Päivä 1: Hello LA!

Täällä ollaan vihdoinkin, Los Angelesissa, kämäisessä Hollywood Star Inn -motellissa, Sunset Boulevardin varrella! Kirjoittelen tätä yöllä, kuinkas mutenkaan, mutta koska en jaksa lähteä keskellä yötä hakemaan extrakoodia nettiä varten (enkä varsinkaan näpytellä mitään kännykällä), joudun julkaisemaan tämän myöhemmin.
Matkasimme tällä kertaa Dusseldorfin kautta ja neljän tunnin vaihtoaika meni siellä suhteellisen kivuttomasti aamupalaa syöden ja lokoisilla nahkanojatuoleilla hengaillen. Portilla ryykäsimme heti ensimmäisten joukossa koneeseen, sillä omissa boordareissamme ei ollut ryhmänumeroa. Odotimme jo saksalaista huuto-ohjeistusta siirtymään jonon hännille odottamaan, mutta mitä vielä, saimmekin kaivaa paluulentolippumme esille (ja samalla jumitimme koko jonon, kun ne ei tietenkään olleet ihan käsillä, kun eipä niitä ole koskaan mennessä portilla kysytty). Eikä tässä vielä kaikki, pääsimme molemmat ylimääräiseen turvatarkastukseen ennen koneeseen pääsyä.
LA3
Itse AirBerlinin lento meni ihan hyvin ja yllättävän kivuttomasti. Perillä koimme saman jutun kuin yleensäkin: ei ole mitään väliä, olemmeko koneesta lähdössä viimeisenä vai ensimmäisten joukossa, sillä jostain syystä päädymme aina maahantulotarkastuksessa koko koneellisen hännille. Tällä kertaa syynä etuaseman menettämiseen oli nopea vessareissu ja yksi harharetki väärään jonoon, sillä nykyllän ESTAlaisille ja aikaisemmin Amerikoissa vierailleille on ihan oma jono. Paitsi että minulla oli vaihtunut passi, joten en varsinaisesti ole siis vieraillut vielä Jenkeissä ja olen uusi vierailija. Eli takaisin ruotuun ja pidemmän jonon hännille.
Autovuokraamoille lähtevää shuttlebussia odotellessa ilakoimme jo siitä, että Hertzin bussin kyytiin näytti olevan paljon pienempi tunku kuin Alamon jatkuvalla syötöllä saapuviin busseihin. Vuorkaamon asiakaspalveluunkaan ei ollut kovin kauheaa jonoa, joten ajattelimme etukäteen varauksen tehneenä auton noutamisen olevan nopea juttu.
LA2
Mitä vielä, varmasti tunnin saimme viettää sielläkin. Kaikilla tuntui kestävän vuokrausprosessi kummallisen pitkään ja lopulta syykin selvisi, kun itse päädyimme tiskille: virkailijat yrittivät kerran jos toisenkin ja vielä kolmannen kiellon päälle upgreidata autoja melko kovaan hintaan. Meillä autoluokan korotus olisi maksanut 600 dollaria + lisävakuutukset 400e. Nämä siis maksamamme vuokrahinnan päälle!
Viereisellä tiskillä olevan suomalaispariskunnan ennakkoon maksamissa vakuutuksissa oli jotain häikkää ja ilmeisen iso lasku tuli heillekin. Me ei alettu vaihtamaan autotyyppiämme, sillä jos olisimme maksaneet esim. 150 dollaria lisää, niin auto olisi siltikin ollut lähes yhtä huono (kaksi vuotta sitten tällä summalla sai jo halutun korotuksen). Dollareita olisi pitänyt iskeä tiskiin vähintään 300, että oltaisiin saatu yhtään mieluisampi auto, mutta ei sitten viitsitty lähteä siihen (tässä vaiheessa virkailijan vänkääminen auton suhteen alkoi jo harmittaa). Ylimääräisistä vakuutuksistakin karsimme useimmat pois.
Lopulta saimme automme jostain hehtaariparkkipaikan kauimmaisesta nurkasta ja pääsimme lähtemään kohti motellia. Loppuilta sujuikin mukavemmissa merkeissä, sillä majoittumisen jälkeen ajelimme pitkin Sunset Boulevardia auringonlaskun aikaan ja ihailimme palmurivistöjä. Kävimme syömässä vanhassa tutussa In-N-Outissa ja voi vitsit, että oli hyvää! Parhaimman hampurilaisen mittelö shack burgerin ja double doublen välillä on kova! Pakko saada lisää vielä tämän reissun aikana.
LA1
Mainokset

Kiitoksia Italia…

…nimittäin ylimääräisestä laskusta! Sakkolapusta, jos tarkennetaan. Ja jos itse sakko ei ollutkaan kovin suuri, niin autovuokraamon käsittelymaksu olikin sitten siihen nähden sitten melkein puolet lisää. Ilahduttavaa!

