(Ei) ihan täydellinen lomapäivä Key Westissä + Florida Keys

Pääsiäisloma on ollut poikkeuksellinen: olen ollut kotona. Ja vieläpä yksin, sillä Antti on viettänyt koko pitkät pyhät isänsä kanssa lempikaupungissamme Berliinissä. Tosin tämä kotona olemiseni on ihan vapaaehtoista, ja tuntuu hullulta, että kieltäydyin mahdollisuudesta lähteä mukaan. Mutta joskus pitää miettiä omaa jaksamista, myös matkustamisen suhteen. Heti huomenna lähden nimittäin kolmen päivän työreissulle Rukalle, sieltä kotiuduttuani joudun pörräämään hieman lähimaakunnassa ja sunnuntaina hyppään Vilnan-koneeseen ja kohti konferenssia. Tämä ei ole kuitenkaan estänyt minua haaveilemasta matkoista joka ikinen päivä, vaan Antin WhatsAppiin on ilmaantunut vaihtuvia suunnitelmia tämän tästä: pitäisikö sittenkin lähteä Kaliforniaan syksyllä, Nykissä olisi kyllä kiva käydä, löysin edulliset lennot Losiin! ja pitäisikö sittenkin palata alkuperäiseen suunnitelmaan Lontoo+Santorini ja säästää kesää 2018 varten?. Onneksi kesän lomareissu Amsterdamiin on nyt varattu, ettei enää tarvitse sen suhteen vaiheilla.

Sanomattakin selvää, että minulla on (Aurinkomatkojen vanhan sloganin mukaan) aina mielessä loma. Ja jos mietin oikein sanaa loma, voisi sen kohdalla sanakirjassa olla kuva Key Westistä. Ja matka tuonne Jenkkien eteläisimpään, trooppiseen pisteeseen menee vielä sellaista maisemareittiä, että kaikki turkoosin meren rakastajat eivät varmastikaan tule pettymään. Joskin, pakko sekin on mainita, että saarien keskellä merta ei näy, ainoastaan siltaosuuksilla. Mutta niitä siltoja riittää! Ja pisin niistä, Seven Mile Bridge, on tietenkin reilun kymmenen kilometrin pituudellaan aika uskomaton.

Vaikka lähtisimme Miamista kuinka aikaisin liikkeelle, nähtävästi meillä ei ole koskaan mitään mahdollisuuksia ehtiä perille Key Westiin tarpeeksi ajoissa. Florida Keysin läpi ajettaessa on nimittäin ihan pakko pysähtyä vähintään muutamaan otteeseen kuvaamaan näkymiä. Sen myötä saavuimme jälleen kaupunkiin ihan liian myöhään, että olisimme saaneet autoa parkkiin. Ja Key Westissä jos missä parkkipaikan etsiminen on todella stressaavaa. Varsinkin, jos vahingossakaan pyörii turisteja pursuilevan Duval Streetin liepeillä. Ylipäätään kadut ovat niin kapeita, ja täynnä pysäköityjä autoja, että katumaasturilla eteneminen vaatii välillä melkoista tarkkuutta, jos joku tulee vastaan. Harmaita hiuksia aiheuttavat myös parkkisäännöt, joiden tulkkaaminen on joskus rakettitiedettä. Jos vapaa paikka jostain keskustan liepeiltä löytyykin, voi olla varma, että siihen liittyy jotain poikkeuksellista. Tunnin kiertelyn jälkeen saimme auton kaupungin kauimmaiseen nurkkaan.

Parkkiongelmat eivät olleet ainoa ”ei täydellinen” -hetkemme Key Westissä. Aina aurinkoisilla Florida Keyseillä pyöri nimittäin muutama uhkaava sadepilvi. Koska meillä ei ollut sateenvarjoja mukana, kiiruhdimme askeleitamme ja puolijuoksimme muutaman kilometrin matkan autolta Duval Streetille, missä halusimme ehdottomasti syödä Old Town Mexican Cafessa, jonka terassi on kivan pieni ja viihtyisä. Emme olleet uskoa tuuriamme, kun saavuimme ravintolaan ja saimme ainoan vapaan pöydän suoraan kadun vierestä, tunnelmaltaan ihan täydelliseltä paikalta. Mutta sitten ensimmäisen pisarat tippuivat nenäämme ja jouduimme siirtymään sisätiloihin. Voi, mikä pettymys!

Ruokailun jälkeen lähdimme kävelemään Key Westin ehkä tunnetuimmalle nähtävyydelle, eli eteläisimmän pisteen merkkipaalulle. En kyllä tiedä miksi me sinne lähdimme, sillä olemme nähneet sen aikaisemminkin, emmekä missään nimessä jaksa jonottaa kuvausvuoroa paalulle. Ehkäpä kyseisellä paikalla on sen verran kivat maisemat merelle, että siellä kannattaa pyörähtää. Paitsi että tällä kertaa meri oli harmaahko ja myllersi raivoisasti, vaikka sade oli kyllä loppunut melko lyhyeen.

Onneksi sentään kolme pettymystä Key Westin suhteen oli tarpeeksi. Lähdimme kävelemään tarkoituksella hieman rauhallisempia katuja ja etsimään täydellistä keywestiläistä katunäkymää, jonka olin bongannut auton kyydistä (onneksi Antilla riittää hermo tällaisten hyvin epämääräisten toiveiden toteuttamiseen). Kävelimme Eaton Streetiä pitkin ja huomasimme valinneemme juuri oikean kadun, sillä sen varrella on mm. aivan ihana Tropic Cinema, sekä lukuisia muita kauniita rakennuksia. Sekä yhdellä sen poikkikaduista juuri se katu, mitä lähdettiin hakemaan. Key Westin valkoisten aitojen ylitse pursuava trooppinen vehreys yhdistettynä supersuloisiin puutaloihin on juuri se, mikä tekee Key Westistä idyllisen.

Paluumatkalla meillä oli hieman kiire, sillä halusimme ehtiä Marathonin motelliimme katsomaan auringonlaskua Meksikonlahden puolelle. Pysähdyimme matkalla kerran, mutta ehdimme kuin ehdimmekin persoonalliseen motelliimme, joka oli reissun kallein, mutta jonka takapihalla oli mitä ihastuttavin pienvenesatama ja aivan upea auringonlasku!

Seuraavana aamuna heräsimme syntymäpäivääni, jota lähdimme juhlistamaan lähes viereiseen IHOPiin. Överi pannariaamupala on juuri se, mitä kaikki 34-vuotiaat tarvitsevat. Aamupalan jälkeen pakkasimme jälleen kerran tavaramme, luovutimme huoneemme ja ajoimme tien toiselle puolelle Sombrero Beachille. Pieni mutta kaunis ranta oli selvästi paikallisten suosiossa, sillä sen parkkipaikka täyttyi heti aamupäivästä. Istuskelimme hetken rannalla ja katselimme elämänmenoa. Olo oli niin stressistä vapaa kuin olla ja voi. Olkoon se hyvä lähtökohta 35. vuodelleni!