Legendaarinen Habana Libre -hotelli

Hotellin valinta on yksi suurimmista matkaa varattaessa tehtävistä päätöksistä. Itse olen sitä mieltä, että koska en ole vielä kertaakaan matkustanut minnekään viettääkseni aikaa hotellissa, ei hotellivalinnan onnistumisella ole ollut niin suurta merkitystä. Tärkeintä on hotellin sijainti, toiseksi tärkeintä se, että yöllä saa nukuttua (meteli ei häiritse minua, mutta esimerkiksi homehtuneet petivaatteet kylläkin…). Tai toisin päin.

Yleensä tekemäni hotellivalinnat ovat kuitenkin osoittautuneet hyviksi (vai onko se vain asenteesta kiinni?). Ajattelin kertoilla näistä hyvistä hotelleista yksi kerrallaan ja tasapainon vuoksi voin kertoa myös niistä epäonnistuneista valinnoista (joita ei juuri ole).

CIMG0423 2

Ensimmäisenä saa kunnian olla Habana Libre (entinen Tryp Habana Libre), joka nimensä mukaisesti sijaitsee Havannassa, Kuubassa. Hotelli on kaupungin tasokkaimpia ja sillä on pitkät perinteet. Hotelli aloitti Hiltonina 50-luvun lopussa, mutta vallankumouksen jälkeen nimi muuttui Habana Libreksi. Fidel Castro piti hotellin sviitissä numero 2324 päämajaansa kolmen kuukauden ajan.

Habana Libre sijaitsee muutaman kilometrin päässä vanhasta Havannasta ja keskustaan pääsee esimerkiksi kävellen ihanaa tyrskyistä rantakatua Malecónia pitkin tai nappaamalla munataksin eli coco taxin vastapäiseltä taksiasemalta. Tai ajamalla päheästi historiallisen tyylikkäällä jenkkimenopelillä, sikari suupielessä, tottakai.

Itse hotelli on näyttävä isoine auloineen ja suurine kukka-asetelmineen (edellyttäen, että kyseisenä päivänä on kukkia saatavilla). Aulabaarissa istuksellaan tilaillen mojitoja ja kuunnellen pianomusiikkia, jota kuullaan myös livenä aamupalalla (pianisti on usein niin lennokkaalla päällä, että varmasti soitto kuuluu perimmäiseen nurkkaankin ja aktivoi volyymillaan ryntäämään äkkiä vielä yhden viinerin perään…).

CIMG0730

Huoneemme oli siisti ja sieltä oli henkeäsalpaava näkymä sekä kaupunkiin että merelle päin. Sänky oli niin leveä, että sinne olisi mahtunut ihan hyvin neljäkin ihmistä.

CIMG0759 CIMG0275 CIMG0608_2

Huoneen ainoa huono puoli sijaitsi kylpyhuoneessa ja se oli suihku. Sieltä ei nimittäin meinannut saada mukavan lämmintä vettä juuri koskaan, sillä mitä ilmeisemmin kylmä vesi oli loppu ja vesi oli näin ollen aina todella kuumaa!

Ylipäätään hotellista en muista muuta huonoa, kuin hissit. Korkeassa rakennuksessa on kyllä useampi (muistaakseni 6) hissiä, mutta aamuisin niillä suhaa ylös alas niin montä henkilöä, että hissiä sai odottaa pahimmillaan varmaan 15 minuuttia.

CIMG0366_2

Miksi emme sitten käyttäneet portaita? Siksi koska huoneemme oli korkealla, kerrosta en muista, mutta korkeammalla kuin kymmenes kerros (hotellissa taisi olla 25 kerrosta). Siksi päätimme säästää jalkoja kaupungilla kävelyyn ja odottaa hissiä, mikäli siihen oli aikaa. Näimme kyllä tapauksia, jotka saapuivat lähtöaamuna ala-aulaan naama punaisina painavia matkalaukkuja raahaten, ties kuinka monta kerrosta…

Kaiken kaikkiaan hotellissa oli sellainen tunne, että nyt et ole enää 2000-luvulla vaan putkahtanut jonnekin viidenkymmenen vuoden taakse, jolloin et itse ollut (läheskään) syntynytkään. Habana Libreä ei unohda varmasti koskaan!

CIMG0298 2

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s