudelleen.
Kuuban reissumme ei ollut varsinaisesti mikään kiertomatka, mutta loppujen lopuksi pääsimme kivasti näkemään maan eri kolkkia ihan päästä päähän, vain keskivaihe jäi näkemättä.
Majoittauduimme Havannassa ja Guardalavacassa, joista käsin pääsi käymään myös lähialueilla, kuten Santiago de Cubassa. Bussilla matkustamisen hyviä puolia on se, että samalla näkee ympäristöä. Kuubassa ei kuitenkaan ole juuri julkista liikennettä, tai kaikki liikenne on periaatteessa julkista, mutta ehkä turistille vähän hankalasti tavoitettavissa.
Kuuba on kovin pitkulainen maa ja Havanna sijoittuu siinä kaikkein pohjoisimmaksi ja melkein läntisimpään Kuubaan. Kävimme Havannasta länteen päin Pinar del Ríon alueella. Guardalavaca on taas etelämmässä ja melkein itäisessä päässä Kuubaa. Itäisin paikka on Santiago de Cuba, jossa pääsimme myös vierailemaan yhden yön verran.
Kuvat ovat Pinar del Ríon alueelta ja niissä näkyy mm. sikari-tuotantoa maaseudulla ja Leovigildo Gonzalezin valtava maalaus Mural de la Prehistoria.