Alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme kuului lentäminen Caticlanin lentokentältä, joka on Boracayn saaren läheisin kenttä ja jolta on vain lyhyt kävelymatka venesatamaan. Kolmisen viikkoa ennen lähtöämme lentoyhtio muutti menolentomme Kalibon kentälle, joka on suurempi ja sijaistee 70km päässä satamasta. Paluulentomme pysyi kuitenkin Caticlanilla ja hyvä niin, sillä saimme nukkua ruhtinaalliseen kello seitsemään asti.
Nyt siis olemme Caticlanin kentällä ja melkoista härdelliä on ollut tähän asti. Lähdimme hotellilta mopotaksilla, sitten kun saimme vakuusmaksumme takaisin, sillä hotellillamme käytiin laskemassa huoneessa pyyhkeet ja lusikat ennen kuin lähtölupa annettiin (taitaa olla aika tyypillistä tämän tason hotelleissa). Satamassa jonotimme ensin lippuluukulle (tai Antti jonotti, sillä samasta seurueesta ei saanut olla kuin yksi jonossa) ja sen jälkeen terminal fee -luukulle. Sieltä pääsimme suoraan laivaan, jossa jaettin kaikille pelastusliivit. Matka satamien välillä on lyhyt, mutta ilma oli sateinen.
Satamassa otimme jälleen mopotaksin, sillä se maksaa vain 50 pesoa (reilun euron) ja emme jaksaneet raahata kantamuksiamme sitä vaivaista maksimissaan kilometrin matkaa. Taksi maksettiin ennakkoon, saatiin lippu ja se annettiin kuljettajalle. Kaiken kaikkiaan mopotakseilla on ollut täällä aika yksiselitteinen hinnasto eikä mihinkään säätämiseen ole tarvinnut ryhtyä.
Lentokentällä näytettiin passit ja liput jo ulko-ovella ja sen jälkeen oli ensimmäinen turvatarkastus. Lähtöselvityksessä tarvittiin lentoliput myös Hongkonista eteenpäin, sillä ilman niitä ei lähtöselvitystä pysty kuulemma tekemään (jos ei siis asu Hongkongissa). Etsimme lappujamme joka ikisestä laukusta, mutta ne olivat mystisesti kadonneet. Syyttelimme toisiamme siitä, kumpi kyseiset paperit oli hukannut, mutta lähtöselvityksessä oltiin järkähtämättömiä lippujen tarpeellisuudesta.
Onneksi kentällä oli netti ja toimiva sellainen. Sitä varten piti toki hakea erillinen lippulappu eri luukulta ja kirjoittaa nimensä listaan. Saimme kuitenkin lopulta lipun sähköpostista (vaikka oman koneeni Adobe CC oli vanhentunut juuri ennen lähtöämme enkä ollut ehtinyt uusimaan sitä, joten kone ei suostunut aukaisemaan PDF-lippua, olisiko tämäkin pitänyt aavistaa ennen lähtöä??). Saimme vastineeksi kasan kuittilappuja ja ohjeistuksen, että nyt laukkuja ei tarvitsisikaan siirtää itse Manilan kentällä vaan ne siirtyisivät automaattisesti (näinköhän). Ainiin, ja hassuna yksityiskohtana, kaikki matkustajat punnittiin lähtöselvityksessä!
Nyt istuskelemme lähtöaulassa, joka on yksi pieni halli tai huone ennemminkin. Ulkona sataa vettä, joten lentoyhtiä aukaisee jokaiselle koneeseen menevälle matkustajalle sateenvarjon, jonka kanssa kipaista koneelle. Jokainen lento näyttäisi olevan myöhässä. Eipä yllätä yhtään. Onneksi meillä on neljän tunnin vaihtoaika Manilassa.
Auringon alla 