(Ei) ihan täydellinen lomapäivä Key Westissä + Florida Keys

Pääsiäisloma on ollut poikkeuksellinen: olen ollut kotona. Ja vieläpä yksin, sillä Antti on viettänyt koko pitkät pyhät isänsä kanssa lempikaupungissamme Berliinissä. Tosin tämä kotona olemiseni on ihan vapaaehtoista, ja tuntuu hullulta, että kieltäydyin mahdollisuudesta lähteä mukaan. Mutta joskus pitää miettiä omaa jaksamista, myös matkustamisen suhteen. Heti huomenna lähden nimittäin kolmen päivän työreissulle Rukalle, sieltä kotiuduttuani joudun pörräämään hieman lähimaakunnassa ja sunnuntaina hyppään Vilnan-koneeseen ja kohti konferenssia. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt minua haaveilemasta matkoista joka ikinen päivä, vaan Antin WhatsAppiin on ilmaantunut vaihtuvia suunnitelmia tämän tästä: pitäisikö sittenkin lähteä Kaliforniaan syksyllä, Nykissä olisi kyllä kiva käydä, löysin edulliset lennot Losiin! ja pitäisikö sittenkin palata alkuperäiseen suunnitelmaan Lontoo+Santorini ja säästää kesää 2018 varten?. Onneksi kesän lomareissu Amsterdamiin on nyt varattu, ettei enää tarvitse sen suhteen vaiheilla.

Sanomattakin selvää, että minulla on (Aurinkomatkojen vanhan sloganin mukaan) aina mielessä loma. Ja jos mietin oikein sanaa loma, voisi sen kohdalla sanakirjassa olla kuva Key Westistä. Ja matka tuonne Jenkkien eteläisimpään, trooppiseen pisteeseen menee vielä sellaista maisemareittiä, että kaikki turkoosin meren rakastajat eivät varmastikaan tule pettymään. Joskin, pakko sekin on mainita, että saarien keskellä merta ei näy, ainoastaan siltaosuuksilla. Mutta niitä siltoja riittää! Ja pisin niistä, Seven Mile Bridge, on tietenkin reilun kymmenen kilometrin pituudellaan aika uskomaton.

auringonallaP3080138P3073117P3073127P3073128P3073115P3073113

Vaikka lähtisimme Miamista kuinka aikaisin liikkeelle, nähtävästi meillä ei ole koskaan mitään mahdollisuuksia ehtiä perille Key Westiin tarpeeksi ajoissa. Florida Keysin läpi ajettaessa on nimittäin ihan pakko pysähtyä vähintään muutamaan otteeseen kuvaamaan näkymiä. Sen myötä saavuimme jälleen kaupunkiin ihan liian myöhään, että olisimme saaneet autoa parkkiin. Ja Key Westissä jos missä parkkipaikan etsiminen on todella stressaavaa. Varsinkin, jos vahingossakaan pyörii turisteja pursuilevan Duval Streetin liepeillä. Ylipäätään kadut ovat niin kapeita, ja täynnä pysäköityjä autoja, että katumaasturilla eteneminen vaatii välillä melkoista tarkkuutta, jos joku tulee vastaan. Harmaita hiuksia aiheuttavat myös parkkisäännöt, joiden tulkkaaminen on joskus rakettitiedettä. Jos vapaa paikka jostain keskustan liepeiltä löytyykin, voi olla varma, että siihen liittyy jotain poikkeuksellista. Tunnin kiertelyn jälkeen saimme auton kaupungin kauimmaiseen nurkkaan.

P3073132P3073140P3073165

Parkkiongelmat eivät olleet ainoa ”ei täydellinen” -hetkemme Key Westissä. Aina aurinkoisilla Florida Keyseillä pyöri nimittäin muutama uhkaava sadepilvi. Koska meillä ei ollut sateenvarjoja mukana, kiiruhdimme askeleitamme ja puolijuoksimme muutaman kilometrin matkan autolta Duval Streetille, missä halusimme ehdottomasti syödä Old Town Mexican Cafessa, jonka terassi on kivan pieni ja viihtyisä. Emme olleet uskoa tuuriamme, kun saavuimme ravintolaan ja saimme ainoan vapaan pöydän suoraan kadun vierestä, tunnelmaltaan ihan täydelliseltä paikalta. Mutta sitten ensimmäisen pisarat tippuivat nenäämme ja jouduimme siirtymään sisätiloihin. Voi, mikä pettymys!