Saimme viime vuoden lopulla kirjeen Italiasta. Vaikka kuinka olimme silmät kovana kyttäilleet Pohjois-Italian road tripillä liikenteenrajoituskylttejä, olimme kuitenkin ensimmäisen päivän huumassa Bellagiossa huristelleet autollamme kielletyllä alueella. Kirje oli autovuokraamolta, joka ilmoitti laskuttavansa käsittelymaksun tietojemme luovuttamisesta poliisille.

P7073317

Tässä vaiheessa emme tienneet tulevan sakon suuruutta, joten odottelimme uutta laskua toivoen parasta (että Italian poliisin muisti ei ylettyisi enää viime kesään) ja peläten pahinta. Sitten eräänä huhtikuisena päivänä se kolahti postilaatikkoon raskauttavan valokuvan kera. Hassusti laskussa oli kaksi eri summaa, isompi ja pienempi, sen mukaan, ehtisikö sen maksaa viidessä päivässä vastaanottamisesta vai ei. Lasku maksettiin poliisilaitoksen omilla sivuilla ja ainakin meidän tapauksessa summa oli vain sadan euron luokkaa, joten huokaisimme vähän helpotuksesta.

Aluksi tieto sakosta pääsi kuitenkin ärsyttämään kovasti. Se melkein pilasi viime kesän matkan hyvää fiilistä näin jälkikäteen. Kuinka turhaa! Sitten onneksi muistelimme eilen pastaa syödessämme, kuinka huikean hienossa ympäristössä söimmekään ihanan täyteläistä pastaa esimerkiksi Rivassa: toisella suunnalla kohosi vuorenseinämä kaupunkinäkymän takana ja toisaalla lämpimänä hehkuva katedraali. Tiramisu oli maailman paras ja hienon illallisemme lasku pieni. Se oli ihan täydellistä! Kiitos siis Italia, ei laskusta vaan upeasta reissusta!

P7093633
P7093636
P7093645
P7093647

Venice Beach: rantaelämää Losissa vol 1

Majoituimme ensimmäiseksi Los Angelesissa Culver Cityyn, sillä se oli sopivasti Santa Monican vierssä, mutta majoitushinnat olivat selvästi alhaisemmat. Rannalle oli siis enemmän kuin kävelymatka, mutta eipä se haitannut autoilukaupunki Losissa. Jätimme auton yhdelle maksullisista parkkialueista, joilla parkkiaika ostettiin aina koko päiväksi ja autolle varattiin tietty paikka. Autolla pystyi siis käymään välillä muuallakin, joten mekin vietimme ensin puoli päivää Venice Beachilla ja illalla tulimme uudelleen ja kävelimme Santa Monican laiturille katselemaan 4th of July:n juhlallisuuksia.

Koska kuvia on iso kasa, niin tässä rantakuvien ensimmäinen osa: rantaelämää Venice Beachin ja Santa Monica Beachin välimaastosta. Hienohiekkainen ranta on leveä ja sinne voi levittää pyyhkeensä minne tahansa. Monet toivat mukanaan katoksia ja rivistön kylmälaukkuja ja viettivät aikaa kaveriporukalla tai koko perheen kesken. Meillä oli mukana vaatimattomasti vain pyyhkeet ja vesipullot, mutta tarkoituksena olikin lopuksi mennä kävelemään Venicen rantakadulle ja haukata jotain pientä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA Lue loppuun

Road Trip päivä 4: Saapuminen San Franciscoon

Laahaan postauksissa pari päivää jälessä, sillä olemme jo viettäneet kaksi päivää San Franciscossa ja ajaneet rantatietä San Luis Obispoon, jonka motellista juuri kirjoittelen. San Franciscon motellimme netti ei toiminut kovin ongelmitta, joten kirjoittelut jäivät sikseen.

