Turkish Airlines, kun jokin menee pieleen…

…niin se todellakin menee pieleen. Tämän luonnehdinnan kuulimme lauantaina aamupäivästä Antalyan kentällä mieheltä, jolla oli reilusti kokemusta turkkilaisesta lentoyhtiöstä. Palvelu on varsin hyvää niin pitkään, kun ei ole mitään ongelmia. Sitten kun niitä tulee, menee kaikki surkeasti.

Meidän lento Hongkongista Istanbulin kautta Helsinkiin lähti perjantaina ennen puolta yötä. Olimme odottaneet pitkää lentoa kauhulla, mutta kun huomasimme lentoaikaa olevan enää yhden tunnin verran, hihkuimme selvinneemme pahimmasta. Siitä ei mennytkään kuin muutama minuutti, kun kone yhtäkkiä kaarsi vahvasti vasemmalle. Lentoaika lyheni 20 minuuttiin ja kone alkoi selvästi laskeutumaan. Mitään kuulutuksia asiasta ei tullut.

Koska tykkäämme kytätä lentokarttoja, huomasimme kurssin muutoksen kohti Syyrian rajaa välittömästi. Nykäisin ensimmäistä ohi menevää stuerttia hihasta ja kysyin että mihin ihmeeseen ollaan menossa. Syyrian rajalle, tosiaan, koska Istanbulissa on huono sää. Viiden minuutin päästä paikka vaihtui toiseksi rajalla sijaitsevaksi paikaksi, kunnes taas viiden minuutin päästä huomasimme menevämme kohti Antalyaa, onneksi. Olimme ehtineet laskeutua jo kolmeen kilometriin.

Laskeuduimme Antalyaan, edelleen epätietoisina siitä, mitä oli tapahtunut. Osa porukasta luuli meidän laskeutuneen Istanbuliin, sillä englanninkielisiä kuulutuksia ei juurikaan harrastettu. Lopulta odotimme Antalyan sotilaskentän puolella bussikuljetuksia noin tunnin, joskin itse kuljetus kesti myös vähintään puolisen tuntia.

Mutta itse kaaos alkoi vasta kentällä. Meitä ei oltu infottu koneessa mitenkään, mutta myöskään kentällä ei ollut kertakaikkiaan yhtään virkailijaa, jolta kysyä asiaa. Jokainen lentokentän työntekijä sanoi, ettei heillä ole mitään tietoa asiasta. Yritimme kerätä tietoa ja kuunnella huhupuheita, ja lopulta huomasimme, että kentällä alkoi olla useampikin Aasiasta tullut koneellinen, kentän varsinaisten matkustajien lisäksi.

Sitten joku tuli ja sanoi, että portille 213, mikä tarkoitti käytännössä maasta poistumista. Osa koneen matkustajista tarvitsi tässä vaiheessa pikaviisumin, joka olisi pitänyt maksaa käteisellä, mutta jos oikein muistan, niin ei euroilla tai liiroilla. Onneksi suomalaisena saimme kävellä suoraan passintarkastukseen.

Sen jälkeen alkoi epätoivoinen laukkujen metsästys, joka kesti kuusi tuntia. Lopulta laukku putkahti esiin, ja koska olin käynyt valmiiksi tappelemassa meille hotellivoucherin, pääsimme etsimään omaa bussiamme. Tapahtuma muistutti käytännössä markkinoita, joilla kaikki huusivat sen minkä ehtivät. Jotenkin Antti onnistui kuitenkin löytämään oman bussimme, ja saimme sullottua itsemme kymmeniä kapsäkkejä kantavien senioreiden kanssa samaan bussiin kohti Rixos Downtownia.

turkishairlines2

Hotellin huoneidenjako oli täysin oma episodinsa, mutta lopulta saimme omamme ja pääsimme syömään lounasta. Jos moni asia menikin pieleen, niin hotellimme oli varsin kiva ja sen aamiais-, lounas- ja illallisbuffetit saivat tämän turkkiruokafanin hyvälle tuulelle. Kun hotellista löytyi vielä kiva kuntosali, olimme hetken täysin tyytyväisiä olotilaamme, huolimatta siitä, että töihin olisi pitänyt palata maanantaina, eikä se näyttänyt enää kovin todennäköiseltä.

