IGTravelThursday / Häämatkalennot varattu!

Sunnuntaina koitti se päivä, kun saimme vihdoin varattua häämatkalentomme. Syy miksi siinä meni näin pitkään, oli tietenkin budjetti. Halusimme ehdottomasti ostaa tällä kertaa mahdollisimman vaivattomat lennot, eikä mitään stressaavia hikisiä juoksumatkoja isoilla lentokentillä lentokoneesta toiseen. Vaivaton lento olisi maksanut Oulusta lähtien hieman reilun tonnin. Kahden vuorokauden mittainen, useamman vaihdon sisältänyt lento olisi ollut pari sataa halvempi. Kumpikaan vaihtoehdoista ei kuulostanut oikein houkuttelevalle.

Onneksi olen kokenut lentokyttääjä ja tiesin, että mitä todennäköisimmin Hulluille Päiville tulee haluamani lennot tarjoukseen haluamallani hinnalla. Tai jos ei sinne, niin vähintäänkin jossain muussa Finnairin kampanjassa. Odotus palkittiin, sillä keltaisen lehden saapuessa huomasin kyseisten lentojen olevan varsin hyvä diili, sillä Oulun lisä, mikä on monesti lähemmäksi 200e, on hullareilla hyvinkin maltillinen 70e. Lisäksi lento oli vielä hieman halvempi, kuin olin odottanut. Saimme lennot noin seitsemällä sadalla per nenä, joten säästimme aika pitkän pennin ja saimme parhaimmat mahdolliset aikataulut lyhyillä vaihdoilla Helsingissä.

IMG_0201

Mutta varaaminen ei tietenkään sujunut ihan stressaamatta. Meillä oli häämatkalle vaihtoehtoisia ajankohtia muutama, mutta tietenkin joku ykkösvaihtoehto mielessä. Menimme siis jonottamaan vuoronumeroita jo 45min ennen ovien aukeamista. Suureksi yllätyksekseni emme olleet ihan ainoita, vaan ovella kiemurteli jo pitkähkö jono. Saimme lopulta jononumeron 39 ja tiesin sen tarkoittavan muutaman tunnin jonotusta.

Onneksi paikalla on myös itsepalvelupäätteitä. Toki niillekin muodostuu heti pitkä jono, joten piti olla nopea. Parkkeerasimme itsemme oven eteen (muut olivat häippässeet jononumerot saatuaan) ja teimme sotasuunnitelman: Antti juoksee sen minkä ehtii ja minä juoksen perässä, jos kehtaan. Minun mielestä Hulluilla Päivillä juokseminen on noloa.

Vihdoin ovet aukesivat ja porukka ryntäsi kilpajuoksuun. Minä myös, sillä olihan tässä nyt sentään matka kyseessä! Oulussa lentoja myydään neljännessä kerroksessa, joten rynnistys ja kiipeäminen oli melkoista. Itseltäni tippui siinä rytäkässä melkein huivi kaulasta ja tavarat laukusta. Sitten minua alkoi jo huvittamaan koko tilanne (sekä henkilökunnan kauhistuneet ilmeet), joten hekottelin samalla kun yritin pysyä Antin perässä (en pysynyt).

Ei me ihan ekaksi sinne keretty, mutta jonon kärkeen kuitenkin. Ja lennot saatiin juuri haluamillemme päiville. Oltiin niin mielissään, sillä nyt rahaa jää tietty enemmän majoitukseen. Niin ja se paikka, se on Singapore+Bali!

IGTravelThursday on Instagram-kampanja, jossa tägätään omia matkailuaiheisia kuvia tunnisteella #IGTravelThursday. Näin saadaan kivoja matkailuaiheisia vinkkejä kiertoon kuvien muodossa. Kampanjan järjestäjiä ovat Destination Unknown SatuKaukokaipuun Nella ja Running with Wild Horses Veera Bianca. Oma Instagram-profiilini löytyy @auringonalla.

Mainokset

31 thoughts on “IGTravelThursday / Häämatkalennot varattu!

  1. Joskus itseäkin nuo hullutpäivät huvittavat, mutta onneksi saitte, mitä lähditte hakemaan! 🙂 Ja Singapore-Bali yhdistelmä kuulostaa ihan unelmalta häämatka yhdistelmältä!! Sitten vain bongailemaan niitä hotellitarjouksia 😉

    • Nyt on kyllä tullut selattua niitä hotelleja ihan urakalla. Singaporen hotellit ei ole niitä halvimpia, mutta tarjontaa on kyllä kivasti 🙂 Isken heti kiinni kun törmään sopivaan!

    • Me ollaan kolme yötä mennessä Singaporessa, sitten viisi tai kuusi Balilla ja lopuksi vielä yksi yö Singaporessa. Olen ajatellut ensisijaisesti Balilta Nusa Duan aluetta, kun siellä on hyvätasoisia hotelleja ja ilmeisesti hyvät rannat? Ainakin sitä suositellaan usein häämatkalaisille 🙂

  2. Mua niin nauratti tuo ”Antti juoksee ja minä tulen perässä”-suunnitelma x) Kyllä matka silmissä olisivat itsellä mummot sysätty sivuun! Olen itse pari kertaa jonottanut tuolla elämäni aikana ja on kyllä hirvittävää puuhaa. Onnea teille onnistuneesta ryntäyksestä koneelle siis 🙂 Kuulostaa mahtavalta häämatkasuunnitelmalta!

    • Heh, kieltämättä ovien auetessa tuli suorastaan metsästysvaisto päälle ja oli vaan pakko juosta minkä pääsi 😀 Tämä oli mun eka jonotuskerta, joten en edes tajunnut laittaa lenkkareita ja juoksuverkkareita jalkaan 😉

  3. Haha, hullareilla juokseminen on kyllä niin noloa mutta toisaalta se kuuluu asiaan. Ja voittepahan ainakin sanoa metsästäneenne lentoja sanan todellisessa merkityksessä! 😀 Ja kohteet kuulostaa niin hyvältä, mahtavaa!!!

    • Joo todellakin ollaan oikein tehty töitä tuon häämatkan eteen 😉 Nytpähän olen nolannut itseni siellä jo kerran, joten voin juosta jatkossakin 😀

    • Kiitos! Odotan kyllä paljon tuolta reissulta, kun en ole muutamaan vuoteen käynyt Aasiassa. Lentojen ostaminen voi olla hassua puuhaa 🙂

  4. Olipa hyvä tarjous, ottaen huomioon että Oulusta lähdette! Kuopiostakin kun lähtee niin joskus ekstra-hinta on vain muutaman kympin Helsingin vastaaviin verrattuna, kannattaa kyllä. Odottelen jo postauksia reissuilta 😉

    • Se oli kyllä todella hyvä tarjous! Näitä löytää aina joskus muulloinkin kuin hullareilta, mutta yleensä Oulu-lisä on reilusti enemmän. Olen tyytyväinen 🙂

  5. ”Antti juoksee sen minkä ehtii ja minä juoksen perässä, jos kehtaan. Minun mielestä Hulluilla Päivillä juokseminen on noloa.”

    Hahahaha :D. Hauskasti kirjoitettu koko teksti! Hyvä että lennot löytyi haluamille päiville 🙂

    • Kiitos 😀 Tällä kertaa lentojen ostaminen oli aika huvittavaa puhaa, vaikka tietty tosi vakava asia olikin kyseessä 😀 Uhkasin perua häät jos ei saada niitä lentoja 😉 Siksi se Antti juoksikin niin lujaa, heheh.

  6. Sori, nyt nauran täällä ääneen, en voinut muuta kuin kuvitella teidän juoksevan Stokkalla kohti lentotiskiä!! Ja vielä tuon nolo kommentin jälkeen. Ihana! 🙂 Mutta vaikka se olisikin kuinka noloa, jos lennot ovat kyseessä, mikä ettei.

    Ja VAU, Singapore+Bali, kuulostaa aivan mielettömältä! Me oltiin häämatkalla Portugalissa ja sekin reissu oli vähän niin kuin ”ei häämatka”, eli ei me oltu järkätty sinne mitään erikoista. Nyt olen jotenkin hämmennyksissäni että miksi me ei otettu tilanteesta kaikkea iloa irti!?

    • No niinpä! Lentojen jos minkä eteen voi nolata itsensä täysin 🙂 Ja tietty sillon kun on turistina jossain.

      Odotan kyllä innolla Aasian puolella reissaamista, kun edellisestä kerrasta on jo muutama vuosi. Koska tämä on häämatka, ei se tule varmastikaan olemaan ihan samanlainen kuin meidän matkat yleensä, mutta todennäköisesti suurin ero on vain hieman tasokkaampi majoitus ja rauhallisempi tahti ylipäätään 🙂

  7. Mä oon ollu vuosia Hulluilla töissä… ja aina ihmetellyt niitä ”hulluja” jotka aamulla rynnii sisään. 😀 No ei vaineskaan, hyvä jos jollekin löytyy mitä haluaa… mä en oikeestaan ikinä saa itse lentoja hullareilta, koska Finski ei vaan lennä sinne minne mä haluan.

    Kuulostaa siltä, että teille on tulossa unelmien häämatka!

    • Haha, mäkin oon ollu kerran hulluilla töissä (tosin oma hommani oli esimiestyötä eli en käytännössä oikein tehnyt mitään enkä edes nähnyt kunnolla aamurynnistystä). Joo en usko että minkään tavaran takia juoksisin, mutta onko maailmassa mitään tärkeämpää ostettavaa kuin lennot, hehe? 😉

    • Juu saadaan sitten tosi tyytyväisinä napottaa siellä koneessa ja ollaan varmaan jo unohdettu, että nolattiin itsemme juoksemalla 😀 Syksyä odotellessa…

  8. Haha, tää oli ihan paras IGTT-postaus 😀 Hullareilla juokseminen on vähän noloa, mutta kyllä sen voi tuollaisen tarjouksen ja syyn takia tehdä 🙂 Teidän suunnitelmat kuulostaa ihan mahtavilta!

  9. Päivitysilmoitus: Montenegro Lennot Välillä Singapore-bali | TOP Lennot

  10. Päivitysilmoitus: Dominikaaninen Tasavalta Lennot Välillä Singapore-bali | TOP Lennot

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s