Kun saavuimme SFO:n kentälle, saimme heti vuokra-auton allemme, sillä Alamon tiskille  ei ollut läheskään sellaista jonoa kuin kilpailijoille. Lähdin käymään kesken varausselvittelyjen vessassa, ja sillä aikaa mies oli upgreidannut automme 160 dollarilla premium-luokan autoon, joten huristelemme nyt Maximalla, kuten Floridassa (siellä olimme saaneet korotuksen ilmaiseksi, emme vaan tajunneet sitä silloin). Hieman yskähtelin kuultuani lisälaskun, kun vakuutuskin oli vielä 120 dollaria varauksen päälle. Tosin hyvä on kyyti autossa, ei voi valittaa!

Lähdimme lentokentältä suoraan etsimään lähintä ruokapaikkaa, sillä 6 tunnin lennolla ei oltu tarjottu varsinaista ruokaa (myytävänä oli juustotarjotin ja sämpylä). Löysimme pian perusjenkkiläisen ulkoilmaostarin ja kurvasimme Burger Kingin pihaan. Ihan hyvältä se Whopperkin maistui, vaikkei täällä hampurilaisten suuressa maassa mikään ykkösjuttu olekaan. Ja mahat täyttyivät ja jano hellitti, vaikka kosketusnäytöllinen limuautomaatti sai hetkeksi sormen suuhun.

sf1

Syötyämme ajoimme suoraan San Franciscoon Baker Beachille, josta on upeat näkymät Golden Gatelle. Ranta olikin huikean hieno ja aallot mahtavia. Näkymät sillalle olivat tietenkin monien muidenkin turistien tähtäimessä, mutta saimme auton rantaparkkiin ja kävelimme lähemmäksi siltaa.

sf2

Kuvat napsaistuamme jatkoimme matkaa Bay Arean teillä ja mies oli ohjelmoinut navigaattoriin Golden Gaten toisella puolella, muutamien kymmenien kilometrien päässä sijaitsevan Narada Michael Waldenin studion osoitteen, suuri fani kun on.

Luulin, että tarkoituksenamme oli ottaa kyseiset koordinaatit siksi, että haluamme ajella ympäriinsä kauniilla lahdella ja jotain siihen navigaattoriin pitää kirjata. Kun saavuimme määränpäähän, laitoimmekin auton parkkiin ja lähdimme kävelemään isoa matalaa rakennusta ympäri. Mies äkkäsi pian studion sijainnin ja käveli muitta mutkitta sisään, jaiks! Minä kipitin perässä ja molempien suureksi yllätykseksi itse Narada Michael Walden seisoskeli aula/keittiö/olohuoneessa, hiukan hölmistyneen näköisenä, kun yhtäkkiä pelmahdimme paikalle.

Minä olin ihan pöllämystynyt ja jos olisin tajunnut, että menemme tapaamaan yhtä 80-90 -lukujen suurinta poptuottajaa (ja muusikkoa), olisin ehkä laittautunut hieman. Mies sen sijaan jutteli idolinsa kanssa ja pian otimmekin jo valokuvia. (Oma kuvani epäonnistui niin pahasti, etten tohdi sitä tänne laittaa). Narada oli juuri äänittämässä, joten emme voinee viipyä studiolla pitkään (eikä meillä olisi mitään asiaa sinne ollutkaan), joten lähdimme valokuvien jälkeen takaisin autolle.

20130627_150433

Autolla hihitimme epäuskoisena koko jutulle ja jatkoimme matkaamme, jonka teema tavallaan jatkui musiikin parissa, suomalaisen sellaisen. Ajoimme Karri Koiran Amerikankotka liitää -musiikkivideolla näkyvälle Treasure Islandille, josta on hienot näkymät kaupungin pilvenpiirtäjäviidakkoon. Mies oli nähnyt kyseisen musiikkivideon talvella ja selvittänyt heti missä se on kuvattu, sillä samaa maisemaa olisi kiva käydä katsomassa paikan päällä.

sf3

Tässä välissä kävimme kirjautumassa lentokentällä sijaitsevaan motelliimme ja hieman lepäilemässä. Illan tullen lähdimme vielä ajelemaan keskustaan päin ja suuntasimme tuuliselle Twin Peaks Hillille, josta oli jälleen kerran hienot näkymät kaupunkiin. Takaisin tullessa piipahdimme vielä keskustassa Taco Bellissä, jossa emme olleet vielä koskaan käyneet. Tacot olivat mielestäni varsin maistuvat hintaisekseen, mutta itse ravintolassa haisi pahalle. Pienen iltapalan jälkeen uni alkoi maistua toden teolla, sillä olimme heränneet jo neljän jälkeen. Seuraavana päivänä olisi vuorossa lähempi tutustuminen San Franciscoon.

sf4

Automatkan huipennus: Key West

Ajelullamme Florida Keys -saarilla oli päämäärä, nimittäin Yhdysvaltojen eteläisin piste, Key Westin kaupunki. Oletimme kaupungin olevan hyvin pieni ja käveltävissä päästä päähän muutamassa minuutissa. Olimme väärässä. Mutta pienen ja sympaattisen oloinen paikka on, vaikka pääkadun Duval Streetin ”väärästä” päästä siirtyminen toiseen päähän kestääkin odotettua kauemmin.