Sunnuntaina alkuiltapäivästä olimme juuri aikeissa lähteä merenrantaan lenkkeilemään, kun päätimme käväistä sittenkin pikaisesti lounasbuffassa, vaikka valtava aamupala painoi edelleen mahassa. Siellä saimme ihan yhtäkkiä kuulla (olimme hetkeä aikaisemmin käyneet tiedustelemassa lentojen tilannetta), sillä välin kun minä olin hakemassa meille jälkiruuaksi baklavaa, että kyyti kentälle lähtee puolen tunnin päästä. Seurasi pienoinen joukkopaniikki, kun kaikki ryntäsivät hisseille ja pakkaamaan laukkujaan.

Antalyan kenttä oli taas oma lukunsa. Kukaan ei oikein tiennyt mitään, jonot seisoivat ja kukaan ei edes tiennyt, missä jonossa pitäisi seisoa. Osa porukasta hikeentyi todella, ja joku heitti Turkish Airlinesin virkailijaa vesipullolla, sain itsekin siitä osani. Seisoimme Antin kanssa eri jonoissa ja soittelimme puhelimella tilannetta tämän tästä. Koska Antti pääsi lähtöselvitysjonossa ennemmin tiskille kuin minä lipunmyynnissä, otin huiman spurtin läpi kentän, tiputtaen matkalla osan papereistani, mutta saimme kuin saimmekin taivuteltua lähtöselvitysvirkailijan buukkaamaan meidät Istanbuliin. Erävoitto!

turkishairlines3

Olisimmepa tienneet, että pahin oli vasta edessä. Istanbulissa odotimme toki laukkuja kaaoksessa (kuvasin huvittavia snäppejä, kun ihmiset ryntäsivät hihnojen yli salin toiselta reunalta toiselle), mutta sen jälkeen alkoi varsinainen piina, kun jonotimme yöllä neljä tuntia lipunmyyntitiskille. Kello kolme aamuyöllä oli vihdoin meidän vuoromme, vain kuullaksemme, että seuraavat vapaat paikat Helsinkiin olisi torstaina. Halusimme vaihtaa liput johonkin muuhun vaihtoehtoon ja kokeilimme ensimmäiseksi Tukholmaa, bingo!

Lennon arvioitu lähtöaika oli sunnuntaina iltapäivällä, mutta lähtöselvitykseen piti mennä heti, näin ohjeistettiin. Sen sijaan, että olisimme saaneet lentoyhtiön järjestämän majoituksen tai edes vesipullon ja jotain pientä syötävää, olimmekin koko seuraavan päivän epätietoisina lentomme kohtalosta. Yritimme nukkua lentokentän penkeillä ja kävimme vahtaamassa lentotietoja vähän väliä. Mikään netti ei tietenkään toiminut, paitsi ihan hetkittäin. Sen verran, että päästiin ilmoittamaan töihin, ettei kannata odottaa meitä vielä tiistainakaan.

Odotimme lentoa seuraavaan yöhön asti, kunnes se peruttiin kokonaan. Siinä vaiheessa itku ei ollut lähellä, sillä saman tiedon olisi voinut antaa meille jo 12 tuntia aikaisemmin. Emme edes saaneet tietää peruutuksen syytä, sillä sää se ei ollut ainakaan, se oli kirkas ja lumisateesta ei ollut tietoakaan alkuillan jälkeen.

Meitä ohjeistettiin menemään Turkis Airlinesin transfer deskille, missä me saimme niinkin hienon jutun kuin kopion passistamme ja koneeseennousukortista. Kysyimme mitä ihmettä me sillä teemme, mutta emme saaneet mitään vastausta. Seuraavaksi menimme passintarkastuksesta läpi, skippasimme kokonaan laukun odottamisen ja olimme niin ovelia, että pujahdimme jo suljetun lipunmyyntijonon hihnan ali virkailijan huomaamatta, joten vältimme päälipunmyynnin kilometrin pituisen jonon. Jos jonotusaika edellisenä yönä oli ollut 4 tuntia, niin nyt jono oli tuplasti pidempi.

Jonottaessa lipunmyyntiin varasimme tutun hotellin netistä ja saatuamme uudet liput Helsinkiin seuraavalle aamulle, otimme taksin ja pääsimme hotellille keskellä yötä. Aamulla herätys oli aikaisin, mutta oli aika luksusta päästä suihkuun ja nukkumaan edes muutamaksi tunniksi. Aamulla huomasimme lennon myöhästyneen tunnilla, joten ehdimme juuri ja juuri käymään hotellin aamupalalla.

turkishairlines

Olimme vielä lentokentälläkin todella skeptisiä lennon suhteen, mutta pientä toivoa toi se, että Helsingin lento sai alkuperäisen lähtöajan tienoilla porttinumeron. Ensimmäistä kertaa kolmeen päivään tiesi edes minne mennä. Jossain vaiheessa portin edustaa alettiin auraamaan, joten otimme senkin hyvänä merkkinä. Koneen saapuminen oli jo puoli voittoa, vaikka eräs italialainen pikatuttavuutemme oli edelleen epäilevä, olivathan he itse istuneet jo Rooman koneessa, kun lento oli edellisenä päivänä peruuntunut. Mutta niin vaan pääsi Helsingin lento lähtemään, toki joitakin tunteja myöhässä, mutta kuitenkin. Saavuimme Helsinkiin lähes 3 vuorokautta alkuperäistä aikataulua myöhemmin.

