Auringon alla

Syysloman New Yorkin reissuun yhdistettiin totaalinen mini road trip, joten pääsimme viime kesän jälkeen muistuttelemaan mieleen motelliasumisen ihanuutta. Los Angelesista lähteneellä reissulla ehdittiinkin yöpyä yhdessä jos toisessakin motellissa, sillä yövyimme varsinaisessa hotellissa vain kerran (Las Vegasissa). Emme suosineet mitään erityistä ketjua, vaan päätimme motellit sijainnin ja hinnan perusteella, joskin toiveena oli myös kokeilla eri ketjuja. Kahden vuoden takaisesta reissusta oli jäänyt mieleen vain San Franciscon Travelodge (ensimmäinen motellimajoituksemme koskaan) sekä Los Angelesin Paradise Inn ja Rodeway Inn. Losin jälkimmäiselle pätkälle buukattiinkin Culver Cityssä sijaitseva Paradise Inn ja olo oli kuin kotiin olisi mennyt.

Yksi merkittävä huomio tuli tehtyä heti alkuun: hintataso ei ollut sama kuin kaksi vuotta aikaisemmin. Majoituksiemme hinnat vaihtelivat n. 30-100 dollarin välillä, suurimman osan ollessa noin viitisen kymppiä. Halvin majoitus löytyi Tucsonin Copper Cactus Innistä, joka oli samalla myös ehdottomasti reissun kitsein motelli. Kalleinta oli odotetusti Pagessa, joka kuulemma usein myös myydään sesonkiaikaan loppuun ennakkoon. Siihen nähden satanen perusmotellihuoneesta ja jonkinlaisesta aamupalasta oli mielestäni hyvä löytö. Paljon kalliimmallakin olisi päässyt! Myös Los Angelesin majoitukset olivat yllättävän kalliita ja lopulta päädyin Hollywoodin Stars Inniin, joka oli nuhruinen ja jotenkin hämärä (siis valaistukseltaan!), mutta hassua kyllä ehdin kotiutua sinne, vietimmehän siellä reissun alkajaisiksi jopa kolme yötä.

Reittimme kulki Las Vegasin kautta, eikä vähiten siksi, että sieltä jos mistä saa rahoilleen vastinetta. Keskellä Stripiä, vastapäätä Caesars Palacea ja Bellagiota, superkitsin Flamingo Hotel & Casinon yläkerroksista saimme tilavan huoneen ja upean näköalan vain 35 dollarilla. Tosin mainittakoon, että päin vastoin kuin edellisellä reissulla Golden Nuggetissa, Flamingossa kaikkien piti maksaa ”resort fee”, joka sisälsi käytännössä vain netin käytön. Maksu oli muutaman kympin, joten kokonaisuudessaan homma ei tullut kalliiksi, sillä huoneemme hintaan kuului continental breakfast. Aamupala piti kylläkin sisällään vain muutaman vapaavalintaisen tuotteen hotellin kahvilasta, eikä meille koskaan selvinnyt, että kuinka paljon ”aamupalarahaa” meillä olisi huonekortillamme käytettävissä. Kahvilan henkilökunta ei ollut asiasta millään muotoa tietoinen.

Reissun ainoa huono valinta osui Truth or Consequnces nimisessä kylässä (kyllä!), josta olimme varanneet ennakkoon Motel 6 -ketjun majoituksen Hotels.comin kautta. Pahinta paikassa oli meille tuntemattomat ötökät, joita alkoi ilmestyä entistä enemmän iltaa kohden. Kuulin myös yöllä jonkun tyttöporukan kiljuvan torakoista, joten sanomattakin selvää, että nukkumisesta ei tullut juuri mitään. Lisäksi motellin vastaanottovirkalija oli ihan pokkana peruuttanut Hotels.comin varauksemme ja tehnyt heidän kauttaa uuden, ja näin minä menetin yhden palkintoyöni. Asian olisi voinut selvittää Hotels.comin kautta, mutta minulla ei ollut asiasta enää kuittia (tai en jaksanut etsiä sitä näin pienen jutun vuoksi).

Kaiken kaikkiaan pidän motellielämästä. Siinä on aina lähdön tunnetta, autolla kurvataan suoraan huoneen eteen ja jääkaappiin säilötään vähintään jotain juomista kylmenemään, vaikka kaikki pitääkin pakata mukaan taas heti huomenna. Motelliaamupalat ovat yleensä toinen toistaan kehnompia, vaikka niidenkin taso vaihtelee. Ylimakea appelsiinimehu, supersokerinen jugurtti ja yksittäispakattu teollisuusviineri saavat suorastaan kylmät väreet kulkemaan, mutta toisaalta joskus tarjolla on tuoreita hedelmiä, kananmunia, normaalia appelsiinimehua, ihan hyvää kahvia ja tuoreita donitseja ja bageleita. Ja vohvelirauta kirvoittaa aina ensimmäisellä kerralla innostuneita hihkaisuja, vaikka aika pian muistankin, että ne valmistaikinasta tehdyt kiekot maistuvat aika pahvisille.

Lokakuun Nykin reissun Hamptonsin motellimme oli lähes tyhjä, uima-allasalue oli suljettu ja sesongin jälkeinen uinuminen oli läsnä kaikkialla. Olimme lähdössä takaisin kaupunkiin aamusella ja pakkasin kaksikerroksisen motellirakennuksen toiselle puolelle parkeerattua autoamme, kun erehdyin alitajuisesti luulemaan, että olemme paikan ainoat asiakkaat. Kipaisin luhtiportaat takaisin yläkertaan ja ryntäsin ensimmäisestä avoimesta ovesta sisälle. En tiedä kumpi meistä hämmentyi enemmän, minä vai harmaahiuksinen pappa, joka istui pöydän ääressä tuolissa, jota kuinkin siinä, missä olin nähnyt Antin istumassa lähtiessäni. Sain sentään pyydettyä anteeksi ja vaihdettua naapurihuoneeseen.

Toivon todella, että haaveemme ensi kesän road tripistä toteutuu ja pääsemme taas harrastamaan motellielämää. Toisaalta on raskasta purkaa tavarat ja pakata ne heti seuraavana päivänä uudelleen, mutta on siinä jatkuvassa lähtemisessä myös tiettyä fiilistä. Varsinkin, jos lähtee aamun pimeinä tunteina kohti auringonnousua, onko mitään parempaa?