Ulkona sataa epätoivoisen tasaisesti ja sain siitä niskaani oman osani, kun kävin juuri koiran kanssa aamulenkillä. Koira veti koko ajan kotiinpäin ja ihmetteli miksi me oikein kidutimme itseämme sateessa, joka oli ihan liian märkää. Nyt se kuitenkin haluaisi ulos takapihalle, kun luulee, ettei siellä sada ollenkaan, koska ei ole päässyt sinne koskaan sateella…
Mikä onkaan sopivampi hetki muistella taas aurinkoista ja ah niin lämmintä Roomaa. Olenko joskus valittanut, että siellä oli liian kuuma? En kai? Hetkellinen mielihäiriö, minähän pidän kuumasta. Ainakin tähän koleaan sateeseen verrattuna.
Mutta sinne Roomaan, jota halkoo hieman ällöttävän näköinen Tiber-joki (Tevere). Menimme käymään toisella puolella jokea vasta viimeisenä päivänä, sillä minulle ei ollut aivan selvää, mitä Trasteveressa varsinaisesti oli. Tästä lähtökohdasta lähdimme ensin bussilla Terminin asemalta ja ajoimme Argentia-aukiolle, jossa vaihdoimme ratikkaan. Ratikka ajaa melko pian joen yli ja silloin ollaankin jo Trasteveressa.
Halusimme kuitenkin tehdä taas pienen kierroksen paikallisten arkielämään, joten emme jääneet pois kyydistä Trasteveren keskustan kohdilla vaan jatkoimme matkaa aivan päätepysäkille saakka. Pikkuhiljaa kauniit vanhat rakennukset muuttuivat vähemmän kauniiksi, mutta juuri sellaisiksi samanlaisiksi, mitä ne ovat Välimeren kaupunkien lähiöissä. Ohitimme myös mm. markkinapaikan.
Paluumatkalla pysähdyimme Trasteveren sydämessä, missä isot puut varjostavat mukavasti päätietä ja siltä kääntyvää katua, joka myötäilee Tiber-jokea. Tässä vaiheessa näimme myös joen veden, joka oli melko alhaalla ja pinnalla kellui jos jonkinmoista roskaa. Joen varteen ihan lähelle vesirajaa oli pystyetty ravintoloita, mutta en tiedä kuka niissä pystyy syömään ainakaan valoisan aikaan, jos sellainen törkyjoki menee ohitse.
Kun jokivartta kävelee muutamien kortteleiden verran, tulee sillalle, jota pitkin pääsee kävellen takaisin Rooman keskustan puolelle. Kävelimme takaisin Argentina-aukiolle ja sullouduimme bussiin, joka vei takaisin kotinurkille Terminin asemalle. Tosin en tiedä, oliko se yhtään viileämpä vaihtoehto kuin tallata auringon paahteessa.
Illalla minulle tuli olo, että emme olleet nähneet Trasteveressa sitä, mitä varten sinne kannattaa mennä (paitsi kivasti paikalliselämää). Lähdimme siis illalla vielä uudelleen kyseiseen paikkaan ja jättäydyimme pois ratikan kyydistä jo ensimmäisellä Trasteveren pysäkillä. Siitä suuntasimme matkamme kortteleiden välistä kohti Piazza Santa Mariaa. Emmekä olleet ainoita, sillä moni muukin turisti suunnisti samoille seuduille.
Vähän matkaa käveltyämme Trasteveren kauneus aukesi meille lopullisesti, kun laskeva aurinko värjäsi vanhojen kivitalojen seinät kauniin kullanvärisiksi ja pittoreskit kukin koristellut parvekkeet roikkuivat kadulle tuoden lisäväriä maisemaan. Ostimme piazzalta jäätelöt ja nautimme ne muiden mukana aukion suihkulähteellä. Myöhemmin kiertelimme vielä lähikortteleita ja näimme paljon kivoja pieniä kauppoja ja kauniita kujia. Trastevere on ehdottomasti yksi Rooman kauneimmista alueista ja käymisen arvoinen paikka!