Turkish Airlinesin toiminta ei ansaitse meiltä kiitosta mistään muusta kuin Antalyan hotellista: ruoka oli hyvää ja hotellihenkilökunta ystävällistä. Periaatteessa olisin ihan mieluusti viettänyt siellä muutaman yön. Kaikki muu menikin sitten pieleen, ja kaikkein eniten tiedottaminen: sitä ei yksinkertaisesti ollut. Ei lentokoneessa, ei kentillä, ei henkilökohtaisesti eikä edes nettisivuilla mitään järkevää. Luin myöhemmin, että Facebookin kautta oli saanut jotain tietoa. Harmi, että lentokenttien maksullisia (saati ilmaisia) nettiyhteyksiä oli todella hankala saada toimimaan.

Ymmärrän, että tuollaista kaaosta ei voi hallita kukaan, mutta olisi ollut kaikille osapuolille helpompaa, jos matkustajat olisivat saaneet edes jotain ohjeita. Lisäksi joka ikisen peruuntuneen lennon buukkaaminen uudelleen hirvittävän jonotushärdellin kanssa oli jotain, mitä ei meinannut uskoa todeksi. Saavuimme Helsinkiin lähes 70 tuntia myöhässä, ja saimme vain ensimmäisen yön hotellissa tarjoiluineen. Sanomattakin selvää, että kotiin päästyämme olimme niin väsyneitä, ettei meitä ehkä enää ikinä kiinnosta matkustaa Turkish Airlinesilla, aiemmista hyvistä kokemuksista huolimatta.

