Sympaattinen San Luis Obispo

Road tripin ensimmäisen ajopätkän päämääränä oli San Luis Obispon pikkukaupunki. Miten sitten päädyimme juuri tähän paikkaan? Etukäteen Suomessa. Olimme nimittäin suunnitelleet ajavamme Santa Barbaraan ja yöpyvämme siellä. Kävin kuitenkin etukäteen tutkimassa kyseisen paikan majoitusmahdollisuuksia ja huomasin hintojen olevan ainakin kesä-heinäkuun vaihteessa ihan pilvissä. Jopa motelleissa!

Santa Barbara ei siis sopinut budjettiimme ja hyvä, että asia selvisi ennen kuin hurautimme autolla niin pitkälle saakka. Uusi yöpymispaikka vaikutti nimittäin myös jatkoreittiimme hiukan. Tutkimme kartalta pienempiä ja vähemmän suosittuja ei-merenrantapaikkoja, joissa maojitus olisi mahdollisesti edullisempaa. Huomasimme San Luis Obispon olevan kätevästi matkamme varrella ja lisäksi ihastuimme ajatukseen kyseisestä pikkukaupungista, sillä muistimme sen nimen yhdestä lempisarjoistamme (Näkijä, jonka viimeisen tuotantokauden jaksot alkoivat juuri!).

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Saavuimme San Luis Obispoon kuumana myöhäisenä iltapäivänä ja majoitumme laitakaupungin motelliin. Lähdimme hetken levähdyksen jälkeen liikkeelle ja ajoimme toiselle puolelle kaupunkia syömään Denny’sille. Sen jälkeen meillä oli vielä hieman energiaa keskustan tutkimiseen, joten pienen kiertelyn jälkeen saimme auton parkkiin ja lähdimme kävelemään pääkatua.

San Luis Obispo on melko viehättävä paikallinen kaupunki. Ilmeisesti paikassa käy matkailijoitakin, mutta ainakaan me emme törmänneet kuin yhteen rinkkaselkäiseen keski-ikäiseen mieheen, jonka saattoi olettaa olevan turisti. Kaupungin keskustasta löytyy useita amerikkalaisia ketjuliikkeitä sekä paikallisia kahviloita ja ravintoloita. Tunnelma on viihtyisä ja sekä rauhallinen että vireä yhtä aikaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA sanluis1

Kyseessä on hyvin pieni kaupunki, mutta näin suomalaisen näkökulmasta keskusta on siihen nähden yllättävän monipuolinen kauppoineen ja ravintoloineen. Harmi, ettei meillä ollut sen enempää aikaa ja uni alkoi painaa pitkän päivän päätteeksi. San Luis Obispoa voi kyllä suositella yhdeksi pysähdyspaikaksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA sanluis2

Advertisements

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s