New Jerseyn rantakaupungit: suloinen Cape May ja paheellinen Atlantic City

New Yorkin -reissuun yhdistetty mini roadtrip jatkui Philadelphiasta Pennsylvanian puolelta New Jerseyn rannikolle. Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Cape May, joka osoittautui  puoliuinuvaksi pikkukaupungiksi, joka on varmasti aivan erilainen kesän sesonkiaikana. Ja korea kuin karamelli! Oli suorastaan hassu fiilis kävellä värikkäiden viktoriaanisten talojen reunustamia katuja, sillä mieleen tuli ensimmäisenä Disneyland ja vanhat sarjakuvat. Suurin osa huviloista näytti toimivan majataloina, joskin suurin osa niistä taisi olla lokakuussa sulkenut jo ovensa. Kaupungissa oli osittain samanlainen tunnelma kuin vuosi takaperin samaan aikaan Hamptoneissa, jotenkin unenomaisen rauhallinen ja pysähtynyt.

DSC_2953 DSC_2954
DSC_2955 DSC_2956
DSC_2939 DSC_2949

Cape Mayn keskustassa on pieni, sympaattinen kävelykatu, joka oli tuohon aikaan koristeltu Halloweenia silmällä pitäen. Meidän lisäksi kaduilla käyskenteli vain muutama muu turisti, paikalliset olivat paenneet kovaa tuulta sisätiloihin. Joimme lämmittävät kahvimukilliset ainoassa kahvilassa, joka sillä haavaa oli auki, ja päätimme lähteä käymään vielä majakalla. Olimme jättäneet auton parkkiin rantakadulle ja samalla kävimme myös ihailemassa leveää ja pitkää hienohiekkaista biitsiä, joskin tuuli ajoi meidät pikaisesti takaisin autolle. Meri näytti syksyisen synkälle, mutta veikkaan että Cape May on kesällä upea rantakohde. Ja käsittääkseni se on lähinnä paikallisten turistien suosiossa.

DSC_2943 DSC_2945
DSC_2948 DSC_2940
DSC_2929 DSC_2931
DSC_2960 DSC_2969

Matka jatkui kohti yöpymispaikkaamme kasinokaupunki Atlantic Cityä. Olin nähnyt mielessäni syysaurinkoisen boardwalkin, jonka varrella voisi paistatella päivää, syödä hodareita ja pehmisjäätelöitä strösseleillä ja mitä kaikkea nyt perinteiseen rantakarnevaalitunnelmaan liittyy (funnel cake eli tippaleipä, selvisi minulle myöhemmin). Mutta ei. Säiden jumalat olivat päättäneet toisin, joten kun saavuimme kapealla kannaksella sijaitsevaan Atlantic Cityyn, oli sää niin sateinen ja harmaa, ettei juuri nähnyt eteensä.

Ajoimme suoraan Caesars kasinohotellimme Colosseum-pysäköintihalliin ja kirjauduimme sisään. Jos Las Vegasin ja Atlantic Cityn hotellit ovatkin mauttoman övereitä, niin se hyvä puoli niissä on, että jotain tekemistä löytyy aina sisätiloistakin, olipa sitten alhainen sesonki tai ei. Me suuntasimme syömään gelatoa hotellin italialaiseen kahvilaan, jonka minimiannos riitti täyttämään useamman päivän jäätelökiintiön. Sen jälkeen kiersimme nopeasti kasinon ja totesimme ulkona olevan suorastaan koiranilma. Sitä uhmaten kipaisimme kuitenkin vastapäiselle outlet-ostarille viettämään tehokkaat 45 minuuttia. Kierroksen jälkeen meitä vaivasi pikkunälkä ja ensimmäinen vastaan tullut paikka oli pieni pizzeria, jonka mainos 2 slicea+juoma 5 dollaria tai vastaavaa herätti oitis mielenkiintomme. Ja huh, millaiset jättipalat saimmekaan eteemme! Sen jälkeen ei tarvinnutkaan enää muuta kuin mennä aikaisin nukkumaan.