Lennot Filippiineille ja takaisin

Kirjoittelen tämän postauksen heti tuoreeltaan saavuttuamme takaisin kotiin. Sinällään lentäminen Filippiineille tapahtuu ihan samalla tavalla kuin minne tahansa muualle, mutta toisaalta joistakin vinkeistä saattaa olla hyötyä lomaa suunnitellessa. Meillä Filippiinit valikoitui osaksi Aasian lomaamme muutaman kriteerin perusteella: 1) meillä oli jo lennot Hongkongiin, emmekä halunneet viettää siellä koko aikaa, 2) halusimme kaupungin rinnalle rennon rantakohteen, 3) rannan piti olla ihastuneita huokauksia herättävä ja 4) sinne pitäisi olla suhteellisen nopea matkustaa. Lopulta päädyimme Boracayn saareen, jonne matkustaa päivittäin paljon turisteja ja joka sitä myötä on helposti saavutettavissa, vaikka sinne ei pääsekään suoralla lennolla Hongkongista. Lennot Boracaylle menivät siis väistämättä Manilan kautta, joka on taas kuuleman mukaan ehkä Aasian tympein lentokenttä. Itse keksin tähän heti kaksi syytä: mikäli terminaalia pitäisi vaihtaa, pitäisi se tehdä taksissa (todennäköisesti) ruuhka-aikaan istuen ja toisekseen Manilan kenttä ei ole se maailman kehittynein ylipäätään. Me katsoimme lentomme niin, että terminaalia ei pidä vaihtaa ja toisaalta, että kaikki lennot ovat samalla lipulla (täten en löytänyt muita vaihtoehtoja kuin Cebu Pacific Airin). Vaihtoaikaa varasin menolle melkein kolme tuntia ja paluulle reilu neljä, sillä en missään nimessä halunnut missata Hongkongin konetta, vaikka meillä olikin siellä kokonainen vuorokausi ennen Suomeen paluuta, eli pelivaraa oli. IMG_0195 Kolme tuntia vaihtoaikaa Manilassa ilman terminaalin vaihtoa on todennäköisesti aika minimi. Siltikin, että meillä kaikki sujui alkuun erittäin jouhevasti: lento saapui vain 40min myöhässä, koneesta päästiin ulos vain jonkun aikaa rullailtuamme, passintarkastuksesta ja terveystietolapputiskistä selvisimme ilman sen suurempia jonottamisia ja laukutkin saapuivat piakkoin. Niin, laukut pitää joka tapauksessa käydä hakemassa hihnalta ja viedä tullin läpi ja taas eteenpäin lähtöselvitykseen. Lähtöselvitys sujui sekin nopeasti ja emme joutuneet maksamaan Manilan kentältä lähtiessä terminal fee:tä, vaikka paluulennolla jouduimmekin. Ihmeeksemme Manilan kentällä oli jopa ilmainen ja toimiva netti. Ihmettelimmekin, että onko Manilan kentästä saatu kuva vähän turhan negatiivinen, kun kaikki sujui hyvin lukuunottamatta sitä, että ruokatarjonta oli melko kehnoa. Lähdimme luottavaisin mielin kotimaan lentojen portillemme, ja siellä se kaaos sitten alkoikin. IMG_0196 Lähtöaula Cebu Pacificin kotimaan lennoille sijaitsi alakerrassa, josta oli bussikyyditys koneelle. Halli oli jo ihan täynnä porukkaa, kun saavuimme sinne, ja kuten myöhemmin huomasimme, niin kaikki lennot olivat lähdössä myöhässä, joten istumapaikkatilanne ei sitä myötä päässyt ainakaan helpottamaan. Odottelimme toiveikkaana, josko omasta lennostamme tulisi edes jotain tietoa jollekin näytölle, mutta se oli ihan turhaa. Näytöt eivät olleet millään muotoa ajan tasalla ja lentojen tilanteista ilmoitettiin pahvikyltein. Tai epämääräisillä paperilapuilla. Kuulutuksista ei saanut juuri selvää, sillä niiden äänenlaatu oli niin huonoa tasoa. IMG_0197 IMG_0198 Onneksi emme kuitenkaan poistuneet salista mihinkään ja kävimme välillä hiillostamassa henkilökuntaa, sillä yhtäkkiä, vasten aikaisempia tietoja, lentoamme alettiinkin lastaamaan noin tunnin verran myöhässä. Lopulta istuimme kuitenkin yli tunnin verran odottamassa koneen sisällä lähtölupaa ja myöhemmin vielä kiitoradan jonossa lisää. Kaiken kaikkiaan myöhästyimme parisen tuntia, mutta itse Kalibon kentällä aikaa ei mennyt juuri kymmentä minuuttia pidempään. Me olimme järjestäneet kyydin jo ennakkoon My Boracay Guiden kautta Kalibosta Caticlaniin (70km) ja samaan hommaan kuului myös laivamatka sekä kyyti hotellille Boracaylla. Voin suositella, jos haluaa päästä helpolla! Jokaisessa paikassa (Kalibo, Caticlanin satama, Boracayn satama) meitä oltiin heti vastassa ja pääsimme suoraan seuraavaan kulkuneuvoon. Vaikka siis olimme kaksi tuntia myöhässä. IMG_0189 Paluu oli sitten taas oma juttunsa, sillä nyt lähdimme takaisin Boracayn läheisimmältä lentokentältä Caticlanilta. Caticlanin kentälle on vain noin kilometrin matka satamasta ja sen voi taittaa halutessaan kävellen tai ihan kätevästi myös mopotaksilla, jotka maksetaan ennakkoon satamaa vastapäätä kadulla sijaitsevaan pisteeseen. Lentokentällä tarkistetaan liput ja passit ennen kuin lentokenttärakennukseen pääsee sisälle. Lähtöselvityksessä on taas pari tärkeää kohtaa: jos et asu määränpäässäsi (meillä esim. Hongkong), niin sinun täytyy esittää myös jatkolentolippusi. Meillä kyseinen paperi oli päässyt hukkumaan ja tovin sitä etsittyämme jouduimme toteamaan virkalijalle, ettei paperia löydy, mutta jatkolennot ovat seuraavana päivä Suomeen. Ei kelvannut, vaan liput pitää olla esittää ja piste. IMG_0190 Onneksi kentällä oli kuitenkin toimiva netti, jonka tunnukset pystyi hakemaan turvatarkastuksen tädiltä. Sain sähköpostini auki ja näytettyä vahvistuksen sitä kautta ja sehän tietty kelpasi. Mutta vielä emme päässeet näin helpolla lähtöselvityksestä, vaan lopuksi jokainen matkustaja punnittiin vaa’alla. Kyllä! En ole vielä koskaan moiseen törmännyt ja olisin voinut hyvin vetää tästä paniikkikohtauksen, mutta onneksi lukemaa ei sentään näytetty muille kuin virkailijalle, ja lisäksi kaikki käsimatkatavaralaukut piti olla sylissä todellisen painon kirjaamiseksi, joten lomafiilis säilyi kuitenkin ihan hyvänä eikä laihista ollut tarpeen aloittaa kesken loman. IMG_0193 IMG_0191 Caticlanin kenttä on todella pieni, mikä oli odotettavissakin. Kentällä on kaksi porttia, jotka ovat vierekkäiset ovet suoraan ulos. Lentoyhtiöt tarjosivat hauskasti sateenvarjoja kaikille, jotka joutuivat sateessa juoksemaan koneeseen. Meidän kohdalla sade lakkasi ja ylipäätään koneemme taisi olla ainoa, joka lähti sinä aamupäivänä ajallaan (tai itse asiassa jopa selvästi etuajassa). Manilassa meillä oli hyvää aikaa käydä salaa vilkuilemassa matkalaukkuhihnaa sillä mielellä, että laukkumme eivät sittenkään siirtyisi automaattisesti Hongkongin koneeseen (kuten virkailija oli luvannut). Jouduimme kuitenkin toteamaan, että laukut eivät pyörineet ainakaan Manilan hihnalla, joten mahdollisesti ne ihan oikeasti siirtyisivät automaattisesti. Ja kyllähän ne siirtyivätkin, ja lopulta olimme Hongkongissa täysin ajoissa ja molempien matkalaukut turvallisesti hallussa. Sanottakoon vielä, että ainakin Cebu Pacificin lennolla Boracaylle (konetyyppinä ATR) ei voi olla suurempaa ruumaan menevää laukkua kuin 10kg, joka maksetaan lentoyhtiölle erikseen. Niinpä meilläkin oli koko reissumme ajan vain pienet laukut + käsimatkatavarat. Monet paikalliset ottivat kyllä koneeseen sisälle vaikka kuinka monta kapsäkkiä ja trolleria, joten ilmeisesti he välttivät näin lisämaksun (joka ei ole kyllä länkkärille suuri). IMG_0192