Heti kaupunkialueelle saavuttuamme huokaisimme pienesti ihastuksesta: talot olivat puisia, niissä oli edessä kuistit kiikkutuoleineen ja nimesimme ne Lucky Luke -taloiksi. Värit olivat vaaleita ja pastellisia, pihat vihreitä ja puut vanhoja. Olisimme halunneet tehdä kävelyretken keskustan lisäksi myös niissä maisemissa, mutta valitettavasti meillä ei ollut aikaa siihen.

MIA-NYC_048 MIA-NYC_049 MIA-NYC_050

Ihastuksen jälkeen tuli kuitenkin melkeimpä vihastus: auto pitäisi saada jonnekin parkkiin, mutta keskustassa on jokainen kadunvarsi täynnä – tai sitten pysäköinti on juuri siinä kohti kielletty. Keskustassa on useitakin yksityisiä pysäköintialueita, mutta ne ovat kaikki tylysti täynnä (ja voin vain kuvitella kuinka kalliita). Alkaa vaikuttamaan siltä, että saamme ihailla Key Westiä lähinnä auton ikkunasta käsin. Lisäksi navigaattori huutaa meitä jatkuvasti tekemään u-käännösen, sillä kaikessa pikkukatujen vilinässä ja parkkipaikan etsimisessä olemme unohtaneet sammuttaa sen.

Lopulta, piiitkän etsinnän jälkeen, meillä käy tuuri ja vapaa kadunvarsipaikka löytyy läheltä pääkatua. Taistelu ei kuitenkaan ole ohi, sillä uusi hieno parkkimittari ei suostu yhteistyöhön, ei rahan eikä luottokortin kanssa. Mittarin teksti, coming soon, on hieman hämmennystä aiheuttava. Turhaudumme ja lähdemme lampsimaan kohti pääkatua, kunnes huomaamme vanhanaikaisen parkkimittarin, sellaisen kuin Aku Ankoissa!

Syydämme siihen kaikki kolikkomme, joita on kertynyt ainakin puoli kiloa. Sitten vaan lappu ulos! Mutta miksi tässä ei ole mitään nappuloita? Miksi Aku Ankka aina hakkaa sitä mittaria raivoissaan? Oho, nämä onkin autokohtaisia mittareita… Olemme siis hyvää hyvyyttämme lisänneet jonkun parkkiaikaa, joka oli päässyt tippumaan nollaan. Hienoa, päivän hyvä työ sentään tehty!

MIA-NYC_058 MIA-NYC_059 MIA-NYC_055

Sitten päätämme olla välittämättä koko parkkimaksusta, sillä muuten koko päivä menee pilalle. Maksakoot sakot vaikka tonnin, nyt ollaan lomalla (oikeasti meitä hirvitti ne sakot ja varsinkin se, miten hankalaa niiden maksaminen käytännössä olisi). Lähdimme kävelemään Duval Streetin kulmalta rantaan päin, sillä halusimme nähdä eteläisimmän pisteen.

Tien päässä olimme hiukan hämillämme: ei kai sen pisteen kuulu mikään olematon olla ja siinähän on kuvien mukaan joku häkkyräkin. Hetken karttaa tutkittuamme huomasimme, että olimme juuri päinvastaisella puolella kaupunkia. Noh, eikun turistimeren sekaan kävelemään Duval Streetille, minkä olimme muutenkin ajatelleet kävellä päästä päähän, muutaman korttelin matkan. Aurinko paistoi ihanasti ja kaupungissa oli ihana lomafiilis!

MIA-NYC_052 MIA-NYC_051

Muutaman korttelin matka osoittautui myöhemmin muutamaksi kilometriksi, mikä on ruuhkaisella kadulla pitkä matka. Pääsimme kuitenkin Southernmost Pointille ja yllätyimme, että siihen ruman häkkyrän luokse oli oikeasti kuvausjono! Jokainen turisti halusi ottaa kuvan itsestään ja raidallisesta mötikästä. Me emme jaksaneet jonottaa, joten kävimme ottamassa kuvat väärältä puolelta, poseerausten kera kuitenkin!

