Hongkong, sateinen ja kaunis

Kirjoittelin eilen skeptisenä Filippiineiltä, että lennot tuskin olisivat ajallaan ja että laukut eivät ainakaan vaihtaisi konetta Manilassa. Lopputulos: lento lähti Caticlanilta etuajassa (sen lisäksi, että lennon lähtöaika oli virallisestikin aikaistunut 20 minuutilla ilman, että meillä oli siitä mitään hajua) ja laukut saapuivat kuin saapuivatkin Hongkongin kentälle ilman, että siirsimme niitä itse Manilassa. Näin ollen neljän tunnin vaihtoaikamme oli täysin ylimitoitettu, mutta tilanne olisi helposti voinut olla eri.

Pääsimme siis ongelmitta takaisin Hongkongiin ja tällä kertaa hyppäsimme mukavan nopeaan lentokenttäjunaan, jolla ajelimme päätepysäkille asti, missä vaihdoimme North Pointin suuntaan menevään metroon. Hotellimme sijaitsi tällä kertaa kätevästi sopivan metrolinjan varrella ja vieläpä parin korttelin päässä asemasta. Olimme kuitenkin niin väsyneitä, että emme jaksaneet tehdä samalle iltaa enää mitään erityistä. Maksoimme hotellille lisämaksun myöhäisestä uloskirjautumisesta, jotta saisimme vielä nauttia kokonaisen päivän Hongkongista ilman säätämistä laukkujen kanssa.

Northpoint1

Aamulla heräsimme virkeinä ja päätimme suunnata vielä kerran Kowloonin puolelle Mong Kokiin. Meillä ei ollut tälle päivälle mitään sen kummempia suunnitelmia kuin tehdä muutamia ostoksia ja samalla katsella mm. Centralin ja Causeway Bayn ympäristöä. Sää oli tällä kertaa ihan erilainen kuin muutama päivä aikaisemmin: 30 asteen helteen ja auringonpaisteen sijasta satoi vettä ja oli alle 20 lämmintä. Onneksi meillä oli myös lämpimiä vaatteita (ja yksi sontikka!) mukana. Mong Kokin neonväriset mainosvalot näyttivät kyllä kauniilta sateisella säällä!

MongKok1

Centralin ympäristössä kävimme mm. eräässä kamerakaupassa ja sen lähikaduilla, joilla oli paikkapaikoin hauskan kiinalainen katukeittiöfiilis. Pyshdyimme myös yhdessä sekatavarakaupassa, josta lähti mukaan mm. koristeellisia syömäpuikkoja ja keittokulhoja. Nyt taas kotona kokkailemaan aasialaisia ruokia ihan uudella innolla!

Causeway Bayn alueella menimme suoraan metroaseman tunnelia pitkin Times Squarelle. Siellä meillä oli tarkoituksena tehdä ostoksia mm. Uniqlon lippulaivamyymälässä sekä SaSa-kosmetiikkaketjussa, joita kyllä on Hongkongissa ihan joka paikassa ja jopa viereisissä kortteleissa. Lounasta söimme pikaisesti delissä, josta minä nappasin (tietenkin) rasiallisen sushia ja hedelmämehun.

TimesSquare

Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut jo yllättäen kuusi tuntia ja olimme aika väsyneitä, joten menimme vielä hotellille lepäilemään. Nyt olemme lentokentällä notkumassa ja edessä on jokaisen matkan puuduttavin osuus: kotimatka. Onneksi nämä Aasian lennot ovat yleensä yöaikaan, joten nukkuminen on aika todennäköistä. Toivottavasti nukahdan jo ennen ruokatarjoilua, sillä en yleensä voi sietää lentokoneruuan hajua!

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: