Road Trip päivä 1: New York, maailman paras kaupunki!

Hello, täällä ollaan, maailman navassa! Kesti uuvuttavat 25 tuntia päästä Itä-Suomesta merten toiselle puolelle Isoon Omenaan, mutta tälläkin kertaa se oli sen arvoista. Vaikka eilen hehkutin hyvää tuuria kaiken suhteen, sain myöhemmin stressata mm. kuulutuksesta Lontoon lennolla, jossa etsittiin lääkäriä hoitamaan lennolla sattunutta sairastapausta. Olin ihan varma, että nyt käännytään takaisin tai vähintäänkin laskeudutaan jonnekin ihan muualle kuin Lontooseen. Mutta pääsimme perille, Heathrow oli paljon kesympi kuin viimeksi ja lentomatka lähti sujumaan rennoissa merkeissä, vaikkakin myöhässä.

rtd1

Lento myöhästyi hieman, sillä myös New Yorkin päässä jouduimme tekemään ylimääräisiä mutkia ja sitten vielä portti oli hajalla eikä koneesta päästy ihan heti liikkumaan mihinkään. Viimeksi passintarkastus osoittautui Miamissa melko hikeennyttäväksi tapahtumaksi, mutta tällä kertaa kaikki sujui ilman tenttausta tai mitään muutakaan häslinkiä. Laukut tulivat perille ja hyppäsimme Air Trainin kyytiin ja suuntasimme Jamaica Stationille.

Olimme jostain syystä unohtaneet katsoa kartalta missä kohti hotellimme sijaitsee ja meillä oli risaisen vuosikertakartan lisäksi vain aavistus siitä, missä se saattaisi olla. Hujautimme metrolla New Yorkin sydämeen, Times Squarelle ja kuinka ollakaan nousimme ylös juuri siltä kohden, mistä hotellimme valokyltti jo näkyi. Käytännössä kävelyä tuli puolen korttelin verran. Kävimme vielä hakemassa kaupasta pienet sushi-boksit iltapalaksi.

rtd2

Olimme rättiväsyneitä pitkän matkustamisen jälkeen ja uskoimme nukkuvamme puolille päivin. Olisi kuitenkin pitänyt arvata, että minä herään aina seitsemän tienoilla, maassa kuin maassa ja missä aikavyöhykkeellä tahansa. Heräsimme siis aamulla jo ajoissa ja suuntasimme läheisimpään kahvilaan aamupalalle. Kahvilassa oli niin paljon ihmisiä, että piti luovuttaa ja jatkaa väljempien vesien etsimistä. Lyhyen kävelymatkan päässä tärppäsi ja saimme tyypillistä New York -aamupalaa: bageli tuorejuustolla, kahvia ja tuoremehua.

rtd3

Koska reissumme aikataulu road tripin suhteen on kiireinen eikä ostoksille ole muuta aikaa New Yorkin lisäksi, suuntasimme heti ensimmäisenä päivänä kauppoihin (lisäksi niistä on helppo aloittaa, sillä yli 30 asteen kosteaa kuumuutta pääsee pakoon ilmastoituihin liikkeisiin). Kävimme pikaisesti Century21-aletavaratalossa ja teimme muutaman kivan löydön. Sieltä suuntasimme SoHoon, kuten muillakin reissuilla. Täällä on muuten taas alennusmyynnit, joten useissa kaupossa lähes kaikesta saa jotain alennusta. SoHon kaupoissa tuli tehtyä varsinaisia täsmäiskuja ja jopa kaikki tuliaiset hankittua. Lähdimme isojen kassikasojen kanssa metrolla takaisin hotellille.

Hiukan levättyämme lähdimme taas liikenteeseen, tällä kertaa suuntana Village. Ajoimme metrolla Washington Squarelle ja kävimme ihailemassa kesäistä meininkiä. Sen jälkeen kävelimme West Villagen ihanille kaduille ja ohitimme mm. Frendien talon. Sieltä suuntasimme East Villagen puolelle kiertelemään levykauppoja. Mies osti kasan levyjä, mutta ei onneksi ihan kaikkea mielenkiintoista, mitä kaupoista löytyi.

IMG_20130624_181220

Tässä vaiheessa kello näyttikin jo sen verran, että lähdimme suuntaamaan Madison Square Parkiin, jossa sijaitsee lempihampurilaisketjumme Shake Shackin alkuperäinen ulkoilmaravintola. Pienen jonotuksen (ja jonotuskaljan) jälkeen saimme eteemme Shack burgerit ja juustoranskalaiset ja pääsimme fiilistelemään parin vuoden takaista reissuamme. Joimme vielä jälkiruuaksi viinit ja sen jälkeen silmät aloivat luppasemaan siihen tahtiin, että oli paras hypätä vielä kerran metroon ja ajaa hotellille.

rtd4

Huomenna suunnitelmissa on mm. Spanish Harlem, Cetral Park ja Brooklyn Bridge.

Mainokset

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s