Lähtöfiilikset Caticlanilta

Alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme kuului lentäminen Caticlanin lentokentältä, joka on Boracayn saaren läheisin kenttä ja jolta on vain lyhyt kävelymatka venesatamaan. Kolmisen viikkoa ennen lähtöämme lentoyhtio muutti menolentomme Kalibon kentälle, joka on suurempi ja sijaistee 70km päässä satamasta. Paluulentomme pysyi kuitenkin Caticlanilla ja hyvä niin, sillä saimme nukkua ruhtinaalliseen kello seitsemään asti.

Nyt siis olemme Caticlanin kentällä ja melkoista härdelliä on ollut tähän asti. Lähdimme hotellilta mopotaksilla, sitten kun saimme vakuusmaksumme takaisin, sillä hotellillamme käytiin laskemassa huoneessa pyyhkeet ja lusikat ennen kuin lähtölupa annettiin (taitaa olla aika tyypillistä tämän tason hotelleissa). Satamassa jonotimme ensin lippuluukulle (tai Antti jonotti, sillä samasta seurueesta ei saanut olla kuin yksi jonossa) ja sen jälkeen terminal fee -luukulle. Sieltä pääsimme suoraan laivaan, jossa jaettin kaikille pelastusliivit. Matka satamien välillä on lyhyt, mutta ilma oli sateinen.

Satamassa otimme jälleen mopotaksin, sillä se maksaa vain 50 pesoa (reilun euron) ja emme jaksaneet raahata kantamuksiamme sitä vaivaista maksimissaan kilometrin matkaa. Taksi maksettiin ennakkoon, saatiin lippu ja se annettiin kuljettajalle. Kaiken kaikkiaan mopotakseilla on ollut täällä aika yksiselitteinen hinnasto eikä mihinkään säätämiseen ole tarvinnut ryhtyä.

Boracay

Lentokentällä näytettiin passit ja liput jo ulko-ovella ja sen jälkeen oli ensimmäinen turvatarkastus. Lähtöselvityksessä tarvittiin lentoliput myös Hongkonista eteenpäin, sillä ilman niitä ei lähtöselvitystä pysty kuulemma tekemään (jos ei siis asu Hongkongissa). Etsimme lappujamme joka ikisestä laukusta, mutta ne olivat mystisesti kadonneet. Syyttelimme toisiamme siitä, kumpi kyseiset paperit oli hukannut, mutta lähtöselvityksessä oltiin järkähtämättömiä lippujen tarpeellisuudesta.

Onneksi kentällä oli netti ja toimiva sellainen. Sitä varten piti toki hakea erillinen lippulappu eri luukulta ja kirjoittaa nimensä listaan. Saimme kuitenkin lopulta lipun sähköpostista (vaikka oman koneeni Adobe CC oli vanhentunut juuri ennen lähtöämme enkä ollut ehtinyt uusimaan sitä, joten kone ei suostunut aukaisemaan PDF-lippua, olisiko tämäkin pitänyt aavistaa ennen lähtöä??). Saimme vastineeksi kasan kuittilappuja ja ohjeistuksen, että nyt laukkuja ei tarvitsisikaan siirtää itse Manilan kentällä vaan ne siirtyisivät automaattisesti (näinköhän). Ainiin, ja hassuna yksityiskohtana, kaikki matkustajat punnittiin lähtöselvityksessä!

Nyt istuskelemme lähtöaulassa, joka on yksi pieni halli tai huone ennemminkin. Ulkona sataa vettä, joten lentoyhtiä aukaisee jokaiselle koneeseen menevälle matkustajalle sateenvarjon, jonka kanssa kipaista koneelle. Jokainen lento näyttäisi olevan myöhässä. Eipä yllätä yhtään. Onneksi meillä on neljän tunnin vaihtoaika Manilassa.

IGTravelThursday / Häämatkalennot varattu!

Sunnuntaina koitti se päivä, kun saimme vihdoin varattua häämatkalentomme. Syy miksi siinä meni näin pitkään, oli tietenkin budjetti. Halusimme ehdottomasti ostaa tällä kertaa mahdollisimman vaivattomat lennot, eikä mitään stressaavia hikisiä juoksumatkoja isoilla lentokentillä lentokoneesta toiseen. Vaivaton lento olisi maksanut Oulusta lähtien hieman reilun tonnin. Kahden vuorokauden mittainen, useamman vaihdon sisältänyt lento olisi ollut pari sataa halvempi. Kumpikaan vaihtoehdoista ei kuulostanut oikein houkuttelevalle.

Onneksi olen kokenut lentokyttääjä ja tiesin, että mitä todennäköisimmin Hulluille Päiville tulee haluamani lennot tarjoukseen haluamallani hinnalla. Tai jos ei sinne, niin vähintäänkin jossain muussa Finnairin kampanjassa. Odotus palkittiin, sillä keltaisen lehden saapuessa huomasin kyseisten lentojen olevan varsin hyvä diili, sillä Oulun lisä, mikä on monesti lähemmäksi 200e, on hullareilla hyvinkin maltillinen 70e. Lisäksi lento oli vielä hieman halvempi, kuin olin odottanut. Saimme lennot noin seitsemällä sadalla per nenä, joten säästimme aika pitkän pennin ja saimme parhaimmat mahdolliset aikataulut lyhyillä vaihdoilla Helsingissä.

IMG_0201 Lue loppuun

IGTravelThursday / Jenkkien yllä

Lensimme viime kesänä New Yorkista road tripin alkupisteeseen San Franciscoon. Lentoaika oli jossain mielessä huonoin mahdollinen, kun lähtöaika oli niin aikaisin, ettei aamupalaa ehtinyt syödä hotellilla (kun se kerrankin olisi ollut tarjolla Nykin hotellissa) eikä naftisti mitoitetun ajan takia myöskään lentokentällä. Ja harvinaista kyllä, kuuden tunnin mittaisella lennolla ei tarjottu mitään (lipun hintaan kuuluvaa) syömistä. Päätin sitten ostaa juustotarjottimen, jossa oli myös pähkinöitä, rypäleitä ja kuivattuja hedelmiä. Nam, oli muuten parhaimpia lentokoneessa syömiäni ”aterioita”, jos sitä voi kokonsa vuoksi siksi nimittää.

IMG_0118 Lue loppuun

Ostoksilla Pargan pikkukaupoissa

Parga oli ennakkotietojen mukaan melko huono paikka tehdä ostoksia. Tai ei ainakaan hyvä. Siksi lähdin reissuun sillä mielellä, että nyt ei sitten shoppailla. Toisin kuitenkin kävi, sillä kuljimme Pargan pikkukatuja päivittäin ja niiden varsilla olevat pikkukaupat myivät toisinaan oikein mielenkiintoisia juttuja. Täytyi kuitenkin olla tarkkana, sillä Thomas Cookin lennolla matkalaukku saa painaa vain 15kg (tai yhteensä 20kg matkalaukku ja käsimatkatavara) ja minulle oli jo tullessa ainakin 13kg…

