15 osavaltiota käytynä, ja vielä niin paljon edessä, jos haluaisi kahlata Yhdysvaltoja enemmänkin. Harmi, että meillä on tapana matkustaa samoihin paikkoihin uudelleen, eikä tämä syksy tule tekemään poikkeusta. Mutta aika paljon ollaan nähty ja samalla ollaan huomattu, kuinka äärettömän monipuolinen maa Yhdysvallat on. Ja toisaalta, kaikkialla on samaan aikaan myös todella tutun tuntuista, samanlaista. Listasin tähän huvikseni paikat, jossa olen/olemme käyneet.
Arizona
Phoenix
Flagstaff ja Slide Rock State Park
Colorado
Florida
Miami ja Miami Beach
Orlando
Illinois
Iowa
Buffalo Center
Des Moines
Kalifornia
Minnesota
Minneapolis
New Jersey
New Mexico
New York
Hamptons
Nevada
Pennsylvania
Texas
Utah
Wisconsin
Prescott
Ja sitten asiaan, eli minne seuraavaksi? Kävi nimittäin niin, että varasimme jo keväällä lennot San Franciscoon, eli Kalifornia kutsuu lokakuussa! Käytännössä reissu on lähes kokonaan uusintaa, sillä ajamme rantatietä alaspäin San Luis Obispoon ja sieltä Los Angelesiin. Seuraavaksi pysähdymme parin yön ajan Palm Springsissä (ja siinä ihanan värikkäässä Saguaro-hotellissa!) ja tietenkin otamme pienen lepohetken Las Vegasissa (tällä kertaa varattuna on sviitti, jos ei oikeasti jakseta juurikaan tehdä mitään). Pidin viisi vuotta sitten todella paljon Death Valleysta, joten sekin on hienoa nähdä uudelleen. Sen jälkeen tuleekin reissun ainoa uusi, mutta sitäkin odotetumpi kohde: Yosemite!
Meillä oli vaikka mitä suunnitelmia roadtrip numero kolmen suhteen, mutta näin vauvan kanssa toista kertaa reissatessa ei ehkä kuitenkaan viitsitä haukata tuon isompaa palaa. Esimerkiksi Utahin ihanat karut kansallispuistot saavat nyt jäädä odottamaan sitä neljättä reissua hamassa tulevaisuudessa. Matkakuumetta alkaa jo pukkaamaan, vaikka samalla toivoisin että aika menisi mahdollisimman hitaasti, sillä reissun alkaminen tietää minun äitiysloman loppua. Muutaman vuosilomaviikon jälkeen palaankin sitten töihin, jaiks! Mutta onneksi on varmasti upea reissu sitä ennen!
Hyvin paljon tuttuja paikkoja ja maisemia! Me palattiin juuri route 66 reittiä mukailevalta reissulta. Yhdysvallat on kyllä monipuolinen ja myös ristiriitainen maa. Meillä tällä hetkellä 12 osavaltiota kasassa. (New York, Florida, Kalifornia, Utah, Nevada, Arizona, New Mexico, Teksas, Oklahoma, Kansas, Missouri, Illinois) Itse haaveilen Kalifornian 1-tien ajamisesta ja New Yorkin pohjoispuoleen tutustumisesta, eli ns. New Englandista. Ehkäpä jompi kumpi näistä haaveista toteutuu ensi vuoden aikana. Kivalta kuulostaa tuo teidän lokakuinen suunnitelma. 🙂 Ja ai että miten loka- ja marraskuu ovatkin täydellisiä ajankohtia matkustaa, kun Suomessa on yleensä melko synkkää ja sateista tai loskaista.
Teillä on kyllä tosi paljon samoja osavaltioita käytynä kuin meilläkin! Meitäkin on kiinnostanut jo pidemmän aikaa se New Yorkin pohjoispuoli, mutta toistaiseksi ei olla saatu sellaista lomaa aikaiseksi, että olisi enemmän aikaa ajella sillä suunnalla. Noita kahden päivän miniroadtripejä ollaan tehty lähialueelle. Me ollaan ajettu Kalifornian 1-tie jo kertaalleen, mutta uusinta ei ole kyllä yhtään pahitteeksi, odotan sitä jo kovasti!
Ai vitsit, tulipa miltei tippa linssiin nähdessäni tuon kuvan Fort Lauderdale Beachilta…. Noilla samoilla penkeillä olen istunut kirjoittelemassa päiväkirjaani, kun olin siellä ensin työhaastattelussa 20 vuotta sitten – ja sittemmin kun tuli asuttua siellä viisi vuotta niin usein pelasimme ystävien kanssa rantalentistä juuri tuolla rannalla ❤
Viime vuonna kävin Kaliforniassa (Floridan ohella) ihan pikaisesti, sinne täytyy päästä uudelleen paremmalla ajalla, todennäköisesti keväällä/kesällä 2019. Mukavaa reissua teille lokakuussa!
Voi miten hauskaa, kyllä on ollut hyvät maisemat kirjoittaa päiväkirjaa! Haluaisin joskus viettää edes jonkun yön Fort Lauderdalessa, se on varmasti viihtyisä paikka. Ja uskon, että sopisi hyvin vauvan/pienen lapsen kanssa? Toivottavasti pääset tekemään vielä uuden Kalifornian-reissun piakkoin!
Aaaah mikä ihana lista paikkoja! ❤ Niin monta tuttua ja muutama vielä tuntematon. Ja siis vitsi miten onnellinen oon, että Cali kutsuu teitä ja pääsette sinne Saguaro-hotelliinkin nyt, jeeeeee!!!!! Me lähdetään ens viikolla Nyciin – puheen ollen näistä paikoista, joissa kröhöm on saattanut jo joskus ennenkin käydä 😀 Mutta tällä reissulla mennään uutena käymään Coloradossa myös, iso jee sillekin 🙂
Eikö olekin ihan huippua, tuntuu että ihan vasta ihastelin sitä Saguaro sun kuvissa ja mietin että ehkä jonkun vuoden päästä päästään tuonne, mutta kappas, näinkin pian! Voi vitsi Nykiin, ihanaa! Me haaveillaan Nykistä jatkuvasti, nyt kun ei olla käyty siellä kahteen vuoteen. Ensi keväänä olis suunnitteilla, jos vaan mahdollista 🙂 Ja Colorado on varmasti tosi hieno, me ollaan koukattu vain se yksi pieni nurkka yhden yön ajan.
Oi miten hieno lista. Meillä on aikaa edellisestä reissusta jo paljon, mutta melkein kaikki mantereen osavaltiot on ainakin pikkuisen liipattu. Ilahduin tuosta Montaukista, kun olen tykännyt katsoa sarjaa The Affair, joka sijoittuu sinne.
Muistelinkin, että te ootte paljon reissanneet siellä suunnalla 🙂 Montauk oli aika hauska kokemus, sillä syksyllä se oli (kuten Hamptonsit ja Cape May) aika hipihiljainen paikka. Mutta kivaa rannikon tunnelmaa, eikä ainakaan ruuhkia 😀
Kääk – mikä postaus 😉 USA-matkailu on niin mun juttu! Hvaan, että sinne ei pääse niin usein kuin haluaisi. Tänä kesänä tuli poikettua Las Vegasiin ja ens kesänä suuntana on Los Angeles. Pitää jotenkin vaan sinnitellä…onneksi on nää blogit 🙂
ei pitäisi kirjoittaa kännyllä, harmi vaan muuttui hvaan 😀
Heh, kännykät on kyllä yksiä, aina muuttaa sanoja vaikka kuinka oikein kirjoittaisi 😀
Voi kiitos Ellu I.! Miten olen unohtanut vastata tähän kommentiin… Aika tuntuu vaan juoksevan ja ihan kohta on tuo reissukin, iiks! Nyt viikonloppuna ollaan hieman muutettu muutamaa majoituspaikkaa, mutta periaatteessa kaikki on pakkaamista vaille valmista. Los Angeles kannattaa kyllä käydä kurkkaamassa, se kun jakaa todella paljon mielipiteitä 🙂 Me vietetään tällä kertaa aikaa Redondo Beachin ympäristössä, kiva saada joku uusi kulma kaupunkiin (sehän on muutenkin sellainen pieni pala kerrallaan -paikka).