Ruokailun jälkeen lähdimme kävelemään Key Westin ehkä tunnetuimmalle nähtävyydelle, eli eteläisimmän pisteen merkkipaalulle. En kyllä tiedä miksi me sinne lähdimme, sillä olemme nähneet sen aikaisemminkin, emmekä missään nimessä jaksa jonottaa kuvausvuoroa paalulle. Ehkäpä kyseisellä paikalla on sen verran kivat maisemat merelle, että siellä kannattaa pyörähtää. Paitsi että tällä kertaa meri oli harmaahko ja myllersi raivoisasti, vaikka sade oli kyllä loppunut melko lyhyeen.

P3073146P3073150auringonallaP3080096

Onneksi sentään kolme pettymystä Key Westin suhteen oli tarpeeksi. Lähdimme kävelemään tarkoituksella hieman rauhallisempia katuja ja etsimään täydellistä keywestiläistä katunäkymää, jonka olin bongannut auton kyydistä (onneksi Antilla riittää hermo tällaisten hyvin epämääräisten toiveiden toteuttamiseen). Kävelimme Eaton Streetiä pitkin ja huomasimme valinneemme juuri oikean kadun, sillä sen varrella on mm. aivan ihana Tropic Cinema, sekä lukuisia muita kauniita rakennuksia. Sekä yhdellä sen poikkikaduista juuri se katu, mitä lähdettiin hakemaan. Key Westin valkoisten aitojen ylitse pursuava trooppinen vehreys yhdistettynä supersuloisiin puutaloihin on juuri se, mikä tekee Key Westistä idyllisen.

P3073159P3073166P3073174auringonallaIMG_0290P3073180

Paluumatkalla meillä oli hieman kiire, sillä halusimme ehtiä Marathonin motelliimme katsomaan auringonlaskua Meksikonlahden puolelle. Pysähdyimme matkalla kerran, mutta ehdimme kuin ehdimmekin persoonalliseen motelliimme, joka oli reissun kallein, mutta jonka takapihalla oli mitä ihastuttavin pienvenesatama ja aivan upea auringonlasku!

auringonallaP3080104P3083183auringonallaP3080099auringonallaP3080111P3083197auringonallaP3080126auringonallaP3080124P3083215P3083217

Seuraavana aamuna heräsimme syntymäpäivääni, jota lähdimme juhlistamaan lähes viereiseen IHOPiin. Överi pannariaamupala on juuri se, mitä kaikki 34-vuotiaat tarvitsevat. Aamupalan jälkeen pakkasimme jälleen kerran tavaramme, luovutimme huoneemme ja ajoimme tien toiselle puolelle Sombrero Beachille. Pieni mutta kaunis ranta oli selvästi paikallisten suosiossa, sillä sen parkkipaikka täyttyi heti aamupäivästä. Istuskelimme hetken rannalla ja katselimme elämänmenoa. Olo oli niin stressistä vapaa kuin olla ja voi. Olkoon se hyvä lähtökohta 35. vuodelleni!

auringonallaIMG_0326P3083224P3083225

Mainokset

Automatkan huipennus: Key West

Ajelullamme Florida Keys -saarilla oli päämäärä, nimittäin Yhdysvaltojen eteläisin piste, Key Westin kaupunki. Oletimme kaupungin olevan hyvin pieni ja käveltävissä päästä päähän muutamassa minuutissa. Olimme väärässä. Mutta pienen ja sympaattisen oloinen paikka on, vaikka pääkadun Duval Streetin ”väärästä” päästä siirtyminen toiseen päähän kestääkin odotettua kauemmin.

Heti kaupunkialueelle saavuttuamme huokaisimme pienesti ihastuksesta: talot olivat puisia, niissä oli edessä kuistit kiikkutuoleineen ja nimesimme ne Lucky Luke -taloiksi. Värit olivat vaaleita ja pastellisia, pihat vihreitä ja puut vanhoja. Olisimme halunneet tehdä kävelyretken keskustan lisäksi myös niissä maisemissa, mutta valitettavasti meillä ei ollut aikaa siihen.

MIA-NYC_048 MIA-NYC_049 MIA-NYC_050

Ihastuksen jälkeen tuli kuitenkin melkeimpä vihastus: auto pitäisi saada jonnekin parkkiin, mutta keskustassa on jokainen kadunvarsi täynnä – tai sitten pysäköinti on juuri siinä kohti kielletty. Keskustassa on useitakin yksityisiä pysäköintialueita, mutta ne ovat kaikki tylysti täynnä (ja voin vain kuvitella kuinka kalliita). Alkaa vaikuttamaan siltä, että saamme ihailla Key Westiä lähinnä auton ikkunasta käsin. Lisäksi navigaattori huutaa meitä jatkuvasti tekemään u-käännösen, sillä kaikessa pikkukatujen vilinässä ja parkkipaikan etsimisessä olemme unohtaneet sammuttaa sen.

Lopulta, piiitkän etsinnän jälkeen, meillä käy tuuri ja vapaa kadunvarsipaikka löytyy läheltä pääkatua. Taistelu ei kuitenkaan ole ohi, sillä uusi hieno parkkimittari ei suostu yhteistyöhön, ei rahan eikä luottokortin kanssa. Mittarin teksti, coming soon, on hieman hämmennystä aiheuttava. Turhaudumme ja lähdemme lampsimaan kohti pääkatua, kunnes huomaamme vanhanaikaisen parkkimittarin, sellaisen kuin Aku Ankoissa!

Syydämme siihen kaikki kolikkomme, joita on kertynyt ainakin puoli kiloa. Sitten vaan lappu ulos! Mutta miksi tässä ei ole mitään nappuloita? Miksi Aku Ankka aina hakkaa sitä mittaria raivoissaan? Oho, nämä onkin autokohtaisia mittareita… Olemme siis hyvää hyvyyttämme lisänneet jonkun parkkiaikaa, joka oli päässyt tippumaan nollaan. Hienoa, päivän hyvä työ sentään tehty!

MIA-NYC_058 MIA-NYC_059 MIA-NYC_055

Sitten päätämme olla välittämättä koko parkkimaksusta, sillä muuten koko päivä menee pilalle. Maksakoot sakot vaikka tonnin, nyt ollaan lomalla (oikeasti meitä hirvitti ne sakot ja varsinkin se, miten hankalaa niiden maksaminen käytännössä olisi). Lähdimme kävelemään Duval Streetin kulmalta rantaan päin, sillä halusimme nähdä eteläisimmän pisteen.

Tien päässä olimme hiukan hämillämme: ei kai sen pisteen kuulu mikään olematon olla ja siinähän on kuvien mukaan joku häkkyräkin. Hetken karttaa tutkittuamme huomasimme, että olimme juuri päinvastaisella puolella kaupunkia. Noh, eikun turistimeren sekaan kävelemään Duval Streetille, minkä olimme muutenkin ajatelleet kävellä päästä päähän, muutaman korttelin matkan. Aurinko paistoi ihanasti ja kaupungissa oli ihana lomafiilis!

MIA-NYC_052 MIA-NYC_051

Muutaman korttelin matka osoittautui myöhemmin muutamaksi kilometriksi, mikä on ruuhkaisella kadulla pitkä matka. Pääsimme kuitenkin Southernmost Pointille ja yllätyimme, että siihen ruman häkkyrän luokse oli oikeasti kuvausjono! Jokainen turisti halusi ottaa kuvan itsestään ja raidallisesta mötikästä. Me emme jaksaneet jonottaa, joten kävimme ottamassa kuvat väärältä puolelta, poseerausten kera kuitenkin!

MIA-NYC_056 MIA-NYC_053 MIA-NYC_054

Lähdimme kävelemään takaisin Duval Streetille aikomuksena mennä myöhäiselle lounaalle. Valitsimme lopulta paikaksi erään meksikolaisen ravintolan (Old Town Mexican Cafe), jolla oli kivan oloinen terassi. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Key Westin kaduilla kävelle kukkoja ja kanoja, kuten myös ravintoloiden terasseilla ja tarjoilijat ajavat niitä takaa.) Tilasimme kalatacoja, pulled pork hampurilaisen ja tietenkin key lime pien. Ravintola tarjosi alkunaposteluksi kasan herkullisia nachoja ja salsaa. Voi että oli hyvää!

MIA-NYC_061 MIA-NYC_062 MIA-NYC_060

Ruokailun jälkeen huomasimme kellon olevan jo sen verran, että olisimme takaisin Miamissa vasta myöhään illalla. Lähdimme siis kotimatkalle ja olimme kaiken kaikkiaan todella tyytyväisiä päiväretkeemme, jonka aikana olimme nähneet Keysit ja kirsikkana kakun päällä Key Westin. Tunnelma on omalaatuinen ja täysin erilainen kuin Miamissa (tai muualla päin Yhdysvaltoja). Tällä retkellä käsitimme taas kerran, kuinka iso ja monimuotoinen maa Yhdysvallat on. Sinne voisi tehdä vaikka kuinka monta matkaa.

Matkan varrelta

Automatka Miami Beachilta Florida Keys -saarten läpi Key Westiin kestää tunteja. Matkan varrella ajetaan lukuisten saarten läpi ja kymmeniä siltoja pitkin. Pisin silta on pituudeltaan 7 mailia eli kymmenisen kilometriä. Maisemassa vaihtelee turkoosi meri, rämeikkö, seafood-ravintolat ja motellit, sukellusvälinekaupat ja pursiseurat sekä saarten pienet keskustat.

MIA-NYC_036 MIA-NYC_037

Mennessä matkaamme hidasti ainakin puolella tunnilla eräältä saarelta löytyvät liikennevalot, jotka olivat matkan ainoita saarihyppelyn osuudella. Valot olivat hidastaneet autovirtaa Key Westin suuntaan niin, että jono ulottui ties kuinka kauas. Paluumatkalla pääsimme ajamaan suoraan.

Emme siis olleet suuntaamassa eteläisimpään pisteeseen yksin, vaan tiellä oli suhteellisen vilkas menoliikenne. Joukossa oli melko paljon aasialaisia nuoria, jotka hyvin epäaasialaismaisesti riekkuivat autoissaan ja nousivat kattoluukusta ihailemaan maisemia täydesäsä vauhdissa. Olivat ehkä katsoneet jonkun amerikkalaisen road movien liikaa?

MIA-NYC_043 MIA-NYC_044 MIA-NYC_045 MIA-NYC_046 MIA-NYC_047

Paluumatka alkoi auringon jo hiipuessa ja pitkän päivän jälkeen oli ihanan raukea olo ja liikennekin oli rauhallista. Auringonlaskun maisemat olivat hienot, vaikka aurinko laskikin selkämme taakse. Lopulta pimeän tultua ainoina valoina olivat toiset autot – ja taivaalla hohtava valkoinen, pyöreä kuu!

MIA-NYC_063

Ajoimme paluumatkalla South Dixie Highwayn sijaan moottoritietä (maksullista) ja Miamin kaupunkiin saavuttaessa näkymä oli upea: kaupunki ilmestyy lievän ylämäen jälkeen kuin tyhjästä ja mikä parasta, se on sytyttänyt pilvenpiirtäjät neonhohtoisiin valoihin ja voit taas kerran olla varma, että tämä on Vice City!

Autolla Miamista etelään

Vuokrasimme siis auton ja asensimme navigaattoriin suunnaksi Key Westin. Aluksi ajoimme Miami Beachin eteläisintä siltaa mantereen puolelle kohti Miamin keskustaa, jonka ohitimme pilvenpiirtäjäryppään vierestä ja jatkoimme matkaa pitkin South Dixie Highwayta.

Maisema on pitkään pikkukaupunkimaista ja matalaa, sen jälkeen rakennukset harventuvat ja ottavat itselleen enemmän tilaa. Auton ohi vilahtaa vähän väliä auto- tai patjakauppa sekä rypäs pikaruokaloita, joilla on jokaisella oma erillinen rakennuksensa: Wendy´s, Taco Bell, Denny´s, Applebee´s, Dairy Queen. Väljemmillä alueilla on yhtä suurempia marketteja: Kmart, Walmart, Family Dollar. Tämä on sitä Amerikkaa, jonka minä tunnen ja olen suhteettoman iloinen etäisesti tutuista maisemista.

MIA-NYC_038 MIA-NYC_039OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jossain vaiheessa kylien läpi kulkevan tien varrella alkaa näkyä pieniä rähjäisiä rakennuksia, jotka näyttäisivät useinkin olevan meksikolaisia ravintoloita. Ketjupaikat vähenevät hiljalleen.

Lopulta maisemasta häviävät rakennukset ja Evergladesin suomaisema alkaa. Tietä reunustavat rämeikköiset pusikot ja verkkoaita: ilmeisesti korkotiilien ei toivota mönkivän tielle. Yritän toiveikkaasti nähdä edes pienen kärmeksen tai alligaattorin poikasen, mutta pääasiassa pusikon läpi on hankala nähdä mitään (tai ottaa kuvaa). Tässä vaiheessa alkaa jo kova odotus siitä, milloin siirrytään ajamaan lukuisten Keys-saarten läpi, siltojen avulla saarelta seuraavalle, aina Key Wesiin saakka.

Autonvuokraus Miamissa

Miami on laajalle levinnyt kaupunki ja vaikka Miami Beachin saarella on helppo liikkua bussilla, on vuokra-auto Miamin alueella liikuttaessa nopein ja vaivattomin vaihtoehto. Me emme kuitenkaan vuokranneet autoa Miamissa liikkumiseen vaan käytimme yhden päivän vuokra-aikamme Key Westin reissuun, mihin menikin koko päivä. Miami Beachilta on melko suoriviivainen bussiyhteys sekä keskustaan että lentokentälle, mutta muualle kaupunkiin bussimatkat kestää välillä uskomattoman pitkään (siitä lisää myöhemmin).

