Automatka Miami Beachilta Florida Keys -saarten läpi Key Westiin kestää tunteja. Matkan varrella ajetaan lukuisten saarten läpi ja kymmeniä siltoja pitkin. Pisin silta on pituudeltaan 7 mailia eli kymmenisen kilometriä. Maisemassa vaihtelee turkoosi meri, rämeikkö, seafood-ravintolat ja motellit, sukellusvälinekaupat ja pursiseurat sekä saarten pienet keskustat.
Mennessä matkaamme hidasti ainakin puolella tunnilla eräältä saarelta löytyvät liikennevalot, jotka olivat matkan ainoita saarihyppelyn osuudella. Valot olivat hidastaneet autovirtaa Key Westin suuntaan niin, että jono ulottui ties kuinka kauas. Paluumatkalla pääsimme ajamaan suoraan.
Emme siis olleet suuntaamassa eteläisimpään pisteeseen yksin, vaan tiellä oli suhteellisen vilkas menoliikenne. Joukossa oli melko paljon aasialaisia nuoria, jotka hyvin epäaasialaismaisesti riekkuivat autoissaan ja nousivat kattoluukusta ihailemaan maisemia täydesäsä vauhdissa. Olivat ehkä katsoneet jonkun amerikkalaisen road movien liikaa?
Paluumatka alkoi auringon jo hiipuessa ja pitkän päivän jälkeen oli ihanan raukea olo ja liikennekin oli rauhallista. Auringonlaskun maisemat olivat hienot, vaikka aurinko laskikin selkämme taakse. Lopulta pimeän tultua ainoina valoina olivat toiset autot – ja taivaalla hohtava valkoinen, pyöreä kuu!
Ajoimme paluumatkalla South Dixie Highwayn sijaan moottoritietä (maksullista) ja Miamin kaupunkiin saavuttaessa näkymä oli upea: kaupunki ilmestyy lievän ylämäen jälkeen kuin tyhjästä ja mikä parasta, se on sytyttänyt pilvenpiirtäjät neonhohtoisiin valoihin ja voit taas kerran olla varma, että tämä on Vice City!