Neljä tähteä: Sophia Country Club

Country club ei kuulosta sellaiselta, missä yleensä tulisi yövyttyä, mutta työmatkoilla asia on erikseen: yövytään siellä, mitä suunnitelma näyttää. Enkä valita! On ehdottomasti plussaa, että yleensä varsin hektisillä työmatkoilla on mahdollisuus pulahtaa hetkeksi tasokkaaseen seesteisyyteen ja päästä irti työkuvioista.

Loppusyksyn Nizzan seudulle suuntautuneella työmatkalla yövyttiin konferenssipaikassa Sophia Antipoliksessa, joka on lähinnä yliopisto- ja yrityskylä. Majoitukset ovat pääasiassa tasokkaita hotelleja ja meidän Sophia Country Club oli luokitukseltaan neljä tähteä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sesonkiajan ulkopuolella hotelli oli lähes tyhjä, eikä meidän muutamien konferenssivieraiden lisäksi koko aikana näkynyt kuin muutama golfia tai tennistä harrastava perhe. Aamupalakattaus oli ilahduttavan runsas, mutta oli hiukan koomista vedellä naamaan lohta ja briejuustoa yksin, sillä olin joka aamu ensimmäinen ruokailija ja yleensä kukaan ei näyttänyt tulevan paikalle ennen kahdeksaa. Edes henkilökunta ei jaksanut olla tyhjän salin puolella, joten rauhalliset aamut olivat taattuja.

Itse hotellin voisin kuvitella olevan suosittu mm. häiden järjestämiseen, sillä siinä oli juuri sitä country clubin pientä prameutta, mutta toisaalta paikka ei ollut mitenkään liian hieno.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oman huoneeni näkymä pienelle uima-altaalle oli hieman surkuhupaisa, sillä hotellin sivujen mukaan siellä on kyllä ihan oikea, iso allas aurinkotuoleineen. Toisaalta meidän aikaan ei olisi voinut millään (edes me suomalaiset) mennä altaalle, vaikka keskipäivällä aurinko lämmittikin kivasti sen parin kymmenen asteen verran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Huone oli siisti ja nukuin siellä kuin vauva pitkiä yöunia tietämättä ulkopuolisesta maailmasta mitään. Huoneesta oli hauska säleikköikkuna kylppäriin, siinä ei juuri näkösuojaa ollut, mutta toisaalta vessa oli sijoitettu erikseen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hotellissa oli luonnollisesti spa- ja kuntosalipalvelut, joita kollegani kehui. Minä skippasin hotellin ilot ja hyppäsin aina mahdollisuuden tullen Antibesiin vievään bussiin, sillä hotelli on kuitenkin (minulle) vain hotelli.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Matkailutilinpäätös 2013

Näin vuoden vaihtuessa katsotaan perinteisesti sekä eteen- että taaksepäin eikä tässä blogissa tehdä tänä vuonna poikkeusta. Tekee ihan hyvää miettiä mitä kaikkea onkaan tehnyt ja kokenut, sillä usein ainakin itseltäni pääsee unohtumaan miten paljon ihania asioita elämääni kuuluu ja on kuulunut. Ei tarvitse olla kuin kuukausi pari kotona, niin olo on sellainen, että mä en oo käyny piiitkään aikaan missään.

Vuosi alkoi näin matkabloggarin näkökulmasta erinomaisesti: reissun päällä. Viime joulun aurinkoinen Floridan reissu vaihtui vuoden vaihteessa New Yorkiin, jossa olimme ensimmäistä kertaa talviaikaan. Brooklynin kaduilla puhalsi viiltävän kylmä tuuli, kun nousimme ylös metrosta ja kiikutimme laukkujamme parkslopelaiseen vanhaan teollisuusrakennukseen tehtyyn hotelliimme. Talvi ei todellakaan ole mielestäni ihmisen parasta aikaa eikä se sitä ollut lempikaupungissammekaan. Silti reissusta jäi paljon mukavia muistoja, kuten vuoden vaihtuminen Prospect Parkissa, aamupalat lähidinerissa ja synkän talvinen Central Park.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lue loppuun

Antibesin kapeilla kujilla

Kamerani täyttyi lokakuussa Antibesin kuvilla, vaikka todellisuudessa ehdin käymään kaupungissa vain kahdesti ja molemmilla kerroilla vain muutaman tunnin ajan. Ensimmäinen retki Antibesiin oli sateisena iltana yhdessä työkaverini kanssa ja toinen pikavisiitti aurinkoisena iltapäivänä. Molempina päivinä valo oli mitä kaunein!

