Viime kesänä: 4th of July Santa Monicassa

Viime kesänä tähän aikaan olimme ensimmäistä kokonaista päivää Los Angelesissa. Majoituimme Paradise Inn -motelliin Culver Cityssä, lähellä Santa Monicaa ja vietimme sekä päivän että illan rannalla. Päivällä löhöilimme Venice Beachilla ja kävelimme iltapäivän kuumuudessa kuuluisaa Boardwalkia ja söimme juustoa valuvat pizzaslaissit ruohikolla palmun alla istuen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Illalla suuntasimme automme samaan parkkiin kuin päivälläkin (olimmehan maksaneet koko päivästä) ja kävelimme taas rantaa kohti. Kadun varrella olevilla pihoilla oli jo sytytetty grillit ja hodareita ja hampurilaisia valmisteltiin pihajuhlia varten. Mieleeni tuli vuosien takainen vaihtokesäni Iowassa, vaikka ei kylläkään niistä grillailuista. Isäntäperheessämme 4th of July ei näkynyt millään erityisellä tavalla, sitä ei juhlittu muuten kuin käymällä illalla kylän (Buffalo Center) ilotulitusta katsomassa. Mutta sekin on jäänyt mieleen: kuuma ja pimeä kesäyö, raketit maissi- ja papupeltojen yllä.

Kävelimme tällä kertaa rantakatua Santa Monican laiturin suuntaan. Tunnelma oli pehmeän hämärä ja huvipuistolaitteiden valot loistivat värikkäinä horisontissa. Ihmisiä istuskeli rannalla, osa temppuili renkaissa ja muissa telineissä ja osa vain käveli rantakatua pitkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laiturilla oli ihana vanhan ajan tivolitunnelma. Hattaraa, popcornia, karuselli ja vanha puulaituri jalkojen alla. Kiertelimme laiturilla aikamme ja jäimme katsomaan ilotulitusta, joka oli kylläkin kauempana Venicessä eikä ollut mitenkään erityinen laiturilta katsottuna, mutta tunnelma muutoi oli ainutlaatuinen. Lähdimme kävelemään takaisin autolle päin vielä rakettien paukkuessa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

4 vastausta artikkeliin “Viime kesänä: 4th of July Santa Monicassa

  1. Ihana postaus! Meki oltiin Losissa heinäkuun neljäntenä vuonna 2011, ja missattiin ilotulitus! Eipä se haitannut, sillä saatiin siitä huolimatta ihan mahtava itsenäisyyspäiväkokemus. 🙂

    1. On jotenkin hauskaa viettää itsenäisyyspäivää kesällä esim grillijuhlien merkeissä, kun Suomessa juhlitaan pakkasessa ja jotenkin paljon jäykemmin (jos juhlitaan). Voisin viettää vielä kolmannekin heinäkuun neljännen, ehkäpä ensi vuonna!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: