Havannassa ja Kuubassa ylipäätään taksilla ajaminen on kokemus. Useimmat autoista ovat nimittäin museokamaa ja aivan sairaan siistin näköisiä! Sen lisäksi, että käytät kyseisiä autoja takseina, voit myös vuokrata auton kuskeineen esimerkiksi tunniksi, mikä maksaa muutaman kymmenen euroa.
Nappasimme oman automme maineikkaan hotelli Nacionalin pihasta. Olimme kytänneet tiettyä nättiä avoautoa (Ford 1957, mies tietää kertoa), jonka kuljettaja oli kipaissut jonnekin asioilleen. Jäimme auton viereen odottamaan, sillä tiesimme kilpailun hienoimmista autoista olevan välillä kovaa. Saimmekin seuraksemme muita turisteja, jotka piirittivät kyseistä autoa myös. Koska meillä oli tiukka aikataulu, aioimme taistella autosta vaikka sitten kyynärpäätaktiikalla.
Kuskin käveltyä kohti autoaan hyökkäsin espanjankielentaitoisena heti kyselemään auton varaustilannetta (tosin kuubalaiset osaa kyllä hyvin enkkuakin, mutta halusin erottua joukosta). Saimme auton varattua myöhäiseksi iltapäiväksi ja sovimme treffit hotellimme eteen.
Kuskimme oli varsin mukava mies, joka näytti stetsoneineen ennemminkin teksasilaiselta kuin kuubalaiselta. Olisimme saaneet valita reitin ihan vapaasti, mutta pyysimme kuljettajaa ajamaan ”tyypillisen” reitin.
Suuntasimme ensin uuden kaupungin puolelle (hotellimme sijaitsi siellä), sitten ajoimme Malecónia pitkin vanhaan kaupunkiin, missä kiertelimme vielä loppuajan ja jäimme kyydistä viettämään iltaa vanhan kaupungin sykkeessä.
Toinen taksiajelu vanhalla autolla oli Santiagossa, missä kulkupelinä oli Chevy 1956, ei hullumpi sekään!