Toisella kerralla olin yksin ja kiertelin aikani kuluksi epämääräisesti haahuillen vanhan kaupungin kapeita kujia. Yksin matkustaessa on ihanaa, kun voi jäädä tarkastelemaan ihan tyhmiäkin juttuja ilman, että pitää selittää toiselle, että ”mä nyt haluan vähän aikaa katsella tätä, koska…”. Tosin enpä löytänyt mitään tyhmää Antibesistä. Ihania kauniita yksityiskohtia siitäkin edestä. Kapeat kadut luovat aina moniulotteista tunnelmaa yhteen pieneen kuvaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lue loppuun

Nizzan rantabulevardi

Alamme elää vuoden pimeimpiä (lue: ankeimpia) hetkiä, eikä mikään piristä paremmin kuin pilkahdus valoa. Nizzan rantabulevardilla, Promenade des Anglais:lla, sitä riitti vielä loka-marraskuun vaihteessa enemmän kuin Suomessa koko lokakuussa yhteensä. Reilua? Ja ranskalaiset osaavat selvästi nauttia (myös) valosta. Melkoista valohoitoa se oli itsellekin ja jopa pieni pyrähdys rantabulevardilla riitti valaisemaan mieltä pitkäksi aikaa. Kuvat kertovat nyt enemmän kuin sanat:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lue loppuun

IGTravelThursday / Nizzalaisella ruokatorilla

Lokakuisella työmatkalla Etelä-Ranskaan meillä oli muutaman tunnin mahdollisuus käydä Nizzassa ennen koneemme lähtöä. Pikainen pyrähdys keskustassa lentokentältä käsin oli ensimmäinen visiittini kyseiseen kaupunkiin, mutta olen varma, että tulen joskus myöhemmin vielä lomailemaan Nizzassa.

Aikaa ei siis ollut paljon ja minä halusin nähdä sekä kaunista vanhaa kaupunkia että rantabulevardia, kuin myös syödä lounasta ja tehdä muutamia ostoksia. Ihme kyllä kaikki tämä toteutui niinkin lyhyessä ajassa, sillä olin katsonut etukäteen bussireitit ja potentiaalisimmat kävelyreitit. Ostokset ja lounas jäivät sattuman varaan, mutta molempia löytyi. Siitäkin huolimatta, että kyseessä oli arkipyhä.

IMG_0100 Lue loppuun

IGTravelThursday / Sateinen mutta hurmaava Antibes

Kerrankin minä olen sitä mieltä, että sade ei haittaa. Ja sellainen hetki tuli vastaan työmatkalla Etelä-Ranskassa, kun olimme tuntien ja tuntien matkustamisen jälkeen majoittautuneet onnellisesti Sophia Antipoliksessa sijaitsevaan hotelliimme, vaihtaneet hieman kevyemmät vaatteet päälle ja hypänneet paikallisbussiin päämääränä Antibes, josta emme tienneet juuri mitään. Astuimme ulos bussista Place General de Gaullen kohdalla, vaikka alun perin olimme pyytäneet kuskia heittämään meidät ulos erään toisen pysäkin kohdalla (väärän). Koska yhteistä kieltä ei juuri ollut, kuski ei ymmärtänyt missä halusimme jäädä pois ja ehti kesken matkan unohtaa koko jutun. Ja me ehdimme puolessa tunnissa päästä hieman jyvälle siitä, missä kannattaa jäädä pois.

IMG_0065 Lue loppuun

Täydellinen ranskalainen iltapäivä

Lokakuinen työmatka Ranskaan oli kiva katkos pimeään ja synkkään syksyyn eikä ihme, että reissussa tuli räpsittyä satoja valokuvia muutamassa vapaatunnissa. Koneeni on edelleen huollossa, mutta sain sentään aikaiseksi kaivaa muutaman ruokakuvan kameran kätköistä.

Minulla oli yhtenä päivänä vapaa-aikaa myöhäisestä iltapäivästä eteenpäin, joten hyppäsin hotelliin vievän bussin sijasta päinvastaiseen, Antibesin suuntaan menevään bussiin. Aurinko lämmitti kasvoilla ja hartiat alkoivat rentoutua työurakan ollessa kyseisen reissun osalta ohi. Edes konferenssivaatteet eivät häirinneet sitä vapauden tunnetta, kun viiletät bussilla ylös alas mäkiä kohti kimaltelevaa merentantaa ja Antibesin ihanaa pientä ranskalaiskaupunkia.

Olin liikkeellä yksin, joten nuohosin kaikki pienet kadut ja harhailin sen mukaan, mikä näytti mielenkiintoiselle suunnalle. Päädyin satamaan, pienimuotoiselle katukirppikselle, katselemaan muurin päältä alas hiekkarannalla viimeisiä auringon rippeitä ottavia ihmisiä ja kapealle kadulle, jossa kaikki vastaantulevat olivat joko luurankoja tai noitia. Oli sattumoisin Halloween ja Ranskassa taidetaan ottaa se juhla ihan tosissaan, sillä kaupungin kadut olivat täynnä naamiaisasuisia lapsia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lue loppuun

La Seyne-sur-Mer, Provence

Tapahtui erään kerran marraskuussa: Olin työmatkalla Välimeren risteilyllä ja laivan oli määrä rantautua Ranskan Touloniin päiväksi, kunnes se taas jatkaisi matkaansa kohti Italiaa. Emme halunneet ottaa laivayhtiön maksullista kuljetusta keskustaan ja takaisin, sillä se kuulosti isoltakin rahastukselta. Olimmehan kuulleet, että keskusta olisi ihan kävelymatkan päässä.