MIA-NYC_056 MIA-NYC_053 MIA-NYC_054

Lähdimme kävelemään takaisin Duval Streetille aikomuksena mennä myöhäiselle lounaalle. Valitsimme lopulta paikaksi erään meksikolaisen ravintolan (Old Town Mexican Cafe), jolla oli kivan oloinen terassi. (Sivuhuomautuksena sanottakoon, että Key Westin kaduilla kävelle kukkoja ja kanoja, kuten myös ravintoloiden terasseilla ja tarjoilijat ajavat niitä takaa.) Tilasimme kalatacoja, pulled pork hampurilaisen ja tietenkin key lime pien. Ravintola tarjosi alkunaposteluksi kasan herkullisia nachoja ja salsaa. Voi että oli hyvää!

MIA-NYC_061 MIA-NYC_062 MIA-NYC_060

Ruokailun jälkeen huomasimme kellon olevan jo sen verran, että olisimme takaisin Miamissa vasta myöhään illalla. Lähdimme siis kotimatkalle ja olimme kaiken kaikkiaan todella tyytyväisiä päiväretkeemme, jonka aikana olimme nähneet Keysit ja kirsikkana kakun päällä Key Westin. Tunnelma on omalaatuinen ja täysin erilainen kuin Miamissa (tai muualla päin Yhdysvaltoja). Tällä retkellä käsitimme taas kerran, kuinka iso ja monimuotoinen maa Yhdysvallat on. Sinne voisi tehdä vaikka kuinka monta matkaa.

Autolla Miamista etelään

Vuokrasimme siis auton ja asensimme navigaattoriin suunnaksi Key Westin. Aluksi ajoimme Miami Beachin eteläisintä siltaa mantereen puolelle kohti Miamin keskustaa, jonka ohitimme pilvenpiirtäjäryppään vierestä ja jatkoimme matkaa pitkin South Dixie Highwayta.

Maisema on pitkään pikkukaupunkimaista ja matalaa, sen jälkeen rakennukset harventuvat ja ottavat itselleen enemmän tilaa. Auton ohi vilahtaa vähän väliä auto- tai patjakauppa sekä rypäs pikaruokaloita, joilla on jokaisella oma erillinen rakennuksensa: Wendy´s, Taco Bell, Denny´s, Applebee´s, Dairy Queen. Väljemmillä alueilla on yhtä suurempia marketteja: Kmart, Walmart, Family Dollar. Tämä on sitä Amerikkaa, jonka minä tunnen ja olen suhteettoman iloinen etäisesti tutuista maisemista.

MIA-NYC_038 MIA-NYC_039OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jossain vaiheessa kylien läpi kulkevan tien varrella alkaa näkyä pieniä rähjäisiä rakennuksia, jotka näyttäisivät useinkin olevan meksikolaisia ravintoloita. Ketjupaikat vähenevät hiljalleen.

Lopulta maisemasta häviävät rakennukset ja Evergladesin suomaisema alkaa. Tietä reunustavat rämeikköiset pusikot ja verkkoaita: ilmeisesti korkotiilien ei toivota mönkivän tielle. Yritän toiveikkaasti nähdä edes pienen kärmeksen tai alligaattorin poikasen, mutta pääasiassa pusikon läpi on hankala nähdä mitään (tai ottaa kuvaa). Tässä vaiheessa alkaa jo kova odotus siitä, milloin siirrytään ajamaan lukuisten Keys-saarten läpi, siltojen avulla saarelta seuraavalle, aina Key Wesiin saakka.

Autonvuokraus Miamissa

Miami on laajalle levinnyt kaupunki ja vaikka Miami Beachin saarella on helppo liikkua bussilla, on vuokra-auto Miamin alueella liikuttaessa nopein ja vaivattomin vaihtoehto. Me emme kuitenkaan vuokranneet autoa Miamissa liikkumiseen vaan käytimme yhden päivän vuokra-aikamme Key Westin reissuun, mihin menikin koko päivä. Miami Beachilta on melko suoriviivainen bussiyhteys sekä keskustaan että lentokentälle, mutta muualle kaupunkiin bussimatkat kestää välillä uskomattoman pitkään (siitä lisää myöhemmin).

