Matkalla Las Vegasiin

Jätimme San Luis Obispon taaksemme aamuvarhaisella ja lähdimme ajamaan kohti päivän välietappia: Bakersfieldiä. Täppäsimme navigaattoriin paikan laitakaupungilta, jonka mies nimesi Bakersfield perus. Kyseessä kun on perusjenkkilä.

Ajoimme Bakersfieldiin melkoisen pientä ja mutkikasta tietä. Tajusimme jo alkumatkasta, ettei olisi pitänyt sokeasti uskoa navigaattorin ehdottamaa reittiä, sillä vaikka se olisi lyhyin, se olisi myös hitain. Toisaalta emme halunneet käänytä takaisin, sillä maisemat olivat hauskan kumpuilevia satunnaisine rancheineen.

Myöhemmin maasto muuttui korkeammaksi ja kuivemmaksi, kunnes laskeuduimme taas alas tasangolle. Tasangolla näimme siellä täällä kaukaisuudessa jotain suurta ja kiiltävää. Lähempänä huomasimme niiden olevan suuria solar farmeja. Myöhemmin luimme, että kyseessä on jopa maailman suurimpia keskittymiä.

Reitillä ei juuri näkynyt muuta liikennettä. Sen vuoksi tuntui hassulle, kun huomasimme erään kukkulan päällä pyöräilijän. Kun olimme jota kuinkin kohdalla, syöksyi paikalle myös vastaantuleva auto. Käytännössä ohitimme kaikki toisemme samaan aikaan. Ja sitten ei kymmenien kilometrien matkalla vastaan tullut ketään.

Pidimme Bakersfieldissä ruoka- ja tankkaustauon. Kun astuimme autosta ulos Taco Bellin pihalla, tunsimme ensimmäistä kertaa kuumuuden. Iowan kesästä tuttu lähes 40 kieppeillä pyörivä kuumuus ympäröi meidät ja järkytti rannikon viileämmän ilman jälkeen.

Lähdimme luottavaisin mielin kohti autiomaataivalta ja Las Vegasia. Paitsi että huomasimme jo alkumatkasta, että olimme unohtaneet ostaa vettä! Onneksi alkumatkasta vastaan tuli pieniä paikkakuntia, joissa oli ruokapaikkojen lisäksi huoltoasemia. Ostimme muutaman litran vettä ja suklaapatukoita ja päätimme, että olemme nyt varustautuneet kunnolla.

Ajaminen autiomaassa on suorastaan hypnoottista. Maasto on kilometri kilometriltä samanlaista, karua ja askeettista. Piikikkäät oksapallot ovat kerääntyneet kasoiksi, mikäli aita on pysäyttänyt niiden matkan. Kasvit ovat kitukasvuisia ja pieniä kaktuksen näköisiä puita näkyy siellä täällä.

Mutta autiomaassa ei ole millään tavalla autiota. Liikennemerkkejä on vähän väliä eikä pysähdyspaikkattomia taipaleita ole niin paljon kuin luulisi. Etkä ole liikenteessä yksin, sillä tiellä paahtaa satoja muitakin autoja. Hiukan erilaista kuin elokuvissa!

Päivätaival on pitkä, mutta ei mitenkään mahdottoman raskas. Vihdoin horisontissa näkyy korkeita rakennuksia ja vuoristorata. Mainoskyltit ovat ilmestyneet kuvaan jo kilometrejä aikaisemmin. Mutta hetkinen, eihän se olekaan Las Vegas, vaan joku uusi keskittymä, joka yrittää houkutella Vegasin asiakkaita pysähtymään jo aikaisemmin.

Myöhemmin navigaattori ilmoittaa lähentyvämme määränpäätä jo kymmenen minuutin päästä. Onko tämä oikeasti Las Vegas? Näyttää melkeinpä pienelle. Kunnes sitten auto lipuu monikaistaisella moottoritiellä ohi valtavan pyramidin ja kultaisena kimaltelevien talojättiläisten. Telkkarista tutut casinot ilmestyvät kaupunkikuvaan ja tajuntaan iskostuu viimein, että olemme perillä. Oma casinomme, Golden Nugget, odottaa väsyneitä matkalaisia.