Berliinin-lomasta alkaa olla jo kuukausi, mutta harmi kyllä en ole ehtinyt juuri blogia päivittämään. Tai mikä harmi se nyt on, että säät ovat hellineet Oulua jo niin pitkän ajanjakson, että vaikka tästä eteenpäin vain sataisi vettä, olisi tämä ollut ihan huippukesä joka tapauksessa (tähän päädyimme Katjan kanssa lounastreffeillämme).
Ja toisaalta en tiedä osaanko ammentaa mitään uutta Berliinistä, kun siitä on jo tehnyt niin monta postausta aikaisemmilta reissuilta. Mutta ruoka on aina hyvä aihe, oli siinä sitten kertausta kuinka paljon tahansa. Ja meillä sitä tuli vähintään muutaman aamupalan verran, sillä vanhoihin tuttuihin paikkoihin oli kiva palata parin vuoden tauon jälkeen.
Mitä kaikkea sitten syötiin? Erityisesti nautimme jälleen kerran aamupaloista ja aamuisista hetkistä kaupungilla. Vaikka olisimme voineet kokkailla Airbnb-majoituksemme hyvässä keittiössä, söimme vain pientä välipalaa/hätäistä aamupalaa ensinälkään ja sitten menimme kaikessa rauhassa ulos syömään. Aamupalan määrästä ja tahdista jos mistä tietää, että nyt on loma!
Aunt Benny
Friedrichshainissa sijaitseva Aunt Benny jäi edellisellä reissulla väliin, joten onneksi korjasimme tilanteen vihdoin loman toiseksi viimeisenä aamuna. Erityisesti BLT jäi mieleemme, ja hyvä kahvi!
Cafe Ostfee
Vastapäätä majoitustamme sijainnut Ostfee houkutteli meitä vohveliburgereillaan, ja samalla tilasimme myös makeita vohveleita ja munakasta fetajuustolla ja pekonilla. Eipä tarvinnut ihan heti syödä mitään!
Morning Glory
Yksi suosikkikahviloistani, sillä on suloisen pieni, sekalainen ja lämminhenkinen. Fetajuustolla täytetty leipä oli erityisen hyvä!
Butter
Tilasimme taas himpun verran liikaa ruokaa kahden syötäväksi, mutta ei noita pannareita olisi ainakaan kannattanut jättää pois, olivat harvinaisen hyviä!
An einem Sonntag im August
Menimme epähuomiossa arkipäivänä eikä silloin ole (edullista) aamiaisbuffaa, joten tilasimme listalta. Kroissantit erityisen hyviä, ja sisustus (edelleen) ihanan kulunut ja hersyvä.
Ensimmäisenä aamuna söimme edellisen reissumme suosikissa Cafe Silossa, jonne saavuimme ehkä minuutin avaamisajan jälkeen ja emme saaneet enää pöytää ulkoa. Nimikkoleipä oli edelleen hyvä, vaikka siihen tehdyt pienet muutokset eivät olleet ihan täysin mieleeni.
Kulturbrauerei Streetfood Market
Missasimme taas Markthalle Neun:n katuruokamarkkinat, mutta onneksi ihan meidän lähikulmilla oli ihan riittävän kokoiset markkinat sielläkin. Homman kruunasi ehdottomasti suolakaramellivohveli jugurttijäätelöllä ja vaahtokarkeilla.
Bun Bao
Aasialaiset bao-leivät ovat olleet kokeilun arvoisia maanosasta riippumatta, ja tofu on tässä lajissa suosikkivalintani, kuten nytkin. Chilijuustokastikkeella ja korianterilla kuorrutetut ranut olivat hauska piristys!
The Bird ja The Bird Barbecue
Kävimme molemmissa: supersuositussa burgeripaikassa ja uudemmassa bbq-paikassa. Ekassa järkytyimme hampurilaissämpylän väliin ängätystä lihamäärästä (250g jauhelihapihvi vie huomion ihan kaikelta muulta) ja tokassa tilasimme olettaen annoksen olevan jenkkikokoa (eli yhden hengen annos kahdelle). Korjasimme virheen ottamalla vielä yhden lihan lisukkeeksi, toimi (ja oli hyvää!).
Mitä muuta? Mieleen jäivät ainakin PAR Creameryn ihana jäätelö kotikadullamme Oderbergerstrassella ja se, että Berliinissä on vietnamilaisia ravintoloita joka kulmalla ja niissä kannattaa myös käydä.