Hello, täällä ollaan, maailman navassa! Kesti uuvuttavat 25 tuntia päästä Itä-Suomesta merten toiselle puolelle Isoon Omenaan, mutta tälläkin kertaa se oli sen arvoista. Vaikka eilen hehkutin hyvää tuuria kaiken suhteen, sain myöhemmin stressata mm. kuulutuksesta Lontoon lennolla, jossa etsittiin lääkäriä hoitamaan lennolla sattunutta sairastapausta. Olin ihan varma, että nyt käännytään takaisin tai vähintäänkin laskeudutaan jonnekinJatka lukemista ”Road Trip päivä 1: New York, maailman paras kaupunki!”
Kirjoittaja-arkisto:Heidi
Automatkan huipennus: Key West
Ajelullamme Florida Keys -saarilla oli päämäärä, nimittäin Yhdysvaltojen eteläisin piste, Key Westin kaupunki. Oletimme kaupungin olevan hyvin pieni ja käveltävissä päästä päähän muutamassa minuutissa. Olimme väärässä. Mutta pienen ja sympaattisen oloinen paikka on, vaikka pääkadun Duval Streetin ”väärästä” päästä siirtyminen toiseen päähän kestääkin odotettua kauemmin. Heti kaupunkialueelle saavuttuamme huokaisimme pienesti ihastuksesta: talot olivat puisia, niissäJatka lukemista ”Automatkan huipennus: Key West”
Idyllinen Trastevere, se toinen puoli jokea
Ulkona sataa epätoivoisen tasaisesti ja sain siitä niskaani oman osani, kun kävin juuri koiran kanssa aamulenkillä. Koira veti koko ajan kotiinpäin ja ihmetteli miksi me oikein kidutimme itseämme sateessa, joka oli ihan liian märkää. Nyt se kuitenkin haluaisi ulos takapihalle, kun luulee, ettei siellä sada ollenkaan, koska ei ole päässyt sinne koskaan sateella… Mikä onkaanJatka lukemista ”Idyllinen Trastevere, se toinen puoli jokea”
Liikkuminen Berliinissä
Berliinin julkinen liikenne on kattavaa ja joka paikkaan pääsi metrolla tai s-bahnilla. Tai no teimmehän yhden ratikkakierroksen idän puolella, mutta periaatteessa meidän ei olisi tarvinnut edes mennä sinne. Kunhan vain halusimme. Hotelimme edustalta lähti sekä metro että useampi s-bahn eli paikallisjuna, joilla usein suuntasimme Alexanderplatzille. Siellä pääsimme vaihtamaan linjaa tai kulkuneuvoa hyvin helposti ja koko kaupunki oli hyvin katettu julkisen liikenteenJatka lukemista ”Liikkuminen Berliinissä”
Montenegron tunnelmallisin baari, Casper
Maailmalla tulee vastaan vaikka minkälaista baaria ja vaikka olisikin sellainen nukkumatti kuin minä, niin tunnelman vuoksi joskus täytyy uhrata yöunia baareilulle. Tunnelmallisin baari tähän mennessä on löytynyt Montenegrosta, Budvan vanhasta kaupungista. Baarin nimi on Casper ja elokuinen tunnelma oli sekä lämmin että rento. Ulkoilmabaarissa istuttiin sohvilla ja tuoleilla isojen puiden katveessa. Puihin oli kiinnitetty pienten valojen lisäksiJatka lukemista ”Montenegron tunnelmallisin baari, Casper”
Empire State Building Vs. Top of the Rock
Suurkaupunkeja on hienoa päästä katselemaan yläilmoista, sillä kaupungin koon ymmärtää vasta nähtyään silmänkantamattomiin ulottuvat katot tai valomeren. Meillä on tapana harrastaa näitä korkeita rakennuksia mahdollisuuksien mukaan ja lempikaupungissamme New Yorkissa olen käynyt sekä kahdesti Empire State Buildingissa että kerran Rockefeller Centerin näköalatasanteella eli Top of the Rockissa. Kumpaanko sitten kannattaa mennä? Minulla on sekä hyväJatka lukemista ”Empire State Building Vs. Top of the Rock”
Pargan hotellimme: Maris
Pargan lomalle lähdettiin hemmottelumielessä ja vaikka hotellin tasolla ei ole itselleni yleensä niin suurta väliä, oli kieltämättä houkuttelevaa tarttua neljän tähden vaihtoehtoon. Varsinkin, kun hintaan oli lykätty merkittävä alennuslappu. Hotellivalinta tapahtui siis hinnan ja laadun mukaan, sillä meillä oli tietty budjetti ja valitsin siitä kategoriasta parhaimmalta vaikuttavan hotellin. Sijainti ei siis ollut olennaista tällä kertaaJatka lukemista ”Pargan hotellimme: Maris”
Parga: loppusanat
Dramaattisuuden puolelle lipsahtava otsikko, mutta halusin kirjoittaa vielä yhden postauksen Pargasta (sen jälkeen alkaakin lähtölaskenta road tripiin, nimittäin kolmen viikon päästä ollaan jo heitetty työsähköposteihin out of officet ja huidellaan lempikaupungissa Nykissä!). Kaikista aikaisemmista Parga-hehkutuksistani voikin jo päätellä, että ihastuin paikkaan kovasti. Lomamme oli hieno ja siitä ei pääse mihinkään. On tietenkin aina myösJatka lukemista ”Parga: loppusanat”
Toisenlainen Albania kuin viimeksi
Olen käynyt Albaniassa kahdesti, molemmilla kerroilla vaivaisen päiväreissun. En siis ole nähnyt Albaniasta kuin kaksi pientä kulmaa, joskin ne olivat maantieteellisesti – ja tunnelmallisesti – kaukana toisistaan. Hyvä niin, tulipahan taas huomattua, että ei kannata tehdä yleistyksiä koko maasta pelkästään yhden tai kahden paikan perusteella. Toki silläkin on merkitystä, että näiden pikkureissjen välissä oli kolmisenJatka lukemista ”Toisenlainen Albania kuin viimeksi”
Ostoksilla Pargan pikkukaupoissa
Parga oli ennakkotietojen mukaan melko huono paikka tehdä ostoksia. Tai ei ainakaan hyvä. Siksi lähdin reissuun sillä mielellä, että nyt ei sitten shoppailla. Toisin kuitenkin kävi, sillä kuljimme Pargan pikkukatuja päivittäin ja niiden varsilla olevat pikkukaupat myivät toisinaan oikein mielenkiintoisia juttuja. Täytyi kuitenkin olla tarkkana, sillä Thomas Cookin lennolla matkalaukku saa painaa vain 15kg (taiJatka lukemista ”Ostoksilla Pargan pikkukaupoissa”