Osa ostoksista jäi siis kauppoihin ja erityisesti harmittelen etten ostanut oliivipuusta valmistettua tarjoilualustaa/leikkuulautaa, jollaisen siskoni hankki. Se tuntui painavalle (täyttä puuta kun oli) ja luulin laukkuni painavan jo armottomasti. No ei se kuitenkaan painanut, sillä se oli mystisesti laihtunut reissussa. Enemmänkin kuin muutaman roskiin menneen pikkuputelin verran.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Ostin kyllä eräänlaisen tarjoilualustan, oliivipuusta tehdyn tietenkin. Myyjä sanoi sen olevan keittokauhan alusta, minun mielestä siihen oli kätevä kasata sushia. Myyjä oli hieman yllättynyt visiostani ja selitti homman vielä uudelleen, joten en kiusannut häntä enää sushi-horinoillani.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Seuraava pakko saada -ostos oli pieni keltainen nahkalaukku. Varsinkin, kun hintaa nahkalaukuilla oli vain 30e, mikä on mielestäni melko harvinaista ainakaan sen tason nahasta. Ensin huokailin turkoosin yksilön perään, sitten oranssin ja lopulta päädyin keltaiseen. Mikä tahansa paitsi musta, sanoi kauppias. Suomalaiset ostaa aina vain mustaa. Kauppias tiesi yhden sanan suomeksi: musta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Laukku oli pakko saada siksikin, että olin niin turhautunut, kun tajusin unohtaneeni ihanan intia-laukkuni olemassaolon. Tajusin sen siitä, että sisko perhana oli muistanut ottaa omansa reissuun mukaan (kyllä, meillä on samanlaiset laukut, tosin eriväriset, kun ei löytynyt kahta samanväristä). Laukku olisi sopinut täydellisesti Välimeren maisemiin ja sen sijaan minulla oli mukana musta nahkahirvitys niitteineen.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kolmas superlöytö oli ihana pieni kauppa, jossa myytiin paljon erilaisia saippuoita, voiteita ja kuorinta-aineita. Kaikki söpöissä pakkauksissa ja erityisesti ostamani lime-karpalo -kuorintavoide minisankossa oli niin vastustamattoman tuoksuinen, että olisin voinut raahata kotiin useammankin. Oliiviöljysaippuat on tietenkin ihan pakollisia Kreikan tuomisia. Liikkeen omistajan koira oli muuten ihan supersöpö, sillä se ei saanut astua jalallaan kauppaan, joten se istui avonaisen oven edessä ja tuijotti kaihoisasti kaupan sisään:

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Näiden ostosten lisäksi kotiin pitää aina raaha vähintäänkin oliiviöljyä, jotain hilloa (tällä kertaa kirsikkaa) ja jotain suklaata tms. Innostuimme myös ostamaan viinilehtikääryleitä tölkissä, kun emme olleet varmoja saako niitä Suomessa kaupasta (saa).

Juuri, kun olimme päättäneet, että nyt pitää säästää loput käteiset ruokailuihin loppuloman ajaksi, tuli vastaan kaksi niin mehukkaan väristä käsikorua, että ei kai tällaiseen tilaisuuteen voi olla tarttumatta. Hintaa oli ehkä 3e/kpl, joten eipä jouduttu edes pihistelemään niiden takia. Seuraavalla kerralla, kun kävelimme kyseisen liikkeen ohi, huomasimme samaa sarjaa olevat korvakorut, ja taas oli pakko mennä kassan kautta!

 

Todettakoon vielä, että laukkujen lisäksi tarjolla olisi ollut kivoja kenkiä. Jos en olisi viimeksi viime kesänä hankkinut uudet Ipanema-sandaalit (tiedän että ne kestää vuosikausia), olisin hyödyntänyt tilaisuutta Pargassa. Moni muukin kiva juttu jäi kauppaan odottamaan seuraavaa reissua!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

 

Lentäminen Jenkkeihin

Olen lentänyt Yhdysvaltoihin yhteensä kolme kertaa: kaksi kertaa New Yorkiin ja kerran Miamiin. Ja kuten olettaa saattaa, nämä tuskin jäävät viimeisiksi lennoiksini kyseiseen maahan. Siltikin, että koen välillä oloni tosi turhautuneeksi erityisesti maahansaapumisjärjestelyiden kourissa.

Ensimmäinen lentoni oli varsin monen pompun kautta kulkeva, sillä lopullinen määränpää, Des Moines, vaati useamman päivän matkustamisen. Plussaa siinä oli yksi yö Nykissä, mikä oli lukiolaiselle Heidille jännittävä juttu. Lensin ensin Kuopiosta Helsinkiin, sitten eteenpäin Dusseldorfiin, mistä lensin Atlantin yli New Yorkiin. Seuraavana päivänä lentoni lähti La Guardialta kohti Milwaukeeta, jossa jälleen koneen vaihto ja vihoviimeinen lento Des Moinesiin. Huh!