Nousimme laivasta ja heti satama-alueelta olikin opasteet keskustaan ja matkaa ehkä noin reilu kilometri. Kuka nyt ei jaksaisi sellaista matkaa kävellä vaan maksaisi jonkun 15e kyydistä? Muutenkin oli ihan kiva kävellä laivalla olevan täysihoitosyömingin jälkeen.

Pian kaupunki häämöttikin edessämme ja ajattelimme ensin hieman katsella ja sitten vähän shoppailla. Oikein kivalta ja autenttiselta pikkukaupunki vaikuttikin, ehkä hieman pienemmältä, kuin olimme odottaneet. Kävelimme kauniita pikkukujia ja ihastelimme söpöjä pikkukauppoja.

Sitten teki jo mieli ostoksille. Otimme laivalta saadun kartan kätöseemme ja yritimme paikallistaa itsemme kartalta. Yleensä helppo tehtävä tuntui tällä kertaa yllättävän vaikealta ja yritimme hakea jotain maamerkkiä. Löysimme katedraalin, joka voisi olla kartan mukainen katedraali, mutta jonkin kuvassa mätti.

Haahuilimme rantaan päin ja lahden perukalta näimme oikealla puolella valtavan risteilijämme ja vasemmalla puolella, lahden toisella laidalla, siinsi jokin toinen kaupunki. Mutta mikä?

Ranskankielentaidottomana näytimme karttaa läheisille poliisisedille ja osoitimme ostoskeskusta, jota etsimme. Kun miehet osoittivat lahden toiselle puolelle, oli harmistus aika suuri. Olimme tuhlanneet vähäistä aikaamme maissa kiertelemällä jotain mitätöntä pikkukylää. Mikä paikka tämä edes oli? – La Seyne-sur-Mer…

Hyppäsimme melko umpimähkään paikallisbussiin, joka onneksi ajoi Touloniin. Melkein yhtä sokkona hyppäsimme bussista, kun maisema näytti tarpeeksi keskustalle. Siinäkin olimme ainakin kilometrin pielessä, joten aikaa tuhlaantui myös päättömään vaelteluun oikean suunnan etsimiseksi ja lopulta pääsimme etsimällemme rantabulevardille ja kävelemään kohti ydinkeskustaa.

Tässä vaiheessa aurinko alkoi paistaa ihanasti, vaikka oli jo marraskuu, ja mieli hieman piristyi, olimmehan Välimerellä ja kaukana Suomen pimeästä räntäkelistä. Mikä tahansa ranskalainen tuppukylä on kivempi, kuin marraskuinen Suomi. Saatika sitten Toulonin rantabulevardi!

Ja siellä etsimämme ostoskeskus odotti meitä kaikkine kivoine kauppoineen. Sovimme ajan, milloin tapaisimme ja ryntäsimme jokainen omille teillemme. Takaisin päin pitäisi ottaa taksi, jotta joutuisimme laivan lähtöaikaan mennessä takaisin.

Paluumatka ei kuitenkaan (siis tietenkään) sujunut suunnitelmien mukaan. Koko pahuksen kaupungista ei löytynyt taksia mistään! Ja sitten kun ohi ajoi taksi, meni se väärään suuntaan eikä ollut mitään iloa huitoa sitä.

Yritimme pyytää läheisestä pikkukaupasta apua, että taksi oltaisiin saatu tilattua puhelimella. Ei onnistunut, en tiedä miksi, mutta lähimmälle taksitolpalle saimme hieman epävarmat ohjeet.

Taksitolppa löytyikin ja kello tikitti siihen malliin, että laivalle olisi jo kova kiire. Mutta ei sinne tolpallekaan ilmestynyt sen enempää takseja. Nyt alkoi jo pieni paniikki hiipimään, sillä laivat eivät välttämättä odottele samalla tavalla kuin lomalentokoneet Oulunsalon kentällä.

Saimme apua läheisestä ravintolasta ja taksi soitettiin paikalle. Seisoskelimme helpottuneena taksitolpan läheisyydessä ja tähyilimme taksia. Juttelimme keskenämme ja emme yhtään huomanneet, että ihan tolpan juureen oli pamahtanut ranskalainen perhe.

Olimme huokaisseet helpotuksesta ihan liian aikaisin, sillä taksin kaartaessa tolpalle, (siis juuri sen meidän tilaaman taksin tai minkä tahansa, mehän siinä olimme eka!) oli se paikallisen perheen mielestä heidän taksinsa. Yritimme hätääntyneenä selittää, että laiva lähtee ja me tilattiin tämä (ja maksettiin tilauksesta erikseen).

Yhteistä kieltä ei löytynyt, kaikki osapuolet huitoivat ja selittivät minkä kerkesivät ja siinä vaiheessa meidän oli pakko olla röyhkeitä. Painelimme taksiin sisään ja yritimme sulkea ovet niin nopeasti kuin mahdollista (perheen isä taisi hapuilla yhtä ovea, mutta ei kerennyt napata siitä). Taksikuski ymmärsi kerrasta minne halusimme ja kerkesimme laivaan!