Söimme juuri joululoman ensimmäisen aamun kunniaksi kasan pannukakkuja. Jäisillä mustikoilla ja runsaalla vaahterasiirapilla tietenkin. Samalla tuli väistämättä muisteltua viime kesän road tripiä, joka on pääosin jo muisteltu puhki blogin puolella (ok, joitakin paikkoja jäi esittelemättä, koska ikävän sattumuksen myötä suurin osa valokuvistani hävisi taivaan tuuliin, eikä edes sinne kuuluisaan pilveen kuitenkaan, murh!). Yksi merkittävä aiheJatka lukemista ”Road tripin majoitukset”
Avainsana-arkisto:Culver City
Venice Beach: rantaelämää Losissa vol 1
Majoituimme ensimmäiseksi Los Angelesissa Culver Cityyn, sillä se oli sopivasti Santa Monican vierssä, mutta majoitushinnat olivat selvästi alhaisemmat. Rannalle oli siis enemmän kuin kävelymatka, mutta eipä se haitannut autoilukaupunki Losissa. Jätimme auton yhdelle maksullisista parkkialueista, joilla parkkiaika ostettiin aina koko päiväksi ja autolle varattiin tietty paikka. Autolla pystyi siis käymään välillä muuallakin, joten mekin vietimmeJatka lukemista ”Venice Beach: rantaelämää Losissa vol 1”