PC241070

Toinen lentoni oli kaikkein miellyttävin ja yksinkertaisuudessaan Finnairin HEL-JFK-HEL (tosin kyllä tähän sisältyi myös hyvin lentoaikoihin istuvat Oulu-Helsinki -lennot!). Mikäli on mahdollista lentää suorilla lennoilla ja se maksaa vain hieman enemmän, valitsen ehdottomasi tämän kivuttomamman vaihtoehdon. Lisäksi tuohon aikaan tämä suora lento oli kaikkein edullisin. Oi niitä aikoja (2011)!

Kolmannella kerralla päästiin taas mukaan vaihtoruljanssiin ja lensimme Miamiin Lontoon kautta. Vaihtoaikaa meillä oli varattuna kaksi tuntia, mikä ei meinannut riittää sitten mihinkään, vaikka jatkolento oli samasta terminaalista eikä meidän tarvinnut muuta kuin vaihtaa konetta. Matkat ovat kuitenkin pitkiä, ihmisiä on paljon ja Heathrowlle saapuvat koneet taitavat aina lasketua ruuhkan takia puoli tuntia myöhässä.

Jouduimme röyhkeästi etuilemaan turvatarkastusjonossa puoleen väliin jonoa ja mietimme etuilevamme lisää, kunnes kuulimme, että muilla oli vielä aikaisemmin lähtevä lento kuin meillä. Jonotimme siis ihan rauhassa siitä puolivälistä eteenpäin ja lähdimme sen jälkeen kiitämään kohti omaa porttiamme. Kävelymatkaa oli tietenkin vielä edessä, mutta ehdimme lopulta ihan hyvin. Ennen koneeseen pääsyä meitä kohtasi vielä useampi eri piste, jossa piti näyttää boordaria ja virkailijat haastattelivat meitä matkamme luonteesta jne. Koneeseen kuitenkin päästiin ja vain huomataksemme, että ruuhkien takia muut matkustajat tulivat paljon myöhemmin ja kone lähti tunnin myöhässä.

PC241072

Paluu oli New Yorkista ja Pariisin kautta. Pariisissakin vaihtoaikaa oli hyvin varattuna ja terminaali oli periaatteessa sama, mutta sen siipeä piti vaihtaa, mikä aiheutti jonkin verran kävelyä. Ja taaskin kiireessä, sillä kone laskeutui Pariisiin jälleen puoli tuntia myöhässä. Pariisissa ei onneksi ollut yhtään samanlaisia turvatarkastusjonoja ja pääsimme turvasta läpi minuutissa. Hienoa Pariisi!

Yhdysvaltojen maahan saapuminen on yleensä täyttä tuskaa. Se ei ollut sitä vielä vuonna 2001 ja silloin selvisi hyvin pienellä haastattelulla. Vuosi 2011 oli myös hyvin kohtuullinen, mutta Miami 2012 sai taas sapen kiehumaan. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka katkeran tilityksen, mutta jätän sikseen, sillä minulla on myös tapana ylireagoida asioihin.

Hyvä ruoka, parempi lento? American Airlinesin eväät oli yllättävän maistuvia, vaikka yleisesti ottaen inhoan lentokoneruokia ja jätän ne monesti syömättä.

PC241068

Vielä yksi vinkki lentoja katseleville: Ainakin Ebookersilla pystyy katsomaan lentoja multisegmenttinä eli esim. Hel-Mia, Mia-Nyc, Nyc-Hel kaikki yhtä aikaa. Mikäli tällaisen lennon katsoo tietyn lentoyhtiön sivulta, tulee hinnaksi yleensä maltaita. Halvimmillaan löysin jouluaikaan kyseisen kolmiolennon 660e eli melkein sama, kuin meno-paluu vaikkapa New Yorkiin. Vaihtoehtoja kannattaa toki vertailla, sillä se listan ensimmäinen eli halvin vaihtoehto voi olla useamman vaihdon kautta ja muutama kymppi lisää, niin pääsee lentämään suorempaa, mikä on aina tietenkin stressittömämpää. Edullisimmat lennot on yleensä löytynyt American Airlinesilta.

Jos taas lentäisin meno-paluulennon vaikkapa Nykiin, yrittäisin kytätä Finnairin tarjouksia, sillä ne ovat yleensä varsin kohtuullisia hinnoiltaan verrattuna lentoyhtiöihin, joiden lennoilla pitäisi mennä yhden pompun kautta. Ja taas kerran, paljon stressittömämpiä!