DSC_2971 DSC_2974
DSC_2981 DSC_2975

Seuraavana aamuna heräsimme epätietoisina säästä, sillä huoneemme ikkuna antoi hotellin aulaan eikä tilannetta voinut tsekata muutenkaan kovin helposti menemättä ulos hotellista. Matkalla aamupalalle huomasimme kuitenkin yhdestä aukkokohdasta, että ulkona on mitä kaunein auringonnousu ja kirkas sää. Söimme hintaansa nähden melko kehnon aamupalan ja kiirehdimme boardwalkille. Tämä oli just sitä, mitä lähdettiin hakemaan! Harmi kyllä meillä ei ollut enää kovin paljon aikaa, joten kävimme vain nopeasti kävelemässä sekä vilkaisemassa lapun luukulleen pistänyttä Trump Taj Mahalia (kiinni oli). Katselin haikein mielin rantakadun kiinni olevia pikkuravintoloita ja -kahviloita, vaikka tuskin se funnel cake överitäytteillä mikään tajuntaa räjäyttävä makuelämys olisi ollut. Mutta se fiilis! Se jäi nyt kokematta, sillä auto piti palauttaa ja lähteä paahtamaan takaisin kohti Nykiä.

DSC_2992 DSC_2984
DSC_2986 DSC_2985
DSC_2997DSC_3002DSC_3001

Kaiken kaikkiaan Atlantic City oli kovin samanlainen kuin Las Vegas, paitsi tietenkin paljon pienempi. Se ei nyt sinällään ollut mitenkään yllättävää, ja epähuomiossa puhuin kaupungista lähes poikkeuksetta Vegasina. Myös majoituksen hinta myötäili Vegasin linjaa, sillä rahoilleen sai hyvin vastinetta. Mutta kyllä Atlantic Citylla on aika merkittävä plussa keskellä autiomaata sijaitsevaan Vegasiin nähden ja se on tuo upea biitsi!

4 vastausta artikkeliin “New Jerseyn rantakaupungit: suloinen Cape May ja paheellinen Atlantic City

  1. Kiva kirjoitus! Me olemme käyneet useasti Marylandin puolella olevassa Ocean cityssä. Samanlaisia ihania puutaloja kuin Cape Mayssa, upea puinen, pitkä Broadwalk, minkä varrella kaffiloita ja majataloja sekä ranta kuin Atlantic cityssä. Ocean cityn olemme yhdistäneet New York – Washington reissuun. Washingtonia voin myös suositella! Nycistä pääsee kätevästi parissa tunnissa junalla, ja kaupungissa on todella paljon nähtävää!

    1. Kiitoksia kommentista! Ja vinkistä, pistetään ehdottomasti Ocean City mieleen 🙂 Tää tuskin oli meidän viimeinen mini roadtrip Nykistä! Washingtonissa olisi kiva käydä kans. Sitä ollaan joskus mietitty, mutta vielä ei olla toteutettu. Hyvä siis tietää, että näkemistä riittäisi!

  2. Las Vegasista tuttuja kasinoita kuten Ballys. Mielenkiintoista tuo, että Trump laittoi ton Taj Mahalin kiinni. Atlantic City olisi silti hauska nähdä, on kuitenkin tuttu niin monesta jenkkileffasta.

    1. Oli kyllä hauska käväistä Atlantic Cityssä, olisin kyllä voinut olla siellä kokonaisen päivän sen sijaan, että nyt ehdittiin kävellä vain pieni pätkä Boardwalkia (sään takia). Trump ei omistanut Taj Mahalia enää tuossa vaiheessa, oli ehtinyt myydä sen noin vuotta aikaisemmin. Sinällään olisin käynyt mielelläni naureskelemassa Trumpin tappiolle edes tämän hotellin suhteen, mutta piru vie kun oli ehtinyt hankkiutua siitä eroon 😀

Kommentoi

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: