IGTravelThursday / Nizzalaisella ruokatorilla

Lokakuisella työmatkalla Etelä-Ranskaan meillä oli muutaman tunnin mahdollisuus käydä Nizzassa ennen koneemme lähtöä. Pikainen pyrähdys keskustassa lentokentältä käsin oli ensimmäinen visiittini kyseiseen kaupunkiin, mutta olen varma, että tulen joskus myöhemmin vielä lomailemaan Nizzassa.

Aikaa ei siis ollut paljon ja minä halusin nähdä sekä kaunista vanhaa kaupunkia että rantabulevardia, kuin myös syödä lounasta ja tehdä muutamia ostoksia. Ihme kyllä kaikki tämä toteutui niinkin lyhyessä ajassa, sillä olin katsonut etukäteen bussireitit ja potentiaalisimmat kävelyreitit. Ostokset ja lounas jäivät sattuman varaan, mutta molempia löytyi. Siitäkin huolimatta, että kyseessä oli arkipyhä.

IMG_0100IMG_0095

Tässä Instagram Travel Thursday -postauksessa mennään heti suoraan Nizzan parhaimmille paikoille: kukka- ja ruokatori Cours Saleyalle. Jäimme lentokenttäbussin kyydistä Massenan aukion tietämillä, josta kävelimme Place du Palais de Justicen kautta rantabulevardin lähettyvillä sijaitsevalle torille. Massenan aukio on mielettömän kaunis, joten sille voikin sitten omistaa ihan oman postauksensa.

IMG_0096

IMG_0098

Torilla myydään pääasiassa ruokatuotteita, mutta myös kukkia. Ja tietenkin Provencen alueen erikoisuuksia: laventelia ja Provencen yrttisekoitusta. Eikä marseille-saippuan ystävienkään tarvitse pettyä, sillä pöytä toisen perään on lastattu ihanan tuoksuisilla ja värisillä saippuoilla! Olisin voinut ostaa niitä laukun täyteen, mutta sain onneksi hillittyä itseni ja tyydyin vain muutamaan kappaleeseen (sen sijaan aiheutin pienen tilaongelman matkalaukkuuni myöhemmin Maisons du Mondella, hups!).

IMG_0097IMG_0099

Näin ruokaharrastajan näkökulmasta Cours Saleya oli suorastaan kidutusta: toinen toistaan ihanampia raaka-aineita ja ruokatuotteita, etkä voi ostaa niitä tai kokkailla mitään. Tai ostaa juuri mitään edes tuliaisiksi, sillä meidän oli pakko selvitä paluumatkasta käsimatkatavaroilla. Kyllä tuli kirottua typerät nesterajoitukset! Onneksi jotkut asiat kulkevat kevyesti, mahtuvat pieneen tilaan eivätkä ole nesteitä: mausteet. Tosin suurin himotuksen kohde olisivat olleet tomaatit. Olisi kyllä ollut mielenkiintoista nähdä turvatarkastajan ilme, kun tyynen mustasta pikku-Samsonitesta olisi paljastunut muutama kilo tomaatteja!

IMG_0092IMG_0093IMG_0094

IGTravelThursday on Instagram-tempaus, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Tempauksen järjestäjiä ovat Destination Unknown Satu, Kaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy@auringonalla.

12 vastausta artikkeliin “IGTravelThursday / Nizzalaisella ruokatorilla

  1. Näitä torikuvia on hyvä ihailla tässä aamun kaurapuuroa syödessä. 😀 Tuollaiset torit on kyllä kaikkein ihanimpia Etelä-Eurooppalaisissa kaupungeissa. Mutta on mielestäni hassua, että esim. Etelä-Euroopassa (ainakin kesän espanjan reissulla ja roomassa) hedelmät ovat paljon kalliimpia kuin suomessa, vaikka ne tuollapäin ovatkin suunnilleen kotimaisia tuotteita. Vaikka ovathan ne kyllä paljon parempia kuin meille tuotuna. : )

    1. Niinpä, toreilla on ihanaa tunnelmaa ja paljon värikästä kuvattavaa 🙂 Ja ne hedelmät (ja varmasti muutkin, mutta hedelmät on niitä mitä joskus tulee ostettua) on kyllä ihan eri maailmasta kuin meidän mauttomat. Ja ne tomaatit on tietty ihan huippuja 😀

    1. Sanopa muuta! En yhtään ollut harmissani pienestä Ranskan pyrähdyksestä. Lämmintä oli parhaimmillaan 20, todella miellyttävää 🙂

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: