Lähtöfiilikset Caticlanilta

Alkuperäiseen matkasuunnitelmaamme kuului lentäminen Caticlanin lentokentältä, joka on Boracayn saaren läheisin kenttä ja jolta on vain lyhyt kävelymatka venesatamaan. Kolmisen viikkoa ennen lähtöämme lentoyhtio muutti menolentomme Kalibon kentälle, joka on suurempi ja sijaistee 70km päässä satamasta. Paluulentomme pysyi kuitenkin Caticlanilla ja hyvä niin, sillä saimme nukkua ruhtinaalliseen kello seitsemään asti.

Nyt siis olemme Caticlanin kentällä ja melkoista härdelliä on ollut tähän asti. Lähdimme hotellilta mopotaksilla, sitten kun saimme vakuusmaksumme takaisin, sillä hotellillamme käytiin laskemassa huoneessa pyyhkeet ja lusikat ennen kuin lähtölupa annettiin (taitaa olla aika tyypillistä tämän tason hotelleissa). Satamassa jonotimme ensin lippuluukulle (tai Antti jonotti, sillä samasta seurueesta ei saanut olla kuin yksi jonossa) ja sen jälkeen terminal fee -luukulle. Sieltä pääsimme suoraan laivaan, jossa jaettin kaikille pelastusliivit. Matka satamien välillä on lyhyt, mutta ilma oli sateinen.

Satamassa otimme jälleen mopotaksin, sillä se maksaa vain 50 pesoa (reilun euron) ja emme jaksaneet raahata kantamuksiamme sitä vaivaista maksimissaan kilometrin matkaa. Taksi maksettiin ennakkoon, saatiin lippu ja se annettiin kuljettajalle. Kaiken kaikkiaan mopotakseilla on ollut täällä aika yksiselitteinen hinnasto eikä mihinkään säätämiseen ole tarvinnut ryhtyä.

Boracay

Lentokentällä näytettiin passit ja liput jo ulko-ovella ja sen jälkeen oli ensimmäinen turvatarkastus. Lähtöselvityksessä tarvittiin lentoliput myös Hongkonista eteenpäin, sillä ilman niitä ei lähtöselvitystä pysty kuulemma tekemään (jos ei siis asu Hongkongissa). Etsimme lappujamme joka ikisestä laukusta, mutta ne olivat mystisesti kadonneet. Syyttelimme toisiamme siitä, kumpi kyseiset paperit oli hukannut, mutta lähtöselvityksessä oltiin järkähtämättömiä lippujen tarpeellisuudesta.

Onneksi kentällä oli netti ja toimiva sellainen. Sitä varten piti toki hakea erillinen lippulappu eri luukulta ja kirjoittaa nimensä listaan. Saimme kuitenkin lopulta lipun sähköpostista (vaikka oman koneeni Adobe CC oli vanhentunut juuri ennen lähtöämme enkä ollut ehtinyt uusimaan sitä, joten kone ei suostunut aukaisemaan PDF-lippua, olisiko tämäkin pitänyt aavistaa ennen lähtöä??). Saimme vastineeksi kasan kuittilappuja ja ohjeistuksen, että nyt laukkuja ei tarvitsisikaan siirtää itse Manilan kentällä vaan ne siirtyisivät automaattisesti (näinköhän). Ainiin, ja hassuna yksityiskohtana, kaikki matkustajat punnittiin lähtöselvityksessä!

Nyt istuskelemme lähtöaulassa, joka on yksi pieni halli tai huone ennemminkin. Ulkona sataa vettä, joten lentoyhtiä aukaisee jokaiselle koneeseen menevälle matkustajalle sateenvarjon, jonka kanssa kipaista koneelle. Jokainen lento näyttäisi olevan myöhässä. Eipä yllätä yhtään. Onneksi meillä on neljän tunnin vaihtoaika Manilassa.

Mainokset

Unten mailla keskellä lentokenttää

Kotona! Vihdoin. Kyllä matkustaminen on rankkaa ja vie aikaa. Eikä viimeisten päivien vatsatauti auta asiaa yhtään! Lähdimme liikkeelle Santo Domingosta keskiviikkona paikallista aikaa viiden jälkeen aamuyöstä. Matka New Yorkiin hotellille asti kesti 14 tuntia. Mikäli olisimme jättäneet yhden yön layoverin Nykissä väliin, olisi kahden lennon päälle pitänyt vielä lähteä tekemään yksi Atlantin ylitys, huh!

Onneksi siis olimme yhden tasoittavan yön puolivälissä hotellissa ja onneksi olimme varanneet hyvän hotellin keskeiseltä paikalta (Tryp by Wyndham Times Square South). Olimme kylläkin suunnitelleet vaikka mitä kivaa Nykin päiväksemme (mm. Anthony Bourdainin Les Halles -ravintolan ja MoMAn), mutta lentojen myöhästyttyä jouduimme hieman muuttamaan suunnitelmia. Ja myöhemmin vielä sen takia, että huomasimme olevamme sen verran vatsatautisia, että syömiset piti suunnitella uudelleen.

Mutta varsinaiseen asiaan! Väsyneitä siis oltiin, ja vaikka Finnairin Nykin paluulento kesti vain 7,5 tuntia, tuntui sekin jokseenkin hankalalle. Ja lisäksi meitä odotti ihana kuuden tunnin vaihtoaika Helsinki-Vantaalla! Saa syyttää vain itseä, kun pihinä halusi Norwegianin halvat Helsingin lennot.

Helsinki-Vantaalla kukkuminen ei ole mitenkään uusi asia ja olen nukkunut siellä enemmän tai vähemmän makeasti useampaan otteeseen. Koskaan se ei ole ollut niin helppoa kuin nyt. Toisin sanoen testasimme varsin mainion Relaxation Arean!

InstagramCapture_5e721bcf-6de1-4651-bbf1-74c314b7802b_jpg Lue loppuun

Puolivälissä kotoa eli Nykissä

No ehkei ihan puolivälissä olla, mutta ainakin ollaan matkustettu koko päivä. Ihan turhautumiseen asti. Aamulla etukäteen tilattu taksi soitteli hostellimme ovikelloa jo viiden jälkeen ja pakkauduimme enemmän ja vähemmän nukutun yön jälkeen taksin kyytiin hostellin omistajan vilkuttaessa ovelta. Ajoimme pimeän ja hiljaisen kaupungin kaduilla eikä edes kulkukoiria näkynyt missään. Matkaa lentokentälle tuli puolisen tuntia. Olin aikaisemmin hermoillut aikaisesta aamulähdöstämme ja taksin luotettavuudesta, mutta ilmeisesti taksikuski oli hostellin pitäjien tuttu, joten kaikki sujui hyvin eikä meidän tarvinnut lähteä viiden aikaan kaduille laukkujen kera metsästämään kyytiä.

Santo Domingon päässä kaikki siis meni hyvin. Sen sijaan Miamin kentällä oli edessä tuttua huttua: pitkiä jonoja ja hidasta etenemistä. Jatkolentolaisille ei ollut JFK:n tapaan pikapasseja, vaan jonottaa sai siinä missä muutkin. Laukut olivat maanneet lattialla jo pitkän tovin, kun me päästiin niiden luokse ehkä viimeisenä koko koneesta. Tullissa alettiin yllättäen kyselemään mitä kaikkea laukuissamme on, mutta ihme kyllä ”lähinnä vaatteita” riitti vastaukseksi ja selitys mitää teemme Nykissä.image Lue loppuun

Lentäminen Jenkkeihin

Olen lentänyt Yhdysvaltoihin yhteensä kolme kertaa: kaksi kertaa New Yorkiin ja kerran Miamiin. Ja kuten olettaa saattaa, nämä tuskin jäävät viimeisiksi lennoiksini kyseiseen maahan. Siltikin, että koen välillä oloni tosi turhautuneeksi erityisesti maahansaapumisjärjestelyiden kourissa.

Ensimmäinen lentoni oli varsin monen pompun kautta kulkeva, sillä lopullinen määränpää, Des Moines, vaati useamman päivän matkustamisen. Plussaa siinä oli yksi yö Nykissä, mikä oli lukiolaiselle Heidille jännittävä juttu. Lensin ensin Kuopiosta Helsinkiin, sitten eteenpäin Dusseldorfiin, mistä lensin Atlantin yli New Yorkiin. Seuraavana päivänä lentoni lähti La Guardialta kohti Milwaukeeta, jossa jälleen koneen vaihto ja vihoviimeinen lento Des Moinesiin. Huh!

PC241070

Toinen lentoni oli kaikkein miellyttävin ja yksinkertaisuudessaan Finnairin HEL-JFK-HEL (tosin kyllä tähän sisältyi myös hyvin lentoaikoihin istuvat Oulu-Helsinki -lennot!). Mikäli on mahdollista lentää suorilla lennoilla ja se maksaa vain hieman enemmän, valitsen ehdottomasi tämän kivuttomamman vaihtoehdon. Lisäksi tuohon aikaan tämä suora lento oli kaikkein edullisin. Oi niitä aikoja (2011)!

Kolmannella kerralla päästiin taas mukaan vaihtoruljanssiin ja lensimme Miamiin Lontoon kautta. Vaihtoaikaa meillä oli varattuna kaksi tuntia, mikä ei meinannut riittää sitten mihinkään, vaikka jatkolento oli samasta terminaalista eikä meidän tarvinnut muuta kuin vaihtaa konetta. Matkat ovat kuitenkin pitkiä, ihmisiä on paljon ja Heathrowlle saapuvat koneet taitavat aina lasketua ruuhkan takia puoli tuntia myöhässä.

Jouduimme röyhkeästi etuilemaan turvatarkastusjonossa puoleen väliin jonoa ja mietimme etuilevamme lisää, kunnes kuulimme, että muilla oli vielä aikaisemmin lähtevä lento kuin meillä. Jonotimme siis ihan rauhassa siitä puolivälistä eteenpäin ja lähdimme sen jälkeen kiitämään kohti omaa porttiamme. Kävelymatkaa oli tietenkin vielä edessä, mutta ehdimme lopulta ihan hyvin. Ennen koneeseen pääsyä meitä kohtasi vielä useampi eri piste, jossa piti näyttää boordaria ja virkailijat haastattelivat meitä matkamme luonteesta jne. Koneeseen kuitenkin päästiin ja vain huomataksemme, että ruuhkien takia muut matkustajat tulivat paljon myöhemmin ja kone lähti tunnin myöhässä.

PC241072

Paluu oli New Yorkista ja Pariisin kautta. Pariisissakin vaihtoaikaa oli hyvin varattuna ja terminaali oli periaatteessa sama, mutta sen siipeä piti vaihtaa, mikä aiheutti jonkin verran kävelyä. Ja taaskin kiireessä, sillä kone laskeutui Pariisiin jälleen puoli tuntia myöhässä. Pariisissa ei onneksi ollut yhtään samanlaisia turvatarkastusjonoja ja pääsimme turvasta läpi minuutissa. Hienoa Pariisi!

Yhdysvaltojen maahan saapuminen on yleensä täyttä tuskaa. Se ei ollut sitä vielä vuonna 2001 ja silloin selvisi hyvin pienellä haastattelulla. Vuosi 2011 oli myös hyvin kohtuullinen, mutta Miami 2012 sai taas sapen kiehumaan. Tästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka katkeran tilityksen, mutta jätän sikseen, sillä minulla on myös tapana ylireagoida asioihin.

Hyvä ruoka, parempi lento? American Airlinesin eväät oli yllättävän maistuvia, vaikka yleisesti ottaen inhoan lentokoneruokia ja jätän ne monesti syömättä.

PC241068

Vielä yksi vinkki lentoja katseleville: Ainakin Ebookersilla pystyy katsomaan lentoja multisegmenttinä eli esim. Hel-Mia, Mia-Nyc, Nyc-Hel kaikki yhtä aikaa. Mikäli tällaisen lennon katsoo tietyn lentoyhtiön sivulta, tulee hinnaksi yleensä maltaita. Halvimmillaan löysin jouluaikaan kyseisen kolmiolennon 660e eli melkein sama, kuin meno-paluu vaikkapa New Yorkiin. Vaihtoehtoja kannattaa toki vertailla, sillä se listan ensimmäinen eli halvin vaihtoehto voi olla useamman vaihdon kautta ja muutama kymppi lisää, niin pääsee lentämään suorempaa, mikä on aina tietenkin stressittömämpää. Edullisimmat lennot on yleensä löytynyt American Airlinesilta.

Jos taas lentäisin meno-paluulennon vaikkapa Nykiin, yrittäisin kytätä Finnairin tarjouksia, sillä ne ovat yleensä varsin kohtuullisia hinnoiltaan verrattuna lentoyhtiöihin, joiden lennoilla pitäisi mennä yhden pompun kautta. Ja taas kerran, paljon stressittömämpiä!