Olimme vuokranneet auton jo ennakkoon netistä ja hyvä niin, sillä autoa ei olisi todennäköisesti saanut enää paikan päältä ja lisäksi hinnat ovat kuuleman mukaan pilvissä. Koska kyseessä oli korkeasesonki, jouduimme mekin ennakkovuokraajina maksamaan autosta n. 70e, vaikka vuokra-aika oli vain vuorokausi. Hinta sisälsi kaikki vakuutukset (otimme lisävakuutuksen, n. 12e paikan päällä ja se on laskettu tähän hintaan). Vertailun vuoksi kerrottakoon, että esim. syksyllä Kaliforniassa auton saa 10 päiväksi alle 200e:lla.

Vuokraamo sijaitsi korttelin päässä hotellistamme ja olimme siellä oven takana odottamassa aamulla avaamisaikaan. Otimme vielä lisäpalveluna ”etukäteen maksetun tankillisen”, joka käytännössä tarkoitti kuitenkin sitä, että ajoimme vuokraamon työntekijän perässä lähimmälle huoltsikalle ja hän tankkasi automme. Olimme arvioineet, että Key Westin reissuun menisi noin tankillinen, mutta auto olikin yllättävän säästeliäs ja osa valmiiksi maksetusta tankillisesta jäi käyttämättä. Siitä ei tietenkään saa mitään hyvitystä.

Vuokra-auto oli modernimpi kuin oma automme, joten koimme heti aluksi hieman hankaluuksia penkkien säätämisessä: omassa autossammekin on osittain sähköllä toimivat säätimet, mutta emme löytäneet vuokra-autosta millään säädintä, jolla penkki liikkuisi eteenpäin. Edellinen asiakas oli ollut joku hujoppi, joten penkiltä hädin tuskin ylsi kaasu- ja jarrupolkimille varpaan kärjillä. Vuokraamon mies oli hypännyt autoonsa ja ajanut jo hallin toiseen päähän viedäkseen meidät ja toisen asiakkaan huoltsikalle, joten emme voineet edes kysyä säätöjä.

Säädimme siinä siis keskenämme hetken aikaa ja päivittelimme tilannetta, kun autolla ei voinut ajaa emmekä päässeet kysymään apua. Lopulta saimme ajettua auton (muutaman hermostuneet kanssa-autolijan saattelemana) hallin portille, missä mies odotti meitä jo täysin hiiltyneenä. Avasimme ikkunan ja hän syöksyi viittilöimään meille, että mitä hemmettiä me kupataan vielä hallissa, nyt ulos niin kuin olis jo!

Mies ei suostunut millään kuuntelemaan ”selityksiämme”, kunnes oli jo pakko korottaa ääntään ja huutaa päälle, ettei me jumalauta voida ajaa sillä autolla metriäkään ennen kuin hän kertoo mistä se penkki säädetään. Kun mies kuuli tämän, hän näytti entistä harmistuneemmalta ja huusi meille, että sehän on ihan normaali auto!

Eipä meillä ollut mahdollisuutta kuin huutaa, että nyt kyllä neuvot mistä se säädetään tai ei oikeesti päästä mihinkään. Sitten saimme selville mistä napista säätö toimii (olimme jo kokeilleet sitä mutta työnteäneet väärään suuntaan) ja pääsimme liikkeelle. Ajoimme harmituksen vallassa miehen perässä huoltsikalle ja mietin jo kihisten kuinka annan tästä kyllä palautetta vuokraamolle.

Autoissa ei ole välttämättä edessä rekkaria…

Myös mies oli mitä ilmeisemmin miettinyt tilannetta uudelleen ja huoltoasemalle päästyämme hän tuli hyvin lempeästi kertomaan miten siellä toimitaan (hän tankkaa meidän auton ja maksaa) ja kysyi vielä olisiko meillä jotain muuta, mitä haluaisimme tietää auton toiminnasta. Heh, sellaisia ne lattarit on!

…mutta takana on sitäkin komeampi. Huomaa myös kuvaaja!

Virittelimme navigaattorin paikalleen, annoimme osoitteeksi satunnaisen osoitteen Key Westin pääkadulta ja lähdimme ajamaan pitkin mäntypuiden (yllättäen ei palmujen) reunustamaa kanaalin viereistä tietä kohti eteläisintä Miami Beachin siltaa ja siitä eteenpäin Miamin keskustan ohi kohti Evergladesin suomaisemien reunustaa ja Florida Keys saaria. Niistä lisää myöhemmin!