Kuukausi sitten vietimme New Yorkin reissun viimeistä ja vain puolikasta päivää, joka sattui olemaan viikonpäivänä lauantai. Ennen kentälle lähtemistä halusimme syödä hyvin ja koska edellisen sunnuntain Smorgasburgimme kariutui pahimman kerran, päätimme hyödyntää lauantain mahdollisuuden ja lähdimme Midtownista asti Brooklynin puolelle, Sunset Parkin kupeessa sijaitsevaan Industry Cityyn, missä Brooklyn Flea ja ruokatori Smorgasburg järjestetään talviaikaan. Vähän mietimme, että onko taas ihan hullua ravata takaisin Brooklyniin, kun olimme kuitenkin olleet siellä alkureissun, mutta mitäpäs sitä ei tekisi ruokatoiveidensa toteuttamiseksi.
Ja voin heti todeta, että hyvä että lähdettiin. Olimme edellisellä reissulla käyneet Brooklyn Fleassa Williamsburgissa, missä kiertelimme ulkoilmakirppistä hiukan, mutta keskityimme pääasiassa syömiseen. Tällä kertaa vanhaan teollisuusrakennukseen kärrätty kirppari herätti paljon enemmän kiinnostusta kuin aikaisemmin ja jos aikaa ja matkalaukkutilaa olisi ollut enemmän (sekä viimeiseen dollariin käytettyä matkakassaa), olisin voinut ostaa vaikka mitä.
Ruokapuoli ei ollut suuren suuri, mutta valinnanvaraa oli ihan riittävästi. Tacot ja philly cheeset mahassa oli hyvä lähteä kotimatkalle, varsinkin kun ne huuhdeltiin alas supersöpöllä kaktuslimpparilla ja ylimakealla thaimaalaisella kuplateellä. Lähtiessä kuljimme vielä sisäpihan kautta, missä dj aloitteli settiään ja yksi ravintola pystytti kojuaan. Oltaisiin viihdytty tuolla varmasti koko päivä.
Oih ihana Smorgasburg ❤ Tosin tuolla sijainnilla siellä ei ollakaan käyty, ainoastaan Williamsburg ja Central Park. Sunset Park oli muuten meidän toissa syksyisen "kotimme". Good times 🙂
Niinpä! Pääsispä useammin 😉
Tää on just niin sellainen Brooklyn, millaisena hipsterimekkana se esiintyy mun mielikuvissa. 😀 Hauska nähdä, ettei mielikuvat ole ihan tuulesta temmattuja.
Haha, no tuo tosiaan jos mikä on hipsterimekka 😀 Brooklyniinkin mahtuu vaikka ja mitä, mutta jotkut paikat ovat juuri sellaisia, kuin ne ennakkotietojen perusteella kuvittelisi etukäteen 🙂