Olimme vuokranneet auton jo ennakkoon netistä ja hyvä niin, sillä autoa ei olisi todennäköisesti saanut enää paikan päältä ja lisäksi hinnat ovat kuuleman mukaan pilvissä. Koska kyseessä oli korkeasesonki, jouduimme mekin ennakkovuokraajina maksamaan autosta n. 70e, vaikka vuokra-aika oli vain vuorokausi. Hinta sisälsi kaikki vakuutukset (otimme lisävakuutuksen, n. 12e paikan päällä ja se on laskettu tähän hintaan). Vertailun vuoksi kerrottakoon, että esim. syksyllä Kaliforniassa auton saa 10 päiväksi alle 200e:lla.

Vuokraamo sijaitsi korttelin päässä hotellistamme ja olimme siellä oven takana odottamassa aamulla avaamisaikaan. Otimme vielä lisäpalveluna ”etukäteen maksetun tankillisen”, joka käytännössä tarkoitti kuitenkin sitä, että ajoimme vuokraamon työntekijän perässä lähimmälle huoltsikalle ja hän tankkasi automme. Olimme arvioineet, että Key Westin reissuun menisi noin tankillinen, mutta auto olikin yllättävän säästeliäs ja osa valmiiksi maksetusta tankillisesta jäi käyttämättä. Siitä ei tietenkään saa mitään hyvitystä.

Vuokra-auto oli modernimpi kuin oma automme, joten koimme heti aluksi hieman hankaluuksia penkkien säätämisessä: omassa autossammekin on osittain sähköllä toimivat säätimet, mutta emme löytäneet vuokra-autosta millään säädintä, jolla penkki liikkuisi eteenpäin. Edellinen asiakas oli ollut joku hujoppi, joten penkiltä hädin tuskin ylsi kaasu- ja jarrupolkimille varpaan kärjillä. Vuokraamon mies oli hypännyt autoonsa ja ajanut jo hallin toiseen päähän viedäkseen meidät ja toisen asiakkaan huoltsikalle, joten emme voineet edes kysyä säätöjä.

Säädimme siinä siis keskenämme hetken aikaa ja päivittelimme tilannetta, kun autolla ei voinut ajaa emmekä päässeet kysymään apua. Lopulta saimme ajettua auton (muutaman hermostuneet kanssa-autolijan saattelemana) hallin portille, missä mies odotti meitä jo täysin hiiltyneenä. Avasimme ikkunan ja hän syöksyi viittilöimään meille, että mitä hemmettiä me kupataan vielä hallissa, nyt ulos niin kuin olis jo!

Mies ei suostunut millään kuuntelemaan ”selityksiämme”, kunnes oli jo pakko korottaa ääntään ja huutaa päälle, ettei me jumalauta voida ajaa sillä autolla metriäkään ennen kuin hän kertoo mistä se penkki säädetään. Kun mies kuuli tämän, hän näytti entistä harmistuneemmalta ja huusi meille, että sehän on ihan normaali auto!

Eipä meillä ollut mahdollisuutta kuin huutaa, että nyt kyllä neuvot mistä se säädetään tai ei oikeesti päästä mihinkään. Sitten saimme selville mistä napista säätö toimii (olimme jo kokeilleet sitä mutta työnteäneet väärään suuntaan) ja pääsimme liikkeelle. Ajoimme harmituksen vallassa miehen perässä huoltsikalle ja mietin jo kihisten kuinka annan tästä kyllä palautetta vuokraamolle.

Autoissa ei ole välttämättä edessä rekkaria…

Myös mies oli mitä ilmeisemmin miettinyt tilannetta uudelleen ja huoltoasemalle päästyämme hän tuli hyvin lempeästi kertomaan miten siellä toimitaan (hän tankkaa meidän auton ja maksaa) ja kysyi vielä olisiko meillä jotain muuta, mitä haluaisimme tietää auton toiminnasta. Heh, sellaisia ne lattarit on!

…mutta takana on sitäkin komeampi. Huomaa myös kuvaaja!

Virittelimme navigaattorin paikalleen, annoimme osoitteeksi satunnaisen osoitteen Key Westin pääkadulta ja lähdimme ajamaan pitkin mäntypuiden (yllättäen ei palmujen) reunustamaa kanaalin viereistä tietä kohti eteläisintä Miami Beachin siltaa ja siitä eteenpäin Miamin keskustan ohi kohti Evergladesin suomaisemien reunustaa ja Florida Keys saaria. Niistä lisää myöhemmin!